2.11.1 Geneettiset rakenteet & muutos

Tämä alaluku pohtii geneettisten rakenteiden ominaispiirteitä vastatakseen kysymykseen: Miten eri geneettisten rakenteiden ominaispiirteet rajaavat, ohjaavat ja mahdollistavat yhteiskuntapoliittista kehitystä?

Lukuaika: 7min

Luku 2: Oletukset todellisuuden luonteesta.
Edellinen alaluku: 2.11. Kehityshorisontti
Seuraava alaluku: 2.11.2. Materiaaliset rakenteet & muutos

Geneettinen rakenne ei huoju yhteisöjen tasolla

Geneettinen rakenne sopeutuu erittäin hitaasti muutoksiin. 315,000 vuotta evoluutiota on hionut meidät hyviksi jäseniksi kohtuullisen tasa-arvoisessa, tulonjakoindeksiltään noin nyky-Tanskan tasoisessa (Smith et al. 2010), jäsenmäärältään pienessä metsästäjä-keräilijäryhmässä.

Sosiaaliset rakenteet ovat viimeisen 12,000 vuoden aikana kehittyneet hurjemmin kuin biologinen evoluutio ikinä voisi. Ihminen muuttuu sosiaalisen muutoksen mukana, mutta vain siinä määrin kuin sosiaalisten rakenteiden muutokset vaikuttavat siihen mitkä ominaisuudet edesauttavat yksilön kykyä tuottaa kopioita itsestään.

Tutkijat ovat erimielisiä siitä ovatko nykyiset ihmispopulaatiot riittävän erilaisia keskenään, jotta olisi mielekästä puhua ihmisroduista. Keskustelu hajoaa rodun tekniseen määritelmään ja mittaustekniikoiden vertailuun. Joillain mittareilla eri ihmispopulaatioiden väliset erot ovat niin pieniä, ettei roduista puhuminen ole perusteltua (Esim. Lewontin 1972), toisten mittarien mukaan ihmisrotujen erot ovat yhtä merkittäviä kuin useimpien eläinrotujen erot (Edwards 2003). Synteesini kirjallisuudesta on, että voidaan sanoa ihmisten jakautuvan rotuihin, mutta tyypillinen ihonväriin perustuva rotujako on harhaanjohtava. Sillä mitä kansalaiskeskustelussa tyypillisesti tarkoitetaan ’roduilla’ ei ole geneettistä perustetta.

Esimerkiksi Australian aboriginaalit saapuivat mantereelleen jo n. 70,000 vuotta sitten ja sekoittuivat matkalla denisovan ihmisiin. He ovat olleet niin pitkään eristyksissä muusta ihmiskunnasta ja myös toisistaan, että Kaakkois- ja Luoteis-Australian aboriginaalipopulaatioiden väliset geneettiset erot ovat suuremmat kuin siperialaisten ja amerikan intiaanien väliset erot (Malaspinas et al. 2016). Eli Australian aboriginaalien keskinäinen geneettinen hajonta on suurempi, kuin Pohjois-Aasian ja Amerikan mantereiden alkuperäiskansojen geneettinen hajonta. Sitten taas Afrikan eri populaatioilla on suurempi geneettinen hajonta kuin koko lopulla ihmiskunnalla yhteensä (Tishkoff 2019). Afrikassa on viisi selkeästi toisistaan geneettisesti erottuvaa populaatiota (Schlebusch & Jakobsson 2018).

Oheisessa kuvassa on eri populaatioiden älykkyysosamäärätuloksien jakaumia. Kyseessä voisi olla minkä tahansa eri populaatioiden mikä tahansa vastaava geneettinen ’fenotyyppi’.

Huomaat, että eri populaatioiden käyrien huiput ovat varsin lähellä toisiaan.
Yksikään ihminen tavatessaan toisen ihmisen ei voi päätellä tämän älykkyyttä sillä perusteella, mihin geenipopulaatioon tämä kuuluu, vaikka populaatioiden keskiarvoissa olisi eroja. Jokaisen keskimääräisen älykkään tapaamista ihmisistä todennäköisesti hyvin lähelle puolet ovat häntä älykkäämpiä ja hyvin lähelle puolet häntä vähemmän älykkäitä riippumatta tavattujen ihmisten populaatiojäsenyyksistä.

Huomaat miten kunkin populaation normaalijakaumat ulottuvat ääripäästä toiseen. Maailman älykkäin ihminen voi kuulua populaatioon, jolla on matalin älykkyysosamäärän keskiarvo. Vastaavasti maailman matalin älykkyysosamäärä voi olla henkilöllä, joka kuuluu populaatioon, jonka keskiarvo on korkein. Kussakin ryhmässä keskihajonta on paljon ryhmien keskiarvojen eroja suurempi.

Älykkyysosamäärien keskiarvojen pienet erot tuottavat kuitenkin selviä eroja normaalijakauman äärilaidoilla. Vaikka kahden ryhmän keskiarvon ero olisi pieni, niin toinen ryhmä voi olla merkityksellisesti yliedustettuna normaalijakauman yhdessä ääripäässä ja toinen ryhmä toisessa ääripäässä.

Kun kognitiiviset kyvyt ovat aikuisilla vain 75-80%:sesti (75%: Nasser et al. 1996; 80%: Plomin & Dreary 2015) geneettisiä ja viidenneksen ratkaisevat ympäristön ärsykkeet kuten koulutus yms. niin on mahdollista, että populaatioiden keskiarvoerot olisivat vielä pienempiä, jos sosioekonomiset ja kulttuuriset erot poistettaisiin. On tukea sillekin, että ympäristön ja kulttuurin tuottamat erot ovat vielä tätäkin suuremmat (Flynn 2009).

Vahva tieteellinen konsensus puoltaa sitä, että populaatiotason analyysissä populaatioiden sisäinen geneettinen keskihajonta on suurempi kuin eri populaatioiden keskiarvojen väliset erot (Esim. Bamshad et al. 2003).
Eri populaatioiden geneettiset rakenteet ovat siis keskimäärin lähempänä toisiaan, kuin eri yksilöiden geneettiset rakenteet keskimäärin.

Bernoullin (1713) suurten numeroiden lain mukaan havaintojen määrän kasvu
johtaa empiiristen havaintojen keskiarvon ja teoreettisen keskiarvon lähentymiseen. Esim. nopan heitossa numeroilla 1-6 on yhtäläinen todennäköisyys jäädä päällimmäisiksi. Kun heittojen määrä kasvaa kaikkien heitettyjen lukemien keskiarvo vääjäämättä lähestyy lukemaa 3,5. On vaikea ennustaa yhden heiton tulosta. On helppo ennustaa miljoonan heiton keskiarvo. Tämä on suurten numeroiden laki.

Geneettinen rakenne huojuu yksilöiden tasolla

Identtiset kaksoset ovat kopioita toisistaan, mutta eivät kopioita vanhemmistaan. Geenien vaikutukset myös vaimenevat tai vahvistuvat iän myötä hieman erilaisiksi riippuen ympäristön ärsykkeistä. Tätä kutsutaan epigenetiikaksi. Identtiset kaksoset saavat kaoottiselta maailmalta eri ärsykkeet. Ärsykkeet muokkaavat heidän epigenomiaan. Maailma hioo ja muuttaa, yksilöllistää.

Sisarukset syntyvät osaksi saman perheen sosiaalista rakennetta, mutta he saavat eri geenit. Vaikka sisarukset saavat geeninsä samoilta vanhemmilta he saavat näiltä erilaisen geenien yhdistelmän, joka tuottaa heille erilaisen hormoonikoktailin, eri persoonallisuudet ja erilaiset kognitiiviset kyvyt. Lisäksi jokainen ihminen saa 100-200 aivan uutta mutanttigeeniä, eli yhden mutantin per 30 miljoonaa geeniä. Kukin yksilö saa uniikin geneettisen rakenteen. DNA on henkilökohtainen ominaisuus.

Ihmiset joilla on luonnostaan korkeampi dopamiinituotanto ovat riskihalukkaampia, avoimia, optimistisia, uteliaita, energisiä ja luovia. Ihmiset joilla on luonnostaan korkeampi serotoniinitaso ovat rauhallisia, varovaisia, sosiaalisia, lojaaleja ja sovinnaisia. Ihmisen yksilölliset mieltymykset, pelot ja persoonallisuus ovat paljolti hänen yksilöllisen geneettisen koostumuksensa määrittämän hormoonikoktailin seuraus.

Plomin et al. (2017): Mikään ominaisuus ei ole 100% perinnöllinen. Kognitiivisten kykyjen periytyvyys on erittäin voimakas (Ibid.). Yleisesti perityvyyskorrelaatio eri persoonallisuusmuuttujilla- ja psykopatologioillaa on 35-55% luokkaa (Plomin 2017). Ympäristön ärsykkeet tottakai kehittävät ihmistä, mutta geneettinen perimä vaikuttaa siihen miten ihmisen älykkyys tai persoonallisuus reagoi ulkoisiin ärsykkeisiin. Ihmisen älykkyyttä tai persoonallisuutta ei siis voida kokonaan palauttaa yksin geeneihin, vaan persoonallisuus syntyy geenien ja ympäristön ärsykkeiden vuorovaikutuksesta.

Matalaälyisyys aiheuttaa sosioekonomisia ongelmia kuten köyhyyttä, mutta sosioekonomiset ongelmat myös vuorostaan aiheuttavat matalaälyisyyttä vähentämällä ihmisen mahdollisuuksia täyden kognitiivisen potentiaalinsa realisoimisessa (Flynn 2009). Geneettinen taipumus uskonnollisuuteen voi antaa ihmiselle taipumuksen olla dogmaattinen libertariaani, sosialisti, mormoni tai muslimi. Geenit eivät ratkaise mitä tapahtuu. Geenit ratkaisevat sen miten ihmisellä on taipumus reagoida siihen kun jotain tapahtuu.

Ihminen syntyy yksilöllisen geneettisen perusohjelmoinnin ja käyttöjärjestelmän kera, jota epigeneettinen säätely elämän kuluessa muuntaa ympäristötekijöiden perusteella. Geneettisen rakenteen yksilöllisyys ja ulkoisten ärsykkeiden kaaos tekee ihmisestä ainutlaatuisen, ainutkertaisen, lumihiutaleen.

Ihmiset ovat kaikki ainutlaatuisia, mutta erot ihmisten välillä ovat lopulta pieniä suuressa mittakaavassa. Kun kaikki ovat ainutlaatuisia ja meitä on paljon, ainutlaatuisuus menettää merkityksensä. Suurten numeroiden lain mukaisesti suuressa havaintojoukossa samankaltaisuudet vahvistuvat ja erot vesittyvät (Bernoulli 1713). Geneettinen rakenne, joka yksilöllistää meidät, samalla yhdistää meidät kaikkiin muihin ihmisiin läpi ajan, paikan ja kulttuurin. Lumihiutaleet ovat lähikuvassa kauniita ja ainutlaatuisia yksilöitä, mutta hieman kauempaa katsottuna ne ovat yksi sama valkoinen massa.

Yksilöt, ovat yksilöllisiä ja arvaamattomia. Ihmisjoukot ovat keskiarvoisesti samankaltaisia ja niiden käyttäytymisessä voidaan havaita selkeitä kaavamaisuuksia.

Eri sosiaaliset järjestelmät jakavat siis samankaltaisen keskiarvoisen geneettisen rakenteen. Koska ihmiset jakavat pääpiirteittäin saman geneettisen rakenteen ja geneettinen rakenne muuttuu hyvin hitaasti, näinollen geneettinen rakenne aiheuttaa tunnistettavaa kaavamaisuutta sosiaalisten järjestelmien maailmanhistoriaan läpi ajan, paikan ja kulttuurin.

Määritelmät:
Geneettisellä rakenteella tarkoitan ihmisen käyttäytymistä rajaavia, ohjaavia ja mahdollistavia kognitiivisia ja emotionaalisia taipumuksia, sekä muita fyysis-biologisia ominaisuuksia.

Oletukset:
– Eri yhteisöjen väliset geneettiset erot ovat pieniä
– Eri yksilöiden väliset geneettiset erot ovat suuria
– Geneettinen rakenne muuttuu hyvin hitaasti

> Koska yhteisöjen väliset geneettiset erot ovat pienempiä kuin yhteisöjen sisäinen geneettinen hajonta, ja geneettinen rakenne muuttuu hyvin hitaasti, siinä miten geneettinen rakenne ohjaa, rajaa ja mahdollistaa yhteisöjen käyttäytymistä on vähän eroja ajassa, paikassa ja kulttuurissa.

1. Väittämä: Ihmiskunnan jaettu geneettinen rakenne tuottaa suurten ihmismäärien käyttäytymisessä samankaltaisuutta läpi ajan, paikan ja kulttuurin.

> Koska yksilöiden välinen geneettinen hajonta on suurta, siinä miten geneettinen rakenne ohjaa, rajaa ja mahdollistaa yksilöiden käyttäytymistä on paljon eroja.

2. Väittämä: Yksilöiden eriävä geneettinen rakenne tuottaa yksilöiden käyttäytymisessä erilaisuutta läpi ajan, paikan ja kulttuurin.

Päätelmä: Geneettinen rakenne, kolmesta rakenteen tyypistä voimakkaimmin rajaa yhteiskuntapoliittista kehityshorisonttia.

Seuraava alaluku:

2.11.2. Materiaaliset rakenteet & muutos

Lähdeluettelo:

Lähteet

Sisällysluettelo:

Johdanto ja sisällys tähän lukuun.
Koko artikkelisarjan sisällys.