1. Valta ja Vapaus

Esipuhe tekstisarjalle.

Vastaa kysymykseen:
Miksi lukea tätä tekstisarjaa?

Lukuaika 4min + 3min video.

Luku 1: Johdanto.
Seuraava alaluku: 1.1. Miksi kirjoitan

Saavuttaaksemme vapautta meidän tulee ymmärtää syyt meille tapahtuvien asioiden takana ja tämän tiedon avulla lisätä valtaamme itse valita mahdollisimman monet meille tapahtuvista asioista.

Spinozan tie ’passiosta’ ’aktioon’, eli kärsimyksestä toimintaan on pyrkimys ulos sekavista maailmankäsityksistä kohti tiedon tuottamaa valtaa elää järjellistä vapaata elämää. (Spinoza 1677).

”Sanon meidän toimivan silloin, kun meissä tai meidän ulkopuolellamme tapahtuu jotain, jonka riittävänä aiheuttajana olemme me itse [oma järkemme], sitä vastoin sanon meidän kärsivän, kun meissä tapahtuu tai meidän luonnostamme seuraa jotakin, jonka syynä emme ole kuin osittain” (Ibid).

Vain tiedon kautta hankitun vallan avulla voimme vapahtaa itsemme kärsimyksestä kohti toiminnan vapautta. Mutta miten tietää, mitkä toiminnan halumme ovat meidän järkemme omia, ollessamme tietämättömiä halujamme ohjaavista voimista? Kaikki järkeilymme perustuvat aina oletuksiin maailmasta, jotka suurelta osin ovat ulkopuoleltamme ilmaantuneita. Minkä toimintaamme ohjaavien oletuksiemme riittävinä aiheuttajina olemme me itse?

”Ollaksesi totuuden etsijä, on tarpeen, että edes kerran elämässäsi epäilisit, niin pitkälle kuin mahdollista, kaikkia asioita” (Descartes 1644).

Tämä tekstisarja on niiden taustaoletustemme pohdintaa, joiden pohjalta teemme päätöksemme. Taustaoletustemme, jotka hallitsevat sitä miten elämme elämiämme. Tämä tekstisarja on oma pyrkimykseni kohti vapautta.

Vien sinut, kuvittelemani lukijan, matkalle aivan taustaoletusteni alkuun. Rakennan pala palalta, teksti tekstiltä, oletus kerrallaan kuvaa siitä miten yksilö on vapaa ja miten hänellä on valtaa toteuttaa vapauttaan. Vapauden ja vallan kautta rakentuu kuva yksilön ja yhteisön suhteesta, sosiaalisesta todellisuudesta.

Väistämättä tulen antaneeksi mielipiteeni myös siihen millainen on hyvä yhteiskunta ja mikä on elämän tarkoitus. Mutta, rakas lukija, tarkoitukseni ei ole vakuuttaa sinua omaksumaan minun ajatuksiani.

Esitän oletuksia, joita vastustaessasi järjestät omassa mielessäsi omia oletuksiasi. Kun tiedostat ja prosessoit oletuksiasi, niistä tulee vähemmän alitajuisia, vähemmän pureksimatta nieltyjä. Oletuksistasi tulee enemmän sinun itsesi järkeilemiä. Sinusta tulee enemmän yksilö. Sinä saat enemmän valtaa omaan elämääsi. Sinä kuljet kohti suurempaa vapautta. Siitä tässä tekstisarjassa on kyse. Vallasta ja vapaudesta.

Kirjoitan tämän tekstisarjan, koska haluan tehdä itsestäni enemmän ’oman itseni’ ja sinusta enemmän ’sinut’. Meistä molemmista vähemmän orjia niille olettamuksille, jotka olemme purematta nielleet.

Aloittakaamme.

On ajatus, että meillä tavallisilla yksilöillä ei ole tarkoitusta, vapautta tai valtaa maailmaan. Ei valtaa ilmastonmuutokseen, maailmanpolitiikkaan, kulttuurivirtauksiin, pörssiin, joskus edes omiin elämiimme.

Ennen ajatusta on oltava olettamus.

Jokainen ajatus, ääneen tai äänettä, tietoisesti tai tiedostamatta, ennaltaolettaa käsityksen maailmasta, johon ajatus perustuu.

Marxismi, suomen kieli, islam, tai matematiikka ovat sisäisesti loogisia ajatusjärjestelmiä, joista voidaan johtaa päätelmiä moniin aiheisiin.

Ajatusjärjestelmistä johdettavat loogiset päätelmät ovat välillisiä seurauksia niistä eriävistä lähtöoletuksista, joihin kyseiset ajatusjärjestelmät perustuvat.

Ajatusjärjestelmät itse eivät voi perustella lähtöoletuksiaan. Niiden lähtöoletusten, joiden varaan ajatusjärjestelmät perustuvat, on aina tultava ajatusjärjestelmän sisäisen logiikan ulkopuolelta. Matematiikkakin tarvitsee lähtöoletukset, joita matematiikan logiikka itse ei voi todistaa (Gödel 1931), sama pätee kieleen (Wittgenstein 1921).

Tässä ’kirjallisessa projektissa’ yritän vakuuttaa itselleni ja sinulle, että yksilöllä on tarkoitus, he ovat vapaita ja heillä on valtaa. Esitän väittämän ja yritän vakuuttua siitä, että väittämässä on riittävästi totuudenkaltaisuutta, jotta sallisin itseni pitää väittämääni tietona.

Ajatusjärjestelmät itse eivät sisäisellä logiikallaan voi koskaan todistaa itseään. ”Ei mikään filosofia voi todistaa totuutta, sillä jokainen filosofia lähtee olettamuksesta.” (von Wright 1945). Päätelmien totuudenkaltaisuus ei ole useimmiten kiinni sen ajatusjärjestelmän sisäisestä loogisuudesta, johon se perustuu. Sen sijaan päätelmien totuudenkaltaisuuden todennäköisyys nousee ja kaatuu niiden lähtöoletusten totuudenkaltaisuuden mukana, johon koko ajatusjärjestelmä perustuu.

Väittämäni yksilöiden vallasta ja vapaudesta väistämättä rakentuu taustaoletusteni varaan. Kyetäkseni arvioimaan väittämäni totuudenkaltaisuutta minun on ensin tiedostettava lähtöletukseni ja vakuututtava niiden totuudenkaltaisuudesta.

Heidegger käyttää termiä ’Zuhandenheit’ kuvaamaan sitä miten nauloja vasaroiva menettää käsityksensä vasarasta (1927). Tunti tunnilta vasarasta tulee huomaamattomampi, ikäänkuin käden jatke. Vasaroija näkee enää vain naulat.

Olen olemassa, olen ihminen, elän yhteiskunnassa, käsitykset niistä ovat minulle ’Zu hand’. Oletuksia, jotka ovat muuttuneet jatkuvassa käytössä minulta näkymättömiksi. Käyttäydyn omaksumani maailmanymmärryksen mukaan, vaikken ole itseasiassa koskaan tietoisesti yrittänyt ymmärtää niitä oletuksia, joiden varaan ymmärrykseni rakentuu. Mitä on? Mitä on olla ihminen? Mitä on yhteiskunta? Miten olla vapaa?

Synnyn tähän maailmaan mielen työkalupakki tyhjänä, vailla käsitteitä. Omaksun ne yksi kerrallaan itseni ulkopuolelta, yleensä alitajuisesti, yleensä lapsena tai nuorena, yleensä kyseenalaistamatta. Kuin jatkuvasti vasaroivan vasaroijan vasara oletukset tulevat minulta näkymättömiksi, elleivät ne sitä jo alunperin olleet.

Tiedostamaton, kyseenalaistamaton, alitajuinen, ulkopuolelta omaksuttu vasara antaa merkitykset, jotka ohjaavat tulkintojani, joiden kautta teen päätökseni, joiden kautta elän elämäni. Elämäni päätösperusteiden totuudenkaltaisuus nousee ja kaatuu minulle itselleni hämärän vasaran totuudenkaltaisuuden mukana.

Ovatko oletukseni sellaisia, joihin omalla itsenäisellä tietoisella järkeilylläni lopulta päätyisin mikäli yrittäisin tyhjästä itse perustella oletukseni itselleni? Elänkö todeksi oman tietoisuuteni, vai joidenkin muiden minuun istuttaman?

Kysyn kysymykset itseltäni. Kaivelen mieleni työkalupakkia. Kaadan kaiken maahan ja etsin vastauksia. Tutut käsitejärjestelmät joiden läpi tulkitsen maailmaa, jotka muokkaavat ja vääristävät kaiken minkä näen ovat yhtäkkiä vieraat, ristiriitaiset ja epätäydelliset. Haluanko minä sitä mitä luulen haluavani? Mikä ’minä’ oikein on?

Vasaroija katsoo vasaraansa. Yhtäkkiä vasara nousee tajuntaan alitajunnan hämärästä. Vasaroija epäilee vasaran olevan rikki. Katsoo nauloja. Istahtaa ällistyneenä. Mistä edes tietää onko vasara rikki vai ei? Aloitan alusta, kysymys kysymykseltä. Käyn vasarani läpi. Kahva, varsi, liitos, pää. Mistä äänettömistä taustaoletuksista ilmaantuu käsitejärjestelmä, jolla käsitän mitä on?

Olen valinnut sankarini Conanin oppaaksemme vallan ja vapauden jäljille. Osin humoristisista, osin filosofisista syistä. Tämä tekstisarja on paitsi ’regressiivinen analyysi’ sosiaalisesta todellisuudesta, se on samalla analyysi elokuvasta Conan Barbaari (1982).

Lämpimästi tervetuloa mukaan retkelle allekirjoittaneen ja Conan Barbaarin kanssa!

Lähdeluettelo:

Lähteet

Sisällysluettelo:

Seuraava teksti

Sisällys