Kategoria: Yleinen

”Tilanne on käytännössä se, että kantaverkko länsirannikolla on toistaiseksi täynnä, sanoo yksikön päällikkö Petri Parviainen kantaverkkoyhtiö Fingridistä.” (Lähde). Yle:n tietojen mukaan Suomessa 150 jo luvitettua tuulivoimalahanketta, yhteensä n. 1000MWp, joutuu odottamaan useita vuosia länsirannikon kantaverkon vahvistumista.

Tosiasiassa kapasiteettia on ’täynnä’ olevassa verkossa reilusti yli 90% ajasta vapaana naurettavan paljon.

Nykyisillä periaatteilla sähköverkon liityntälupaa ei voida myöntää mikäli se voisi hyvin harvoin syntyvässä teoreettisessa tilanteessa aiheuttaa sähköverkon ylikuormittumisen.

Näiden harvinaisten ylikuormitusriskien välttämiseksi Suomessa investoidaan valtavasti uusiin sähköverkkoihin.

Kansainvälisesti monet kantaverkko- ja siirtoverkkoyhtiöt pyrkivät välttämään valtavia investointeja, mikäli niille on edullisia vaihtoehtoja. Esimerkiksi Kanadalainen kantaverkkoyhtiö IESO käy erikseen kullakin siirtoalueella vuosittain huutokauppoja joustotehosta. Huutokaupassa tarjouksentekijät sitoutuvat irtikytkemään kuormansa 12 tunnin varoitusajalla mikäli IESO soittaa ja käskee.

IESO ostaa itselleen palvelun, jonka avulla se voi pienentää kuormitustasoa, mikäli se ennakoi verkon ylikuormittumisriskin syntymistä. Sopimuksin hankitun joustotehon avulla IESO säästyy kalliilta verkkoinvestoinneilta joilla varauduttaisiin hyvin harvinaisiin stressitilanteisiin. Entä kuinka usein IESO aktivoi ostamaansa joustotehoa? Harvemmin kuin kerran vuodessa.

Vielä parempi toimintamalli olisi myöntää liityntälupia sillä ehdolla, että verkkoon liittyjä sitoutuu osallistumaan sähkön laadun ylläpitoon, sekä kytkemään kulutus- tai tuotantotehoa automaattisesti pois päältä tilanteessa, jossa verkko uhkaa ylikuormittua. Näin liityntälupa voidaan myöntää kaikille halukkaille liittyjille ja liittyjät itse kantavat kuormituksenhallinnan riskit.

Syvällä rintaäänellä sanon, että erityisesti uusiutuvan energian hankekehittäjät mielummin sitoutuvat silloin tällöin irtikytkemään tehoaan verkon kuormitustilanteessa, kuin odottavat vuosien ajan liityntälupaa.

Järjestely ei olisi kansainvälisesti poikkeuksellinen. Useassa maassa kantaverkkoyhtiöt edellyttävät verkkoon liittyjiltä tai sähkökaupan tasevastaavilta monenlaisten kantaverkkopalveluiden tuottamista osana sopimusehtoja.

Ehdotan sähköverkkojen kuormituksenhallintajärjestelmän perustamista Suomeen. (Alan kirjallisuudessa termi on: Network Congestion Management)

Sen sijaan, että verkonhaltija odotuttaisi liittyjää useita vuosia kunnes verkkoinvestoinnit valmistuvat, verkonhaltija antaisi liittyjälle paikallisen verkon kuormitusprofiilin ja kysyisi: ’Oletko valmis itse joustamaan niin, ettei aiheuttamasi kuormitus vaaranna verkon käyttövarmuutta?’. Asiakas tutkii kuormitusprofiilia, arvioi omalle kohdalle osuvien joustojen määrän ja tekee päätöksen. Jos asiakas vastaa kyllä, asiakas saa liittyä. Asiakkaan ei tarvitsisi odotella verkkoyhtiön investointeja, ellei erikseen niin halua.

Automaattiseen irtikytkemiseen perustuva tekninen ratkaisu on jo käytössä Fingridin kantaverkon ja asiakasliityntöjen relesuojauksissa, sekä esimerkiksi ydinvoimaloiden järjestelmäsuojissa. Teknologia on jo Suomessa käyttöönotettu, testattu ja toimivaksi todettu.

Ehdotan, että liittymisehtona uusiin verkkoliityntäsopimuksiin lisätään kohta, joka vaatii liittyjää kytkemään laitteensa paikallisen verkon ylikuormitustilanteita ennaltaehkäisevään relesuojaukseen. Automatiikka valvoisi verkon kuormitusta ja tietyillä kuormitustasoilla järjestelmä irtikytkisi liittyjien tuotanto- tai kulutuskuormia järjestyksessä uusimmasta liittyjästä vanhimpaan.

Uudet liittyjät eivät heikentäisi olemassaolevien verkkoasiakkaiden asemaa. Verkkoyhtiöt saisivat enemmän irti jo tehdyistä investoinneista. Hankkeet etenisivät nopeammin, talous kasvaisi, sähkön hinta laskisi, päästöt vähenisivät ja metsää säästyisi ylimääräisten sähjölinjojen alta.

Tällä hetkellä liityntäpiste on jo asiakasliitynnän relesuojauksen piirissä Fingridin puolella liittymää. Ehdotan, että nykyisen järjestelyn lisäksi relesuojaus vietäisiin asiakkaan verkon puolelle kuormatasolle niin, että kun verkko asteittain kuormittuu, automatiikka alkaa irtikytkeä kuormia pois alamuuntaja- tai jopa invertteri kerrallaan samalla periaatteella kuin esimerkiksi nopeassa taajuusreservissä. Näin saadaan sekä irtoamiseen että takaisinkytkeytymiseen automaattinen askellineaarinen irtikytkentäprofiili, joka minimoi suuret äkilliset tehonmuutokset.

Fingrid ei korvaisi tuottamatta tai kuluttamatta jäävää energiaa liityntäasiakkaalle, mutta tietysti joutuisi korvaamaan aiheutuvan tasevirheen liittymän tasevastaavalle samaan tapaan kuin on tapana esimerkiksi taajuusohjatussa normaalissa käyttöreservissä.

Verkon kuormituksenhallinnan vaatimusta tulisi soveltaa kaikkiin tulevaisuuden energiajärjestelmän suuriin yksittäisiin laitteistoihin, joille osallistuminen on helppoa ja tarkoituksenmukaista. Vetylektrolyyserit, tuuli- ja aurinkovoimalat, akustot ja säätövoimalat, suuret sähköautojen latauskentät, sähkötoimiset aluelämpökeskukset yms.

Sähköverkon kuormituksenhallintajärjestelmän käyttöönotto nopeuttaisi yhteiskunnan sähköistymistä ja siirtymää puhtaaseen energiajärjestelmään useilla vuosilla. Investoinnit tehtäisiin nopeammin ja sijoittajilla olisi laajempi vapaus sijoittaa laitoksensa parhaille paikoille. Liittyjät itse sitoutuisivat verkon käyttövarmuuden parantamiseen. Verkkoyhtiöt eivät seisoisi energiamurroksen tiellä. Suomen talous ja ilmasto kiittäisivät.

Argumentti pähkinänkuoressa:

Ongelmat:

– Siirtoverkoissa ongelman tulee aiheuttamaan suuri sähkön kulutustehon lisääntyminen Etelä-Suomessa. Sähköautot ja sähköistyvä lämmitys tulevat vaatimaan verkolta kykyä selvitä yhä suuremmista kuormitustilanteista.

– Pelkästään länsirannikolla 150 jo luvitettua tuulivoimahanketta yli 1000MWp yhteisteholla on jäissä kunnes Fingrid saa rakennettua uutta siirtotehoa. Kaikkialla Suomessa verkkoyhteyksien tiukat rajat ehkäisevät uusia hankkeita ja kilpailu kapasiteetista saa hankekehittäjät hylkäämään jo pitkälle vietyjä hankkeita.

– Kansantaloudellisesti ja ilmastopoliittisesti on turha katastrofi, että murrosta fossiilisesta uusiutuvaan sähköntuotantoon, liikenteeseen ja lämmitykseen jarruttaa hidas verkon vahvistuminen.

Väittämät:

> Tosiasiassa verkon liityntäkapasiteetti riittää kaikille liityntälupaa hakeneille hankkeille reilusti yli 90% ajasta.

> Kanta- ja siirtoverkoille on mahdollista toteuttaa järjestelmäsuojia nopeasti, edullisesti ja turvallisesti, jotka irtikytkevät tuotanto- tai kulutuskohteita silloin kun verkko uhkaa ylikuormittua.

Ratkaisu:

– Ehdotan, että verkkoon liittyvät uudet uusiutuvan energian hankkeet, sekä uudet suuritehoiset kulutuskohteet osana verkkoliityntäsopimusta sitoutuvat verkon kuormituksenhallintaan siten, että laitteistot irtikytkeytyvät automaattisesti portaittain uusimmasta liittyjästä vanhimpaan, mikäli verkko uhkaa ylikuormittua.

Perustelu:

> Edellä esitetty sähköverkon kuormituksenhallintajärjestelmä mahdollistaisi yhteiskunnan resurssien säästämisen verkkojen tehokkaammalla käytöllä, nopeuttaisi siirtymää sähköistyvään ja vähäpäästöiseen yhteiskuntaan, laskisi sähkön hintaa, nostaisi talouskasvua ja säästäisi metsää.

Kirjoittaja on uusiutuvan energian hankekehittäjä.

Luku 2: Oletukset todellisuuden luonteesta.
Edellinen alaluku: 2.6. Erillisen ilmaantuminen
Seuraava alaluku: 2.10. Kehittyminen

Demoni ja Aasi

Laplacen demoni: ”Äly, joka tietyllä hetkellä tietäisi kaikki voimat, jotka aiheuttavat todellisuuden liikkeet, kaikkien asioiden kaikki sijainnit, joista todellisuus muodostuu, jos tämä äly olisi riittävän voimakas käsittämään ja analysoimaan kaiken tämän tiedon, se voisi yhdistää niin suurimpien kappaleiden kuin pienimpien atomien liikkeet yhteen yhtälöön; Sille älylle mikään ei olisi epävarmaa ja tulevaisuus, kuten menneisyyskin, olisi nykyhetkeä sen silmien alla” (Laplace 1814).

Descartesin ja Malebranchen mielestä eläimet ovat koneita ja vain ihmiset kykenevät ajattelemaan (Malebranche 1680 s.394). Puiden päätökset kasvattaa oksansa tietynlaisiksi on onnistuttu palauttamaan ennustettaviin sääntöihin (Mandelbrot 1980). Aasit ovat toistaiseksi pitäneet salaisuutensa.

Buridanin aasi seisoo puolivälissä kahta identtistä heinäpaalia (Viitattu: Rescher 2005). Aasi ei osaa päättää kahden identtisen ratkaisun välillä ja kuolee nälkään (ibid). Tällä Jean Buridan kritisoi ajatusta, että aasi olisi kone ja argumentoi aasin vapaan tahdon puolesta.

Voiko syyn ja seurauksen lain perusteella Laplacen demoni, joka tietää täydellisesti Buridanin aasin aivojen lähtötilan, ennustaa kumman täysin identtisen vaihtoehdon aasi valitsee?

Kvanttimekaniikka on epävarmaa (Heisenberg 1927; Schrödinger 1926). Kvanttitasolla sama syy voi aiheuttaa useita erilaisia seurauksia, sama seuraus voi aiheutua useista erilaisista syistä. Tismalleen sama lähtötilanne voi johtaa erilaisiin lopputilanteisiin.

Bellin teoreeman mukaan kvanttiaallon luhistuminen luo aidosti satunnaista informaatiota (Bell 1964). Informaatiota, jota ei voida palauttaa mihinkään aiheuttajaan, eikä ennustaa minkään aiheuttajan ominaisuuksista käsin. Informaatiota, jota Laplacen demoni ei voi ennustaa, vaikka tietäisi lähtötilanteen täydellisesti. Kyse ei ole uudesta asiasta, joka nyhjäistäisiin tyhjästä. Kyse on energia-aalloista, joiden ominaisuudet muuttuvat toistaisen parhaan tiedon perusteella aidon satunnaisesti.

Kaikki asiat ovat energiaa, kaikki asiat ovat toiminnan järjestelmiä. Toiminnan järjestelmiä, jotka olennaisesti kätkevät sisäänsä satunnaisuutta.

Kompleksisuus on paljon enemmän kuin monimutkaisuutta. Kompleksinen järjestelmä ilmaantuu monien vuorovaikutteisten osien yhtäaikaisesta, yhteenkietoituneesta ja keskinäisesti palautteellisesta yhteisvaikutuksesta.

Kaaos tarkoittaa kompleksisen järjestelmän arvaamatonta käyttäytymistä. Prosessin sisäinen palautteellisuus luo suuren herkkyyden pikkuriikkisille muutoksille. Järjestelmän epävakaus tekee sen herkäksi satunnaisuudelle.

Kvanttimekaanisen tason sisältämä satunnaisuus ei suoraan johda satunnaisuuteen korkeammilla kompleksisuuden tasoilla. Pääasiassa käsitteellisesti eroteltavissa olevat asiat ovat toimintakokonaisuuksien ei-kaoottisia tasapainotiloja. Esimerkiksi vedyn, hapen tai veden ominaisuudet eivät satunnaisesti vaihtele. Ne ovat toiminnan tasapainotilassa, jossa kaaos on kurissa ja siksi vedyn, hapen tai veden ’ilmiö’ jatkuu ylläpitäen samat ominaisuudet.

Vedyn, hapen tai veden ei-kaoottinen kokonaisuus supervenioi kaoottisia osiaan luoden kaavamaisuutta pysyäkseen olemassa, jos se ei tekisi näin, kokonaisuus hajoaisi. Tämä pätee niin molekyyliin, moottoriin kuin Moldovaan. Ne tarvitsevat toiminnan kaavamaisuutta, vakautta ja ennakoitavuutta pysyäkseen koossa. Pääasiassa olemassa olevat, olemassa pysyvät, asiat eivät ole kaoottisia. Juuri siksi ne ovat olemassa.

Kvanttimekaaninen satunnaisuus saa aikaan suurta satunnaisuutta hyvin pienissä toiminnan kokonaisuuksissa, esimerkiksi fotonien, eli valohiukkasten ominaisuuksissa. Valohiukkaset ovat satunnaisia ja kaoottisia yksittäin, mutta suuret määrät valohiukkasia, esimerkiksi auringonpaiste ja sen ominaisuudet, ovat varsin vakaita ja ennakoitavia. Tämä johtuu suurten numeroiden laista.

Suurten numeroiden laki tarkoittaa, että yhden nopanheiton tulos voi olla täysin ennakoimattomasti mitä vain välillä 1-6, mutta heittomäärän kasvaessa ennustettavuus kasvaa ja heittojen mitattu keskiarvo väistämättä lähestyy teoreettista keskiarvoa (Bernouilli 1713).

Eli jos esimerkiksi yksittäisellä fotonilla on täysin satunnaisesti määräytyvä 50% todennäköisyys läpäistä tietynlainen kalvo on kuitenkin kohtuullisen varmaa ja ennakoitavaa, että miljardista fotonista noin puolet läpäisevät kalvon. Suurten numeroiden laki tekee suuresta määrästä satunnaisuuksia ja epävakaisuuksia kokonaisuuden tasolla ennakoitavan ja vakaan.

Suuret kokonaisuudet voivat olla suurten numeroiden lain ansiosta vakaita, vaikka niiden osat olisivat epävakaita. Sama on kuitenkin totta myös päinvastoin. Kokonaisuudet voivat olla kaoottisia, vaikka osat eivät olisi epävakaita, esimerkkinä edellä esitetty kolmen identtisen kappaleen painovoimakenttä. Kappaleiden ominaisuudet ovat vakaita, mutta järjestelmän liikeradat ovat silti kaoottisia.

Avaruusraketin lentorata toiselle planeetalle on monimutkaista, ihmiset onnistuvat sen ennustamisessa hyvin. Sään ennustaminen on kompleksista, ihmiset onnistuvat sen ennustamisessa huonosti. ’Sää’ on kompleksinen kaoottinen ilmiö. Avaruusfysiikka on monimutkaista ja ennakoitavaa, sosiologia on kompleksista ja kaoottista.

Kuuluisan vertauksen mukaan perhosen siiven lehahdus Brasiliassa voi aiheuttaa tornadon Texasissa (Lorenz 1963). Tätä on kaaos. Pikkuriikkinen muutos ilmiön lähtötilassa voi aiheuttaa valtavan suuren muutoksen lopputilassa. Pikkuriikkistä muutosta, joka johtaa kaoottisessa järjestelmässä valtavan suureen muutokseen kutsutaan perhosvaikutukseksi.

Jerusalemin traditio maailmasta mysteerinä ja tiedosta uskon asiana toteutui maailmanhistoriassa uudelleen ja uudelleen, mutta Ateenan traditio puhkesi kukkaan yksittäisenä sattumana. Kun ensin ihmiskunta oli polkenut paikallaan kymmeniä tuhansia vuosia yhtäkkiä kehitys ampaisi hurjaan laukkaan. Pieni sattuma. Ratkaiseva vaikutus.

Murphyn lain mukaan jos teet asian äärettömän monta kertaa pienimmätkin todennäköisyydet toteutuvat vuorenvarmasti (Bloch 1977). Kansanomaisemmin jos jokin voi mennä pieleen, se menee ennenpitkää varmasti pieleen toistojen määrän kasvaessa. Jos noppaa heitetään äärettömän monta kertaa tulee väistämättä eteen se kerta kun heittäjä heittää kuutosen miljoona kertaa putkeen.

Murphyn laki (Bloch 1977) voimistaa todellisuuden kaoottisuutta. Laskar ja Gastineau ajoivat kaksi tuhatta simulaatiota aurinkokuntamme planeettojen liikkeistä viisi miljardia vuotta eteenpäin niin, että jokaiseen simulaatioon oli muutettu merkuriuksen etäisyyttä auringosta yhdellä metrillä. (Laskar & Gastineau 2009). Noin 200 simulaatiossa merkurius joko törmäsi venukseen tai syöksyi aurinkoon (ibid). Yhdessä simulaatiossa kahdestatuhannesta koko aurinkokunta tuli epävakaaksi ja kaikki planeetat, joko syöksyivät aurinkoon tai lensivät kiertoradoiltaan ulkoavaruuteen (ibid). Vain vakaat järjestelmät ovat edelleen olemassa. Vain pikkuruiset muutokset joskus riittävät epävakauteen.

On mahdollista, että muutama odottamattoman satunnaisesti samalla tavoin varautunutta fotonia iskeytyy molekyyliin ja juuri ja juuri ylittää molekyylin sidosteen kestokyvyn. Yhdiste odottamattoman satunnaisesti purkautuu erillisiksi molekyyleiksi, jotka vuorostaan liittyvät toisiin yhdisteisiin, jotka vapauttavat uudet molekyylit, jotka liittyvät toisiin yhdisteisiin. Fotonien satunnaisuuden aiheuttama perhosvaikutus käynnistää ketjureaktion, joka levitessään saa aikaan pienen kutinan, johon perhonen Brasiliassa reagoi lehahduttamalla siipeään. Vuotta myöhemmin Texasiin iskee satunnainen ja ennakoimaton tornado. Tornado tappaa ihmisen, joka olisi muuten kehittänyt tietoisen tietokoneen, ’jumalan koneesta’.

Alkuräjähdyksen alkuhetket olivat ainutlaatuisen kaoottisia ja pikkuriikkisillä satunnaisuuksilla oli totaalinen vaikutus. Herää mielenkiintoinen kysymys. ’Jumalan’ puhaltaessa energian tyhjyyteen, tiesikö hän mitä oli tekemässä?

Koska kaikki järjestelmät ovat avoimia. Koska todellisuus on Yksi lomittuneiden kausaaliketjujen vyyhti tästä hetkestä takaisin absoluuttiseen alkupisteeseen. Koska todellisuus on Yksi kaoottinen kompleksinen järjestelmäkokonaisuus, pienimmänkin satunnaisuuden olemassaolo riittää tekemään todellisuuden tulevaisuudesta kokonaan ennakoimattoman.

Oletukset:
– Todellisuus sisältää satunnaisuutta.
– Todellisuus sisältää kaoottisia järjestelmiä.
– Jos jokin voi tapahtua, se ennenpitkää tapahtuu toistojen määrän kasvaessa.
– Kaikki järjestelmät ovat avoimia. Kaikki kytkeytyy kaikkeen.

> Pienikin satunnaisuus väistämättä tuottaa suurta satunnaisuutta.

Väittämä: Tulevaisuus ei ole määrätty. Kohtaloa ei ole olemassa.

Päätelmä: Ilmiöitä, siten ajatuksia, siten tekoja, siten historiaa ei voi ennustaa, eikä niitä ole sidottu tiettyyn tulokseen.

Digitaaliportti on sähkömekaaninen laite, joka muuntaa vaihtelevan sähköjännitteen, joko nollaksi tai ykköseksi. Välillä on hetkiä kun jännite on juuri puolivälissä, eikä tulos ole nolla eikä yksi. Jännitteen luontainen epävakaus kuitenkin vain nanosekunneissa päättää välitilan. On mahdollista, että tuossa herkkääkin herkemmässä epävakauden tilassa pienistäkin pienin aito satunnaisuus kanttimekaanisissa sähkömagneettikentissä tuottaa aiheutuvaan päätökseen aitoa satunnaisuutta.

Aasin ajatuksen muodostuminen on neuronien kompleksisessa kaoottisessa vuorovaikutusverkossa ilmaantuva sähkökemiallinen ilmiö. Aasin on mahdollista valita satunnaisesti kumpi tahansa heinäpaali ja vaikka jumala olisi kaikkitetävä, hänkään ei välttämättä kykene nykyhetken perusteella ennustamaan aasin valintaa.

Päätelmä: ’Laplacen demoni’ ei osaa ennustaa kummasta heinäpaalista ’Buridanin aasi’ syö.

Vaikka todellisuuden ilmiöistä vain miljardisosa määräytyisi satunnaisesti, kaaoksen voima ja historian pituus tekisi historian lopputuloksen ennustamisen väistämättä mahdottomaksi.

Satunnaisuus on suurinta toisaalta hyvin pienissä ja toisaalta hyvin suurissa kokonaisuuksisa. Lähes aina keskikokoisia kokonaisuuksia voidaan ennakoida, mutta mitä suuremmista ja kompleksisemmista kokonaisuuksista on kysymys, sitä enemmän tulevaisuuspolussa on risteyksiä, joissa hyvin pienet tönäisyt riittävät muuttamaan suurten järjestelmien tulevaisuuden suunnan.

Todellisuusmyrsky. Eteenpäinjylisevien kausaaliketjujen vyyhti. On avoinna mutaatioille, kaoottiselle evoluutiolle.

Lähdeluettelo:

Lähteet

Sisällysluettelo:

Johdanto ja sisällys tähän lukuun.
Koko artikkelisarjan sisällys.

Episodin voi kuunnella podcästinä tästä:

Edellisessä jaksossa tutustuimme Jeanne-Liekkiin ja lauluun ’Montfortin joutsenesta’. Bretagnelaisten laulujen ja historioiden sarja jatkuu nyt tarinalla, jonka päähenkilö on taas nimeltään Jeanne. Tällä kertaa Jeanne ’Tiikeritär’ de Belleville, de Clisson, de Châteaubriant, de Montaigu.

Jeanne syntyy Vendéen Bellevillessä tasan vuonna 1300. Hänen isänsä oli Maurice IV de Belleville. Bellevillen, Montaigun ja Palluaun kreivi. Isä oli äitinsä kautta sukua Montforteille, mutta Jean-Urheaan ja Jeanne-Nilkuttajaan nähden kaukaisempaa Perchéen paronien haaraa.

12 vuotiaana Jeanne-Tiikeritär naitetaan silloin 19 vuotiaalle paroni Geoffroy de Châteaubriantille. 14-vuotiaana Jeanne synnyttää pojan, joka nimetään isänsä mukaan Geoffroyksi. 16-vuotiaana Jeanne synnyttää tyttären Louisen.

Mainittakoon, että poika Geoffroy tulisi 33-vuotiaana kuolemaan edellisessä tekstissä mainitussa Roche-Derrienin taistelussa, jossa Charles ’Pyhimys’ de Blois joutuisi vangiksi. Tytär Louise vuorostaan perisi Châteaubriantin ja tulisi hallitsemaan sitä paronittarena kuolemaansa saakka.

Jeanne-Tiikeritär synnyttää 25 vuotiaana myös äpärätyttären Isabeun toiselle miehelle. Clissonin Markkreivi Olivier IV:lle. Vuosi äpärätyttären syntymän jälkeen 26-vuotiaana Jeanne-Tiikeritär jää leskeksi kun aisankannattajaksi joutunut Geoffroy yllättäen kuolee 33 vuotiaana.

Jeanne-Tiikeritär menee naimisiin Bretagnen herttua Jean ’hyvä’ III de Dreuxin velipuolen Guyin kanssa tämän jäätyä niinikään leskeksi samana vuonna kuin Olivier. Tämä Jean-Hyvän velipuoli Guy de Penthièvre oli edesmenneen vaimonsa kanssa saanut vain yhden tyttären. Jalkavaivoista kärsivän Jeanne ’nilkuttaja’ de Penthièvren, jonka äitipuoli Jeanne-Tiikerittärestä nyt tuli.

Seuraa kuitenkin juonittelua. Vannesin ja Rennesin piispat kantelevat Paavi Johannes XXII:lle, joka päättää peruuttaa avioliiton. On mahdollista, että Kuningas Philippe-Onnekas on huolissaan Bretagnen herttuakunnasta, koska Jean ’hyvä’ III de Dreux:llä ei ole perillistä. Pelätään Bretagnen ajautuvan Plantagênetien leiriin. Yhtäkaikki poliittinen paine on riittävä siihen, että Pyhän Paavalin seuraaja maan päällä tekee väliintulon ja Tiikerikär palautetaan sinkkumarkkinoille.

Guy de Penthièvre on mennä naimisiin Kuningas Philippe-Onnekkaan veljentytön Marie de Bloisin kanssa mutta kuolee yllättäin. Sen sijaan herttuakunnan perijätär, Guyn tytär, Nikuttaja-Jeanne menee naimisiin kuninkaan siskonpojan Pyhimys-Charles de Bloisin kanssa. Penthièvren kreivikunta, sekä välillisesti Bretagnen herttuakunta, sidotaan näin vahvasti Bloisin sukuun.

Bloisin suku oli frankkilainen mahtisuku, jonka jäsenet hallitsivat Chartresin, Châteaudunin, Troyesin ja Meauxin kreivikuntia, Champagnen herttuakuntaa, sekä Pohjois-Espanjassa sijaitsevan Navarran kuningaskuntaa. Olipahan suvusta noussut 1100-luvulla myös yksi Englannin kuningas – Étienne I.

Parahiksi Tiikerittären ja Guy de Penthiévren avioeron jälkeen Jeanne-Tiikerittären äpärätyttären siittäneen Olivier de Clissonin vaimo Blanche kuolee ja hänkin jää leskeksi.

1330 eronnut Tiikeritär menee uusiin naimisiin Äpärä-Isabeaun leskeksi jääneen isän Olivier IV de Clissonin kanssa. Yllättäen Guy de Penthièvre kuolee vain vuotta myöhemmin 1331 ja hänen maansa jää hänen tyttärelleen Nilkku-Jeannelle ja tämän miehelle Pyhimys-Charlesille.

Tiikerittären aviolitto Olivierin kanssa oli legendaarisen rakkaudentäyteinen. Äpärä-Isabeun lisäksi he saivat vielä viisi lasta.

Naimakaupan myötä pariskunnasta muodostui Bretagnen etelärajalle varsin merkittävä tekijä. Jeanne-Tiikeritär oli perinyt mieheltään Chatêaubriandtin paronikunnan.

Clissonin markkreivikunta oli aivan Châteaubriandtin paronikunnan rajanaapuri. Clissonin markkreivisuku oli vanha Vendéeläinen sotilassuku. Se hallitsi Porhoëtin, Blainin, Clissonin ja Pontchatêaun sautuja Clissonin linnasta käsin.

Markkreivi tarkoittaa kreiviä, joka ei maksa veroja herralleen rahassa, vaan varustaa vastineeksi verottomuudesta tavallista suuremman sotajoukon. Markkreivit tavanmukaan myös ratsastavat henkilökohtaisesti herransa armeijan mukana.

Olivier olikin sotinut jo pitkään kuninkaan Philippe ’onnekas’ IV de Valoisin armeijassa satavuotisessa sodassa Édouard ’englantilainen’ III de Plantagênetiä vastaan, joka oli Englannin ja Irlannin kuningas, sekä Akvitanian herttua. Juuri Lounais-Ranskan Gascognessa Olivier oli saanut mainetta ja kunniaa taitavana sotilaana Philippe-Onnekkaan joukoissa.

Jeanne-Tiikerittären ja Olivier IV:n avioliittoa on kestänyt 11 vuotta kun 1341 Olivierin herra Bretagnen herttua Jean ’hyvä’ III de Dreux kuolee. Bretagnen vallanperimyskriisi alkaa.

Ajatelkaapas. Jos Tiikärettären ja Guyin avioliittoa ei oltaisi mitätöity Jeanne-Tiikerittärestä olisi tullut Bretagnen leskiherttuatar ja historia olisi ajautunut täysin erilaiselle uralle. Arpa kohtalon on aina arvaamaton.

Kaksi kilpailevaa perijää. Jeanne-Tiikerittären entinen tytärpuoli Nilkuttaja-Jeanne, sekä tämän setäpuoli Jean ’urhea’ de Montfort, kiistelevät kruunusta. Nilkuttaja-Jeanne liittoutuu Ranskan kuninkaan Philippe-Onnekkaan kanssa. Jean-Urhea liittoutuu Englannin kuninkaan Édouard-Englantilaisen kanssa. Alkaa perimyssota Bretagnen herttuakunnasta.

Olivierin veli Amaury de Clisson asettu tukemaan Jean ’urhea’ de Montfortia uudeksi herttuaksi. Ranskan kuningas, jonka joukoissa Olivier ratsastaa, asettuu tukemaan Jeanne ’nilkuttaja’ de Penthièvreä.

Olivier valitsee puolensa kuninkaansa mukana ja vannoo vasallivalansa herttuatar Nilkku-Jeannelle Rennesissä 1342. Kun kuningas Philippe-Onnekas lähettää armeijansa tukemaan Blois -sukua Montfortteja vastaan Olivierin omistamaan linnaan Blaineen tulee kuninkaan silloisen marsalkan Robert ’Vihreä Leijona’ Bertrandin yleisesikunta ja Ranskan armeijan päämaja.

Edellisessä jaksossa mainittuun Vannesin taisteluun juurikin Olivier de Clisson komentaa Bloisistien 12600 miestä, mukana edellisessä jaksossa mainuttu kolmikymmenten taistelun sankari Baumanoir.

Markkreivi Olivierin komentamat joukot valloittavat Vannesin kaupungin ja lyövät sitä puolustamaan asettuneen Englannin kuninkaallisen armeijan, jonka johdossa Robert D’Artois.

Sama armeija ja sama D’Artois, joka toteutti edellisessä jaksossa Jeanne-Liekin ihmepelastuksen Brestin linnan piirityksessä. D’Artois haavoittuu taistelussa ja kuolee matkalla Lontooseen.

Édouard-Englantilainen kuulee tapahtuneesta ja päättää kostaa. Hän lähtee henkilökohtaisesti uuden armeijan kera Bretagneen ja ryhtyy piirittämään Nantesia, Vannesia ja Rennesiä. Vannesin piirityksessä Olivier jää englantilaisten vangiksi puolustaessaan kaupunkia.

Ranskan Philippe-Onnekas kuulee Englannin armeijan olevan Vannesissa ja päättää lähettää paikalle valtavan armeijan mutta ennen kuin Englannin ja Ranskan kuninkaiden armeijat kohtaavat Jean-Urhea de Montfort kuolee. Vaimonsa Jeanne-Liekki tulee (mukamas) hulluksi. Musta surma saapuu Marseilleen.

Tehdään tulitauko. Vannesin piiritys puretaan, kaupunki ’demilitarisoidaan’ ja annetaan Paavin hallintaan.

Pahat kielet alkavat laulaa, että Olivier de Clisson olisi pettänyt bloisistit, antautunut tahallaan Plantagênettien vangiksi. Pontta väittämille saadaan siitä, että Édouard ei vaadi Olivier de Clissonista kuin poikkeuksellisen pienet lunnaat, sekä vaihdon Valois-suvun vangiksi jääneeseen vähäpätöiseen Stanfordin kreiviin.

Philippe-Onnekkaan korviin kantautuu huhu, että Olivier de Clisson olisi muiden bretoniaatelisten ja Englannin armeijan komentajan Salisburyn jaarlin William de Montagun kanssa, kuningas Édouardin siunauksella, juoninut, että Jean de Montfortin kuoleman johdosta Englannin-Édouard III Plantagênet ottaisi Bretagnen suoraan hallintaansa ja nostaisi Olivier de Clissonin Bretagnen varakuninkaaksi ja Plantagênttien käskynhaltijaksi.

Pariisin hovi juonii ja kutsuu Olivier de Clissonin muka turnajaisiin Pariisiin tusinan muun herran kera. Kuitenkin saapuessaan turnajaisiin Olivier vangitaan. Jeanne-Tiikeritär saa kuulla tästä, matkustaa heti Pariisiin ja yrittää lahjoa kuninkaan kersantin vapauttaakseen miehensä. Toinen päivä elokuuta 1343 Olivier mestataan muiden juonittelusta syytettyjen kanssa Pariisin Les Hallesissa kuningas Philippe VI ’Onnekas’ de Valoisin käskystä.

Jeanne menee suunniltaan ja kiroaa kuninkaan. Lahjontayrityksen seurauksena ja kuninkaan ääneen kiroamisen johdosta Philippe-Onnekas tuomitsee Jeanne-Tiikerittären valapatoksi ja menettämään kaikki tittelinsä kuninkaan häpäisemisen rikoksesta. Jeannella on kuitenkin suojelijoita ja hän välttää pidätetyksi tulemisen.

Olivierin päätön ruumis ripustetaan ehtaan kelttiläiseen tyyliin Pariisin Montfauconin suureen gibbettiin. Eli monikerroksiseen telineeseen johon Pariisissa teloitettujen ruumiit oli tapana asettaa roikkumaan pelotteeksi kansalaisille. Kuin minkäkin rahvaan rikollisen!

Pelotteeksi mahdollisille kanssajuonittelijoille Olivierin pää vuorostaan toimitetaan Bretagnen pääkaupunkiin Nantesiin ja ripustetaan kansan nähtäville Sauvetoutin sillan alle. Häväistys!

Jeanne-Tiikeritär ei ole sitä sorttia, joka käpertyisi suremaan. Tiikeritär matkustaa kotiinsa Clissoniin hakee kaksi nuorta poikaansa Olivierin ja Guillaumen. Yhdessä he ratsastavat Nantesiin katsomaan hänen miehensä ja heidä isänsä Sauvetoutin sillalla roikkuvaa päätä.

Siinä Jeanne vannoo ja vannottaa kaksi poikaansa kostamaan isänsä kuoleman. Jeannen kosto on oleva hirmuinen!

Knoppitieto: Miksi Asterix juo taikajuomaa josta saa taikavoimia?

Kuten Bretagnen herttuoiden ’de Dreux’ -suku, myös minun Ranskalainen sukuni on kotoisin Dreuxin kaupungista. Dreux oli Gallian druidien vanha uskonnollinen keskus. Voitokkaat gallialaiset taisteluiden jälkeen leikkasivat kaikkien taistelussa kaatuneiden päät irti, kyhäsivät taisteluiden jälkeen suuria puisia kehikoita. Telineistöjä, joihin he kiinnittivät kaatuneiden päättömät ruumiit. Sekä omat, että vihollisten.

Kuvittele mikä näky! Satoja, jopa tuhansia päättömiä ruumiita korkeilla telineillä. Kuin valtavia ruumiskatedraaleja. Kuin Pariisin Montfauconin Gibbetti. Kuin jonkun kieroutuneen sarjamurhaajan tekosia jossain tanskalaisessa dekkarissa, mutta tuhatkertaisena kollektiivisena toimintana. Näitä kallottomien luurankojen kokoontumisia löytävät arkeologit edelleen Ranskan laaksojen kätköistä.

Tätä ei kerrottu ’Asterix ja Obelix’ sarjakuvissa!

Keltit uskoivat, että sielu jäi asumaan päähän kuoleman jälkeen.
Päiden säilöminen oli kelttien tapa osoittaa kunnioitusta. Valtavat kuormat irtileikattuja sotureiden päitä kannettiin koko matka takaisin kotikyliin. Jokainen taistelusta tuotu pää, tai kallo, kastettiin tai keitettiin druidin padassa ja kallot säilöttiin. Kelttien jäämistöissä on paljon näitä suuria erittäin koristeellisia rituaalipatoja. Tämä inspiroi Akvavitixin hahmoa ja Asterix sarjakuvien suurta pataa, jossa keitellään taikajuomaa.

Mitään varmaan ei tiedetä siitä, mitä kuuppakeitolle tehtiin. Teorian mukaan keltit uskoivat, että keittämällä tai kastamalla kuolleen henkilön pää saatiin sielu liukenemaan veteen, jonka elävät joivat. Kuuppakeiton kautta kuolleiden sielut jatkoivat elämäänsä elävissä. Eikä pelkästään vastikää kuolleen sielu, vaan myös kaikkien niiden kuolleiden, joiden kuuppakeittoa vastikää kuollut oli elämänsä aikana lipitellyt. Näin elävien päissä olivat elossa kaikki esi-isien sielut siitä hetkestä hetkien alkuun. Kaikki esi-isät kaikkien mukana kaikkien kuupissa kaikkialla. Oma kuolemanjälkeinen elämä kaikissa tulevissa kyläläisissä kaikenaikaa siitä hetkestä hetkien loppuun.

Oli teoria totta tai ei, et enää koskaan lue Asterixia ajattelematta tätä tarinaa. Putosiko Obelix lapsena keittoon, jossa lillui ihmisten päitä? Juoko Asterix taskumatistaan kuuppakeittoa? Druidit osasivat kyllä lukea ja kirjoittaa, mutta oli kiellettyä kirjoittaa ylös druidien salaista tietoa. Me emme siis tiedä.

Druidien jäljiltä on tehty erittäin makaabereja löytöjä. Esimerkiksi ihmisten ja eläinten, lasten ja vauvojen ruumiinosia aseteltuina erilaisiksi Frankensteinin hirviöiksi. Siinä missä Roomalaiset Auguurit ennustivat kyyhkysten lennosta tai lampaansuolista niin Druidit insiproituivat kuolevien ihmisten vääntelehtimisestä.

Ikäänkuin joku psykoottinen sarjamurhaaja olisi perustanut valtauskonnon. Toki kreikkalaiset ja roomalaiset lähteet varmasti suurentelevat hirveyksiä, mutta arkeologia osittain tukee heidän väitteitään.

Sellaista seutua siis Dreux 100-luvulla ennen kristusta.
Asterix, Obelix, Vercingetorix, Dreux.
Aarrekartoissa ja druidihommissa X osoittaa paikan.

Noniin ja takaisin asiaan… Mutta ensin taustalle soimaan tarina Bretagnelaisista corsaireista, eli kuninkaan luvalla toimivista merirosvoista.

Tiikerittären kosto

Jeanne kerää 400 uskollista miestä ja marssii Clissonista katsoen lähimpään bloisisteille ja Philippe-Onnekkaalle uskolliseen frankkilaiseen linnaan Touffouhun.

Kreivitär Jeanne ’tiikeritär’ de Clisson huutaa yksin linnan portilla. Linnan päällikkö Gallois de la Heuse tekee kohtalokkaan virheen ja komentaa laskemaan laskusillan kreivittärelle. Jeanne kävelee sillalle ja vetää miekkansa. Samassa hänen 400 miestään ratsastaa linnaan. 80 hengen varuskunnasta vain yksi säästetään ja lähetetään kertomaan frankeille tapahtuneesta.

Jeanne-Tiikeritär myy kaiken omaisuutensa ja käyttää rahat palkatakseen armeijan, jolla käydä sotaa frankkeja ja bloisisteja vastaan Bretagnessa. Jeanne varustaa myös kaksi sotalaivaa joihin hän hankkii verenpunaiset purjeet.

Philippe-Onnekas kuulee, että Jeanne-Tiikeritär on vaihtanut Bretagnen vallaperimyssodassa avoimesti Jeanne-Nilkuttajan puolelta Jeanne-Liekin puolelle frankkien tukemia bloisisteja vastaan ja petoksella surmannut Touffoun ritarit vankeja ottamatta. Tuohon aikaan oli herrasmiessääntö, että jalosukuiset ritarit vangittiin lunnaita vastaan eikä heitä tapettu. Kuningas lähettää sotilaita Jeannen perään, mutta Jeanne nostaa ankkurin ja purjehtii merelle.

Uusi legenda on syntynyt. Bretagnen verinen naarasleijona. Jeanne de Belleville, de Clisson, de Châteaubriant, de Montaigu. Jeanne Tiikeritär. Punaiset purjeet horisontissa! Punainen kirous frankeille!

Jeanne-Tiikeritär vaanii frankkien laivoja Englannin kanaalissa. Hyökkää ja ottaa joka kerta vain yhden vangin. Yhden vangin jonka päästää maihin levittämään sanaa punaisista purjeista. Jeanne-Tiikerittären kostosta.

Kauhu lamauttaa kaupankäyntiä Pohjois-Ranskassa ja kuningas Philippe-Onnekas lähettää laivastonsa etsimään ja pysäyttämään Jeanne-Tiikeritärtä. Pian laivastot kohtaavat ja Jeannen laivat jäävät alakynteen.

Jeanne kahden poikansa kanssa hyppää pelastusveneeseen ja lähtee soutamaan kohti Englantia. Matkalla toinen poika Jeannen seitsemänvuotias kuopus Guillaume kuolee hypotermiaan soutuveneessä. Kuusi päivää Jeanne ja vanhempi poika Olivier soutavat kohti Englantia. Hautaamaan lapsensa ja veljensä.

Kuudentena päivänä Englannin valkeat kalliot horisontissa! Jeanne ja hänen poikansa pelastuvat ja etsivät käsiinsä Englannin kuninkaan Édouardin.

Tiikerittären hurja maine on kiirinyt tämän edellä ja Édouard hetkeäkään epäröimättä rahoittaa Jeannelle kolme sotalaivaa miehistöineen. Jeanne maalauttaa laivat mustiksi ja värjäyttää niiden purjeet verenpunaisiksi.

Kirous merten yllä. Punaiset purjeet horisontissa. Rannoille ilmestyvät yksittäiset merimiehet kertomassa tarinaa verisestä naarasleijonasta. Jeanne Tiikerittärestä. Jeanne rosvoaa myös rannikoita polttaen kyliä pitkin Normandiaa.

Jeannen maine kasvaa niin suureksi, että itse Paavi, joka kerran mitätöi Jeannen ja Guy de Penthièvren avioliiton nyt kirjoittaa Englannin kuninkaalle ukaasin, että Jeanne-Tiikerittären jumalattomalta toiminnalta on vedettävä tuki.

13 vuotta Jeanne vaanii kauppiaita ja kalastajakyliä Englannin kanaalin Etelärannoilla kunnes rakastuu ritariin nimeltä Gautier Bentley, joka hallitsi Bretagnen Douarneneziä ja jonka linna oli Tristanin saarella, jossa Jeannen laivasto usein pysähtyi.

Roche-Derrienissä 1347 taistellaan raju taistelu, jossa Jeanne-Tiikerittären ja hänen ensimmäisen miehensä Geoffroy de Châteaubriandtin poika Geoffrey kuolee. Tässä taistelussa Charles ’pyhä’ de Blois vangitaan ja viedään Lontoon Toweriin. Alkaa ’Kahden Jeannen, eli Liekin ja Nilkuttajan, sota’.

Vuonna 1350 tanssitaan Jeanne-Tiikerittären neljänsiä häitä. Merirosvon ura jää taakse. Jeanne ja Gautier lähestyvät kuningas Édouardia hankkiakseen takaisin Jeanne-Tiikerittären vanhoja tiluksia Clissonissa, jotka olivat siirtyneet Jean ’Uhrea’ de Montfortin vasallille Raoul de Caoursille, joka oli nyt Englannin kuninkaan Édouardin luutnantti Poitoussa.

Gautier matkustaa Lontooseen vaatimaan tiluksia, mutta hänet heitetäänkin Lontoon Toweriin tyrmään, mutta vapautetaan pian ja Édouard Plantagênet lopulta suostuu antamaan Clissonin Jeannelle, mutta sillä seurauksella Raoul loikkaa Valois-suvun puolelle.

Englannin Kuningas tekee 1353 sopimuksen Roche-Derrienissä vangitsemansa Charles-Pyhän ja bloisistien kanssa ja Clisson annetaankin Charles-Pyhälle. Lohdutukseksi Édouard antaa Jeanne-Tiikerittärelle ja Gautier Bentleylle La Roche Moisanin paronikunnan.

Jeanne ja Gautier vetäytyvät Hennebonttiin ja elävät siellä paronikuntansa tuloilla elämänsä onnellisina loppuun asti. Gautier kuolee joulukuussa 1359 ja Jeanne vain kaksi viikkoa tämän jälkeen.

Jeannen ja ensimmäisen miehensä Geoffroyn esikoinen Louise hallitsi Châteaubriantin kreivittärenä elämänsä loppuun saakka.

Jeannen ja Olivierin ensimmäinen lapsi äpärä-Isabeau meni naimisiin de Rieux -kreivisukuun ja hänen pojastaan tulisi vielä Ranskan marsalkka.

Jeannen ja Olivierin kolmas lapsi, äitinsä rinnalla merirosvouran tehnyt Olivier nousi mahtavaksi kreiviksi ja Ranskan kuninkaan konstaapeliksi ja ansaitsisi sotasankarina raakuuksillaan liikanimekseen Olivier-Teurastaja.

Joeannen ja Olivierin viides lapsi Jeanne (taas) meni naimisiin englantilaisen ritarin Jean Harpedennen kanssa ja he hallitsivat Tiikeritär-Jeannen isän suvun kotia, Belvillen paronikuntaa.

Ja vielä laulua Breagnen matruuseista:

Miten sota päättyi?

Jean ’valloittaja’ de Montfort, Jean-Urhean ja Jeanne-Liekin poika saapuu Bretagneen 3. elokuuta 1379. Sota jatkuu bloisistien ja montfortistien välillä viisi pitkää vuotta ilman, että kumpikaan saa toisesta yliotetta.

Jean-Valloittaja piirittää Aurayn kaupunkia 1364. Puolustajien ruoka loppuu ja Aurayn linnan päällikkö sopii Jean-Valloittajan kanssa, että linna antautuu 29.9. mikäli apua ei tule. Tieto päivämäärästä saadaan myös Charles-Pyhälle.

Juuri sinä päivänä bloisistien armeja saapuu Aurayhin. Montfortit nostavat piirityksen hyvissä ajoin ja kaksi armeijaa asettuu kohtaamaan toisensa 29.9.1364.

Bloisistien vasenta laitaa johtaa Auxerren kreivi ja kuninkaan pullomestari Jean de Châlon. Oikeata laitaa Bertrand ’Bretagnen kotka’ de Guesclin. Keskustaa johtaa Jeanne-Nilkuttajan mies Charles-Pyhä henkilökohtaisesti. Yhteensä 4000 miestä. Charles ei jätä lainkaan reserviä. Hän lähettäisi koko armeijansa taisteluun yhdellä kertaa.

Montfortistien vasenta laitaa johtaa Robert ’tuhoaja’ Knolles. Keskustaa johtaa Jeanne-Liekin poika Jean ’valloittaja’ de Montfort, sekä Akvitanian konstaapeli John Chandos. Oikeassa laidassa kukapa muukaan kuin Jeanne-Tiikerittären poika Olivier ’teurastaja’ de Clisson. Heillä on yhteensä 3500 miestä. Toisin kuin Charles-Pyhä, Jean-Valloittaja jättää vähistä joukoistaan itselleen reservin, jonka lyödä taisteluun vasta kun molemmat osapuolet ovat sitoneet muut joukkonsa.

Viiden vuoden väsytyssodan jälkeen kumpikin osapuoli hakee ratkaisevaa voittoa ja lyö kaiken peliin. Englantilaiset pitkäjouset ja frankkien varsijouset sylkevät nuolia kun ritarit ja santarmit molemmin puolin käyvät päistikkaa suoraan rynnäkköön.

Tiiviit muodostelmat iskevät yhteen. Peitsien säpäleet, suuret sotahevoset ja haarniskoidut miehet lentävät ryskyen kuin räsynuket törmäysten voimasta. Teräs paukkuu vasten kilpiä ja kypäriä. Veri roiskuu, keihäät katkeilevat ja huutavat miehet tallautuvat toistensa alle.

Taistelun ollessa täydessä tuoksinassa Jean-Valloittaja käskee reservinsä Olivier-Teurastajan johtamalle oikealle laidalle. Charles-Pyhä ei ole jättänyt reservejä joilla vahvistaa laitaa ja se alkaa murtua sisäänpäin. Bertrand ’Bretagnen kotka’ de Guesclinin miekka ja peitsi katkeavat ja hänet otetaan vangiksi. Pian vangiksi jää Jean ’pullomestari’ de Châlons. Ratsastava ritari iskee Charles-Pyhän peitsellään ratsailta ja englantilainen sotilas lyö Charlesin hengiltä.
Bloisistien armeija murtuu ja pakenee.

Jeanne-Liekin poika Jean-Valloittaja de Montfort kohtaa Jeanne-Nilkuttajan. He tekevät sopimuksen. Jeanne-Nilkuttaja luopuisi herttuattaren arvosta ja tunnustaisi Jean-Valloittajan Bretagnen herttuaksi. Vastineeksi Jeanne-Nilkuttaja pitäisi kaikki tiluksensa ja saisi elinikäisen verovapauden. Lisäksi Jeanne-Nilkuttajan pojat olisivat perimysjärjestyksessä Bretagnen herttuakuntaan mikäli Jean-Valloittaja ei saisi omia poikia. Lisäksi Jeanne-Nilkuttaja neuvotteli lapsilleen korkeita asemia Jean-Valloittajan herttuakunnan hallintoon.

1365 kuningas Philippe-Onnekas vahvistaa Guéranden sopimuksen, joka lopettaa Bretagnen vallanperimyssodan. Jean-Urhea ei itse nähnyt sodan loppua. Bretagnen ermiinikruunu siirtyy Jeanne-Nilkuttajalta hänen ja Jeanne-Liekin pojalle Jean-Valloittajalle, Jeanne-Tiikerittären pojan Olivier-Teurastajan ratkaisevalla avustuksella Aurayn taistelussa.

Mutta lopussa on vielä twisti. Tuore Bretagnen herttua Jean ’valloittaja’ de Montfort rikkoo Édouard III ’englantilainen’ de Plantagênetin kanssa tekemänsä sopimuksen. Kaiken Englannin kuninkaan montfortisteille suoman avun ja tuen jälkeen Jean-Valloittaja Bretagnen vallanperimyssodan lopuksi vannoo uskollisuudenvalan Ranskan kuninkaalle Philippe IV ’onnekas’ de Valoisille. Petos! Punainen kirous!

Vallanperimyssota Valois-suvun ja Plantagênet-suvun välillä jatkuisi kuumana yhtä soittoa vielä 88 vuotta ja sisältäisi lukemattomia legendoja ja hurjia käänteitä.

Oli vielä nouseva legenda neljännestä Jeannesta. Teini-ikäinen maalaistyttö, joka oli nouseva kuninkaan armeijan komentoon ja pelastava kruunun kun sen hetki oli synkin. Ranskan kansallispyhimys. Jeanne ’Orleansin impi’ d’Arc.

Riita vallanperimyksestä ei päättyisi vielä edes 116 vuotisen sodan jälkeen. Vallanperimyssota Ranskan ja Englannin välillä kaikenkaikkiaan jatkuisi useissa pätkissä 260 pitkää sodan vuotta aina vuoteen 1801, jolloin vasta Ranskan julistaessa itsensä tasavallaksi Englannin kuningas George III von Hannover luopuisi Englannin kuninkaiden ikiaikaisesta vaatimuksesta Ranskan kruunuun.

Episodin voi kuunnella podcästinä tästä:

Seuraavaan jaksoon pääset hyppäämään tästä.

Edellisessä jaksossa Jean ’Urhea’ de Montfort, montfortistien johtaja, Bretagnen herttua saliaanifrankkilaisen perimyslain nojalla jäi bloisistien vangiksi ja vietiin Louvren linnaan Pariisiin.

Jean-Urhean vaimo Jeanne-Liekki jatkaa montfortistien sotaa miehensä puolesta Englannin kuninkaan tuella bloisisteja vastaan, joilla vuorostaan on Ranskan kuninkaan tuki.

Bloisisteja kannattava Ranskan kuninkaallinen armeija, joka valtasi Nantesin ja vangitsi Jean-Uhrean palaa jatkamaan satavuotista sotaa Édouard-Englantilaista ja Plantagênet-sukua vastaan kohti Caenin kaupunkia Normandiassa.

Bloisistien johtaja, Jeanne-Nilkuttaja, Bretagnen herttuatar bretagnelaisen edustuslain nojalla jää omin voimin jatkamaan Bretagnen vallanperimyssotaa Jeanne-Liekkiä vastaan.

Jeanne-Liekki on pulassa. Vaikka kuninkaallinen armeija on poissa on Montfortistien armeija kokonaan lyöty Nantesin taistelussa. Jeanne-Liekin on koottava kokonaan uusi armeija.

Jeanne-Liekin johtamat Montfortistien armeijan rippeet joutuvat perääntymään Hennebontin linnaan, jonne Bloisistien armeija hänet piirittää.

Jean le Belin kronikassa kirjoitetaan:

”Ja nyt kuulette mitä rohkeimmasta ja merkittävimmästä teosta. Tiedä tämä: jalo kreivitär, joka yhtenään kiipesi torniin seuratakseen miten puolustus sujui näki, että kaikki piirittäjät olivat jättäneet leirinsä ja tulleet linnalle seuraamaan hyökkäystä.

Jeanne teki rohkean suunnitelman. Hän hyppäsi suorilteen ratsunsa selkään, valmiiksi haarniskoitu kun oli, ja kutsui kolmatta sataa santarmia ratsaille ja otti heidät kaikki mukaansa, jotka olivat vartioineet sitä porttia, joka ei ollut hyökkäyksen kohteena. Hän näin ratsasti ulos portista komppaniansa kanssa ja rynnäköi vihollisen suojaamattomaan leiriin, jossa oli vain poikia ja palvelijoita. He tappoivat kaikki jotka käsiinsä saivat ja sytyttivät koko leirin ilmiliekkeihin.

Kun ranskalaiset herrat näkivät leirinsä liekeissä, kuulivat huudot ja melskeen hyökkäys Hennebontiin keskeytettiin ja he ryntäsivät takaisin kohti leiriään huutaen ”Petos! Kavaluus!”. Urhea kreivitär nähtyään heidät hälytettyinä ja piirittäjien ryntäämässä kaikilta puolilta ymmärsi, ettei ollut enää paluuta Hennebontiin ja näin kokosi miehensä ja he ratsastivat toiseen suuntaan, suoraan Braytin linnaan neljän peninkulman päähän”

Jeanne de Montfort kiillotetussa haarniskassaan. Ratsastaen 300 santarmin etunenässä. Taustalla tulipätsinä roihuava leiri. Tästä hän sai liikanimen ’liekki’.

Liekki, joka sytyttää Bretagnen kapinaan frankkeja vastaan. Liekki joka polttaa pois sen viholliset.

Jeanne-Liekki ratsasti Braytiin, keräsi alueelta lisäjoukkoja ja palasi Hennebontiin murtautuen uudelleen piirityksen läpi lisäjoukkojen ja ruoka- sekä varustelähetyksen kera. Hurja nainen.

Tilanne on kuitenkin epätoivoinen. Montfortistit ovat pahasti alivoimaisia. Piirittäjät eivät ole luovuttamassa. Kuukaudet kuluvat.

Jeanne-Liekki murtautuu ulos saartorenkaasta ja matkustaa Lontooseen pyytämään apua Édouard-Englantilaiselta. Jeanne saa kuitenkin mukaansa vain muutaman sataa miestä ja heidänkin palkkansa tulee maksaa Jeanne-Liekin omasta pussista. Édouard nimittäin käy jo samanaikaisesti sotaa Lounais-Ranskan lisäksi Skotlannissa, eikä kykene antamaan enempää apua.

Paluumatkalla Bretagneen Jeanne-Liekin laivasaattue joutuu Philippe-Onnekkaan liittolaisen Espanjan prinssi Louiksen espanjalaisen laivasto-osaston hyökkäyksen kohteeksi. Jean Froissartin kronikassa kirjoitetaan ”leijonan sydämellä ja kädessään terävä säilä hän [Jeanne-Liekki] taisteli raivokkaasti.”

Jeanne pääsee takaisin Bretagneen, mutta saa kuulla, että Hennebont on kaatunut. Pieni englantilainen apujoukko ei tilannetta muuta ja Jeanne-Liekki perääntyy kohti Länttä Bloisistit kintereillään menettäen Bretagnea Charles-Pyhän ja Nilkku-Jeannen joukoille linnoitus linnoitukselta. Jeanne-Liekki ahdistetaan aina Brestiin saakka Bretagnen läntisimpään kärkeen, Montfortien viimeiseen linnoitukseen.

Kuukaudet seuraavat toisiaan ja Jeanne-Liekin tilanne on epätoivoinen. Muurien ulkopuolella ovat bloisistit. Varma kuolema Jeanne-Liekille ja hänen pojalleeen Jean-Valloittajalle. Takana vain loppumaton meri.

Kuin elokuvissa konsanaan tällä viimeisellä hetkellä taivaanrantaan ilmestyy Plantagênetien 260 laivaa mukanaan 1350 miehen armeija Robert d’Artoisin komennossa. Pelastus!

Muuten Englannin-Édouardin armeijan komentaja Robert d’Artois oli naimisissa Ranskan Philippe-Onnekkaan siskon Jeanne de Valoisin kanssa, kyllä yksi Jeanne lisää. Ja kyllä, koko satavuotinen sota on yksi iso perheriita.

Nilkuttaja-Jeannen aviomiehen Charles-Pyhimyksen komentama bloisistien armeija kääntyy käpälämäkeen ja Charles joutuu vuorostaan nyt itse piiritetyksi Morlaixin linnaan.

Morlaixin piirityksen jatkuessa d’Artois ja Jeanne-Liekki ottavan suurimman osan armeijastaan mukaansa ja ratsastavat piirittämään Vannesia.

Tarina saa vielä uuden nopean ja odottamattoman käänteen. Jean-Urhea, saa apua ja pakenee Louvren tyrmästä! Matkustaa Vannesiin ja kohtaa armeijaa johtavan vaimonsa. Yhdessä aviopari valtaavat Vannesin kaupungin! Bloisistien asema synkkenee.

Vapautunut Jean-Urhea ottaa Montfortistien komennon ja lähettää vaimonsa Jeanne-Liekin, sekä heidän poikansa Englantiin turvaan.

Jean-Hyvän johtama Ranskan kuninkaallinen armeija lähetetään uudelleen Bretagneen tukemaan Bloisisteja. Charles-Pyhimyksen joukot saavat taas aloitteen.

Quimperin kaupunki joutuu Bloisistien piirittämäksi ja Charles valtaa sen rynnäköllä. Seuraa hurja siviiliväestön verilöyly, jota Bretagnen tavallinen kansa ei tule koskaan antamaan Blois-suvulle anteeksi. Charles-Pyhimyksen joukot kaikenlisäksi teloittavat kaikki bretagnelaiset ja normandialaiset vangit pettureina, aateliset myös! Kuin mitkäkin talonpojat! Sen sijaan englantilaiset ja ulkomaalaiset palkkasotilaat vapautetaan lunnaita vastaan yleisen tavan mukaan.

Quimperin verilöylyn jälkeen yleinen mielipide herttuakunnassa kääntyy peruuttamattomasti Montfortien puolelle. Sodasta tulee aatelisten perimyssodan sijaan bretagnelaisten sota frankkeja vastaan. Yleiseen mielipiteeseen vaikuttavat myös taloudelliset syyt, erityisesti bretagnelaisten tärkeä suolakauppa kanaalin yli Englantiin.

Charles-Pyhimys de Bloisin piirittäessä Roche-Derrieniä Montfortistien armeija Thomas Dagworthin johdolla ilmestyy 20 kesäkuuta 1347 vapauttamaan kaupunkia. Seuraa brutaali taistelu, jossa kuolee merkittävä määrä suurten Bretagnelaisten aatelissukujen merkkihenkilöitä. Kuolleiden joukossa muunmoassa seuraavan tarinamme sankarittaren Jeanne-Tiikerittären ja hänen ensimmäisen miehensä Geoffroy de Châteaubriandtin ainoa poika!

Roche-Derrienin taistelun tuoksinassa Tanguy de Chastel pysäyttää sotilaan, joka oli juuri tappamassa Charles-Pyhimystä. Vaikka aiemmin Brestissä Charles oli mestannut juuri pelastajansa Tanguyn oman pojan Brestin linnan muurilla. Tanguy ottaa poikansa murhaajan Charlesin vangiksi ja hänet viedään Plantagênetien säilöön legendaariseen Lontoon Torniin.

Montfortistit ovat yhtäkkiä voitolla!

Kuitenkin bloisistit valloittavat Vannesin takaisin. Englannin armeija on lyödään ja taistelussa Jean d’Artois haavoittuu ja kuolee matkalla Lontooseen. Vain hieman myöhemmin Jean-Urhea de Montfort kuolee Hennebontissa. Montfortien asia on yhtäkkiä jälleen lähellä luhistua juuri kun kaikki meni hyvin!

Édouardin Plantagêneteille syntyy ongelma, mutta myös mahdollisuus. Édouard-Englantilainen näkee Jean-Urhean kuoleman ja hänen perijänsä Jean-Valloittajan vain neljän vuoden iän tilaisuutena ottaa itselleen Montfortistien johtajuuden.

Édouard vangitsee Jeanne-Liekin Tickhillin linnaan Pohjois-Englantiin ja ottaa tämän pojan, nelivuotiaan Jean-Valloittajan Lontooseen ja antaa vaimonsa Englannin ja Irlannin kuningattaren Philippa de Hainaultin kasvatettavaksi.

Édouard esittää, että Jeanne-Liekki on muka menettänyt järkensä miehensä kuoleman johdosta ja nyt Édouard-Englantilainen olisi Jean-Valloittajan edunvalvoja ja täten Montfortistien ’virkaatekevä’ johtaja Jean-Urhean perillisen pikku-Jean-Valloittajan puolesta.

Édouard lähtee henkilökohtaisesti suuren armeijan kera Bretagneen.

Heti kun Philippe-Onnekas kuulee Édouardin saapumisesta Bretagneen hän alkaa koota armeijaansa kohdatakseen Englannin pääarmeijan kentällä.

Tilanne on kuitenkin hankala Philippe-Onnekas de Valoisille. Heidän tukemansa Charles-Pyhimys de Blois on menettänyt Bretagnelaisten luottamuksen ja kaikenlisäksi he ovat juuri kärsineet Plantagêneteille erittäin karvaan tappion Crécyn taistelussa Pohjois-Ranskan Picardiassa. Sen jälkimainingeissa Plantagênetit ovat ryöstelleet Pohjois-Ranskaa niin pahasti, että se on laajoilta alueilta autioitunut kokonaan.

Plantagênettien armeija ryhtyy piiritykseen Vannesissa, Rennesissä ja Nantesissa samanaikaisesti. Tämä on neljäs kerta kun Vannesia piiritetään Bretagnen vallanperimyssodassa. Piirityksen yhteydessä muuan Olivier de Clisson, seuraavan tarinamme Jeanne-Tiikerittären aviomies jää Plantagênettien vangiksi.

Tapahtuu lisäksi jotain odottamatonta.  Marraskuussa 1347 laiva saapuu Italiasta Marseilleen. Kaupunkilaiset alkavat saada outoja paiseita. Pian ihmiset alkavat kuolla. Seuraavan neljän vuoden aikana jopa 60% koko Euroopan väestöstä menehtyisi. Musta surma oli saapunut!

Sovitaan tulitauko. Vannesin kaupunki annetaan tulitauon ajaksi Paaville. Läntinen ja Eteläinen Bretagne jää Plantagênetien haltuun, jotka hallitsevat sitä Jeanne-Liekin ja Jean-Urhean pojan Jean-Valloittajan huoltajina.

Charles-Pyhimys ja Jeanne-Nilkuttaja eivät kuitenkaan katso, että Valois ja Plantagênet sukujen sopima tulitauko sitoisi heitä. Näinollen Blois -suku jatkaa omaa erillissotaansa Bretagnessa Montfortien tukijoita ja Plantagênetien joukkoja vastaan. Nyt kuitenkin Quimperin verilöylyn jälkeen Bretegnen kansa on myös selvästi Montfortien ja Plantagênetien puolella. Bloisien erillissota sujuu huonosti. He joutuvat puolustuskannalla ja menettävät hitaasti asemiaan.

Vangiksi jääneen Charles de Bloisin vaimo Jeanne-Nilkuttaja jatkaa sotaansa Hennebontissa kuolleen Jean de Montfortin vaimoa Jeanne-Liekkiä vastaan, joka tosin tässä vaiheessa on kotiarestissa Pohjois-Englannissa. Tätä sodan vaihetta kutsutaan ’Kahden Jeannen sodaksi’. Jeannejen sota on brutaalia ja pienimuotoista. Kahakoita, väijytyksiä, kylien ryöstelyä ja vastustajan alamaisten surmaamista, sekä peltojen polttamista.

Historioitsijat kutsuvat 100-vuotista sotaa Euroopan keski-ajan ensimmäiseksi totaaliseksi sodaksi. Osapuolet eivät yritä ainoastaan tuhota toistensa armeijoita ja vallata maita talonpoikineen itselleen, vaan myös köyhdyttää toisensa systemaattisesti tuhoamalla heidän maitaan ja tappamalla toistensa veronmaksajia. Osapuolet pelaavat pitkää peliä. Kulutussotaa.

Tapahtuu jotain legendaarista 23 maaliskuuta 1351 taistellaan ’kolmikymmenten taistelu’. Kaksi armeijaa kohtaa, komentajat Montfortistien Jean de Beumanoir ja Bloisistien Robert Brandebourch tapaavat.

Jean le Bel kirjoittaa: ”Jumala olkoot tuomarimme! Jotta kumpikin meistä valitsee 30 ritaria tukemaan asiaansa. Nähkäämme kumman puolella seisoo oikeus!”

Baumanoirin puolella 30 bretoniritaria. Brandebourchin puolella 20 englantilaista, 6 saksalaista ja 4 bretonia.

Monen tunnin jälkeen Montfortistien puolella kaksi kuollutta ja Bloisistien puolella neljä. Molemmat osapuolet olivat aivan loppu ja sopivat tauon pitämisestä ja haavojen sitomisesta.

Taistelua jatkettiin tauon jälkeen ja pian Bloisistien du Bois löi hengiltä Montfortistien johtajan Brandebourchin. Nopeasti myös Bloisistien johtaja Baumanoir haavoittui pahasti, pyysi juotavaa de Boisilta, joka vastaa ”juo vertasi, Baumanoir, niin janosi sammuu”. Haavoittunut Baumanoir juo, nousee ja jatkaa taistelua.

Montfortistien puolella erityistä uljuutta osoitti muuan saksalainen nimeltä Croquart, Bloisistien puolella korskeimmaksi soturiksi nousee Tinteniac. Lopulta taistelun ratkaisee de Montauban joka ryntäämällä Montfortistien ryhmitykseen avaa tien Bloisisteille käydä päälle ja pakottaa Montfortistit antautumaan.

Lopulta Bloisisteista kuoli 6 ja Montfortisteista 9. Suuri osa haavoittui. Moni pahasti. Taistelun jälkeen hävinneet maksoivat itsestään pienet lunnaat ja heidät vapautettiin. Ploërmelin ja Josselinin kaupunkien sovittiin nyt kuuluvan Bloisisteille. Taistelu päättyi reilussa ritarillisessa tunnelmassa.

Tästä taistelusta kirjoitettaisiin kronikoita, runoja ja lauluja, tehtäisiin seinävaatteita ja maalauksia, jotka ylistivät kumpaakin osapuolta. Taistelua pidettiin malliesimerkkinä ’Code Chevaleresquesta’. Euroopan oma ’Bushido’. Säännöt ja ohjeet ritarillisesta elämäntavasta. Miehet sopivat säännöt, noudattivat niitä kuolemansakin uhalla, taistelivat pakenematta haavoistaan huolimatta, kunnioittivat vastustajaansa ja ennenkaikkea pitivät sanansa ja kunniansa.

1353 tapahtuu jälleen täysin odottamaton käänne. Englannin-Édouard ja vangiksi jäänyt Charles-Pyhimys sopivat, että Blois -suku maksaa Charlesista 300,000 ecun lunnaat, Charlesin ja Nilkku-Jeannen poika, myöskin Jean de Penthièvre menee naimisiin Englannin kuninkaan Édouardin tyttären Margarethin kanssa

Näin yhtäkkiä Plantagênetit siirtävät tukensa Montforteilta Bloiseille, Charlesista tulisi Bretagnen herttua ja hän astuisi ’ikuiseen liittoutumaan’ Plantagênetien kanssa, kääntäisi Philip-Onnekkaalle takkinsa ja liittyisi sotaan Ranskan kruunusta Édouard-Englantilaisen puolelle.

Koko Bretagnen vallanperimyssota kääntyy täysin päälaelleen!

Kuitenkaan naimakauppaa ei voida täytäntöönpanna saman tien. On pyydettävä lupaa Paavilta, sillä Englannin kuninkaan Édouardin tytär Margareth ja Charles-Pyhimyksen ja Nilkku-Jeannen poika Jean olivat serkkuja!

Kun naimaneuvottelut viivästyivät Paavin päätöstä odotellessa Navarran kuningas Charles-Huono ryhtyi toimintaan. Hän pelkäsi, että naimakauppa Blois-suvun ja Plantagênet suvun välillä voisi tehdä lopun 100-vuotisesta sodasta ja estää häntä saamasta itselleen himoitsemaansa Champagnen herttuakuntaa. Sabotoidakseen neuvottelut Charles-Huono järjesti neuvotteluja vetäneen Ranskan kuninkaan konstaapelin Charles-Espanjalaisen salamurhan. Naimaneuvottelut kariutuivat.

Kariutumisesta huolimatta Charles-Pyhä de Blois on vapautunut Lontoosta ja jatkaakin nyt sotaansa montfortisteja vastaan Ranskan kuninkaan Philippe-Onnekkaan puolella.

Nyt 22 vuotias Jean ’urhea’ de Montfortin ja Jeanne ’liekki’ de Flanderin poika Jean ’valloittaja’ de Montfort, saa Englannin-Édouardilta tämän tyttären Marien käden, jonka kanssa on kasvanut samassa kodissa neljävuotiaasta asti.

Jean-Valloittaja on yrittänyt sopia Lontoossa Charles-Pyhimyksen kanssa rauhaa ja jakavansa Bretagnen herttuakunnan tämän kanssa, mutta Nilkuttaja-Jeanne de Penthièvre ja muu Bloisin suku ei hyväksy ajatusta jakamisesta vaan sota jatkuisi.

Valitettavasti tuore vaimo Marie kuolee vähän häiden jälkeen Jean-Valloittajan kootessa itselleen armeijaa vanhempiensa sodan jatkamiseksi.

Leskeksi jäänyt 22 vuotias. Jean-Valloittaja, Richmondin kunnian kreivi, Englannin kuninkaan vävy. 4000 miehen armeijan kera nostaa purjeet kohti Bretagnea.

Takaisin kotiin elämänsä mittaisen maanpaon jälkeen. Takaisin kotiin kostamaan kuolleen isänsä, muka-hulluksi tulleen äitinsä ja Quimperin verilöylyn. Takaisin kotiin puhaltamaan Bretagneen uuden liekin ja punaisen kirouksen frankkien ylle!

Tämä koko kolmioisainen tarina on inspiroitunut Bretagnelaisesta kansanlaulusta, joka kertoo Jeanne-Liekin pojasta Jean-Valloittajasta. ’Cygne de Montfort’, suomeksi ’Montfortin Joutsen’, tai bretoniksi ’An Alarc’h’, eli ’Joutsen’.

Armorin linnan vanhan tornin huipulla seisova joutsen näkee 3 elokuuta 1379 taivaanrannassa purjeen. Herttua Jean palaa kotiin!

Ja vihdoin. Laulu lähtee!

An Alarc’h

Suomennos bretoninkielisestä laulusta.
Alkuperäinen sanoittaja tuntematon.

Joutsen, joutsen, meren takaa,
Armorin linnan vanhan tornin huipulla!

Dinn, dinn, daon ! Taisteluun ! Oh !
Dinn, dinn, daon ! Lähden taisteluun
Bis.

Onnen uutinen bretoneille!
Ja punainen kirous ranskalaisille!

Laiva on tullut lahdelle
valkeat purjeet avoinna

Herra Jean on saapuva
Bis.
maataan puolustamaan

Dinn, dinn, daon ! Taisteluun ! Oh !
Dinn, dinn, daon ! Lähden taisteluun
Bis.

Kunnia, kunnia mustavalkoiselle!
Bis.
Ja punainen kirous ranskalaisille!

Dinn, dinn, daon ! Taisteluun ! Oh !
Dinn, dinn, daon ! Lähden taisteluun
Bis.

Herra Jean on saapuva
Bis.
maataan puolustamaan

Meitä puolustamaan ranskalaisilta
jotka Bretagneen kajoavat

Onnen huuto kaikuu
joka saa rannikon järisemään

Lazin vuoret raikaa
Valkoinen tamma (meri) hyppii ja hirnuu

Kirkonkellot soi
Kaikissa kaupungeissa, sata peninkulmaa ympäri

Kesä tulee takaisin, aurinko paistaa
Herra Jean on saapuva!

—

Cygne de Montfort

Suomennos ranskankielisestä laulusta.
Alkuperäinen sanoittaja tuntematon.

Katso Montfortin joutsen,
Joka värjää vaahdon satamassa valkeaksi
Se on herttua Jean kultakypärässään.

Dinn, dinn, daon ! Lähden taisteluun Oh !
Dinn, dinn, daon ! Lähden taisteluun
Bis.

Hei tähystäjä kiipeä torniin:
Meidän herttuamme Jean on saapuva,
Kärppä iskee päivän. (Valkoinen Kärppä on Bretagnen maakuntaeläin)

Oi äiti-Maria rakkauden,
suojele meitä kuolemanjälkeiseltä.
Tappiolta ja katumukselta.

Petturit, miettikää rangaistusta,
Sen hetki pian lyö,
laskekaa luunne huolella.

Ei meillä aselepoa, ei hetken taukoa.
Olisiko meillä sinut mukanamme?
Tarvitsetteko miehiä, tässä olemme!

Herra Jean on hyvä kumppani
Jalka nopea ja niin on silmäkin.

Hän on imenyt bretagnettaren maitoa,
Maito rinnasta kuin vanha viini

Hänen peitsensä on tasapainossa,
se iskee salamaa, joka katseet häikäisee

Hänen miekkansa kun hän sitä käyttelee,
iskullaan halkoo kahtia miehen ja hevosen.

Lyö aina! Käy kiinni! Herra herttua iskee päälle!
Rohkeutta! Pese-ne heidän veressään! Pese-ne!

Kun hakkaamme kuinka sinä hakkaat,
ei ole muuta herraa kuin Jumala!

Pitäkää hyvin, bretonit, pitäkää hyvin !
Ei armoa, ei aselepoa! Verta verestä!

Oi! Äiti-Maria Bretagnen! Tule maasi turvaksi!
Teemme palveluksen, joka seiskööt muistona!

Heinä on kypsä, kuka niittää?
Vehnä on kypsä, kuka niittää?

Heinä, vehnä, kuka niitä kantaa?
Kuningas väittää, että se on hän!

Hän tulee leikkaamaan Bretagnen viljan.
Väärällä rahalla.

Hän tulee ja niittää niittymme hopeaviikatteella.
Korjaa peltomme kultaisella sirpillä.

Haluavatko he tietää, nämä ranskalaiset,
ovatko bretonit pingviinejä?

Haluaisiko kuningas oppia,
onko hän Jumala vai ihminen?

Etelä-Bretagnen sudet hampaitaan kiristävät,
kun sotakellon kuulevat.

Ulvovat kuullessaan huudot,
Ulvovat ilosta vihollisen hajusta.

Näemme pian poluilla,
veri virtaa kuin vesi.

Keihäänpaloja ympäriinsä,
kuin oksia myrskyn jälkeen.

Sinne minne ranskalaiset kaatuvat,
he maatkoon tuomionpäivään saakka.

Päivään jona heidät tuomitaan ja rangaistaan,
sen petturin kera joka heitä komensi.

Puiden viemäri(?) olkoon siunattu vesi,
joka hautaansa kastelee !

Ranskankielisen version musiikki tässä:

Seuraava jakso: Jeanne-Tiikeritär

Episodin voi kuunnella podcästinä tästä:

Seuraavaan jaksoon pääsee hypäämään tästä.

Koko kolmiosaisen sarjan pääsee kuuntelemaan yhteen pötköön tästä:

Bretagnen vallanperimyssota on rikas ja monipolvinen tarina täynnä suuria hahmoja ja hurjia juonenkäänteitä. Tarina, jota hyvin vähän tunnetaan, mutta joka on viihdyttävä ja kertomisen arvoinen.

Kolmiosainen tarinamme kertoo kolmesta Jeanne-nimisestä naisesta 1300-luvun Bretagnen vallanperimyssodan pyörteissä. Tämä ensimmäinen teksti on luonteeltaan taustoittava. Seuraavissa päästään suoremmin sukeltamaan juonen pyörteisiin.

Kunkin kolmen tekstin lukuaika on n. 10 minuuttia.

Raju riita Ranskanmaalla

Kaikki kolme Jeannea ajautuivat 1300-luvulla myrskyyn, joka puhkesi rajusta riidasta Ranskanmaalla.

Ranskaa oli hallinnut pitkään muuan alkujaan Loiren laakson Anjousta siinnyt Capet suku, jota kohtasi 1300-luvun alussa sattumusten sarja.

Kuningas Philippe ’komea’ sai kolme poikaa: Louis-Jääräpään, Philippe-Pitkän, Charles-Kauniin, sekä yhden tyttären, Isabella-Naarassuden.

Esikoinen Louis-Jääräpää oli innokas tenniksen pelaaja, peräti maailmanhistorian ensimmäinen nimeltä mainittu lajin harrastaja, hän rakennutti palatsiinsa myös maailman ensimmäisen tenniskentän, jolle hän eräänä päivänä kuoli juotuaan janoonsa liikaa kylmää viiniä.

Louis-Jääräpäällä ei ollut miespuolista perillistä, joten kruunu oli siirtyvillä tämän pikkuveljelle Philippe-Pitkälle, mutta kruunajaisia viivyteltiin, sillä kuningatar oli raskaana. Koko valtakunta odotti jännittyneenä. Synnyttäisikö kuningatar pojan?

Ja kyllä. Poika syntyi ja heti synnyttyään tämä kruunattiin kuninkaaksi. Mutta. Kuinka ollakkaan vain viisi päivää myöhemmin vauva oli kuollut ja Philippe-Pitkä peri kuin perikin veljensä kruunun veljenpojaltaan.

Philippe-Pitkä sai neljä tytärtä kunnes viimein syntyi odotettu poika. Karman kosto oli katkera kun tasan vuotta myöhemmin poika, niinikään nimeltään Philippe, menetti henkensä. Tästä neljä vuotta ja surun murtama Philippe-Pitkä kuoli ripuliin.

Kruunu siirtyi nyt kolmannelle veljelle. Charles ’kaunis’ IV:lle. Hänen ensimmäinen vaimonsa Blanche-Burgundilainen kuoli synnytykseen yhdessä vauvansa kanssa. Charles-Kaunis meni uusiin naimisiin Marie-Luxemburgilaisen kanssa, joka synnytti tyttären, joka kuoli lapsena. Pian kuoli myös Marie hevoskärryonnettomuudessa. Charles ei lannistunut vaan meni kolmansiin naimisiin Jeanne-Évreuxlaisen kanssa joka synnytti tyttären ja pian toisen.

Ranskan kuningas Charles ’kaunis’ IV Capet kuoli 1328 ilman miespuolista perillistä. Mutta. Kuinka ollakaan kuningatar Jeanne-Évreuxlainen oli kuninkaan kuoleman hetkellä raskaana. Valtakunta pidätti taas hengitystään.

Voi pettymysten pettymys. Syntynyt vauva oli tyttö. Tämä tarkoitti Capetiaanisen dynastian suoran mieslinjan sammumista Capet-suvun hallittua Ranskan kruunua 341 vuoden ajan.

Ranskan kunikaalla Charles ’kaunis’ IV Capetilla ei ollut eläviä poikia, ei veljiä, eikä veljenpoikia. Hänellä sen sijaan oli elävä sisko ja siskonpoika.

Nimeltään Édouard, järjestysnumeroltaan III, liikanimeltään ’englantilainen’, suvultaan Plantagênet, asemaltaan Englannin ja Irlannin kuningas, Aqvitanian herttua, sekä Ponthieun ja Chesterin kreivi.

Plantagênet suvun historia oli alkanut Capet suvun tapaan länsi-Ranskan Anjousta. Suvulle olivat avioliittojen kautta päätyneet Williame-valloittajan de Normandie suvun maat. Plantagênet suvun suuruuden päivinä 1200 luvulla sen hallitsemat alueet ulottuivat Skotlannista ja Irlannista aina Espanjan rajalle saakka.

Tästä huolimatta Plantagênet suku pysyi virallisesti Ranskan kruunua hallinneen Capet suvun vasalleina, mutta epävirallisesti suvut olivat jo sukupolvien ajan jatkuvassa kilpailussa.

1300-luvulle tultaessa kuningaskunnan sisäisessä kamppailussa isäntiään, Capet-sukua vastaan. Plantagênetit olivat hitaasti menettäneet maitaan Ranskasta, heidän hallussaan oli enää Lounais-Ranskan Akvitanian herttuakunta, sekä Englannin kanaalin rannalla sijainnut Ponthieun kreivikunta, mutta näiden lisäksi Plantagênet-dynastia hallitsi Brittein saaria kokonaisuudessaan.

Capet suvun viimeisen vesan Charles-Kauniin kuollessa Ranskan kruunua koski saliaanifrankkilainen perimyslaki jonka mukaan kruunun olisi siirryttävä mieheltä miehelle, eikä sen näinollen oikeusoppineiden mielestä voinut siirtyä Plantagênet suvulle Charles-Kaunis Capetin siskon kautta siskon pojalle Édouard-Englantilaiselle.

Oikeusoppineiden mielestä kruunun tuli siirtyä mieslinjaa pitkin sukupuussa ensin runkoa ylöspäin ja sitten hypätä sivulle kokonaan toiseen oksaan ja päätyä Valois -sukuun kuolleen kuninkaan Charles-Komean pikkuserkulle Philippe-Onnekkaalle.

Tästä nokkelimmat päättelevätkin miten liikanimi ’onnekas’ ansaittiin yllättävällä perinnöllä kaukaiselta pikkuserkulta.

Naarassusi-Isabella ja Englannin-Édouard, sekä tämän vaimo Philippa de Hainault esittivät oikeusoppineiden tulkinnasta vastalauseen, muttei tuolloin Ranskanmaalla ollut korkeinta hallinto-oikeutta, joka olisi kuullut heidän asiaansa. Sen sijaan riitaa lähdettiin ratkaisemaan sotimalla.

Riita saliaanifrankkilaisen perintölainsäädännön tulkinnasta kestäisi 116-vuotta, siitä kehkeytyisi yksi Euroopan historian verisimmistä konflikteista. Totaalinen sota, jossa siviiliväestön tarkoituksellinen joukkosurmaaminen ja vastustajan talouden tavoitteellinen vahingoittaminen tuli uudelleen osaksi Eurooppalaista sodankäyntitapaa. Sodan kuluessa Ranska tulisi menettämään väestöstään noin puolet ja Englanti noin neljänneksen.

Sota, jota myöhemmin kutsuttaisiin ’satavuotiseksi sodaksi’ toi Eurooppaan pysyvät ammattiarmeijat, keskusvaltaisen byrokrattisen hallinnon, sekä synnytti piiritys- että kenttätykistön. Tämä sota muutti syvästi ja pysyvästi Eurooppalaista poliittista ja sotilaallista kulttuuria.

Satavuotinen sota ja siihen kietoutunut Bretagnen vallanperimyssota myös piirsivät suuntaviivat sille, miten frankeista, provensaaleista, oksitaaneista, gasconeista, picardeista ja burgundilaisista tuli myöhemmin ranskalaisia. Kun taas Bretonit ovat pitäneet tiukemmin kiinni identiteetistään näihin päiviin saakka.

Satavuotinen sota myös halkaisi Britannian alkujaan ranskalaisen aateliston siteet emämaahan ja sysäsi Englannin kansallisen eriytymisen tielle.

Vallanperimyskiistaa Ranskan kruunusta ei lopulta saatu päätökseen edes 116 vuotta kestäneellä sotimisella, vaan se jatkuisi kokonaiset 464 vuotta aina Ranskan vallankumoukseen ja kuningasinstituution loppumiseen saakka vuoteen 1801. Siihen saakka Ranskan liljankukka myös pitäisi paikkansa Englannin kuninkaiden virallisissa vaakunoissa ja Englannin kuninkaat kutsuisivat itseään virallisissa seremonioissa myös Ranskan kuninkaiksi.

Tuosta 464 vuodesta Ranska ja Englanti tulisivat olemaan keskenään sodassa yhteensä yli 260 vuotta!

Ehkä maailmanhistorian eeppisin perintöriita.

Heraldinen knoppitieto: Miksi ranskalaisia sanotaan sammakoiksi?

Hauskana knoppitetona, että frankit aikanaan jakautuivat kahteen heimoon. Saliaanifrankkeihin ja ripuriaanifrankkeihin. Ripuriaanien symboli oli konna, joka kuvasi ripuriaanien muinaisia kotiseutuja Reinin soilla ennen kuin Rooma luhistui ja frankit vaelsivat Galliaan.

Merovingikuninkaat käyttivät heraldiikassaan mehiläisiä ja konnia, mutta kristillisen teologian suhtautuminen matelijoihin likaisina ja syntisinä, jopa saatanallisina, sai aikaan sen, että termistä ’konna’ muodostuikin loukkaus. Merovingien jälkeen kruunu siirtyi Karolingidynastialle ja Frankkien valtakunnan Keisari Kaarle Suureen mennessä konnat olivat vaihtuneet liljankukkiin.

Konna kuitenkin löytyy edelleen monen ranskalaisen kunnan ja kaupungin, sekä aatelissuvun vaakunoista ja kun ranskalaiset ovat tavanneet taistelukentillä naapuruskansojaan on konna todennäköisesti ollut laajalti suosittu heraldinen aihe ranskalaisten kilvissä ja haarniskoissa, joka on varmasti tuntunut ulkomaalaisista todella kummalliselta. Vähän niinkuin joku ylhäinen ritari olisi valinnut sukunsa vaakunaeläimeksi esimerkiksi rotan tai torakan, mutta vieläpä saatanallisella matelija-twistillä.

Oikea termi on frankkien itsensä mukaan nimenomaan konna, eli ’crapaud’. Ei sammakko ’grenouille’. Brittien pitäisi siis haukkua ranskalaisia termillä ’toad’ ei termillä ’frog’.

Muinaisranskan ’franc’, joka ilmeisesti tulee latinan ’hurjaa’ tarkoittavasta sanasta, on kuitenkin foneettisesti lähempänä sanaa ’frog’ kuin sanaa ’toad’. Tämä ehkä selittää miksi ranskalaisista englantilaisten suussa tuli ennemmin sammakoita, eikä konnia.

Kristillisen teologian suhtautuminen matelijoihin aiheutti hitaan luopumisen sammakkoheraldiikasta, mutta lempinimi jäi.

Noniin ja takaisin asiaan…

Nilkku-Jeanne ja Bretagnen vallanperimys

Bretagne on saanut nimensä kelttiläisiltä britoneilta, jotka hallitsivat Brittein saaria ennen anglien, saxien, norjalaisten, juuttien ja normannien saapumista. Ranskaksi Brittein saaret ovat edelleen Grande-Bretagne, eli Suur-Bretagne.

Bretagne oli pitkään itsenäinen kuningaskuntansa. Se on Walesin, Skotlannin ja Irlannin tapaan alue, jolla kerran koko läntistä Eurooppaa hallinnut kelttiläinen kulttuuri on säilynyt elinvoimaisena.

Siitä taustalle soimaan kappale, joka tempaa Bretagnelaiseen tunnelmaan.

1300-luvulla Bretagne oli kulttuurisesti, taloudellisesti ja historiallisesti paljon kiinnittyneempi Britanniaan kuin Ranskaan. Englannin kuningaskuntaan oli päätynyt Williame ’Valloittajan’ mukana paljon bretagnelaista aatelistoa. Sen sijaan suhteet Ranskan frankkiaatelistoon olivat jo monta sataa vuotta olleet sotaisat.

Tutustukaamme Jeanne Nilkuttajan sukuun. Aloittakaamme hänen isoisoisästään Arthur II:sesta, saliaanifrankkilaisen ’de Dreux’ suvun vesasta. Arthurin isä kuoli Paavin kruunajaisissa onnettomuudessa, jossa muurikivi putosi hänen päälleen.

Arthur peri muurikiven alle jääneeltä isältään Bretagnen herttuakunnan. Arthurin veli Pierre peri vuorostaan niinikään Bretagnessa sijaitsevan Léonin kreivikunnan. Kolmas veli Jean peri ’Richmondin kunnian’ Pohjois-Englannista.

’Honneur de Richmond’ Pohjois-Englannissa oli tuohon aikaan kuningaskunnan suurimpia ja merkittävimpiä kreivikuntia ja käsitti 60 kartanon alueen. Se oli ollut Bretagnelaisten herrojen hallussa aina 1000-luvulta saakka Alain ’Punatukan’ saatua sen suoraan Williame ’Valloittajalta’.

Williame ’Valloittaja’ oli jakanut valloitetun Englannin läänityksiin, joista normanniherroille annettiin suurin osa, bretoneille toiseksi suurin, loput Loiren, Poitoun ja Flanderin aatelisille. Monilla Bretagnelaisilla aatelisilla on sen seurauksena maita ja sukulaisia molemmin puolin kanaalin.

Lingvistinen knoppi: Miksi karsinassa ’pig’, mutta lautasella ’pork’?

Englannin kielessä maanviljelyyn liittyvät sanat ovat saksilaisperäisiä, mutta syömiseen, ruuanlaittoon, sotaan, lakiin ja hallintoon liittyvät ranskalaisperäisiä, tai oikeammin peräisin Pohjois-Ranskan langue d’oïlistä.

Esimerkiksi:
Pellolla sika on ’pig’, lautasella ’pork’, ranskaksi ’porc’.
Pellolla lammas on ’sheep’, lautasella ’mutton’, ranskaksi ’mouton’.
Pellolla vasikka on ’calf’, lautasella ’veal’, ranskaksi ’veau’.
Pellolla lehmä on ’cow’, lautasella ’beef’, ranskaksi ’boeuf’.

Talonpojat viljelivät. Aateliset söivät.

Arthurin pikkuveli Jean teki menestyneen sotilasuran heidän äitinsä Englannin prinsessa Beatrice Plantagênetin synnyinmaalla Englannissa. Hänen kauttaan Bretagnen de Dreux -haaralla oli suora veriside Englannin kuningashuoneeseen.

Jean de Dreux toimi ’Skotlannin vartijana’, eli oli miehitetyssä Skotlannissa virkaatekevä hallitsija ja Englannin kuninkaan käskynhaltija. Jean oli muunmoassa mukana lyömässä William Wallacen joukot Falkirkin taistelussa.

Skotlannissa sodittu sotien sarja Robert Brucea ja William Wallacea vastaan opetti Englannin aatelistolle uuden tavan käydä sotaa. Englannin aatelisto oppi skoteilta taktiikat, joilla skotit kykenivät jälkavän avulla voittamaan ennen voittamattoman raskaan ratsuväen.

100-vuotisen sodan kuluessa Englannin aatelisto tulisi skoteilta omaksutun taktiikan voimin aiheuttamaan Ranskan aatelistolle suurta tuhoa – silloin kun taktiikka onnistui.

Tämä suuri tuho aateliston parissa tulisi vuorostaan vahvistamaan Valois sukua suhteessa omiin vasalleihinsa. Kuninkaan vahvistuminen ja vasallien heikkeneminen sodan kuluessa tulisi valamaan pohjan nykyaikaiselle byrokraattiselle keskusvaltaiselle valtiolle ja kuninkaiden ammattiarmeijoille. Tämä kehitys lopulta ratkaisisi sodan Valois suvun hyväksi.

Työlleen sotilaana ja diplomaattina omistautunut Jean de Dreux ei koskaan mennyt naimisiin ja kuolee lapsettomana 28 vuotiaana. L’Honneur de Richmondin perii hänen isoveljensä Bretagnen herttua Arthur.

Arthurin toinen veli Pierre innostuu niin ikihyviksi hevosten jalostamisesta, että ajautuu pahoihin velkoihin ja kuittaa velkansa luovuttamalla perimänsä Léonin kreivikunnan Arthurille.

Näin Arthur II de Dreuxin haltuun tulee molemmilta veljiltään lopulta kaikki muurikiven alle jääneen isänsä hallitsemat maat.

Arthur II de Dreux, saa vaimonsa Marie de Limogesin kanssa kolme poikaa. Jean-Hyvän, Guyn, sekä Pierren, joka kuolee lapsena. Arthurin vaimo Marie kuolee vain 27 vuotiaana vuonna 1291.

Arthur menee uusiin naimisiin Skotlannin leskikuningattaren Yolande de Montfortin kanssa. He saavat viisi lasta. Pojan ja neljä tytärtä. Pojan nimeksi tulee Jean ’Urhea’. Isä Arthur kuolee 1312.

Bretagnen herttuakunnan perii Arthurin vanhin poika Jean-Hyvä. Penthièvren kreivikunnan perii Guy. Toisesta avioliitosta Yolanden kanssa syntynyt Jean-Urhea perii ’Richmondin kunnian’. Arthurin leski Yolande vuorostaan pitää leskenperintönä Montfortin kreivikunnan, mutta hänen kuoltuaan senkin perii Arthurin ja Yolanden poika Jean-Urhea. Léonin kreivikunta sitten taas päätyy eri syistä (?) ’de Rohan’ -suvulle.

Hettua Jean-Hyvän ja hänen aitipuolensa Yolanden välit ovat alusta asti huonot, mutta isän kuoleman jälkeen ne huononevat entisestään. Tuore herttua käyttää ensimmäiset hallitovuotensa yrittäessään mitätöidä isänsä ja äitipuolensa avioliittoa ja tehdäkseen Jean-Urheasta ja tämän neljästä siskosta äpäröitä.

Jean-Hyvän ollessa Bretagnen herttua, Guy de Penthièvren ollessa 32 ja hänen vaimonsa Jeanne d’Avaugourin ollessa 19-vuotias. Jeanne-Nilkuttaja syntyy vuonna 1319 kunniarvoisan saliaanifrankkilaiseen de Dreux -suvun bretagnelaiseen, englannin kuninkaiden sukulaisten haaraan, Pohjois-Bretagnen Penthièvren kreivikuntaan, isänsä Guyn ainoaksi perilliseksi.

Päähenkilömme Jeanne-Nilkuttajan äiti kuolee vuonna 1327 Jeannen ollessa vain 8 vuotias. Isä Guy menee uusiin naimisiin sarjamme viimeisen tarinan päähenkilön Jeanne-Tiikeritär de Clissonin kanssa.

Hämäristä syistä (?) Rennesin ja Vannesin piispat aloittavat tutkimuksen avioliiton laillisuudesta ja vievät asian Paavi Johannes XXII päätettäväksi. Paavi päättää mitätöidä avioliiton.

Guy de Penthièvren avioliitto oli poliittisesti erittäin kiinnostava. Jean-Hyvällä ei ollut perillisiä ja näin Bretagnen kuningaskunnan odotettiin siirtyvän Guy:lle. Tämä teki Guystä erittäin tavoitellun poikamiehen.

Kuningas Philippe-Onnekas pelkää Bretagnen herttuakunnan mahdollisesti ajautuvan Plantagênetien leiriin jos Guylle tulee Bretagnelainen vaimo. Frankkilainen vaimo olisi parempi.

Yhtäkaikki poliittinen paine on riittävä siihen, että Pyhän Paavalin seuraaja maan päällä, Paavi Johannes XXII, tekee väliintulon ja Jeanne Tiikeritär palautetaan sinkkumarkkinoille.

Ranskan kuningas Philippe-Onnekas järjestelee helmikuussa 1331 Guylle uuden avioliiton oman veljentyttärensä Marie de Bloisin kanssa. Näin Bretagnen herttuakunta saataisiin lujasti sidottua Bloisin sukuun, tärkeään frankkisukuun, joka oli Philippe-Onnekkaan Valois-suvun liittolainen.

Kuitenkin maaliskuussa 1331 Guy yllättäen kuolee ennen kuin häitä ehditään järjestämään. Penthièvren kreivikunta ja muu Guyn omaisuus siirtyy Bretagnelaisen perimyslain mukaisesti hänen ontuvalle tyttärelleen Jeanne-Nilkuttajalle.

Valois ja Blois suvut eivät hätkähdä, vaan järjestävät avioliiton Philippe-Onnekkaan siskon toisen pojan Charles ’Pyhä’ de Bloisin kanssa. Häät tanssitaan 1337 Jeanne-Nilkuttajan täyttäessa 18 vuotta. Näin Jeanne ja Penthièvren kreivikunta tulevat osaksi voimakasta Blois -sukua.

Mainitsempa, että nilkuttaminen oli yleistä Ranskassa tuohon aikaan. Ranskan Philippe-Onnekkaan vaimo, Jeanne de Bourgogne, tunnettiin niinikään liikanimellä ’boiteuse’, eli nilkuttaja. Tarinamme keskeisiin henkilöihin kuuluu siis paitsi useampi Jean -niminen herttua, myös kokonaiset kaksi Nilkku-Jeannea. Ranskanmaalla taisi olla rajoittuneen nimimaun lisäksi myös rajoittunut liikanimimaku, tai sitten yksinkertaisesti paljon jalkavaivoista kärsiviä linnanneitoja.

Vuodet vierivät, eikä Jeanne-Nilkuttajan sedällä Jean-Hyvällä ole edelleenkään perillistä. Läpi elämänsä Jean-Hyvä teki tiettäväksi, että suosi seuraajakseen veljentyttöään Jeanne de Penthièvreä, eli ’Jeanne nilkuttajaa’.

Mutta, juuri ennen kuolemaansa vanha herttua, oli tehnyt sovinnon velipuolensa kanssa ja velipuolenpoika Jean ’urhea’ Montfortin kreivi oli noussut perimyskeskusteluihin.

Lopulta kuolinvuoteellaan Jean-Hyvä totesi: ”Luojan tähden jättäkää minut rauhaan älkääkä vaivatko sieluani tällaisilla asioilla”, ja niin perimysasia jäi hänen kuollessaan avoimeksi.

30 huhtikuuta 1341 Bretagnen herttua Jean ’hyvä’ III de Dreux kuolee vailla perillistä.

Syntyy kiista siitä kuuluuko Bretagnen kruunu Jean-Hyvä kolmannen velipuolen pojalle, Jean-Urhealle vai veljen tyttärelle Jeannelle. Jean-Urhea ja Nilkku-Jeanne sopivat, että kuningas Philippe-Onnekas ratkaisisi perimyskiistan.

Jean-Urhea vetosi saliaanifrankkien perimyslakiin. Kruunun tulisi siirtyä mieslinjaa pitkin hänelle. Nilkku-Jeanne ei voisi periä Bretagnen herttuakuntaa, koska oli nainen, eikä hänen miehensä Charles-Pyhä voisi myöskään periä Bretagnen herttuankruunua vaimonsa kautta. Aivan samoin kuten Naarassusi-Isabella ei voinut periä veljensä Charles-komean kruunua, eikä hänen poikansa Édouard-Englantilainen myöskään voinut periä Charlesin kruunua Isabellan kautta. Tismalleen samoin perustein kuin Philippe-Onnekas itse sai Ranskan kruunun olisi Bretagnen herttuakunnan siirryttävä Jean-Urhealle.

Nilkku-Jeanne miehineen taasen vetosi Bretagnen edustuslakiin, jonka mukaan kuolinpesän edustus ja omaisuus siirtyy lähimmälle rintaperilliselle, oli perillinen sitten nainen tai mies.

Oliko kyseessä Philip-Onnekkaan perhelojaliteetti siskonpoikaansa kohtaan? Tai kenties hengenheimolaisuus siitä, että kummallakin oli nilkuttava Jeanne -niminen vaimo? Vai yksinkertaisesti Plantagênetejä vastaan käytävän sodan sanelema pakottava tarve? Yhtäkaikki Philippe-Onnekas päätti hylätä presiis sen saman argumentin, joka oli tuonut kruunun hänelle itselleen ja asettui Jean-Urheaa vastaan tukemalla Nilkku-Jeanne de Penthièvreä herttuattareksi Bretagnelaisen suoran perimyksen nojalla. Oikeustieteellinen täyskäännös!

Guéranden linnassa Jean-Urhea ottaa vastaan tiedon pettyneenä. Hänen vaimonsa, tarinamme kolmas päähenkilö, Jeanne ’Liekki’ de Montfort tulistuu ja yllyttää miestään olemaan hyväksymättä kuninkaan päätöstä.

Pettynyt Jean-Urhea ei hyväksynyt päätöstä ja teki liiton Édouard-Englantilaisen kanssa. Jean-Urhea sai palkinnoksi Richmondin kreivikunnan Pohjois-Englannista ja vannoi vasallivalan Édouard-Englantilaiselle, joka tuolloin tosiaan hallitsi Englannin ja Irlannin lisäksi koko Lounais-Ranskaa.

Satavuotinen sota oli saapunut Bretagneen. Yhdellä puolella Jeanne-Nilkuttaja hänen aviomiehensä Charles-Pyhä de Blois. Heidän tukenaan Valois suku ja Ranskan kuninkaaksi kruunattu Philippe-Onnekas. Tätä osapuolta kutsutaan ’Bloisisteiksi’ de Blois suvun mukaan.

Toisella puolella Jean-Urhea de Montfort ja hänen vaimonsa Jeanne-Liekki. Heidän tukenaan Plantagênet suku ja Ranskan kruunua itselleen vaativa Englannin ja Irlannin kuningas Édouard-Englantilainen. Tätä osapuolta kutsutaan ’Montfortisteiksi’ de Montfort suvun mukaan.

Vaimonsa ajamana Jean-Urhea päätti ottaa aloitteen omiin käsiinsä. Hän valtasi yllättäin Bretagnen pääkaupungin Nantesin ja Limogesin, jossa sijaitsi herttuakunnan kassa. Kesän loppuun mennessä Jean-Urhea oli vallannut 20 linnoitusta, mukaanlukien Rennesin ja Vannesin tärkeät kaupungit. Tämä tapahtumasarja tunnetaan Froissartin kronikoissa nimellä ’La chevauchée fantastique de Jean de Montfort’, elikkäs Jean de Montfortin fantastinen hevostelu! Täydellistä!

Ranskan kuningas Philippe-Onnekas kokoaa Jeanne-Nilkuttajan tueksi 7000 miehen armeijan Angersiin ja nimittää sen johtoon Normandian herttuan Jean-Hyvän. Tässä tarinassa on siis jo kaksi eri Jean-Hyvää ja kaksi eri Jeanne-Nilkuttajaa.

Jean-Hyvän armeija marssii Nantesiin Nilkku-Jeannen asialla ja piirittää kaupungin, jota Jean-Urhea puolustaa. Vain viikossa kaupunki kaatuu bloisisteille ja Jean-Urhea de Montfort viedään vangiksi Louvren palatsiin Pariisiin.

Montfortien asia on luhistua, mutta Jean-Urhean vaimo Jeanne ’liekki’ de Montfort (os. de Flandre) ottaa armeijan johdon ja jatkaa sotaa. Jeanne la flamme. Uusi legenda syttyy liekkiinsä.

Ja laulua kolmannella:

Ystävät, tulkaa kuuntelemaan liekkiä
Kun hiljaa kuluu päivä
Se meille kertoo vanhoista taisteluista
Muinaisten päiväin sankareista.

Menetetyistä rakkauksista, legendoista
Suurten trubaduurien huokauksista
Kyynelistä valutettuina tuhkaan
Ulottumattomiin paenneista unelmista.

Vieläkin kaikuu tasangolla
Matkahevosten raskas laukka
Lähtekäämme kohti kaukaisia maita
Missä voimme tulla kuninkaiksi.

Hiekkaisia tai kivisiä teitä
Missä kuolema vaanii mutkissa
Yrttisiä niittyjä joilla juhlia
Herkkiä lemmenleikkejä.

Muistakaa aikoja valloitusten
Verta jota vuodatimme heikentymättä
Mielummin kuolimme tavoittelussa
Kuin petimme tai epäonnistuimme.

Valat vannottu eliniäksi
Ystävät enemmän veljet kuin kaksoset
Kunnia hälle ken (itseltään) kieltää
Perääntymisen eessä taistelun.

Vielä loistaa muinainen
Kulta ja brokadi
Murtuvien keihäiden ryske
Rakkauden todisteina.

Katso verhottuja ravihevosia
Kauniita palvelijattaria kirkkaine nauruineen
Madrigaaleja jotka kertovat kivusta
Jota liika kauneus silmiin jätti.

Pian tulee viimeinen kierros
Meidän ympyrämme purkautuu
Mutta tapahtui mitä tahansa tässä maailmassa
Sama liekki meidät yhdistää

Uskollisina tälle motolle
Me tiedämme olevamme enempien arvoiset
Kuin kourallinen harmaata tuhkaa
Meissä on enemmän kuin voisimme halutakkaan.

Seuraava jakso: Jeanne-Liekki

HUOM! Tämä teksti on pysyvästi keskeneräinen. Voit silmäillä hahmottuvaa tarinan kaarta. Hahmotan sitä tähän tekstiin sitä mukaa kun se hahmottuu.

Luku 1. Johdanto.
Edellinen alaluku: 1.1. Miksi kirjoitan
Seuraava alaluku: 2.0. Todellisuus

2. Todellisuus

Tässä luvussa kirjoitan auki oletukseni todellisuuden luonteesta. Mistä todellisuus on tupsahtanut? Millainen todellisuus on? Miten se toimii? Mikä on todellisuuden tarkoitus?

Elokuvan alkutekstien taustalla Conanin vanhemmat valmistavat miekkaa. Tuo miekka on symboli Conanille itselleen. Hänen vanhempiensa rakkaus valmistaa hänet. Vanhemmat valavat, takovat, karkaisevat, sitovat nahkaan ja teroittavat. Ihminen, miekka, kaikki asiat syntyvät monivaiheisen toiminnan prosessin seurauksina.

Miekka syntyy pehmeänä sulana teräksenä. Epäjärjestyneenä massana. Elämän ahjo ja pajavasara takoo häntä, maailman kylmyys karkaisee häntä, hänestä tulee luja ja joustava teräs. Teräs, kuten Conan itse, saavat voimansa itseensä kohdistuvilta iskuilta. Liikkeen voima luo kaikki asiat.

Aivan alussa on alasin, jota vasten sosiaalinen todellisuus taotaan. Ne voimat, jota vasten valmistetaan ihminen ja maailma. Aloitamme alasimesta.

Luku aloittaa hetkestä ennen alkuräjähdystä ja käsittelee mekanismeja, jotka pätevät kaikkeen todellisuuteen.

Oletan kaikkien asioiden aina valosta valtioihin ja atomeista ajatuksiin olevan tietyllä tavalla kehittyviä vuorovaikutusjärjestelmiä. Oletan vapaan tahdon olevan mahdollinen. Lopulta otan kantaa siihen mikä on todellisuuden tarkoitus.

2.0 Todellisuus

3. Tieto

Tässä luvussa kirjoitan auki oletukseni tiedosta ja tietämisestä. Missä määrin kykenemme käsittämään totuutta? Miten ja missä määrin meidän pitäisi yrittää? Mitä on hyvä ja paha? Mikä on tiedon tarkoitus?

Elokuvan ensimmäisessä kohtauksessa Conanin isä kertoo Conanille legendan ’teräksen arvoituksesta’.

”Teräksen salaisuus on aina kantanut mukanaan mysteeriä. Sinun on opittava sen arvoitus, Conan, sinun on opittava sen kuri/tiede [discipline] Sillä kehenkään, et kehenkään tässä maailmassa voi luottaa.” – Conanin isä (Conan Barbaari 1982).

Teräs on kova totuus, olemassa sinusta riippumatta. Jollet huomioi totuutta, jollet jatkuvasti tee itseäsi tietoiseksi siitä, haavoitat itsesi sen teräviin reunoihin.

Teräs on käsittämätön totuus. Et voi luottaa kenenkään tietoon totuudesta, edes omaasi. Teräkseen on suhtauduttava nöyryydellä ja epävarmuudella. Juuri sinun on opittava. Juuri sinä et voi luottaa, et muihin, et itseesi.

Teräs on tieto, joka vahvistuu koettelemuksista, jokaisesta pajavasaran iskusta, ahjon kuumuudesta ja veden kylmyydestä. Teräs on ymmärrys sinussa itsessäsi. Sinun on lyötävä sitä, poltettava ja palellutettava sitä. Kokeiltava ymmärrystäsi maailmaa vasten.

Teräs on valta. Joka oppii käyttämään terästä kykenee saavuttamaan tavoitteensa ja raivaamaan esteet tieltään. Tavoitteelliset teot ovat mahdottomia ilman tietoa tekojen seurauksista. Teräs antaa vallan. Tieto antaa vallan. Valta antaa vapauden tavoitteelliseen toimintaan.

Tämä tekstisarja on teräksen arvoituksen etsintää. Muistakaamme Conanin isän sanat: ”Kehenkään tässä maailmassa et voi luottaa, et miehiin, et naisiin, et eläimiin, mutta tähän [teräkseen] voit luottaa.” (ibid). Emme voi luottaa kykyymme käsittää totuutta. Meidänkin on aloitettava oletuksiemme kyseenalaistaminen ja tiedostaminen epäilemällä omaa kykyämme tietää totuutta. Kykyämme ymmärtää teräksen arvoitusta.

Luku aloittaa ajatuksesta. Luku käsittelee sitä mitä ihminen voi tietää, mitä tieto on, miten oletuksia tiedosta voidaan tehdä ja miten tiedon totuudenkaltaisuutta pitäisi arvioida.

Keskeiset peräänkuulutettavat asiat ovat: Bayesilainen rohkeus oletusten tekemisessä (Bayes 1763). Popperilainen nöyryys vaatimuksissa oletusten tekemiselle (Popper 1935). Bhaskarilainen luottamus suhteessa totuuden olemassaoloon ja epäilys suhteessa tietoon totuudesta (Bhaskar 1975).

Ajatusprosessin seurauksena nousee periaate ’erehtyvyydestä’. Aivan tekstisarjan lopussa rakennan koko käytännöllisen yhteiskuntafilosofiani tämän ’erehtyvyyden’ oletuksen päälle.

Lopuksi sukellamme kahteen keskeiseen kysymykseen: Mitä on tieto hyvästä ja pahasta, sekä mikä on tietämisen tarkoitus.

3.0.

4. Ihminen

Tässä luvussa kirjoitan auki oletukseni ihmisyyden luonteesta. Mitkä voimat rajaavat, ohjaavat ja mahdollistavat meitä ja toimintaamme? Missä määrin kykenemme vastarintaan niitä vastaan? Mikä on elämän tarkoitus?

Ihmisluonto

Thulsa Doom saapuu kylään ja tappaa aikuiset, Conanin vanhemmat mukaanlukien. Thulsa Doom anastaa Conania symboloivan miekan ja myy lapset orjuuteen. Vastaavasti me siirrymme arvioimaan omaa orjuuttamme. Niitä kahleita, jotka vetävät meitä, ohjaavat meitä, rajaavat ja mahdollistavat meitä. Niitä voimia, jotka samalla ovat ominaisuutemme, että luovat ne.

Missä kulkevat sosiaalisten ja biologisten vaikutusten, luonnon ja hoivan rajapinnat? Mitkä ovat ihmisen ominaisuudet, missä määrin ne ovat muovattavissa?

4.0.0.

Ihmisen motiivit

Conan myydään lapsena myllärille ja hän kasvaa aikuiseksi pyörittäessään ’kivun pyörää’. Hänet ostaa mies, joka kantaa kaaoksen merkkiä. Uusi isäntä tekee Conanista gladiaattorin ja soturin. Uusi isäntä antaa Conanille mahdollisuuden siihen mitä ihminen kaikkein syvimmin haluaa.

”Vain jotta yleisö olisi siellä tervehtimässä häntä himon ja kiihkon huudoilla. Hän alkoi löytää itsearvostuksensa… hänellä oli merkitystä. Ajan kuluessa hänen voittojaan ei enää helposti voitu laskea…” – Akiro (Conan Barbaari 1982).

Miten identiteetti rakentuu? Mitkä motiivit selittävät ihmisen tekoja?

4.1.0

Ihmisen sosiaalinen identiteetti

Conanin omistaja eräänä yönä yllättäen vapauttaa hänet orjuudesta ilman selityksiä. Kaaos. Conan pakenee ja tapaa matkallaan Subotain. Conan on cimmerialainen, Subotai on hyrkanialainen. He kumartavat eri jumalia. Yhdessä he matkaavat Zamoraan. Siellä he kohtaavat uuden itselleen vieraan kulttuurin.

Ihmiset ymmärtävät itsensä ja toisensa erojen ja yhtäläisyyksien kautta.

4.2.0

Ihmisen, valta ja vapaus

Conan löytää onnen, hyväksynnän, vaurauden, ystävyyden ja rakkauden. Hänen sydämessän kytee kuitenkin liekki. Koston liekki. Conania ei lopulta luonut hänen vanhempansa. Se mitä Conanista on tullut on Thulsa Doomin luomusta. Thulsa Doom on hänen passionsa. Thulsa Doom, vei häneltä kaiken, vei hänen vanhempiensa miekan ja myi hänet orjuuteen.

Conan jättää kaiken ja matkustaa Thulsa Doomin luo vallan vuorelle. Matka vie Conanilta uudelleen kaiken. Hän menettää onnen ja rakkauden. Hän tuhoaa itse itsensä. Hän katkaisee vanhempiensa miekan. Miekan, joka symboloi Conania itseään. Miekan, jonka Conanin isä ja äiti valoivat, takoivat, karkaisivat, sitoivat nahkaan ja teroittivat. Juuri tuolla katkenneella miekalla hän tappaa Thulsa Doomin, jonka varaan Conanin koko identiteetti rakentuu.

Elokuvan lopussa hän polttaa kaiken. Polttaa itsensä omassa liekissään. Elokuvassa kerrotaan, että Conanista tulisi vielä kuningas omien kättensä kautta. Conan valaa, takoo, karkaisee, sitoo nahkaan ja teroittaa oman itsensä. Kaiken menettämisen jälkeen hän loisi itse itsensä uudelleen. Aikuisuus, vapaus. Kuninkuus omien kättensä kautta.

Ihminen kykenee ottamaan vallan ja olemaan vapaa. On paljon syitä miksi ihminen ei halua olla vapaa. Tässä alaluvussa veistän kuvan ihmisluonnosta. Otan lopuksi vielä kantaa ihmisen elämän tarkoitukseen.

4.3.0.

5. Sosiaalinen

Tässä luvussa kirjoitan auki oletukseni sosiaalisen todellisuuden luonteesta. Mitkä voimat rajaavat, ohjaavat ja mahdollistavat sosiaalista toimintaa? Miten sosiaalisen toiminnan säännönmukaisuudet ilmaantuvat ja muuttuvat? Mikä on yksilön suhde sosiaaliseen järjestelmään? Mikä on sosiaalisen järjestelmän tarkoitus?

Sosiaalinen muutos

Elokuvan taustalla oleva maailma kuohuu. Uusi ajatusten järjestelmä leviää. Kääntää nuoret vallanpitäjiä vastaan. Kutsuu heidät kohti tyhjyyttä. Vanhat auktoriteetit ovat peloissaan muutoksen edessä.

”Ainoat käärmeet jotka minä tiedän ovat Setin ja hänen kirotut torninsa. Niiden pahuus on levinnyt jokaiseen kaupunkiin. Kaksi kolme vuotta sitten se oli vain yksi käärmekultti, nyt ne ovat kaikkialla…” – Katukauppias (Conan Barbaari 1982).

Teen oletuksia siitä miten sosiaalisen järjestelmän luonne on ’Nashin tasapaino’ (Maynard Smith 1982). Teen taustaoletuksia sosiaaliselle muutokselle. Mitkä voimat ohjaavat, rajaavat ja mahdollistavat sosiaalista toimintaa. Mitkä rakenteelliset voimat edistävät tai vastustavat muutosta.

5.1.0.

Yhteisöllinen toiminta

”Thulsa Doom: Puhdistus on viimein käsillä. Tuomion päivä on täällä. Kaikki mikä on pahaa, kaikki heidän liittolaisensa, teidän vanhempanne, teidän johtajanne, ne jotka kutsuisivat itseään teidän tuomareiksenne; ne jotka ovat valehdelleet ja turmelleet maan, heidät kaikki puhdistetaan.

Tuomion lapset: Tuomio!

Thulsa Doom: Te, lapseni, olette vesi joka pesee pois kaiken joka on ollut ennen. Käsissänne, te kannatte minun valoani, kiiltoa Setin silmässä. Liekkiä, joka polttaa pois pimeyden, polttaa tien paratiisiin!” – (Conan Barbaari 1982)

Määrittelen miten yhteisöllinen toiminta on enemmän ja erilaista kuin yksilöiden toiminnan kasautuma. Miten lopulta yhteisö on kaikkien sen sisältämien yksilöiden vallan yläpuolella. Tunnistan kolme tapaa tuottaa muutos: 1. tekojen harmonia, 2. teoilla äänestäminen, 3. ääni joukon kokemuksen edellä.

5.2.0

Sosiaalisen suhde yksilölliseen

”He kutsuvat tätä ’käärmeen hampaiksi’. Juuri tämän tässä työnsi poika isänsä sydämeen. Minun oma tyttäreni on pudonnut Thulsa Doomin loitsun alle. Kantaako hän kädessään tällaista tikaria minua varten? Tyttäreni seuraa Thulsa Doomia orjan lailla. Etsien sielunsa totuutta. Ikäänkuin minä en voisi antaa sitä hänelle. Nytkin puhuessamme hän matkustaa itään kohti Thulsa Doomia ja vallan vuorta. Ollakseen hänen. […]
Tulee aika, varas, kun jalokivet menettävät kimalluksensa, kun kulta menettää loisteensa, kun valtaistuinsalista tulee vankila ja kaikki mitä on jäljellä on isän rakkaus lapseensa” – Kuningas Osric (Conan Barbaari 1982).

Teen oletuksia johtajan suhteesta johdettuihin, äänen suhteesta joukon kokemukseen. Siitä missä määrin yksilö voi olla vapaa suhteessa yhteisöön. Missä määrin yksilöllä voi olla valtaa suhteessa yhteisöön.

5.3.0.

Ryhmä

Ryhmien kehityksen historia. Sosiaalinen järjestäytyminen käytännössä metsästäjä-keräilijöistä tähän päivään.

Esitän, että ryhmissä ihmisillä on paljon valtaa, mutta vähän vapautta.

5.4.0.

Yhteisö

Yhteisöjen kehittymisen historia. Sosiaalinen järjestäytyminen käytännössä holoseenikaudelta tähän päivään.

Esitän, että yhteisöissä ihmisillä on keskimääräisesti valtaa ja keskimääräisesti vapautta.

5.6.0.

Yhteiskunta

Yhteiskuntien kehittymisen historia. Sosiaalinen järjestäytyminen Sargon Akkadilaisesta tähän päivään.

Esitän, että yhteiskunnissa ihmisillä on vähän valtaa, mutta paljon vapautta.

5.7.0.

Sosiaalisen tarkoitus

”Ottakaamme se minkä voimme kun vielä elämme. Minulla ei ole koskaan ollut niin paljoa kuin nyt. Koko elämäni olen ollut yksin. Monta kertaa olen kohdannut kuolemani ilman ketään siitä tietämässä. Katsoin muiden majoihin ja telttoihin kylmimmästä pimeydestä ja näin hahmoja syleilemässä toisiaan yössä. Ja aina kuljin ohi. Sinulla ja minulla on lämpöä. Sitä on niin vaikea löytää tässä maailmassa. Rukoilen. Anna jonkun muun kulkea ohitsemme yössä. Ottakaamme maailmaa kurkusta ja pakottakaamme se antamaan meille sen mitä me haluamme” – Valeria (Conan Barbaari 1982). Ja aamulla Conan oli mennyt.

Monikasvoinen ihminen. Janus. Abraxas. Monikasvoinen sosiaalinen järjestelmä. Hyvän ja pahan, vallan ja vapauden keskinäisriippuvainen jännitteinen moninaisuus. Sosiaalisen järjestelmän pyrkimykset ovat tekojen harmoniaa, teoilla äänestämistä, ääniä joukon kokemusten edellä. Halua vakauteen, halua tuhoon, halua kehitykseen ja kadotukseen. Silti sosiaalisella järjestelmällä on yksi selkeä looginen tarkoitus.

5.8.0.

6. Kohti parempaa maailmaa

Tässä koskaan päättymättömässä luvussa kirjoitan auki oletuksiani nykyihmisen olosuhteiden ongelmista ja ratkaisuista niihin, oletuksiani siitä millainen olisi parempi maailma ja miten se voitaisiin rakentaa.

”Ja niin Conan palautti kuningas Osricin huikennelleen tyttären kotiinsa. Ilman muuta asiaa Conan ja kumppaninsa etsivät seikkailua Lännestä. Monta sotaa ja vihanpitoa Conan taisteli. Kunniaa ja mainetta kasautui hänen nimelleen ja ajallaan hänestä tuli kuningas omien kättensä kautta. Myös tämä tarina kerrotaan” – Akiro (Conan Barbaari 1982).

6.0.

Lähdeluettelo:

Lähteet