Avainsana: kysyntäjousto

Aluksi käyn lyhyesti läpi sähkön hinnanmuodostuksen periaatteet ja nykyisen sähkökriisin aiheuttajat. Mikäli asiat ovat tuttuja, hyppää rohkeasti kohtaan 3.

Argumentti pähkinänkuoressa:

Premissit:
– Suurin osa sähkön kulutuksesta on kiinnitetty ja siksi sähkön kysynnässä on hyvin vähän hintajoustoa.
– Sähkön tarjonta on jo pakotettu joustamaan. Tuottajat ovat REMIT-sääntelyn perusteella velvoitettuja tarjoamaan kaiken tehon markkinoille, tuotantokustannuksilla perusteltuun hintaan.

Väittämä:
> Sähkön markkinahinta nousee astronomiseksi niille jotka joutuvat maksamaan markkinahinnan, koska suurin osa teollisuudesta ei maksa markkinahintaa eivätkä siksi jousta kulutuksessaan.

Päätelmä:
– Ehdotan, että asetetaan päivämäärä, jolloin kiinnitysten sopijaosapuolille annetaan oikeus purkaa kiinnitykset. Näin markkinat saavat mahdollisuuden sopeutua muuttuneeseen toimintaympäristöön. Tämä johtaisi hintojen laskuun.

1/5 Sähkön hinnanmuodostus

Myyjät tekevät Nordpooliin tarjoukset kullekin tunnille erikseen ottaen huomioon sähkön tuottamisen kustannukset. Tuulivoimala on pakotettu tarjoamaan matalalla hinnalla, mutta maakaasuvoimala on pakotettu tarjoamaan vain jos hinta on riittävän korkea kattamaan polttoaineet, päästöoikeudet ja muut toimintakulut. Säätyvä vesivoima vuorostaan laskee tarjouksiaan hyvin tarkkaan, altaan pinnan tason sekä lähitulevaisuuden sade- ja hintaennusteiden perusteella.

Sähkön tarjontakäyrää säännellään. Tuotannon tarjoaminen keinotekoiselle suorat ja välilliset kustannukset selvästi ylittävälle tasolle on kielletty (REMIT artiklat 2. ja 5.). Samaten on kielletty olla tarjoamatta markkinoille toimintakykyistä voimalaa, jonka tuotantorajakustannukset alittavat toteutuneen markkinahinnan (REMIT artikla 5.).

Sähkön tuottajien tarjoukset asetetaan hintajärjestykseen ja näin syntyy ’tarjontakäyrä’.

Toisaalla ostajat ilmoittavat kullekin tunnille erikseen paljonko ja mihin hintaan ovat valmiita ostamaan sähköä. Reilusti suurin osa ostajista on pakotettu ostamaan sähköä hinnalla millä hyvänsä, sillä ovat tehneet jälleenmyyntiasiakkaidensa kanssa ’avoimen toimituksen’ sopimuksia, joiden perusteella heidän on pörssihinnasta välittämättä pakko toimittaa asiakkaalle kaikki sähkö mitä asiakas haluaa kuluttaa.

Sähköä jälleenmyyvät ostajat tekevät vain pienen määrän hinnalle ehdollisia ostotarjouksia perustuen ennusteisiin siitä, miten pörssihintaa maksavat jälleenmyyntiasiakkaat reagoivat hintoihin. Samoin tekevät muutamat itselleen sähköä ostavat ostajat raskaassa teollisuudessa. Vaikkapa typpielektrolyysin tarvitsema suuri teho asetetaan ehdollisena sille hinnalle, millä typpeä kannattaa tuottaa.

Syntyy ’kysyntäkäyrä’.

Kun kysyntä ja tarjontakäyrä yhdistetään, selviää mitkä myyjien myyntitarjoukset menivät kaupaksi ja mitkä eivät. Muodostuu aluehinta.

Yhden alueen hinta ennen tuontia/vientiä:

Kaikki saavat ja tai maksavat lopulta saman markkinahinnan. Kyse on ’marginaalihinnoitellusta’ kaupankäynnistä. Kallein tarjous, joka oli pakko hyväksyä jotta kysyntä kohtaisi tarjonnan, asettaa hinnan kaikille. Samoin toimivat muut tavarapörssit, vehnäpörssi, öljypörssi, teräspörssi, maakaasupörssi, hiilipörssi, yms.

Marginaalihinnoittelun etuna kenelläkään myyjällä tai ostajalla ei ole kannustimia yrittää tarjota omaa tuotantoaan ’ylihintaan’. Jos kyseessä olisi ’pay-as-bid’ -markkina, eli saat sen hinnan jolla tarjoat, silloin esimerkiksi tuulivoimalan kannattaisi tarjota tuotantonsa maakaasuvoimalan hintaan, jos se olettaa, että hinta nousee jokatapauksessa sille tasolle. Toimijoiden kannattaa tarjota korkeimpaan hintaan vaikka se johtaisi siihen, että joka kymmenes tarjous ei menisikään kaupaksi. Toisin sanoen toimijoilla olisi jokatapauksessa kannustin tarjota marginaalihintaa myös pay-as-bid markkinalla. Marginaalihinnoittelu johtaa tutkitusti matalempiin hintoihin kuin ’pay-as-bid’.

Sähköpörssi on hajautunut hinta-alueisiin, joiden välillä on rajalliset siirtoyhteydet. Esimerkiksi jos yhden alueen aluehinta on 100€/MWh, toisen 50€/MWh ja alueiden välillä on 1000MW siirtokapasiteetti, yhdistetään silloin eri alueilla annettuja osto- ja myyntitarjouksia tuon 1000MW rajoissa.

Toisen alueen hinta ennen tuontia/vientiä.

Tarjouksia siirretään alueiden välillä 1000MW, jonka seurauksena kysynnän ja tarjonnan tasapaino muuttuu molemmilla alueilla.

Sähköä vievällä alueella hinta nousee 1000MW:llä uutta kulutusta:

Sähköä tuovalla alueella hinta laskee 1000MW:llä uutta tuotantoa:

Jos siirtokapasiteetin rajat eivät tule vastaan, alueiden välille toteutuu sama hinta.

Näin toimii sähkön hinnanmuodostus. Se on harkittu ja toimiva järjestelmä, joka on pääpiirteittäin sama kuin kaikilla muillakin tavaramarkkinoilla.

2/5 Mistä sähkökriisi Suomessa johtuu

Sähkön korkealle hinnalle on kolme keskeistä syytä:

1. Venäjän tuonti on lopetettu

A) Suomen hinta-alue ei enää voi ostaa Venäjän hinta-alueelta halpaa sähköä, jolloin hintatasapainomme jää korkeaksi.

B) Baltian hinta-alueet eivät nekään enää ostaa Venäjän hinta-alueelta. Heidän hintatasapainonsa jää niin korkeaksi, että ostavat sähköä Suomesta samalla nostaen Suomen hintatasapainoa korkeammaksi.

2. Polttoaineiden hinnat ovat nousseet

A) Venäjältä on tuotu Suomen energiapuusta jopa 66%, suuret osuudet hiilestä ja öljystä, sekä kaikki maakaasu. Kun polttoaineet hankitaan kalliimmalla, sähköntuotannon kustannukset ja täten koko tarjontakäyrän hintataso nousee.

B) Venäläinen tuotanto on merkittävä tekijä energiatuotteiden maailmanmarkkinoiden hinnanmuodostuksessa. Seurauksena myös niiden maiden sähkön tarjontakäyrien hintatasot ovat nousseet, joista Suomi tuo sähköä.

3. Päästöoikeuksien hinnat ovat nousseet

Saadakseen luvallisesti tuottaa hiilestä sähköä, on hiilivoimalan ostettava hiilen lisäksi päästöoikeuksia. Venäjältä tuomisen sijaan sähkö täytyy tuottaa EU:n sisällä kasvattaen päästöoikeuksien kysyntää ja nostaen niiden hintaa.

Seuraus:

3/5 Valuvika sähkömarkkinoilla

Keskuspankit, vaikkakin kykenevät painamaan tyhjästä rahaa, eivät kykene painamaan tyhjästä sähköä, hiiltä, öljyä tai kaasua.

Mikä neuvoksi?

Ratkaisun avaimet eivät ole tarjontakäyrässä, vaan kysyntäkäyrässä.

Sähkön jälleenmyyjät myyvät kuluttajille tyypillisesti kiinteähintaisia sopimuksia. Ulkoistaakseen riskin pörssihinnan muutoksista Nordpoolissa, jälleenmyyjät ostavat kiinnityksiä Nasdaqissa.

Kiinnityksen ostaja lyö vetoa, että sähkön hinta on alle sovitun summan. Kiinnityksen myyjä lyö vetoa, että sähkön hinta on yli sovitun summan. Joka tunti vedon häviäjä maksaa voittajalle Nordpoolissa toteutuvan hinnan ja Nasdaqissa sovitun hinnan erotuksen.

Sähkön johdannaiskauppa Nasdaqissa mahdollistaa kuluttajille myytävät kiinteät sopimukset Nordpoolissa toteutuvista vaihtelevista hinnoista huolimatta. Tämä aiheuttaa erittäin joustamattoman sähkön kysyntäkäyrän.

Kun hintasignaali on rikki, toimijat eivät ohjaudu toimimaan sen mukaan mikä on toimijoiden kokonaisuudelle arvokasta ja mikä ei. Vapaiden markkinoiden idea ja hyödyt vesittyvät.

Taloustieteilijät Ludvig von Mises ja Friedrich Hayek kuvasivat ongelmaa 1920-luvulla. Kysymys on taloustieteen slangissa nk. ’Talouslaskennan ongelmasta’.

Tien pielessä asuu mummo, joka on juuri kiinnittänyt sähkönsä kolmeksi vuodeksi 12 sentin / kWh määräaikaisella sopimuksella. Hinta on noin kolmin tai nelinkertainen edellisen viiden vuoden keskiarvoon verrattuna. Talossa on 6kW sähkölämmitin ja sisällä 16 astetta lämmintä. Mummolla on sama insentiivi säästää sähköä seuraavat vuodesta kolmeen vuotta oli sähkö sitten kallista tai halpaa.

Tien toisella puolella on kasvihuone, joka on muutama vuosi sitten kiinnittänyt suurimman osan sähkönhankinnastaan edullisesti monen vuoden ajaksi. Kurkuilla on 22 astetta lämmintä ja suurpainenatriumvalaisimet antavat huoneeseen 6MW teholla valosäteilyä. Sähköstä maksetaan 4 senttiä kilowattitunnilta. Yrityksen kurkkujen myynnistä saama kate on 500 euroa päivässä. Jos päivän pörssihinta on 40 senttiä kWh, ovat kiinnityksen myyjän tappiot kurkun käyttämästä valosta n. 51840€ päivässä. Tämä on klassinen esimerkki ’talouslaskennan ongelmasta’. Kansantalous aiheuttaa itselleen yhtäällä 51840 euron tappiot, tuottaakseen toisaalla 500 euron voiton.

Jos sähkön kulutus joustaisi hinnan mukaan, veisimme ulkomaille 57600€:lla sähköä ja maahantoisimme kurkut. Kun hintasignaali on rikki, markkinat eivät ohjaa toimintaa oikein. Lopputuloksena ostamme ulkomailta sähköä suurella rahalla tuottaaksemme kurkkuja pienellä rahalla.

Puolet kasvihuoneista on täksi talveksi luopunut tuotannosta, mutta toinen puoli, eli arviolta 80MW valaistusta, jatkaa läpi talven vanhoilla edullisilla sopimuksilla. Vastaavasti samaan aikaan metsä-, metalli- ja kemianteollisuudessa tuotetaan muutamien kymmenien prosenttien katteella tuotteita, joista aiheutuu muualle kansantalouteen sähkön hinnannousun seurauksena valtavat vaihtoehtoiskustannuskorjatut tappiot.

Onnekkaasta ostokiinnityksestä koituneet säästöt ovat yhtälailla ansiottomia nk. ’windfall’- tuottoja, kuin pörssiriskin ottaneiden tuotantolaitosten myyntivoitot.

Ulkomaankauppamme perustuu suurelta osin energianintensiivisiin matalan jalostusasteen tuotteisiin kuten selluun, teräkseen, pahviin, paperiin ja puutavaraan. Tämä kaikki tuotetaan merkittävissä osin ulkomailta maahantuodulla sähköllä. Syntyy syvä lovi vaihtotaseeseen kun sähkö on erittäin kallista, mutta halpojen tuotteiden valmistus ei jousta.

Erityisen kalliina päivänä sähkö uhkaa loppua kesken, mutta kummallakaan, ei mummolla, eikä kasvihuoneella, ole kannustimia käyttää sähköä yhtään sen vähempää kuin normaalinakaan päivänä. Vastaavasti jos ensi vuonna sähkö on erityisen halpaa se ei helpota mummon ahdinkoa lainkaan.

4/5 Lääke

Valitettavasti minäkään en kykene tyhjästä painamaan sähköä, hiiltä enkä kaasua. Enkä terästä, paperia tai kurkkujakaan.

Jos otetaan tavoitteeksi, että mahdollisimman moni pitää työpaikkansa, mahdollisimman harva tehdas joudutaan sulkemaan ja sähkö maksaisi kuluttajille sen verran, että se ei tapa, vaan vahvistaa. Silloin ehdotan seuraavaa:

Puretaan kiinnitykset.

Valtio julistaa hätätilan ja ilmoittaa, että muutaman kuukauden päästä kaikilla sopimusosapuolilla on oikeus halutessaan purkaa kaikki kyseiseen päivämäärän mennessä allekirjoitetut kiinnityssopimukset. ’Force Majeure’, aivan kuten arvopaperipörssissä suljetaan kaupankäynti villiintyneellä osakkeella. Tuolla määräpäivällä kiinnitysten myyjät ja ostajat saavat halutessaan irtisanoa tappiolliset kiinnityssopimukset. Kaikki jäävät pörssihinnan varaan tai solmivat uudet tämänhetkiseen markkinatilanteeseen päivittyneet kiinnitykset.

Tämä sopeuttaisi markkinat muuttuneeseen toimintaympäristöön ja puuttuminen sopimusvapauteen olisi paljon kevyempi, kuin tähän mennessä esitetyt eri puolueiden autoritääris-populistiset esitykset velvoitesähkö-hintakatoista, tai väistämättömän epäoikeudenmukaisesti jakautuvista windfall-veroista.

Seurauksena kiinnitysten purkautumisesta todennäköisesti ne tehtaat, jotka ovat varmimpia siitä ettei oma tuotanto ole sähkön markkinahinnan arvoista, äänestävät itse itsensä kiinni. Seurauksena sähkön hinta putoaa kuin kivi. Markkinat toimivat.

”Pörssisähköön siirtyneet asiakkaamme vähensivät energiankulutustaan 15 prosenttia samalla, kun kiinteähintaisen sähkösopimuksen solmineiden asiakkaiden kulutus pysyi ennallaan.” – Lähde: Helen 23.09.2022. Jos kaikki kuluttajat vähentäisivät kulutustaan 15% sillä olisi hyvin merkittävä markkinahintaa laskeva vaikutus.

Nykyinen kysyntäkäyrä:

Kysyntäkäyrä ilman kiinnityksiä:

Hinnan muutos kiinnitysten purkamisen seurauksena:

Ihmiset ja yritykset olisivat vapaita solmimaan uusia kiinnityksiä, mutta päivittyneillä hinnoilla. Ylikiinnittäminen on ongelma myös pidemmällä aikavälillä, mutta sen estäminen vaatisi niin syvää puuttumista sopimusvapauteen mahdollisten kiertoteiden tukkimiseksi, että ongelman ratkaisu väkipakolla synnyttäisi vain uusia ongelmia.

Kiinnitysten purkamisen seurauksena syntyisi lomautuksia, mahdollisesti konkursseja, työttömyyttä.

Jos kiinnityksiä ei pureta syntyy niinikään konkursseja, lomautuksia ja työttömyyttä, vain hidastetusti. Alkaa venäläinen ruletti. Sitä mukaa kun yritysten kiinnitykset väistämättä purkautuvat, kannattavimmatkin ajatuvat tilanteeseen, jossa heidän on pakko leikata ja sulkea tuotantoa.

Muiden edelleen kiinteistä hinnoista nauttivien joustamattomuuden takia sähkön hinta on oikeita markkinahintoja maksavalle vähemmistölle astronominen. Moni yritys on jo nyt tässä tilanteessa.

Toistan:

Jos kiinnitykset puretaan, tuotantoa leikataan siinä järjestyksessä missä tuotannon tuottama arvonlisä suhteessa sähkön hintaan on pienin.

Jos kiinnityksiä ei pureta, tuotantoa leikataan siinä järjestyksessä kenen kiinnityssopimus päättyy ensimmäisenä.

Jälkimmäinen vaihtoehto antaa vähemmän kannattavan tuotannon syödä enemmän kannattavan tuotannon toimintaedellytykset. Se, että emme purkaisi kiinnityksiä olisi Suomelle ja suomalaisille paljon vahingollisempaa kuin kiinnitysten purkaminen.

Kiinnitysten purkaminen pakottaa kaikki samaan aikaan maksamaan samaa pörssihintaa, mutta kun kaikki kuluttajat joutuvat äänestämään euroillaan, ei hinta enää voi nousta tasolle, jota kuluttajat eivät olisi valmiita maksamaan.

Nyt hinta on astronominen vain, koska suurin osa ei äänestä euroillaan, vaan maksattavat omat kulunsa kiinnityksen myyjällä. Jos hinta jouduttaisiin maksamaan itse, olisi heti itse kullekin selvää onko oma käyttökohde sellaisen resurssin arvoinen, josta on huutava pula. Ja muistutan, että kuluttajilla tässä yhteydessä tarkoitan etupäässä teollisuutta, koska etupäässä teollisuus asettaa sähkön kysyntäkäyrän joustavan osan.

En vastusta sitä, että yksityisiä kuluttajia tuetaan vaikeassa tilanteessa. Pohjoismaisen hyvinvointivaltiomallin mukaan valtio antaa ensin vapaiden markkinoiden toimia ja vasta jälkikäteen säätää lopputulemia tulonsiirroilla. Tämän päivän velka on pois huomisen palveluista, mutta tuki on vähemmän tehottomuutta aiheuttavaa kuin suora puuttuminen. Nyt kuitenkin on poikkeustilanne ja jonkinlainen tarkkaan harkittu puuttuminen voi olla perusteltua.

Kiinnitykset jokatapauksessa lopulta purkautuvat. Kysymys on siitä, kuinka paljon kipua ja vahinkoa aiheutetaan niille, joiden kiinnitykset purkautuvat ensimmäisinä.

”Hyvän ja huonon ekonomistin ero muodostuu siitä, että toinen huomioi vain näkyvän vaikutuksen; toinen huomioi sekä näkymättömät, että ne jotka on tarpeen ennaltanähdä. Ero on valtava, sillä lähes aina kun nopea vaikutus on myönteinen, on lopullinen vaikutus vahingollinen ja päinvastoin. Seurauksena huono ekonomisti pyrkii pieneen hyötyyn nykyhetkessä, jota seuraa suuri vahinko tulevaisuudessa, kun taas oikea ekonomisti pyrkii suureen hyvään tulevaisuudessa, riskeeraamalla pienen vahingon nykyhetkessä.” – Frédéric Bastiat (1850)

5/5 Miksi ehdotukseni on vaikea?

Ehdotukseni on käytännössä sama, mitä Fortum ja Uniper ehdottivat ratkaisuksi Saksan kaasukriisiin. Tämä ei käynyt, vaan Saksan valtio käytti jopa 36 miljardia euroa kiinteiden kaasusopimusten pitämiseen voimassa, sen sijaan että olisi antanut hintamekanismin toimia ja johtaa säästötoimiin niukaksi käyneen maakaasun kulutuksessa. Syyt ovat poliittiset.

Vain noin kolmasosa Suomen kotitalouksista, eli vähemmistö äänestäjistä, maksaa sähköstä sopimuksella, jonka hinnat ovat päivittyneet energiakriisin alkamisen jälkeen. Yrityksistä ja erityisesti teollisuudesta osuus on varmasti paljon pienempi. Reilusti suurin osa äänestäjistä nauttii siis kriisiä edeltävänä aikana hinnoitelluista sähkösopimuksista.

Vaikka kaikkien yhteinen etu olisi, että kaikki säästäisivät sähkönkulutuksessa ja kriisin kustannukset jakautuisivat tasaisesti, on kuitenkin jokaisen oma etu olla itse säästämättä, nauttia vanhasta halvasta sopimuksesta ja ajaa sen sijaan muut säästämään ja maksamaan korkeita hintoja heidän puolestaan.

Kaikkien, jotka nauttivat vanhoista kiinteistä sopimuksista kannattaa vastustaa niiden purkamista. Toistaiseksi tämä ryhmä on suuri enemmistö.

Demokratia ei ole järjestelmä, jossa poliitikot etsisivät ratkaisuja, jotka tehokkaimmin edistäisivät ongelmien ratkaisemista yhteiskunnan kokonaisuuden näkökulmasta. Joseph Schumpeterin mukaan ”Demokratia on päätöksenteon metodi, jossa valtaan haluavat poliitikot kilpailevat vaaleissa ihmisten äänistä”.

Hintakatot ovat käytännössä aina taloushistoriassa johtaneet pulaan ja säännöstelyyn. Sivistyneet virkamiehet ja poliitikot varmasti tietävät tämän. Silti hintakattoja aina uudelleen ehdotetaan, sillä ne ovat keskivertoäänestäjän helposti ymmärrettävissä ja siksi kerta toisensa jälkeen poliittisesti suosittuja ehdotuksia. Ne ovat siis taloustieteellisesti typeriä, mutta demokraattisesti nerokkaita ehdotuksia. (Hintakatto on summa jolla myyjä pakotetaan myymään, jota mm. Kokoomuksen Heikki Vestman ehdottaa. Virossa yms. ei ole hintakattoja, vaan kustannustukia jossa valtio maksaa kuluttajan puolesta myyjälle markkinahinnan.)

Hintakattojen ongelmien tapaan sivistyneiden virkamiesten ja poliitikkojen Saksassa ja Suomessa on myös luonnollisesti ymmärrettävä kiinteiden sopimusten ongelma. Jos hallitus harkitsee ’windfall’-veroja ansiottomia tuottoja saaville pörssiriskin ottaneille tuotantolaitoksille, heidän on väistämättä ymmärrettävä, että samanlaisia ansiottomia tuottoja saavat ’mankala’ voimaloiden omistajat (mankala=voimala joka tuottaa kustannushintaan sähköä omistajansa kulutukseen). Samalla logiikalla heidän on väistämättä ymmärrettävä, että itseasiassa samanlaisia ansiottomia tuottoja saavat kaikki, jotka saavat nyt sähköä alle markkinahinnan, niiden kustannuksella, jotka markkinahintaa maksavat. Jos ’windfall’-veroa haluttaisiin periä oikeudenmukaisesti se tulisi periä ’ylihintaan’ tuottavien tuotantolaitosten lisäksi ’alihintaan’ kuluttavilta kuluttajilta. Molemmat tässä tilanteessa yhtälailla saavat ’ansiottomia’ ’windfall’ -tuottoja.

Ei ole demokratian luonne huomioiden yllättävää, että Suomen hallitus sen sijaan, että pyrkisi jakamaan vähemmistön kärsimyksen yhteiselle enemmistölle, jakaakin velkarahaa kaikille sähkönkuluttajille. Kärsivät he kriisistä tai eivät. Ei ole yllättävää, että Scholtzin hallitus ottaa mielummin velkaa kuin riskeeraisi äänestävän sukupolven enemmistön epäsuosion purkamalla kiinteät kaasusopimukset.

Valitettavasti demokratia johtaa välillä ’taloudellisen laskennan ongelmiin’ ja siihen, että käytetään äänioikeudettomien lasten rahaa äänioikeutettujen aikuisten suosion ostamiseksi. Se on silti tähänastisista kokeilluista poliittisista järjestelmistä paras.

—

Kirjoittaja on sertifioitu sähkökauppias, Pohjoismaiden johtavan kysyntäjoustoaggregaatorin entinen kanssaperustaja, sekä aurinkoenergian hankekehittäjä.

Lähteet:
von Mises, Ludvig (1920): ’Economic Calculation in the Socialist Commonwealth’
Bastiat, Frédéric (1850): ’That Which Is Seen, and That Which Is Not Seen’
Schumpeter, Joseph Alois (1942): ’Capitalism, Socialism and Democracy’