Parempi sosialismi?

Tarvitsemme uuden, vähemmän murhanhimoisen, vähemmän itsevarman, vähemmän apokalyptisen tieteellisen sosialismin.

Lukuaika 30min.

“Kaikkien tähän asti olemassaolleiden yhteiskuntien historia on luokkataistelun historiaa. Kansalainen ja orja, patriisi ja plebeji, ylhäisö ja maaorja, kiltamestari ja kisälli, sanalla sanoen sortaja ja sorrettu, seisoivat jatkuvassa vastakkainasettelussa, jatkoivat keskeytymätöntä, joskus piilotettua, joskus avointa konfliktia. Konfliktia joka kullakin kerralla loppui, joko koko yhteiskunnan vallankumoukselliseen uudelleenmuodostumiseen tai taistelevien luokkien yhteiseen turmioon.

Moderni porvarisyhteiskunta ei ole päättänyt luokkataistelua, se on vain luonut uudet luokat, uudet sorron olosuhteet, uudet konfliktin muodot vanhojen tilalle.” – Karl Marx, Kommunistinen manifesti, 1818.

Kommunistinen yhteiskunta ei päättänyt luokkataistelua. Se vain loi uudet luokat (Đilas 1957), poliittisen ’punaisen porvariston’. Uudet sorron olosuhteet, puolueen tyrannian. Uudet konfliktin muodot vanhojen tilalle, totalitäärisen kontrollin, massamurhat, pakkotyön, uudelleenkoulutusleirit. Kapitalismin sorron ja epäoikeudenmukaisuuden tilalle, kommunismin sorto ja epäoikeudenmukaisuus.

”Suuri opetus amerikkalaisille radikaaleille ja neuvostoliiton sympatiseeraajille, on että heidän tulee uudelleenharkita ne keinot, joilla aikaansaada sosiaalinen muutos uudelleenharkita aidon demokraattiset keinot aikaansaada sosiaalista edistystä. Proletariaatin diktatuuri on johtanut, ja olen vakuuttunut sen aina välttämättä johtavan, diktatuuriin, joka alistaa proletariaatin ja puolueen. En näe mitään syytä olla, uskomatta etteikö niin tapahtuisi jokaisessa maassa, jossa implementoidaan kommunistinen hallinto” – John Dewey 1937

Mikä sosialismissa johti epäonnistumiseen utopian ilmaannuttamisessa? Miten sosialismia tulisi korjata, jotta sen hyviä puolia voitaisiin soveltaa ilman, että sen brutaalit tendenssit ottaisivat vallan?

Sosialismi on talous- ja yhteiskuntateoria, joka tähtää tuotantovälineiden yhteisomistukseen. Tässä tekstissä kritisoin Marxismia, josta on valitettavasti muodostunut sosialismin pääsuuntaus.

Marxismin mukaan kapitalismin ongelmat, vääjäämättä aiheuttaisivat luokkasodan, joka johtaisi sosialismiin ja luokattomaan yhteiskuntaan. Sosialismi taasen johtaisi kommunismiin, jossa ihmiset jakaisivat kaiken ilman konflikteja ja eripuraa. Kärsimys ja puute voitettaisiin antamalla kaikilta kykyjensä mukaan kaikille tarpeidensa mukaan. Harmoniassa elävät ihmiset eivät tarvitsisi enää edes rajoja tai valtiota. Yltäkylläisyys, hyvä tahto ja rauha maan päälle.

Marxismi on parempi kapitalismin kritiikkinä kuin reseptinä paremman järjestelmän luomiseen. On aina helpompi polttaa kuin rakentaa. En ota tässä tekstissä kantaa Marxismin taloustieteellisiin tai sosiaalipsykologisiin ongelmiin. Yritän tunnistaa sen miten sosialismia tulisi muuttaa, jotta se vapautuisi taipumuksestaan murhata ihmisiä. Käsittelen tätä ensimmäiset seitsemän lukua.

Viimeisessä luvussa hahmottelen lyhyesti uuden paremman sosialismin ääriviivoja. Peräänkuulutan uutta starttia Fourierin, Saint-Simonin, Owenin, Blancin, Proudhonin ja Cabetin ’utopistisesta’ perinteestä käsin. Tarvitsemme Marxismin tilalle uuden tämän vuosisadan sosialismin, sosialismin joka uudelleenharkitsee narratiivinsa maailmasta, sekä keinonsa sosiaalisen muutoksen ilmaannuttamiseen.

Lukuaika 30 minuuttia.

1/8 Johdanto

Onko Marxismi erityisen penseä yksilönvapauksia kohtaan? Riippuu mihin verrataan. Mongolit tappoivat 11% maailman väestöstä. Ihmiskunnan historia on karmeuksien historiaa. Kapitalismilla on oma karmea historiansa. Itä-Intian kauppakomppania aiheutti Bengalin nälänhädän, jossa kuoli kymmenen miljoonaa intialaista. Belgian Kongossa jopa kuusi miljoonaa tapettiin suuremman kumituotannon vuoksi. Marxismilla ei ole yksinoikeutta kauheuksiin.

Ehkä kommunismi vain sattui puhkeamaan erityisen epävakaissa yhteiskunnissa, joissa oli valmiiksi jännitteitä ja nälänhätäriskejä. Ehkä 1900-luku vain sattui olemaan veristä ja mullistavaa aikaa. Ehkä tämän päivän Suomessa uusi Marxismi suhtautuisi porvareidenkin ihmisarvoon myönteisemmin. Ehkä ideologia on viaton ja se vain sattui puhkeamaan väärässä paikassa väärään aikaan ja ajautui huonoon seuraan.

Tämä puolustus ei ole täysin vailla pohjaa. 1900-luvun aikana maailman väestö nelinkertaistui ja maailmantalous nelikymmenkertaistui. Vuosisata näki 93 vallankumousta, 114 diktatuuria ja 23 kansanmurhaa. Vuosisadan kuluessa valtiot organisoidusti ampuivat, näännyttivät, jäädyttivät, kiduttivat, kaasuttivat, hautasivat elävältä tai hakkasivat hengiltä noin 151 miljoonaa omaa kansalaistaan (Rummel 1994).

1900-luvulla yhteensä 32 valtiolla oli Marxilainen hallinto. Yhteensä 151 miljoonasta valtionsa tappamasta ihmisestä nämä 32 Marxistista hallintoa tappoivat 107 miljoonaa (ibid.). Yhteensä natsistiset ja kommunistiset valtiot tuottivat 84% kaikista vuosisadan aikana omien valtioidensa uhreiksi joutuneista.

Sinänsä proletariaatin diktatuurit eivät tehneet mitään poikkeuksellista. Ne vain tekivät sitä intensiivisemmin. Viidestätoista valtiosta, jotka vuosisadan aikana tappoivat suurimman suhteellisen osuuden kansalaisistaan lyhimmässä ajassa vain kaksi ovat muita kuin Marxistisia valtioita. Turkissa nuorturkkilaisten puhdistukset, joista kärsivät kreikkalaiset, armenialaiset ja muut vähemmistöt, sekä Meksikon vallankumous/sisällissota vuosisadan alussa. (Rummel 1994) Natsitkin tappoivat pääasiassa muiden valtioiden kansalaisia.

Mikä tuo Marxistisiin ja natsistisiin valtioihin sen intensiteetin, joka tavanomaisemmilta diktatuureilta puuttuu? Fasistidiktaattorit Franco, Mussolini, Peron, Salazar eivät massamurhanneet. Hitler massamurhasi. Mikä erotti natsismin fasismista?

Paikannan, sekä natsismin että Marxismin poikkeuksellisen intensiivisen murhataipumuksen seuraaviin tekijöihin: Moraalirelativismi, tieteellinen hybris, vallan keskittäminen, katkeruuden ylevöittäminen, apokalyptinen tarina ja maailmanselityksen rakentaminen vihollisen varaan.

2/8 Vallan keskittäminen

Organisoituminen tarkoittaa hierarkoiden muodostamista. Suurten ihmisjoukkojen on mahdotonta tehdä sujuvaa yhteistyötä ilman hierarkioita. Siirtyminen kapitalismista kommunismiin ei muuta tätä. Kun taloudelliset, kulttuuriset ja uskonnolliset hierarkiat kaadetaan seurauksena kaikki valta kasautuu poliittiselle hierarkialle. Demokraattinen tai ei, se on silti hierarkia. Aito yhdenvertaisuus on mahdottomuus. ’Oligarkian rautaisen lain’ mukaisesti missä tahansa organisaatiossa ihmiset jakautuvat vähemmistöön, jolla on paljon valtaa ja enemmistöön, jolla on vähän valtaa (Michels 1911).

Valta turmelee. Lordi Actonin sanoin absoluuttinen valta turmelee absoluuttisesti. Kun Marxismi keskittää taloudellisen, uskonnollisen ja kulttuurisen vallan kaikkivoipaistuvalle sosialistiselle demokraattiselle hierarkialle, se saa absoluuttisen vallan. Myös vallan sabotoida demokratiaa.

Johtaviin asemiin hakeutuvilla on taipumus haalia ja haluta käyttää valtaa. Nuori tasavaltalainen Napoleon sanoi ”rakastan valtaa, kuten muusikko rakastaa musiikkia”, myöhemmin hän kruunasi itsensä keisariksi. Nuori jakobiini Jean Baptiste Bernadotte, otti legendan mukaan tatuoinnin, jossa luki ’Mort aux rois!’ kuolema kuninkaille! Vanhana Ruotsin kuninkaana hän viskoi liian kriittisiä Aftonbladetin journalisteja vankilaan. Robespierre, joka nuorena juristina vastusti kiivaasti kuolemantuomiota, valtaan päästyään tuomitsi kymmeniä tuhansia giljotiiniin. Albanian Enver Hoxhasta sanottiin, että hän nousi johtoon vain koska oli valmis murhaamaan jopa sukulaisensa päästäkseen johtajaksi. Kilpakumppanit eivät olleet. Valta ei ajaudu parhaalle johtajalle, vaan sille, joka voittaa kamppailun vallasta.

Proletariaatti vaihtaa vallankumouksessa kapitalistin tilalle puolueen politrukin. Ehkä demokraattisesti valitun johtajan, mutta johtajan yhtäkaikki. Uudella johtajalla on työläisiinsä paljon kapitalistia suurempi valta. Paetessaan porvarillisten taloudellisten, uskonnollisten ja kulttuuristen hierarkioiden sortoa proletariaatti jäi joka kerta rakentamansa poliittisen hierarkian orjuuttamaksi.

Mutta vaikka demokraattinen hierarkia pysyisi demokraattisena, jopa suorana demokratiana, olisiko niin suuren vallan keskittäminen siltikään toivottavaa?
Yleinen mielipide harvoin olettaa omaa erheytyvyyttään. Niin varmoja oli yleinen mielipide ja kansan demokraattiset edustajat erehtymättömyydestään, että tuomitsivat Sokrateen kuolemaan jumalanpilkasta ja nuorison turmelemisesta.

Hierarkian demokraattisuus ei takaa vapautta, eikä varsinkaan edistystä. Enemmistön tyrannia voi loukata vähemmistöjen ja yksilöiden vapautta yhtälailla kuin monarkin mielivalta. Tämän voi jokainen yhteisössään kiusatuksi joutunut kertoa.

Euroopan teknologinen, kulttuurinen, taloudellinen ja filosofinen edistys on paljolti vallan hajautumisen ansiota. Manner on tiiviisti verkottunut suurien jokien ja lyhyiden meriteiden ansiosta niin, että ajatukset ja tekniikat leviävät tehokkaasti. Mutta maantiede on niin vuoristojen ja merien rikkoma, ettei kukaan ole onnistunut pitkäksi aikaa alistamaan koko tiivistä järjestelmää.

Kehitys vaatii kilpailun. Euroopan historia verrattuna esimerkiksi Kiinan historiaan on tarina siitä miten Euroopassa valta on pysynyt fragmentoituneena, kun Kiinassa sillä on ollut taipumus keskittyä. Euroopassa kehitys, Kiinassa stagnaatio. Valtahierarkiat Euroopassa keskittyivät kilpailuun. Kiinassa vakauden ylläpitoon. Vakaus ja kehitys ovat toistensa viholliset.

Valistus mursi vallan keskittymisen kuninkaalle ja kirkolle. Monopolin murtumista seurasivat poliittiset, kulttuuriset, uskonnolliset ja taloudelliset yksilönvapaudet. Vallan hajautuminen mursi vakauden ja vapautti kehityksen.

Taloudesta tuli valtataistelu. Yritysten kesken, valtioiden kesken, työläisten kesken, sekä yritysten, valtion ja työläisten välillä. Taistelu jossa työläiset Marxin aikana eivät pärjänneet, mutta jossa syntyi kilpailun seurauksena kiihtyvästi uutta aineellista hyvinvointia ja uusia taloustieteellisiä teorioita. Esimerkiksi Marxismi on valistuksen tuottaman ajattelun moninaisuuden tuote.

Politiikasta tuli valtataistelu. Siellä työläiset pärjäsivät paremmin ja seuraavan vuosisadan loppuun mennessä käyttämällä poliittista valtaa työläiset paransivat asemiaan myös taistelussa tulonjaosta.

Euroopan turvallisuuspolitiikka perustui 1000 vuotta valtatasapainon vaalimiseen. Jos Ranskasta, Venäjästä, Itävallasta, Espanjasta, Saksasta tai Turkista tuli liian voimakas, muut liittoutuivat sitä vastaan. Poliittinen valta yhteiskunnan sisällä tarvitsee saman valtatasapainon.

Paras tae vapaudelle ja edistykselle on erilaisten hierarkioiden moninaisuus niin, ettei valta keskity millekään organisaatiolle. Vapaudelle pahinta on valtataistelun päättyminen. Vapaus tarvitsee tasapainon, ettei mikään ryhmä nouse liiaksi dominoimaan muita ryhmiä.

Marxismi pyrkii keskittämään valtaa. Ensin on väkivaltaisen vallankumouksen keinoin vallattava valtiokoneisto ja vallankumouksellisen terrorin avulla korvattava hierarkinoiden moninaisuus proletariaatin diktatuurilla. Kapitalistien omaisuus takavarikoidaan, kirkot suljetaan, kulttuuri puhdistetaan. Valta keskitetään demokraattiselle hierarkialla, joka tuhoaa vanhan ja ajaa sisään uuden yhteiskunnan. On vaikea estää, ettei vallan totaalinen keskittäminen johtaisi kehityksen pysähtymiseen, sortoon ja ajattelun kahleisiin.

”Vallankumous on epäilemättä niin auktoritatiivinen asia kuin yleensä olla voi. Vallankumous on teko, jolla osa väestöstä sanelee tahtonsa väestön toiselle osalle kiväärien, pistimien ja tykkien, siis sangen auktoritatiivisten välineiden avulla. Ja ellei voittanut puolue tahdo menettää voimainponnistustensa hedelmiä, se joutuu välttämättömyyden pakosta pitämään yllä herruuttaan sen pelon avulla, jota sen aseet aiheuttavat taantumuksellisissa.” – Engels (1873)

Mitä tapahtuu jos vallankumouksen jälkeen kapitalistisen yhteiskunnan eripuraa ei yhtäkkiä korvaakkaan neuvostoihmisten harmoninen yksimielisyys? Entä jos koko maailma ei yhdykkään vallankumoukseen? Silloin proletariaatti ei pääse laskemaan aseitaan ennenkuin kaikki lopulta on alistettu ja ajatuspoliisi saa ylläpidettyä harmoniaa ilman aseita.

3/8 Tieteellinen hybris

Filosofi Wilfrid Sellars jakoi maailman ”tieteelliseen kuvaan” ja ”manifestoituvaan kuvaan” (1963). Tieteellinen kuva on asioiden takana olevat syyt, jotka on meiltä näkymättömissä. Manifestoituvassa kuvassa havaitsemme ilmiöt, mutta emme näe syitä niiden takana.

Tieteellisestä kuvasta Marx löysi ihmisten väliset tuotantosuhteet, eli kapitalismin. Kapitalismi on ”tieteellinen kuva” sosiaalisen todellisuuden ”manifestoituvan kuvan” takana. Marxismissa kaikki sosiaaliset ilmiöt voidaan palauttaa toteamuksiksi kapitalismista. Kapitalismi määrittää poliittisen, kulttuurisen, uskonnollisen ja taloudellisen todellisuuden. Kaikki on osa kapitalismin hegemoniaa, sanoisi Antonio Gramschi (1971).

Sota, rikollisuus, sorto ja kärsimys johtuvat kapitalismista. Ihmisen käyttäytyminen kokonaisuudessaan kumpuaa kapitalismista. Manipuloimalla tuotantosuhteita, siirtymällä kapitalismista sosialismiin kaikki tämä muuttuisi.
Ei sotaa, ei rikollisuutta, ei sortoa, ei kärsimystä. Muovaamalla tuotantosuhteita, voitaisiin jopa muovata ihmisen ominaisuuksia. Sosialistinen tuotantojärjestelmä loisi uuden itsettömän, hyveellisen, neuvostoihmisen.

’Ei sosialistinen tiede’ ja sen totuudet ovat osa kapitalismin superstruktuuria. Vaikka jokin olisi totta kapitalismissa, se ei välttämättä enää päde sosialismiin. Sosialismi jättää vanhan ja tuo uuden superstruktuurin. Uuden hegemonian.

Esimerkiksi ’muu tiede’ usein väittää, että jos kaikille annetaan tarpeidensa mukaan kaikilta kykyjensä mukaan, katoavat kannustimet tehdä töitä. Kaikkien kannattaa yrittää olla vapaamatkustaja. Ottaa minkä pystyvät ja antaa mahdollisimman vähän. Tämä kritiikki ei ole Marxismin näkökulmasta relevantti. Marxistit uskoivat, että uudessa järjestelmässä ei tarvittaisi mitään porvarillisia yksilöllisiä kannustimia. Oman edun tavoittelun kulttuuri on kapitalismin tuote. Sosialismin mukana kokonaan uusi ihminen. Uusien tuotantosuhteiden mukana uusi superstruktuuri.

Marxismista siinneet kriittiset teoriat samoin kuin monet postmodernistit, mm. Foucault ja Lyotard, hahmottavat maailman Sellarsin dikotomian kautta ikäänkuin Freudilaisittain. Mitä ihmiset tekevät tai sanovat ei ole oikeasti se mitä he tarkoittavat. Vasta kun ymmärrät tieteellisen kuvan osaat tulkita kaiken oikein. Marxistien mielestä kaikki kumpuaa kapitalismista. Kriittisten teorioiden näkökulmasta kaikki kumpuaa patriarkaatista, valkoisesta ylivallasta tai muusta vallan ja sorron järjestelmästä. Freudin mielestä kaikki kumpuaa ihmisten halusta rakastella vanhempiaan.

Teorian kritisointi merkitsee haluaa suojella valtajärjestelmää. Teoria ennustikin, että kritisoisit toriaa. Kritiikkisi osoittaa teorian paikkansapitävyyden. Freudilaisittain potilaan suuttumus diagnoosista vahvistaa sen todenperäisyyden. Potilas suuttuu, koska haluaa rakastella vanhempaansa erityisen paljon eikä halua myöntää sitä itselleen.

Teorian kritisointi on merkki siitä, että kritisoija hyötyy olemassaolevasta valtajärjestelmästä. Tunnistamalla kritisoijat tunnistat viholliset. Olet misogyyninen jos kritisoit kriittistä feminismiä, transfobinen jos kritisoit queer-tutkimusta, rasistinen jos kritisoit kriittistä rotuteoriaa ja kapitalisti jos kritisoit Marxismia. Joko olet meidän puolellamme tai meitä vastaan. Jokainen itäblokissa asunut voi kertoa miten käy Marxistisen teorian kritisoijalle.

Hegelin mestari-orja dialektiikkaa seuraten sortava luokka ei voi ymmärtää sortoa. Vain sorrettu voi ymmärtää sorron. Proletariaatin on arjesta selviytyäkseen ymmärrettävä itsensä lisäksi kapitalisteja, koska proletariaatti on kaikessa riippuvainen kapitalisteista. Kapitalistin ei tarvitse ymmärtää sorrettuja selviytyäkseen. Ainoastaan sorrettu proletariaatti kykenee havainnoimaan yhteiskuntaa ottaen kaiken huomioon. Miten kapitalistinen tiede porvarillisesta näkökulmastaan voisikaan ymmärtää sosialismia?

Tänä päivänä kriittisiin teorioihin nojaava aktivismi toimii tästä näkökulmaepistemologiasta käsin. Ainoastaan kaikkein sorretuimmat voivat tehdä valideja havaintoja maailmasta.

Tämä mestarin ja orjan dialektiikka ei tietysti koskenut Marxia. Hän ymmärsi yhteiskuntaa ja kykeni puhumaan proletariaatin puolesta, vaikka itse kuului vankasti porvarisluokkaan. Hänen isänsä oli lakimies, joka omisti useita viinitiloja. Hänen äitinsä rikkaasta Philipsin kauppiassuvusta, jota nimeä kantaa edelleen eräs tunnettu elektroniikkayhtiö. Marx ei kokenut ’palkkaorjuutta’. Elantonsa hän sai kirjoittamalla, tai ystävältään Friedrich Engelsiltä, joka sai rahaa rikkaalta isältään.

Tieteen sotkeminen sosiaalisten ryhmien väliseen vastakkainasetteluun ja poliittiseen aktivismiin tekee tieteestä dogmaattisen. Dogmaattisuus johtaa sokeuteen ja sokeus suuriin virheisiin.

Virkamiehen poika Khieu Samphan pääsi valtion stipendillä Pariisiin opiskelemaan. Siellä hän kiinnostui politiikasta ja innostui Vietnamin Marxilaisesta itsenäisyysliikkeestä. 24 vuotiaana nuoriherra vieraili myös Helsingin 1955 rauhankokouksessa. Hän oli aktiivinen jäsen Pariisin Marxilaisintelligentsiaa ja väitteli tohtoriksi 1959 aiheenaan Marxilaisen taloustieteen soveltaminen Kamputsean talouden ongelmiin. Sorbonnessa läntiset Marxismin oppineet vertaisarvioivat hänen ajatuksensa ja nimittivät hänet tohtoriksi. Hänen väitöskirjansa argumentoi, että virkamiesten, kauppiaiden, pankkiirien yms. tekemä työ oli tuottamatonta ja he elivät kamputsean maatalouden tuottamasta lisäarvosta, riistivät maalaisia ja hidastivat Kamputsean kehitystä. ”Nämä toiminnan haarat eivät yhteiskunnan kokonaisuuden näkökulmasta tuota lisäarvoa, vaan hyötyvät arvon siirtämisestä pois talouden tuottavilta osilta (maatalous, teollisuus, käsityö). Arvon siirto ei millään tavalla kasvata yhteiskunnan nauttiman tuotannon arvoa.” (Samphan 1959)

Kommunistisen manifestin (1848) julkaisemisesta oli 127 vuotta. Paljon aikaa kehittää ja parantaa teoriaa. Marxisteilla oli kaikki tieto Neuvostoliiton, Kiinan, Kuuban, Vietnamin ja Pohjois-Korean ongelmista. Solzenitshyn oli jo julkaissut vankileirien saariston 1973. Nyt Kamputseassa Non Lolin hallinto oli kaatumassa. Marxismi saisi aiemmista virheistään viisastuneena vielä kerran yrittää.

1975 Khieu Samphan nimitettiin uuden hallinnon nimelliseksi johtajaksi. Tuotantosuhteet uudelleenjärjestettiin totaalisesti. Raha lopetettiin, kaikki käteinen ja kaikki velkakirjat poltettiin. Pankit, koulut, jopa sairaalat suljettiin. Vain muutamassa päivässä kaikki jotka asuivat kaupungeissa pakotettiin jättämään kotinsa. Väestö suunnitelmallisesti siirrettiin maaseudulle ja laitettiin maataloustöihin. Koska syynä kehitysmaiden ahdinkoon nähtiin kapitalististen maiden harjoittama hyväksikäyttö Kamputsea lopetti kaiken ulkomaankaupan ja alkoi kehittää täysin omavaraista taloutta. Omistusoikeudet poistettiin. Tuotanto kollektivisoitiin.

Kaupunkilaiset pakotettiin kirjoittamaan lyhyet omaelämänkerrat joiden perusteella heidän kohtalonsa päätettiin. Orjaleirille, tehtaaseen, maataloustöihin, kuolemaan. ”Entiset sotilaat, poliisit, heidän rikoksensa oli sotiminen sisällissodassa. Kauppiaat, kapitalistit, liikemiehet, muita työllistäneet rikkaat maanviljelijät, maanomistajat, heidän rikoksensa oli köyhien riistäminen. Intellektuaalit, lääkärit, lakimiehet, munkit, opettajat, virkamiehet. He opettivat kapitalismin kulttuuria. Opiskelijat, jotka olivat saaneet koulutusta köyhien riistämiseen. Lista jatkuu ja jatkuu. Kapinoivat, helläsydämiset, urheat, älykkäät, individualistit, ihmiset joilla oli silmälasit, lukutaitoiset, suositut, valittajat, laiskat, lahjakkaat, ne jotka eivät tulleet toimeen muiden kanssa, ne kenellä oli pehmeät kädet. Nämä ihmiset olivat korruptoituneita ja elivät maanviljelijöiden ja köyhien hiestä ja verestä. […] Teloitettujen perheet teloitettiin, jotteivät he hakisi kostoa.” – Teeda Butt Mam (Pran 1997)

Väestöä alettiin uudelleenkouluttaa. Ihmisistä tulisi hioa pois kaikki henkilökohtaisen edun vaaliminen. Kaiiki söivät ateriansa yhdessä ja nukkuivat yhdessä. Marjojen tai hedelmien poimiminen omin päin oli oman edun tavoittelua ja siitä rangaistiin kuolemalla. Kielen sanasto uudistettiin. Maalaisjärkeä korostettiin yli teknokraattisen kapitalistisen tiedon. Perinteinen lääketiede korvasi kapitalistisen lääketieteen.

Talous jäi kuitenkin jälkeen tuotantotavoitteista. Hyvinvointi ei alkanut kasvaa. Koska teoriaa ei voitu epäillä tuli löytää syylliset epäonnistumisiin. Alkoi sabotöörien metsästys ja heitä alkoikin löytyä kaikkialta. Epäillyt tuotiin lähes 200 keskukseen ympäri maata. Heitä kidutettiin, kunnes tunnustukset saatiin. Tuomioaste oli 100%, kaikki paljastuivat vakoojiksi. Tunnustaneet paljastivat myös muita sabotaasiverkoston jäseniä. Joissain arkistoiduissa tunnustuksissa on yli sata nimeä. Vanhemmat ilmiantoivat lapsensa, lapset vanhempansa. Monet ilmiantoivat kaikki kenen nimet vain muistivat, jotta kidutus loppuisi.

Kamputsea oli keskimääräistä diktatuuria huomattavasti intensiivisempi. Laajamittainen systemaattinen kidutus. Massamurhan uskomaton tahti. Vain neljässä vuodessa 33.5% Kamputsean miehistä ja 15.7% naisista oli tapettu nälkään tai teloitettu. Marxismi ei tehnyt Kamputseasta paratiisia. Myötävaikuttiko se siihen, että siitä tuli helvetti maan päälle?

Ihmiset jotka eivät epäile itseään ovat vaarallisia. Khieu Samphan on tänä päivänä leppoisa 89 vuotias vanha mies. Haastatteluissa hän ja Nuon Chea ovat vieläkin vakuuttuneita siitä, että he toimivat ainoalla oikealla tavalla. He olivat luomassa maailmaa ilman puutetta, kärsimystä ja sortoa. He perustelevat tekonsa Marxismilla vielä tänä päivänä.

Kun jokin tieteellinen paradigmateoria kiistää määrittelemänsä valtakamppailun takia muun tieteen kyvyn tehdä tosia havaintoja maailmasta, se varaa itselleen yksinoikeuden totuuteen. Kun tiede jakaa maailman ystäviin ja vihollisiin sen mukaan ovatko ihmiset samanmielisiä sen kanssa, siitä kasvaa dogmaattinen liike, joka ei kykene korjaamaan itseään enää edes empiirisen todistusaineiston edessä. Tiede on degenoroitunut ideologiseksi, peräti uskonnolliseksi liikkeeksi.

4/8 Moraalirelativismi

Marxismissa proletariaatti on universaali enemmistö. Porvaristo on pieni korruptoitunut vähemmistö ”The 1%”. Proletariaatti ajaa universaalia etua. Sen tarkoitus on vapauttaa koko yhteiskunta sorron ikeen alta, se on meidän jokaisen asialla ja meidän kaikkien hyväksi. Miten toimiminen kaikkien hyväksi voisi olla väärin?

Marxin mukaan normit ja etiikka ovat aikansa dominoivan luokan luomuksia. Porvaristo hyödyntää kuluttuurista hegemoniaansa ylläpitääkseen kapitalistisen järjestelmän hyväksyntää (Gramschi 1971). Kapitalistinen kulttuuri ja sen mukana porvarillinen ja uskonnollinen moraalijärjestelmä on sorron väline. Nykyinen käsitys oikeasta ja väärästä katoaa, kun uusi yhteiskuntajärjestys tuo mukanaan uudet eettiset ja moraaliset normit.

Marxismin nimissä toimiva ei tee tekoja yksilönä, vaan häneen pätee uusi universaali kaikkien edun etiikka. Kaikki teot, jotka tähtäävät paratiisin luomiseen, joka samalla synnyttää uuden moraalin, ovat tarkoituksensa legitimoimia välttämättömiä tekoja. Tottakai kapitalistinen yhteiskunta kauhistelee Marxilaisten tekoja, mutta se on odotettavaa koska kapitalistinen moraali vain edustaa kapitalistista luokkaetua, miksei siis proletariaatin moraali edustaisi proletariaatin luokkaetua? Mikä on hyvä sorretuille on oikein.

Proletariaatin toimet eivät ole alisteisia yleiselle moraalille. Proletariaatin jokainen teko on koko ihmiskunnan hyväksi. Poikkeuksellista ei ole diktaattorin kyky saada fanaattisimmat hännystelijänsä tappamaan tuhansia. Poikkeuksellista on saada sadat tuhannet kansalaiset osallistumaan miljoonien tappamiseen.

5/8 Katkeruuden ylevöittäminen

Aatami ja Eeva saivat kaksi poikaa. Esikoisesta Kainista tuli maanviljelijä. Hän raatoi, raivasi peltoja kampesi kantoja, kylvi, odotti ja korjasi satoa. Pikkuveljestä Abelista tuli lammaspaimen eikä hän joutunut raatamaan kuten Kain raatoi. Abel uhrasi lampaidensa rasvaa ja Jumala katsoi häneen suopeasti. Kain antoi maan antimia, niihin Jumala ei katsonut. Toinen raataa, toinen menestyy raatamatta. ”Herra kysyi Kainilta: Miksi sinä suutuit ja katselet synkkänä maahan? Jos teet oikein, voit kohottaa katseesi, mutta jos et tee, on synti ovella vaanimassa. Sinua se haluaa, mutta sinun on pidettävä se kurissa.” 1. Moos. L4. 7-8

Raamattu ei kerro miksi Jumala hylkäsi Kainin uhrin. Miksi Abel saa paljon helpolla ja Kain vähän kovalla työllä? Raamattu ei anna mitään selitystä sille, miksi Kainin uhraus ei kelpaa. Tarina tekee Kainista selittämättömän epäoikeudenmukaisuuden uhrin. Murhan jälkeen Jumala kysyy Kainilta missä Abel on ja Kain vastaa ”Olenko minä veljeni vartija?”1. Moos. L4. 10.

Epäoikeudenmukaisuus, katkeruus ja kosto. Ensimmäinen ihmisestä syntynyt ihminen murhaa veljensä ja Jumala kiroaa hänet. Raamatun ensimmäinen tarina paratiisista lähdön jälkeen on varoitus katkeruutta vastaan.

Marx teki yhteiskunnallisesta eriarvoisuudesta saman diagnoosin kuin Kain. Vääryyden on johdettava vääryyden korjaamiseen vallankumouksellisen terrorin keinoin. Marxin tarinassa palkkioksi Abelin murhasta Kainia ei kirottaisi, vaan hän saisi sosialistisen utopian.

6/8 Apokalyptinen maailmanselitys

Marxismi ei ole samanlainen tieteellinen projekti kuten ’tavalliset’ taloustieteelliset, sosiologiset tai filosofiset tutkimussuunnat. Se ei ole ’vain yhteiskuntateoria’. Marx ja Engels olivat aktivisteja, jotka halusivat agitoida kansan vallankumoukseen. Miten ”massat” ymmärtävät minkään yhteiskunnallisen teorian? Siitä syntyy pakosti yksinkertaistus. Versio, jota on helppo kommunikoida suurelle ihmisjoukolle ja jonka ihmisjoukko heti osaa kommunikoida eteenpäin. Teoriasta syntyy matalaresoluutioinen yksinkertaistus, joka saa ihmisten mielikuvituksen liikkeelle.

Psykologi Carl Jung uskoi, että myytit, tarinat ja uskonnot, olivat kollektiivisen alitajuntamme tuotteita. Ikäänkuin jaettuja unia. Ne ilmaisevat evoluution, tai jonkin hengellisen kaikkiin ihmisiin koodaamaa viisautta. Esimerkiksi Tammuz, Adonis, Herakles, Persephone, Jeesus, Attis, Osiris olivat variaatioita samasta arkkityyppisestä sankaritarinasta. Meihin koodattu jaettu alitajunta oli Jungin selitys sille, miksi myytit aivan vastakkaisilta puolilta maailmaa täysin erilaisilta historian ajoilta ovat niin hämmentävän samankaltaisia. Jungin mukaan tarinat, jumalat ja jumalattaret ilmaisevat arkkityyppejä, jotka ovat yhteisiä ihmisen ajattelulle aina ja kaikkialla.

Marxin suuri kaiken selittävä teoria hyvän ja pahan taistelusta on tällainen arkkityyppinen tarina. Luokkasota profetiana tulevaisuudesta. Porvaristo viimeisenä vihollisena ennen paratiisia.

Vihollinen, joka korruptoi maailman ja kyllästää kaiken sorrolla. Kapitalismi on käärme, joka toi synnin maailmaan. Rikollisuuskin on puutteen ja kapitalismin ”itselle toisen kustannuksella” -kulttuurin tuote. Ihminen on hyvä, kunnes kapitalismi korruptoi hänet. Ahneus, sadismi, perversio, valhe, porvariston kuluttuuria. Lyömällä porvariston ja porvariston kulttuurin proletariaatti puhdistaa maailman synnistä.

Kansalle mikään uhraus ei ole liian suuri taistelussa sortoa vastaan. Vihollinen on syyllinen ja samalla ratkaisu kaikkiin maailman ongelmiin. Kun proletariaatti voittaa vihollisen seuraa historian loppu. Ikuinen rauha ja yltäkylläisyys. Ikuinen tasa-arvoinen yhteiskunta, jossa ihmiset ovat veljet keskenään ja kaikki saavat tehdä kaikenlaisia töitä. Voit olla metsästäjä aamulla, kalastaja iltapäivällä ja kriitikko päivällisen jälkeen. Ei puutetta. Ei pahuutta.

Adorno ja Horkheimer valistuksen dialektiikassa tunnistavat Iliaan ja Odysseian länsimaisen valistuksen arkkityypilliseksi tarinaksi. Marxismin ja natsismin arkkityypillinen tarina on juutalaiskristillisen apokalyptinen.

Suuri ahdistus. Seitsemän vihan maljaa on tyhjennetty maan päälle. Jeesus tuomitsee koko ihmiskunnan ja ”erottaa ihmiset toisistaan niin kuin paimen erottaa lampaat vuohista” (Matteus 25:31–33). Tuomio annetaan sillä perusteella, onko ihminen tukenut vai jättänyt tukematta Jeesuksen ”veljiä”, jotka tulevat hallitsemaan Jeesuksen kanssa taivaassa (Matteus 25:34–46). Koko asutun maan kuninkaat kootaan aikaan/paikkaan/tilaan, jonka nimi on Harmageddon (Ilmestys 16:14). Taistelua käydään kautta maailman (Jeremia 25:32–34; Hesekiel 39:17–20). Jeesus Kristus johtaa taivaallista armeijaa ja voittaa jumalan viholliset (Ilmestys 19:11–16, 19–21). Vihollisiin kuuluvat ne, jotka vastustavat Jumalan valtaa ja suhtautuvat häneen halveksivasti (Hesekiel 39:7). Suuri enkeli heittää Saatanan ja demonit ”syvyyteen”, (Ilmestys 20:1–3). Jumalan valtakunta aloittaa tuhatvuotisen hallintonsa, joka tuo suuria siunauksia ihmiskunnalle (Ilmestys 5:9, 10; 20:4, 6).

Marxin mukaan kamppailu oli väistämätön tieteellinen fakta. Se mitä Marxistit tekisivät tulisi tapahtumaan jokatapauksessa. Samaan tapaan Hitler näki, että juutalaisbolshevistinen vallankumous olisi väistämätön tieteellinen fakta. Oli historiallinen pakko nousta taisteluun hyvän puolesta pahaa vastaan. Natsismi ja Marxismi ovat ateistien profetioita.

”Työn orjat, sorron yöstä nouskaa,maan ääriin kuuluu kutsumus.
Nyt ryskyin murtuu pakkovalta,tää on viime ponnistus.
Pohja vanhan järjestelmän horjuu. Orjajoukko taistohon!
Alas lyökää koko vanha maailma, ja valta teidän silloin on!
Tää on viimeinen taisto, rintamaamme yhtykää!
niin huomispäivänä kansat on veljet keskenään!
Ei muuta johtajaa, ei luojaa kuin kansa kaikkivaltias.
Se yhteisonnen säätää, suojaa, se on turva tarmokas.”
– L’Internationale (1871)

Marxille nykyhetki oli sorto, orjuus ja kärsimys, vihollinen oli porvaristo ja paratiisi sosialistinen utopia. Hitlerille nykyhetki oli sorto, petos ja nöyryytys, vihollinen oli juutalaiset ja paratiisi 1000 vuotinen valtakunta. Jeesukselle nykyhetki oli suuri ahdistus, vihollinen koko asutun maan kuninkaat ja paratiisi 1000 vuotinen jumalan valtakunta maan päällä.

Ehkä kuitenkin Mooses on paras varsio tästä samasta tarinasta. Hän kasvoi faaraon perheessä, kuten Marx ja Engels kasvoivat rikkaissa porvarisperheissä. Hän ymmärsi kansansa orjuuden Egyptissä/Britanniassa. Hän vaati orjien vapauttamista. Faarao/kapitalisti ei suostunut. Tämä oikeutti 10 vitsausta. Esikoisten massamurhan jälkeen orjat vapautuivat ja pääsivät 40 vuodeksi aavikolle puhdistautumaan. Marxkin oletti, että veisi ehkä kaksi sukupolvea, että neuvostoihminen sosiaalistuisi uuteen yhteiskuntaan. Kovan työn, uhrausten ja vaeltelun jälkeen osoitettuaan, että olivat sen arvoisia he pääsivät luvattuun maahan.

Se miten Marxismi jalkautuu käytäntöön ei ota huomioon moninaisia teoreettisia nyansseja. Se jalkautuu yksinkertaistuksena massoille, jotka eivät lue lähdeaineistoja, vaan muodostavat maailmankäsitystään palopuheiden ja sloganeiden, internetin meemien perusteella. Professorit eivät toteuta kansanmurhia, vaan tavalliset ihmiset. Marxismin kuvaaminen karikatyyrinä tai Jungilainen analyysi arkkityypillisenä tarinana ei ole perusteeton.

Ihmiset viehtyvät yksinkertaisiin rauhoittaviin maailmanselityksiin, jotka antavat idologiaan vihkiytyvälle ylemmyyden, poistavat epäilyksen siitä miten maailma toimii ja tarjoavat valmiin toimintaohjeen paratiisiin pääsemiseksi. Näitä halpoja kopioita on pilvin pimein. Vihollinen vaihtelee: porvaristo, juutalaiset, kapitalistit, punavihermarxistit, illuminati, globalistit, toisen rodun edustajat, reptiliaanit, patriarkaatti, deep state…

Nietschze (1883) kirjoitti siitä miten valistus tappoi jumalan, emmekä voisi koskaan pestä pois hänen vertaan. Olimme hylänneet universaalin moraalin. Nyt totuuden jälkeen olisi jäljellä enää taistelu vallasta. Hän oli äärimmäisen kriittinen sosialismia kohtaan ja ennakoi, että se tulisi tappamaan miljoonia. Hänen mukaansa ihmiset tulisivat pakosta kääntymään totalitarismiin koska he eivät kestäisi nihilismiä. Tyhjyyttä, joka syntyi jumalan kuolemasta. Niin tapahtui. Ehkä natsismi ja Marxismi ilmentävät tätä nihilismistä kumpuavaa kaihoa paratiisiin. Todella harmillista, että kaiken sen jälkeen sosialistien paratiisi ei ollutkaan mitä mainosbrosyyrit lupasivat.

7/8 Vihollinen

Marx tarjoilee vision jossa porvarit eivät ole enää ihmisiä, vaan monoliittinen homogeeninen yliluonnollinen voima, joka väkivalloin estää historiallisen edistyksen. Kun Marx tekee porvareista enemmän kuin ihmisiä tai vähemmän kuin ihmisiä se sallii ihmisten kohdella porvareita muina kuin ihmisinä.

Porvariston massamurha on empaattisten ihmisten tahtoa puolustaa sorrettua voimakasta vastaan ja poistaa kärsimys maailmasta. Kauheaa, mutta tarpeellista. Ei-vihkiytyneen silmin moraalinen ongelma syntyy siitä, että porvaristo ei ole homogeeninen, monoliittinen yliluonnollinen voima, vaan joukko tavallisia ihmisiä.

Ei riitä, että porvareilta viedään tuotannonteon välineet. Yhteiskunta on myös puhdistettava porvariston korruptoivasta kulttuurista. Porvari on aina proletariaatin vihollinen. Marxismia leimaa uskonnollinen puhtaan yhteisön ajatus. Sen tulee vapautua saastuttavista elementeistä (Chirot & McCauley 2010). Jotka eivät ole puolellamme ovat meitä vastaan.

Kun vallankumouksen jälkeen maailmassa oli edelleen puutetta ja pahuutta, se oli todiste ettei kapitalismia oltu vielä onnistuttu kokonaan nujertamaan.
Sisäiset petturit olivat pilaamassa suunitelmaa. Missään olosuhteissa ei voitu myöntää, että teoria itse olisi ollut viallinen koska se olisi antautumista vastavallankumouksellisen vihollisen edesssä. Looginen vastaus mihin tahansa kriisiin oli, että nämä ”pahat elementit” kuten Maon Kiinassa tavattiin sanoa, oli poistettava aiheuttamasta pahuutta. Tämä on erittäin lähellä sen sanomista, että jumalan yhteisö tai puhdas kansakunta voitaisiin taata vain jos korruptoivat elementit eliminoitaisiin. (Courtois et al. 1999)

Aleksanteri toisen vapauttaessa maaorjat 1861 Venäjän väestöstä ~38% eli orjuudessa. Seuraavan 60 vuoden aikana, jotkut talonpojat vaurastuivat enemmän kuin toiset. Ihmiset ovat erilaisia, tekevät erilaisia päätöksiä ja erilaisuus johtaa epätasaisiin lopputuloksiin, myös tulojen jakautumisessa.

”Venäjällä on 15 miljoonaa talonpoikaisperhettä, […] Näistä 15 miljoonasta, luultavasti kymmenen miljoonaa ovat köyhiä, jotka myyvät työtään, tai ovat rikkaiden orjuudessa, tai kenellä ei ole viljaylijäämiä ja ovat sodan köyhdyttämiä.
Kolme miljoonaa täytyy nähdä keski [tuloisina] talonpoikina, kun vajaa kaksi miljoonaa ovat kulakkeja, rikkaita talonpoikia, viljakiskureita. Nämä verenimijät ovat rikastuneet siitä puutteesta, jota kansa on sodan seurauksena kärsinyt; he ovat haravoineet itselleen tuhansia ja satoja tuhansia ruplia nostamalla viljan ja muiden tuotteiden hintoja. Nämä hämähäkit ovat lihoneet sodan raunioittamien työläisten kustannuksella. Nämä iilimadot ovat imeneet työväestön verta ja tulleet rikkaammiksi kun kaupunkien ja tehtaiden työläiset ovat nähneet nälkää. Nämä vampyyrit ovat keränneet maatilat käsiinsä; he jatkavat köyhien talonpoikien orjuuttamista. Häikäilemätön sota kulakkeja vastaan! Kuolema heille! Vihaa ja halveksuntaa puolueille, jotka puolustivat heitä […]! Työläisten on murskattava kulakkien kapina rautaisella kädellä, kulakkien, jotka ovat muodostamassa liittoa ulkomaisten kapitalistien kanssa oman maansa työväestöä vastaan. […] Luokkatietoinen työläisohjelma on lähimmässä liitossa ja täydessä yhtenäisyydessä köyhien talonpoikien kanssa; myönnytyksiä ja sovintoa keski[tuloisten] talonpoikien kanssa; kulakkien häikäilemätön nujertaminen, ne verenimijät, vampyyrit, kansan ryöstäjät ja kiskurit, jotka lihovat nälänhädästä. Tätä on työväenluokan politiikka.”
– Vladimir Lenin, 1925

Ei ollut, eikä tehty mitään tiettyä rajaa sille kuka oli kulakki. Keväällä 1918 kuhunkin kylään perustettin ”köyhien komiteoita” joiden tehtäväksi tuli päättää ketkä kaikki olivat kulakkeja. 30-luvulle tultaessa jokainen, jota epäiltiin viljan piilottamisesta oli kulakki ja 1929-1933 korkeiden viljakiintiöiden aikana jokaista, joka ei näyttänyt näkevän nälkää epäiltiin viljakätkennästä.

”Meidän on revittävä tämä luokka ja hakattava se pois. Punainen terrori on ase, jota käytetään luokkaa vastaan, joka vaikka on tuomittu tuhoon, ei halua menehtyä” – Lev Trotsky (1920)

”He uhkailivat ihmisiä aseilla kuin noiduttuina. Kutsuivat pieniä lapsia kulakkiäpäriksi. Huusivat heitä verenimijöiksi. […] He olivat myyneet itselleen ajatuksen, että niinkutsutut kulakit olivat syöpäläisiä. He eivät suostuneet istumaan loisten pöytään; kulakin lapsi oli iljettävä, nuori kulakkityttö oli alhaisempi kuin täi.” – Vasili Grossmann, (Viitattu: Conquest 2001)

”Oli raastavaa nähdä ja kuulla tästä kaikesta. Vielä pahempaa oli osallistua siihen… Minä suostuttelin itselleni, selitin itselleni. En voi antaa periksi heikentävälle säälille. Olimme tekemässä todeksi historiallista välttämättömyyttä. Toteutimme vallankumouksellista vastuutamme. Olimme hankkimassa viljaa sosialistiselle isänmaalle. Viisivuotissuunnitelmalle.” – Lev Kopelev, (Viitattu: Conquest 2001)

“On vain yksi keino lyhentää, yksinkertaistaa ja tiivistää vanhan yhteiskunnan kuolemantuskaa ja uuden veristä syntymäkipua – vallankumouksellinen terrori”-Karl Marx (1848)

Kulakkeja tapettiin, raiskattiin, ryöstettiin. Neuvostiliitto myönsi, että 700,000 vastavallankumouksellista kulakkia tapettiin heidän tehdessä väkivaltaista vastarintaa vallankumoushallintoa vastaan. Joidenkin arvioiden mukaan (Solzhenitsyn 1968) kulakkeja saatettiin tappaa jopa 6 miljoonaa. Saman verran kuin Hitler tappoi juutalaisia. Loput kulakit vietiin orjatyöhön Siperiaan.

Porvari ei lakkaa olemasta porvari, kapitalisti ei lakkaa olemasta kapitalisti, vaikka häneltä vietäisiin kaikki omaisuus. Vaikka he tekivät orjina töitä vallankumouksen eteen vuosikymmeniä heistä ei tullut ei-kulakkeja. He pysyivät verenimijöinä, vampyyreinä ja kiskureina. Noin 60 vuotta hengissä selvinneet kulakit elivät Siperian orjaleireillä. Heidät armahdettiin vasta 1991 kun Neuvostoliitto hajosi. Ne harvat taaperot, jotka vietiin leireille perheidensä mukana ja sattuivat selviämään hengissä kasvoivat koko ikänsä orjuudessa vain koska heidän vanhempansa olivat köyhien neuvoston mielestä 1861 omaaorjuuden lakkauttamisen jälkeen päässeet parempaan taloudelliseen asemaan kuin muut kyläläiset. Vasta vanhuksina heidät vapautettiin. He olivat muiden sortajia, syöpäläisiä, kulakkeja. Punakhmerit kehittivät tekniikoita siihen, miten yksinään löydettyjen pienten lasten yhteiskuntaluokka voitiin selvittää lasten käyttämän sanaston avulla.

”Me olemme sitoutuneet porvarisluokan tuhoamiseen. Sinun ei tarvitse todistaa, että tämä tai tämä mies toimi neuvostovaltaa vastaan. Ensimmäinen kysymys, joka sinun on kysyttävä pidätetyltä henkilöltä on: Mihin luokkaan hän kuuluu, mistä hän tulee, minkälaisen koulutuksen hän sai, mikä on hänen ammattinsa? Nämä kysymykset päättäkööt syytetyn kohtalon. Tämä on punaisen terrorin ydin.”
– Martin Latsis, ”Krasnij Terror” -lehden artikkelissa Lokakuun 1. 1918 (Viitattu: Fest 1974)

Marxin tarina sisältämä hyvän ja pahan dikotomia luo vihollisen. Marxin tarinan sorto ja kärsimys vihollisen syynä antaa moraalisen oikeutuksen vihollisen nujertamiseen väkivalloin. Marxin lupaus paratiisista pyhittää kaikki keinot sinne pääsemiseksi. Hallinnoilla, jotka määrittelevät yhteiskunnallisen todellisuuden samalla arkkityypillisellä narratiivilla kuin Marx on korostunut taipumus kanslaistensa orjuuttamiseen, vangitsemiseen ja murhaamiseen.

Väitellään siitä onko kommunismi tappanut 60-120 miljoonaa ihmistä. Kun väittelyssä liikutaan kymmenissä miljoonissa on päätelmä selvä. Kun on tarpeeksi hyvä tarina ihmiset ovat valmiita mihin tahansa kauheuteen.

8/8 Uusi sosialismi

Talous ei ehkä ole nollasummapeli ja ’kapitalistin’ ottama voitto ei ole muilta pois, mutta valta on nollasummapeli. Koska viime vuosisata tuotti sosialismille niin surkean maineen, palkansaajat eivät ole onnistuneet järjestäytymään esimerkiksi Yhdysvalloissa. Tämä johtaa siihen, että valta kasautuu liikaa ja syntyy katkeruutta. Jos yksi ryhmä yhteiskunnassa nousee liiaksi dominoimaan muita se hidastaa kehitystä. Valtatasapaino tarvitsee sosialismia, mutta tälle vuosisadalle tarvitsemme viime vuosisataa paremman sosialismin. Sellaisen, joka ei lietso katkeruutta ja totalitarismia.

Vasemmiston kannatus ei todennäköisesti koskaan tule riittämään, että kannattaisi odotella jonkin olemassaolevan valtiokoneiston tulemista sosialistien hallintaan rauhanomaisesti. Väkivaltainen vallankumous sitten taas on todella huono idea. Järkevimpänä tienä sosialismille ja miksei mille tahansa muullekin radikaaliin yhteiskunnalliseen muutokseen tähtäävälle liikkeelle on vaihtoehdon tarjoaminen nykyjärjestelmän sisällä.

Parasta mitä sosialismille on tapahtunut ovat onnistuneet sosialistiset yhteisöt. Mondragon Corporation on Espanjan 10. suurin yritys, joka koostuu ~260 osuuskunnasta. 90,000 työntekijää omistavat konsernin ja osallistuvat yhdessä sen päätöksentekoon.

Suuren valtiollisen mittakaavan sosialismikokeilut ovat johtaneet suuren mittakaavan epäonnistumisiin. Pienessä mittakaavassa yrittäminen ja epäonnistuminen eivät aiheuta samaa kärsimystä. Kun vihdoin teoria toimii käytännössä kapitalismia paremmin, se leviää kilpailuna työvoimasta pysyväksi muutokseksi globaaliin tuotantotapaan ja tulonjakoon.

Feodalismi ei noussut orjayhteiskunnasta väkivaltaisesti tuhoamalla vanhaa maailmaa, vaan yhteisöstä toiseen levinneenä ideana. Kapitalismi ei noussut feodalismista verisessä vallankumouksessa, vaan hitaana evolutiivisena prosessina. Adaptaationa evolutiivisesti stabiiliin strategiaan. Jos sosialismi haluaa lyödä kapitalismin sen on saatava työvoima jättämään kapitalistinen tuotantomuoto tarjoamalla työvoimalle jotain parempaa.

Sosialismin on kyettävä luomaan vapaaehtoisia kollektiiveja, jotka ovat tuotantomuotoina niin tehokkaita, että kykenevät tuottamaan jäsenilleen hyvinvoinnin johon he ovat tyytyväisiä. Kollektiivien on annettava työpaikkademokratia ja reilu tulonjako, joiden antamisessa kapitalismi on epäonnistunut. Sosialismi on mahdollista heti tänään. Vallankumous on tarpeeton.

Kaikenkaikkiaan kyse on siitä onko meillä yhteiskunta, jossa ihmiset tekevät yhteistyötä vapaaehtoisesti, vai pakotettuina? Äärioikeisto ja äärivasemmisto ovat taipuneet valitsemaan jälkimmäisen. Jos kutsut itseäsi sosialistiksi silloin kysyn sinulta:

Kiehtooko sinua sosialismissa helppo vastaus maailman pahuuteen, sekä ylevöittävä ja oikeamielinen katkeruus vihollista kohtaan? Vai oletko sosialisti, joka toimii rakkaudesta kanssaihmistäsi kohtaan ja yrittää rakentaa jotain uutta ja parempaa, johon ketään ei tarvitsisi pakottaa, vaan ihmiset tahtoisivat vapaaehtoisesti liittyä?

Väkivaltainen vallankumous ja olemassaolevien tuotantovälineiden pakkokollektivisointi on kostoa, sortoa ja vihaa, ei rakkautta.

https://youtube.com/watch?v=f2gOA1UZPSQ%3Flist%3DPLx8iuzbyWoQZ-QMZHQQtsQ5oos33yVbnw

Lähteet:

Artikkelikuvan lähde: Иван Васильевич Симаков / Ivan Vasilyevich Simakov ( 1877—1925) [1], Public domain, via Wikimedia Commons

Marx, Karl, 1818-1883. ( 1996). The Communist manifesto. London ; Chicago, Ill. : Pluto Press,

Đilas, Milovan (1957): ’The New Class: An Analysis of the Communist System’ (paperback ed.). San Diego: Harcourt Brace Jovanovich. 1983.

Rummel R.J. (1994): Death By Government

Sellars, Wilfred (1963): ”Science, Perception, and Reality” New York: Humanities Press

Gillett, C. (2016). How to be a Scientific Reductionist: Defending “Nothing But” Claims and an Ultimate Scientific Image. In Reduction and Emergence in Science and Philosophy (pp. 103-139). Cambridge: Cambridge University Press.

Hegel, Georg Wilhelm Friedrich (1807): Hegel’s Phenomenology of Spirit [Phänomenologie des Geistes], translated by A.V. Miller, Oxford: Oxford University Press, 1977.

Samphan, Khieu (:1959): doctoral dissertation, “Cambodia’s Economy and Industrial Development

Pran, Dith (1997): ’Children of Cambodia’s Killing Fields, Memoirs by Survivors’

Engels Friedrich (1873): ’Auktoriteetista’  Julkaistu alunperin joulukuussa 1873 kokoelmassa Almanacco Republicano per l’anno 1874. Uudelleenjulkaistu suomennettuna teoksessa Marx–Engels. Valitut teokset (6 osaa). 5. osa, s. 112–116. Kustannusliike Edistys, Moskova (1979).

1992 Raamattu

Marx, Karl; Engels, Friedrich; (1848): Werke, Berlin: Dietz Verlag, Vol. V, 1959, pp. 455-7. Alkuperäinen artikkeli ilmestyi Neue Rheinische Zeitung (No. 136, 7 November 1848)

Lenin, Vladimir (1925): Lenin’s Collected Works, Progress Publishers, Moscow, Painos 28, 1965, sivut 53-57. Alkuperäinen julkaisu: 17 Tammikuuta, 1925 lehdessä Rabochaya Moahva No. 14;
https://www.marxists.org/archive/lenin/works/1918/aug/x01.htm

Robert Conquest (2001). Reflections on a Ravaged Century. W. W. Norton & Company. p. 94.

Solzhenitsyn, Aleksandr Isaevich, and Edward E. Ericson. ”Chapter 2: The Peasant Plague.” The Gulag Archipelago, 1918–1956: An Experiment in Literary Investigation. New York: HarperPerennial, 2007.

Martin Latsis, ”Krasnij Terror,” newspaper, October 1, 1918. Quoted in Hitler, Joachim C. Fest, New York: NY, Harcourt, Brace, Jovanovich, 1974, p. 91

Gramsci, Antonio (1971). Selections from the Prison Notebooks. International Publishers. ISBN 0-7178-0397-X.

Robert A. Segal (1998): ”C. G. Jung on Mythology” https://press.princeton.edu/books/paperback/9780691017365/jung-on-mythology