2.11. Kehityshorisontti

Tällä tekstillä käsitteistän sitä miten osat rajaavat, ohjaavat ja mahdollistavat kokonaisuuksien kehitystä. Tulen myöhemmin soveltamaan tätä mallia biologisten ja sosiaalisten voimien suhteuttamiseen sosiaalisessa todellisuudessa.

Kysymys: Miten osat ja kokonaisuudet vaikuttavat toistensa kehitykseen?

Vastaus: Osat edeltävät kokonaisuutta ja ilmaannuttavat sen, siksi osien rajaava, ohjaava ja mahdollistava subvenienssin voima on voimakkaampi kokonaisuuden kehitykseen nähden kuin kokonaisuuden supervenientti voima osiin nähden. Kehitys on huojuva torni. Ylemmissä kerroksissa muutokset ovat helppoja ja kehityshorisontti leveä. Alemmissa muutokset ovat vaikeita ja kehityshorisontti kapea.

Lukuaika: 6min.

Luku 2: Oletukset todellisuuden luonteesta.
Edellinen alaluku: 2.10. Kehittyminen
Seuraava alaluku: 2.11.1. Geneettiset rakenteet ja muutos

Huojuva puu

Esitän kaikkeen evoluutioon, eli fysikaaliseen, kemialliseen, biologiseen, sekä sosiaaliseen evoluutioon liittyvän väittämän: kompleksisuuden kasvaessa kehityshorisontti laajenee.

Ajatellaan lego-palikoita. Jos sinulla on kymmenen palikkaa voit rakentaa vain rajallisen määrän erilaisia mahdollisia palikkojen tasapainotiloja. Legorakennelmia – jotka voivat niihin vaikuttavien lakien alaisuudessa pysyä koossa.

Autokatalyyttinen emergenssi on asioiden kehittymistä kokonaisuuksien kokonaisuuksina. Suurina joukkoina kymmenen palikan yhdistelmiä.

Jos sinulla on kymmenen erillistä kymmenen palikan joukkoa, yhtenä vuorovaikutteisena kokonaisuutena, voit rakentaa tämän kokonaisuuden valtaviin määriin erilaisia variantteja pienillä eroilla kussakin kymmenen palikan sarjassa erikseen.

Vaikka ei ole olemassa kuin negatiivinen ja positiivinen energia. Vaikka niistä ei kvanttimekaniikan lakien alaisena emergenssina ilmaannu kuin 3+3+3+3 fermionia ja 4+1 bosonia. Silti niiden kokonaisuuksien kokonaisuutena voi biologisena emergenssinä ilmaantua DNA, joka voi ilmentyä ainakin 3 x 10^614 erilaisena yhdistelmänä. (Tennessen 2012). Pienestä joukosta erilaisia asioita, voi kehittyä valtavan suuri joukko erilaisia asioita. Tätä on evoluutio.

Siirryttäessä todellisuuden evoluutiossa eteenpäin fysiikasta kohti ajatuksia yksinkertaisempi muuttuu kompleksisemmaksi. Muutokset helpottuvat ja nopeutuvat. Erilaisten mahdollisten asioiden määrä kasvaa eksponentiaalisesti.

Jokainen ihminen voi ajatella uskomattoman määrän erilaisia ajatuksia. Kaikki käsitteiden erojen ja vivahteiden mahdollisten yhdistelmien yhdistelmät. Sosiaalinen järjestelmä voi rakentaa sisältämiensä ihmisten ajatuksista tolkuttoman määrän ajatusten yhdistelmien kerroksien kerroksia. Mahdollinen ’konejumala’ voi järjestää ykkösensä ja nollansa lähes äärettömään määrään lähes äärettömän pitkiä yhdistelmiä.

On helppo muuttaa mieltään. Ajatus on pehmeää ja painotonta. Ajattelija voi dreijata ajatuksen savea nopeasti kaikenlaisiin muotoihin. Dreijausta kuitenkin subvenientisti rakenteistaa ajattelijan aivojen rakenne. Aivoilla ei ole kapasiteettia ajatella kovin monimutkaisia ajatuksia. Rajallinen ykkösten ja nollien yhdistelmien joukko. Aivot eivät jaksa keskittyä kovin pitkään. Rajallinen merkkijonojen yhdistelmien pituus. Alempi kompleksisuuden taso rajaa, ohjaa ja mahdollistaa. Samalla ylempi kompleksisuuden taso – ajatukset, tuottavat muutoksia alemmalla.

Sperry (1980; 1987) esittää, että tietoisuus ja neurokemialliset prosessit ovat, keskinäisriippuvaisia. Ajatukset kontrolloivat biofysikaalisia neuraalijärjestelmiä, ja samalla neuraalijärjestelmät voivat kontrolloida ajatuksia (Sperryn tutkimuksesta Emmeche et al. 2000 s. 25). Ajatukset muuttavat aivojen sähkökemiallisia tiloja ja aivojen sähkökemialliset tilat muuttavat ajatuksia (Esim. Fried et al. 1991; Just et al. 2017).

Muutokset ajatusten tasolla voivat muuttaa aivojen sähkökemiallisia tiloja ja päinvastoin, mutta ajatukset eivät voi muuttaa aivojen rakenteellisia ominaisuuksia. Ajatusten supervenienssi ei voi yhtäkkisesti rikkoa aivojen subvenienssin rakenteellisia rajoja. Et voi yhtäkkiä ajatella itsestäsi älykkäämpää tai keskittymiskykyisempää. Mutta voit ajatella itsestäsi älykkäämmän ja keskittymiskykyisemmän pikkuhiljaa, sukupolvi sukupolvelta. Mikäli älykkyydestä ja keskittymiskyvystä palkitaan jälkeläisillä.

”Kaksisuuntaista mielialahäiriötä ei tavata esi-isiemme elämäntyyliä elävillä metsästäjä-keräilijäkansoilla. Myös 1700-luvun elämäntyyliä elävien Yhdysvaltojen amishien keskuudessa kaksisuuntainen mielialahäiriö on 18 kertaa harvinaisempaa kuin modernin länsimaisen elämäntyylin omaksuneilla yhdysvaltalaisilla. Kanadassa asuvilla hutterilaisilla kaksisuuntainen mielialahäiriö on vielä tätäkin harvinaisempaa, Rantala sanoo.” (lähde). Sosiaalinen järjestelmä on jännittänyt ihmisen epätyypilliseen asentoon. ”Syy siihen, miksi luonnonvalinta ei ole ehtinyt karsia kaksisuuntaiselle mielialahäiriölle altistavia geenejä, on se, että sairaus on evolutiivisessa historiassamme uusi ilmiö ja länsimaisen elämäntyylin aiheuttama. (ibid)” (Rantala et al. 2021). Geneettinen rakenne ei kykene yhtä nopeaan kehitykseen kuin sosiaalinen rakenne.

Ajattelu muuttaa aivojen biologisia rakenteita, mutta hitaasti. On helppo ja nopea muuttaa mielipidettään, mutta on vaikeaa ja hidasta muuttaa aivojaan.

Alemmat rakenteet reagoivat ärsykkeisiin hitaasti. Ylemmät rakenteet nopeasti. Epätäydellinen, mutta kuvaava analogia on ajatella alempia rakenteita luustona ja ylempiä lihaksina. Luut ja lihakset ovat iteratiivisessa evolutiivisessa prosessissa muodostaneet toinen toisensa. Lihaksiston määrää, muotoa ja ominaisuuksia voidaan kasvatuksen avulla varioida suuresti. Lihaksisto ei voi kuitenkaan varioida rajattomasti. Luusto rajoittaa sitä. Lihas voi suurella vaivalla jännittyä tai venyä epäluonnollisiin asentoihin, mutta se on paineessa palata luuston kannalta ’luonnolliseen’ asentoon. Luustokin kehittyy, mutta hitaammin, vaivalloisemmin ja vähemmän.

Sosiaaliset rakenteet monissa yhdyskunnissa ovat tehneet hyppäyksen 1700-luvun elämäntyylistä ja kulttuurista moderniin jälkiteolliseen elämäntyyliin ja kulttuuriin yhdessä sukupolvessa. Lihas kykenee valtaviin nopeisiin muutoksiin. Luusto mukautuu lihaksen epäluonnolliseen asentoon hitaasti sukupolvi sukupolvelta, mutta vain jos ne ihmiset, jotka sopeutuvat epäluonnollisuuteen paremmin tuottavat itsestään enemmän kopioita kuin ihmiset, jotka sopeutuvat huonommin. Sukupolvi sukupolvelta epäluonnollisesta hitaasti tulee luonnollista.

Fysiikka on kemian luusto. Kemia on biologian luusto. Biologia, ja sitä kautta kemia ja fysiikka, ovat sosiologisten ilmiöiden luustoa. Sosiaalinen muutos voi olla totaalinen ja äkillinen, mutta se ei voi ajautua liian kauas biologiasta. Jos ajattelu dreijataan liian kauas siitä mihin aivot ovat kehittyneet seurauksena on mm. mielenterveysongelmia (Rantala et al. 2012).

Kehittymishorisontti olisi hyvä kuvaannollistaa huojuvana puuna. Latvaa on helppo taivuttaa, mutta runko rajoittaa sen taivutussähdettä. Latvan huojuessa puun alaosa pysyy lähes paikallaan.

Energian rakenne sallii kvanttimekaniikalle tietyn kehityshorisontin. Kvanttimekaniikka sallii fysiikalle tietyn kehityshorisontin. Fysiikka sallii kemialle tietyn kehityshorisontin. Kemia sallii biologialle tietyn kehityshorisontin. Biologia sallii sosiaaliselle todellisuudelle tietyn kehityshorisontin. Kyseessä on huojuva torni. Se ei sortumatta pääse kurkottamaan liian pitkälle.

Määritelmät:
’Rakenteistaminen’, rakenne on toiminnan säännönmukaisuus, ominaisuus, jolla on vaikutus johonkin mitä se rakenteistaa. Rakenne ei ole pakottava, aiheuttava kausaalinen voima. Rakenne on jokin, joka rajaa, ohjaa ja mahdollistaa kohteensa toiminnan säännönmukaisuuksiin, eli ominaisuuksiin. Rakenne antaa puitteet ja vaikuttaa osana avointa yhtälöä, jossa on muitakin ilmiöön vaikuttavia voimia.

Oletukset:
– Autokatalyysi
– Emergenssi
– Subvenienssi
– Supervenienssi
– Kehittyminen

> Koska ylemmät tasot rakentuvat alemmista alemmat tasot rakenteistavat ylempien kehitystä voimakkaammin kuin ylempien muutokset voivat muuttaa alempien ylempiä rakenteistavia ominaisuuksia. Näinollen alemmat tasot rajaavat, ohjaavat ja mahdollistavat ylempien evoluutiota.

Väittämä: Alemmat tasot rakenteistavat ylempien evoluution kehityshorisontteja.

Päätelmä: Evoluution mahdollisuushorisontit kasvavat siirryttäessä ylöspäin kompleksisuuden tasojen hierarkiassa.

Käsite: Kehityshorisontti

Tasojen välisessä vertikaalisessa kausaatiossa osat ovat ’primitiivisiä’ kokonaisuuteen nähden. Ne ovat siis olemassa edeltäen kokonaisuutta ja itsenäisenä kokonaisuuteen nähden. Vaikka kokonaisuuden tasolla tapahtuu supervenienttiä emergenssiä, emergenssi ei voi ilmaantua uhmaten alempien tasojen primitiivistä rakenteellista vaikutusta. Kokonaisuuden emergentit ominaisuudet supervenioivat osien ominaisuuksia, mutta kokonaisuuden supervenientit voimat ovat jo ilmaantuessaan osien rajaamia, ohjaamia ja mahdollistamia.

Biopsykologinen taso rajaa, ohjaa ja mahdollistaa sitä millaiseksi sosiaalinen kulttuuri kehittyy, ennen kuin kulttuuri vuorostaan kääntyy supervenioimaan biopsykologista tasoa. Geneettinen rakenne on sosiaalisiin rakenteisiin nähden primitiivinen rakenteistava voima. Debatissa ’luonto vs. hoiva’ usein unohdetaan miten hoivaan nähden primitiivinen luonto rakenteistaa hoivaa ja miten hoiva vuorostaan ajaa luonnon hidasta evoluutiota.

Seuraava alaluku:

2.11.1. Geneettiset rakenteet ja muutos

Lähdeluettelo:

Lähteet

Sisällysluettelo:

Johdanto ja sisällys tähän lukuun.
Koko artikkelisarjan sisällys.