2.1. Todellisuuden ilmaantuminen

Luku 2: Oletukset todellisuuden luonteesta.
Edellinen alaluku: 2.0. Todellisuus
Seuraava alaluku: 2.2. Todellisuus on liikettä

Tyhjästä on paha nyhjästä – Ex nihilo nihil fit

Onko todellisuus aina ollut olemassa?

Jos todellisuus olisi ikuinen se olisi jäähtynyt tai hajonnut olemattomiin ‘entropian’ lakia seuraten. Vaihtoehtoisesti se olisi kuumentunut äärimmäisen kuumaksi mikäli nykyiset auringot olisivat muuttumattomina paistaneet äärettömän kauan. Todellisuus ei ole siis missään tapauksessa voinut aina olla tällainen kuin se nyt on.

Kosminen mikraaltotaustasäteily (Penzias & Wilson 1965) osoittaa, että todellisuus jatkuvasti laajenee. Todellisuus on siis ‘prosessi’ – muuttuva ja kehittyvä järjestelmä.

Laajenemisesta voimme päätellä, että todellisuus oli ennen pienempi ja tiiviimpi. Ja vielä sitä ennen vieläkin pienempi ja tiiviimpi. Seuraten prosessia aivan alkuun saakka todellisuuden on aivan alussa täytynyt olla aivan äärimmäisen pieni.

Todellisuudella on väistämättä ollut alkupiste noin viisitoista miljardia vuotta sitten (Penrose & Hawking 1996).

Mutta mitä oli ennen sitä kun todellisuus oli äärimmäisen pieni? Edelsikö sitä toinen laajeneminen? Onko todellisuus sykli?

On esitetty, että alkuräjähdystä edelsi toinen universumin tiivistyminen, jota edelsi toinen laajentuminen, jota edelsi toinen alkuräjähdys (Penrose 2006). Jos ajattelee todellisuutta jatkuvana laajenemisen ja tiivistymisen prosessina äärettömyyden oletuksen tuottamat jäähtymisen ja ylikuumenemisen ongelmat ratkeavat. Todellisuus olisi silmukka, ikuinen prosessi, joka päästessään loppuun aloittaa taas alusta.

Silmukkatodellisuus ei anna vastausta todellisuuden ilmaantumiselle, syytä silmukan ilmitulolle, se antaa vain äärettömän perustelun. Ääretön perustelu tarjoaa selityksen sijasta aina uuden väittämän.

Faarao: “mitä maan alla on, joka estää sitä putoamasta?”
Tietäjä: “maankuorta kannattelee Atlas jättiläinen”.
Faarao: “mitä Atlaksen jalkojen alla on”
Tietäjä: “kilpikonna”
Faarao: “No entä mitä kilpikonnan alla on?”
Tietäjä: “toinen kilpikonna”
Faarao: “No entä mitä sen toisen kilpikonnan alla on?”
Tietäjä: “Höh, se on kilpikonnia alas asti!”

Syyn ja seurauksen laki vaatii absoluuttisen alkupisteen. Tämä tuottaa paradoksin, sillä kilpikonnien alta on välttämättä löydyttävä jokin aiheuttaja, jolla itsellään ei ole aiheuttajaa. Aiheutumisen ja aiheuttamisen laki, sovellettuna todellisuuden ilmitulon kysymykseen, valitettavasti välttämättömästi vaatii absoluuttisen alkupisteen. Aiheutumisen ilman aiheuttajaa.

Hawking esittää, että aiheuttajaa ei voi olla sillä ennen alkuräjähdystä ei ole ollut aikaa, jolloin aiheutuminen olisi voinut tapahtua (Hawking 2018). ‘Aika’ on ulottuvuus, joka on voinut syntyä vasta ’tilan’ jälkeen (Hawking 1983).

Hawkingin mukaan mitään ei todellisuuden synnyssä itseasiassa edes syntynyt. Todellisuus koostuu samasta määrästä positiivista ja negatiivista energiaa niin, että niiden summa on nolla (Hawking 2018). Muuta ei syntynyt kuin positiivisen ja negatiivisen energian tanssi. Todellisuus ei koostu ‘objekteista’, vaan käyttäytymisestä.

Tämä ei ole tyydyttävä vastaus ‘tyhjästä tupsahtamisen’ ongelmaan, vaan lähinnä saman ongelman uudelleenmuotoilu.

Hawkingin vastaus käytännössä on, että mikään todellinen ei olisi voinut aiheuttaa todellisuutta, ennen todellisuuden itsensä ilmituloa, koska millään ei olisi ollut tilaa tai aikaa aiheuttaa mitään ennen todellisuutta itseään.

On silti alkuhetki 15,8 ± 2,1 miljardia vuotta sitten (Bolte & Hogan 1995). Ennen sitä ei ollut energian tanssia. Sen jälkeen energian tanssi oli. Jonkin on välttämättä täytynyt aiheuttaa tanssin alkamisen.

Asioilla on oltava aiheuttaja ollakseen olemassa, vaikka joudummekin menemään todellisuuden itsensä, tilan ja ajan, tuolle puolen. Mikä on voinut aiheuttaa todellisuuden jos kerran todellisuus määritelmällisesti sisältää kaiken mikä on olemassa eikä mikään sen sisältämä ole voinut edeltää sitä itseään? Todellisuuden olemassaolon selittäminen väistämättä edellyttää epätodellisen selityksen.

Määritelmät:
– ‘Todellisuudella‘ tarkoitan kaikkien olemassa olevien asioiden ja vaikutussuhteiden kokonaisuutta. Todellisuus on kaikki mitä on olemassa.
– ‘Asioilla‘ tarkoitan käsitteellisesti eroteltavissa olevia olioita. Esim. elektroni, vesimolekyyli, meri, meren näkymä, ajatus merestä.

Oletukset:
– Asialla on oltava aiheuttaja. Seurauksella on oltava syy.
– Asia ei voi aiheuttaa itseään. Seuraus ei voi olla oma syynsä.
– Todellisuus on olemassa.

> Todellisuus on nyhjäisty tyhjästä.

Väittämä:
Todellisuudella on oltava todellisuuden ulkopuolinen aiheuttaja.

Päätelmä: Todellisuus sisältää kaiken, eikä se ole voinut aiheuttaa itseään. Silti se on olemassa. Jonkin todellisuuden ulkopuolisen täytyy aiheuttaa todellisuus.

Syyn ja seurauksen laki edellyttää todellisuuden alkupisteeksi seurauksen ilman syytä, asian ilman aiheuttajaa. Syyn ja seurauksen laki edellyttää ‘liikkumattoman liikuttajan’ todellisuuden olemassaolon selittämiseksi. Onko se ‘ei mikään’, onko se ‘jumala’, ainakin se on jotain määritelmällisesti epätodellista.

Jumala – Primum movens paranormal

Aivan aluksi jotain on nyhjäisty tyhjästä, ‘creatio ex nihilo’, tämä on syyn ja seurauksen lakia uhmaava ihme. Normaalin todellisuuden olemassaolon selittäminen väistämättä vaatii paranormaalin, eli normaalin ulkopuolisen, selityksen.

Oletukset:
– Asia ei voi aiheuttaa itseään.
– Todellisuus sisältää määritelmällisesti kaiken.
– Asialla on oltava aiheuttaja.

> Todellisuudella on oltava epätodellinen aiheuttaja.

Väittämä: ‘Jumalan’ on oltava olemassa.

Päätelmä: Todellisen aiheutuminen edellyttää epätodellisen syyn. ‘Normaalin’ aiheutuminen edellyttää ‘paranormaalin’ aiheuttajan. ‘Luojan’.

Käytän tästä ‘Luojasta’ nimitystä ‘Jumala’, kuten tekevät mm. Aristoteles (300eaa), Tuomas Akvinolainen (1274) ja Baruch de Spinoza (1677), jotka ovat muotoilleet edellä esittämäni kaltaisen loogisen perustelun, jonkin epätodellisen välttämättömyydestä. Jumala on nimi epätodelliselle liikkumattomalle liikuttajalle. Aiheuttajalle, joka aiheuttaa todellisuuden. Looginen selitys todellisuuden aiheutumisesta vaatii Jumalan, tai ainakin jotain sen kaltaista. Aiheuttajan tilan, ajan ja todellisuuden itsensä tuolta puolen. Alun ilman alkua. Asian, joka on samalla sekä alfa, että omega.

Todellisuus ennaltaedellyttää absoluuttisen alkupisteen aiheuttajan. Voit kutsua liikkumatonta liikuttajaa, absoluuttista aiheuttajaa muuksikin kuin Jumalaksi. Yhtäkaikki todellisuus ennaltaedellyttää epätodellisuuden tullakseen todelliseksi.

Tieto Jumalasta – Gnosis

Länsimaisen ajattelun kulttuurilla on kaksi traditiota:

1. Ateenan traditio, jonka mukaan kaikelle todellisuuden sisältämälle on mahdollista löytää järjellinen selitys. Että, todellisuus on tiedettävissä. Että, todellisuus on järjen asia. Ja se mitä ei voi tietää järjellä on “ohitettava hiljaisuudessa” (Wittgenstein 1921).

2. Jerusalemin traditio, jonka mukaan todelllisuus on olennaisilta osin mysteeri. ‘Vain Jumala voi ymmärtää asioiden todelliset syyt’. Tämän tradition mukaan todellisuus on uskon asia. Se mitä ei voi käsittää järjellä on uskottava jumalallisena totuutena.

Ateenalaisittain järkeilemäni väittämä epätodellisen alkupisteen järjellisestä välttämättömyydestä merkitsee, etten voi sulkea ulos Jerusalemin traditiota. Se merkitsee todellisuuden sisältävän asioita, joista on mahdoton saada järjellistä tietoa. Todellisuudesssa elävän totuuden metsästäjän on mahdoton seurata totuuden jälkiä aikaan ennen aikaa, todellisuuteen ennen todellisuutta. Todellisuus on pohjimmiltaan mysteeri.

Nöyränä mysteerin edessä Sokratesta parafraasintaen: ‘En voi koskaan tulla viisaaksi (sofia), järjelläni todellisuuden tietäjäksi. Korkeintaan voin pyrkiä viisauden rakastajaksi (filos sofia).’

Myös se on “uskon hyppy” (Kierkegaard 1843; 1846), että uskaltaa ohittaa Jumalan hiljaisuudessa.

Mysteeristä, joka on uskon asia, minun on liian vaikea ja toisaalta liian helppo sanoa sinulle mitään tai tai toisaalta mitä tahansa vapauttavaa. Sokraattinen viisauden rakastaminen oli dialogi, keskustelu kahden tai useamman välillä. Tiedettävä todellisuus aukeaa järjellisellä keskustelulla, koska se osa todellisuudesta, joka on tiedettävissä on jokaiselle totuuden metsästäjälle samanlaisena olemassa, jäljet seurattavissa, jokaisen tarkastettavissa. Kun puhumme siitä mikä on järjen tiedettävissä voimme keskustella samasta asiasta. Jumalasta on vaikea sanoa mitään saarnaamatta.

Uusi paradoksi: Uskon, että todellisuus on järjen asia.

Tekstisarjani siis jatkuu osana Länsimaisen ajattelun kulttuuria, kahden tradition ristiriidassa.

Seuraava alaluku:

2.2. Todellisuus on myrsky

Lähdeluettelo:

Lähteet

Sisällysluettelo:

Johdanto ja sisällys tähän lukuun.
Koko artikkelisarjan sisällys.