Kolme Jeannea: Osa 1. Nilkuttaja
Kolme laulua ja kolme tarinaa kolmesta Jeannesta 1300-luvun Bretagnessa.
Jeanne ’la boiteuse’ de Penthièvre.
Episodin voi kuunnella podcästinä tästä:
Seuraavaan jaksoon pääsee hypäämään tästä.
Koko kolmiosaisen sarjan pääsee kuuntelemaan yhteen pötköön tästä:
Bretagnen vallanperimyssota on rikas ja monipolvinen tarina täynnä suuria hahmoja ja hurjia juonenkäänteitä. Tarina, jota hyvin vähän tunnetaan, mutta joka on viihdyttävä ja kertomisen arvoinen.
Kolmiosainen tarinamme kertoo kolmesta Jeanne-nimisestä naisesta 1300-luvun Bretagnen vallanperimyssodan pyörteissä. Tämä ensimmäinen teksti on luonteeltaan taustoittava. Seuraavissa päästään suoremmin sukeltamaan juonen pyörteisiin.
Kunkin kolmen tekstin lukuaika on n. 10 minuuttia.
Raju riita Ranskanmaalla
Kaikki kolme Jeannea ajautuivat 1300-luvulla myrskyyn, joka puhkesi rajusta riidasta Ranskanmaalla.
Ranskaa oli hallinnut pitkään muuan alkujaan Loiren laakson Anjousta siinnyt Capet suku, jota kohtasi 1300-luvun alussa sattumusten sarja.
Vaakunassa Capetiaanidynastia korostaa liljankukkasymbolilla perityvänsä Karolingidynastiasta ja Kaarle Suuresta.
Kuningas Philippe ’komea’ sai kolme poikaa: Louis-Jääräpään, Philippe-Pitkän, Charles-Kauniin, sekä yhden tyttären, Isabella-Naarassuden.
Esikoinen Louis-Jääräpää oli innokas tenniksen pelaaja, peräti maailmanhistorian ensimmäinen nimeltä mainittu lajin harrastaja, hän rakennutti palatsiinsa myös maailman ensimmäisen tenniskentän, jolle hän eräänä päivänä kuoli juotuaan janoonsa liikaa kylmää viiniä.
Louis-Jääräpäällä ei ollut miespuolista perillistä, joten kruunu oli siirtyvillä tämän pikkuveljelle Philippe-Pitkälle, mutta kruunajaisia viivyteltiin, sillä kuningatar oli raskaana. Koko valtakunta odotti jännittyneenä. Synnyttäisikö kuningatar pojan?
Ja kyllä. Poika syntyi ja heti synnyttyään tämä kruunattiin kuninkaaksi. Mutta. Kuinka ollakkaan vain viisi päivää myöhemmin vauva oli kuollut ja Philippe-Pitkä peri kuin perikin veljensä kruunun veljenpojaltaan.
Philippe-Pitkä sai neljä tytärtä kunnes viimein syntyi odotettu poika. Karman kosto oli katkera kun tasan vuotta myöhemmin poika, niinikään nimeltään Philippe, menetti henkensä. Tästä neljä vuotta ja surun murtama Philippe-Pitkä kuoli ripuliin.
Kruunu siirtyi nyt kolmannelle veljelle. Charles ’kaunis’ IV:lle. Hänen ensimmäinen vaimonsa Blanche-Burgundilainen kuoli synnytykseen yhdessä vauvansa kanssa. Charles-Kaunis meni uusiin naimisiin Marie-Luxemburgilaisen kanssa, joka synnytti tyttären, joka kuoli lapsena. Pian kuoli myös Marie hevoskärryonnettomuudessa. Charles ei lannistunut vaan meni kolmansiin naimisiin Jeanne-Évreuxlaisen kanssa joka synnytti tyttären ja pian toisen.
Ranskan kuningas Charles ’kaunis’ IV Capet kuoli 1328 ilman miespuolista perillistä. Mutta. Kuinka ollakaan kuningatar Jeanne-Évreuxlainen oli kuninkaan kuoleman hetkellä raskaana. Valtakunta pidätti taas hengitystään.
Voi pettymysten pettymys. Syntynyt vauva oli tyttö. Tämä tarkoitti Capetiaanisen dynastian suoran mieslinjan sammumista Capet-suvun hallittua Ranskan kruunua 341 vuoden ajan.
Ranskan kunikaalla Charles ’kaunis’ IV Capetilla ei ollut eläviä poikia, ei veljiä, eikä veljenpoikia. Hänellä sen sijaan oli elävä sisko ja siskonpoika.
Nimeltään Édouard, järjestysnumeroltaan III, liikanimeltään ’englantilainen’, suvultaan Plantagênet, asemaltaan Englannin ja Irlannin kuningas, Aqvitanian herttua, sekä Ponthieun ja Chesterin kreivi.
Plantagênet suvun historia oli alkanut Capet suvun tapaan länsi-Ranskan Anjousta. Suvulle olivat avioliittojen kautta päätyneet Williame-valloittajan de Normandie suvun maat. Plantagênet suvun suuruuden päivinä 1200 luvulla sen hallitsemat alueet ulottuivat Skotlannista ja Irlannista aina Espanjan rajalle saakka.
Tästä huolimatta Plantagênet suku pysyi virallisesti Ranskan kruunua hallinneen Capet suvun vasalleina, mutta epävirallisesti suvut olivat jo sukupolvien ajan jatkuvassa kilpailussa.
Englannin kuninkaat pitivät hoviaan Loiren laaksossa Angersissa. Esimerkiksi Robin Hood tarinoista kuuluisa kuningas Richard Leijonamieli ei viettänyt Englannissa kuin 6kk elämästään, vaan hallitsi Englantia isiensä ja poikiensa tapaan Loiren laaksosta käsin.
1300-luvulle tultaessa kuningaskunnan sisäisessä kamppailussa isäntiään, Capet-sukua vastaan. Plantagênetit olivat hitaasti menettäneet maitaan Ranskasta, heidän hallussaan oli enää Lounais-Ranskan Akvitanian herttuakunta, sekä Englannin kanaalin rannalla sijainnut Ponthieun kreivikunta, mutta näiden lisäksi Plantagênet-dynastia hallitsi Brittein saaria kokonaisuudessaan.
Capet suvun mieslinja sammuu. Sekä Valois, että Plantagênet -suvuilla on verisiteitä Capet -sukuun. Pöytä on katettu Valois ja Plantagênet sukujen eeppiset mittasuhteet saavalle riidalle.
Valois-suvun vasallit hallitsevat oransseja alueita.
Vihreitä hallitsevat Plantagênet -suvun vasallit.
Tarinan kannalta keskeisiä tietysti Bretagne harmaalla keskellä vasemmalla. Englanninkieliseltä nimeltään Brittany,
Pariisin länsipuolella oleva Dreux,
sekä Pariisin eteläpuolella Blois.
Capet suvun viimeisen vesan Charles-Kauniin kuollessa Ranskan kruunua koski saliaanifrankkilainen perimyslaki jonka mukaan kruunun olisi siirryttävä mieheltä miehelle, eikä sen näinollen oikeusoppineiden mielestä voinut siirtyä Plantagênet suvulle Charles-Kaunis Capetin siskon kautta siskon pojalle Édouard-Englantilaiselle.
Laittamalla vaakunaansa leijonat ja liljankukat Englannin kuninkaat julistavat olevansa sekä Kaarle Suuren, että Williame Valloittajan perillisiä.
Oikeusoppineiden mielestä kruunun tuli siirtyä mieslinjaa pitkin sukupuussa ensin runkoa ylöspäin ja sitten hypätä sivulle kokonaan toiseen oksaan ja päätyä Valois -sukuun kuolleen kuninkaan Charles-Komean pikkuserkulle Philippe-Onnekkaalle.
Tästä nokkelimmat päättelevätkin miten liikanimi ’onnekas’ ansaittiin yllättävällä perinnöllä kaukaiselta pikkuserkulta.
Naarassusi-Isabella ja Englannin-Édouard, sekä tämän vaimo Philippa de Hainault esittivät oikeusoppineiden tulkinnasta vastalauseen, muttei tuolloin Ranskanmaalla ollut korkeinta hallinto-oikeutta, joka olisi kuullut heidän asiaansa. Sen sijaan riitaa lähdettiin ratkaisemaan sotimalla.
Riita saliaanifrankkilaisen perintölainsäädännön tulkinnasta kestäisi 116-vuotta, siitä kehkeytyisi yksi Euroopan historian verisimmistä konflikteista. Totaalinen sota, jossa siviiliväestön tarkoituksellinen joukkosurmaaminen ja vastustajan talouden tavoitteellinen vahingoittaminen tuli uudelleen osaksi Eurooppalaista sodankäyntitapaa. Sodan kuluessa Ranska tulisi menettämään väestöstään noin puolet ja Englanti noin neljänneksen.
Sota, jota myöhemmin kutsuttaisiin ’satavuotiseksi sodaksi’ toi Eurooppaan pysyvät ammattiarmeijat, keskusvaltaisen byrokrattisen hallinnon, sekä synnytti piiritys- että kenttätykistön. Tämä sota muutti syvästi ja pysyvästi Eurooppalaista poliittista ja sotilaallista kulttuuria.
joka n. 100 vuotta myöhemmin tekisi kuuluisaksi kuvan talonpoikaisneitosen.
Jeanne ’La Pucelle d’Orléans’ d’Arc, eli Jeanne d’Arc – Orléansin Impi.
Satavuotinen sota ja siihen kietoutunut Bretagnen vallanperimyssota myös piirsivät suuntaviivat sille, miten frankeista, provensaaleista, oksitaaneista, gasconeista, picardeista ja burgundilaisista tuli myöhemmin ranskalaisia. Kun taas Bretonit ovat pitäneet tiukemmin kiinni identiteetistään näihin päiviin saakka.
Satavuotinen sota myös halkaisi Britannian alkujaan ranskalaisen aateliston siteet emämaahan ja sysäsi Englannin kansallisen eriytymisen tielle.
Vallanperimyskiistaa Ranskan kruunusta ei lopulta saatu päätökseen edes 116 vuotta kestäneellä sotimisella, vaan se jatkuisi kokonaiset 464 vuotta aina Ranskan vallankumoukseen ja kuningasinstituution loppumiseen saakka vuoteen 1801. Siihen saakka Ranskan liljankukka myös pitäisi paikkansa Englannin kuninkaiden virallisissa vaakunoissa ja Englannin kuninkaat kutsuisivat itseään virallisissa seremonioissa myös Ranskan kuninkaiksi.
Tuosta 464 vuodesta Ranska ja Englanti tulisivat olemaan keskenään sodassa yhteensä yli 260 vuotta!
Ehkä maailmanhistorian eeppisin perintöriita.
Heraldinen knoppitieto: Miksi ranskalaisia sanotaan sammakoiksi?
Hauskana knoppitetona, että frankit aikanaan jakautuivat kahteen heimoon. Saliaanifrankkeihin ja ripuriaanifrankkeihin. Ripuriaanien symboli oli konna, joka kuvasi ripuriaanien muinaisia kotiseutuja Reinin soilla ennen kuin Rooma luhistui ja frankit vaelsivat Galliaan.
Muuten nimi Hlodowig -> Ludwig -> Louis on säilynyt Ranskan kuninkaiden nimenä niin pitkälle, että tänä päivänäkin Ranskan kuninkaiden elävä perillinen on nimeltään Louis XX. Eli Louis kahdeskymmenes.
Nimillä ja vaakunoilla kuninkaat korostavat jatkuvuutta ja omaa synnyinoikeuttaan valtaistuimeen. Uusi kuningas kopioi vanhojen symbolit.
Merovingikuninkaat käyttivät heraldiikassaan mehiläisiä ja konnia, mutta kristillisen teologian suhtautuminen matelijoihin likaisina ja syntisinä, jopa saatanallisina, sai aikaan sen, että termistä ’konna’ muodostuikin loukkaus. Merovingien jälkeen kruunu siirtyi Karolingidynastialle ja Frankkien valtakunnan Keisari Kaarle Suureen mennessä konnat olivat vaihtuneet liljankukkiin.
Konna kuitenkin löytyy edelleen monen ranskalaisen kunnan ja kaupungin, sekä aatelissuvun vaakunoista ja kun ranskalaiset ovat tavanneet taistelukentillä naapuruskansojaan on konna todennäköisesti ollut laajalti suosittu heraldinen aihe ranskalaisten kilvissä ja haarniskoissa, joka on varmasti tuntunut ulkomaalaisista todella kummalliselta. Vähän niinkuin joku ylhäinen ritari olisi valinnut sukunsa vaakunaeläimeksi esimerkiksi rotan tai torakan, mutta vieläpä saatanallisella matelija-twistillä.
Oikea termi on frankkien itsensä mukaan nimenomaan konna, eli ’crapaud’. Ei sammakko ’grenouille’. Brittien pitäisi siis haukkua ranskalaisia termillä ’toad’ ei termillä ’frog’.
Muinaisranskan ’franc’, joka ilmeisesti tulee latinan ’hurjaa’ tarkoittavasta sanasta, on kuitenkin foneettisesti lähempänä sanaa ’frog’ kuin sanaa ’toad’. Tämä ehkä selittää miksi ranskalaisista englantilaisten suussa tuli ennemmin sammakoita, eikä konnia.
Kristillisen teologian suhtautuminen matelijoihin aiheutti hitaan luopumisen sammakkoheraldiikasta, mutta lempinimi jäi.
Noniin ja takaisin asiaan…
Nilkku-Jeanne ja Bretagnen vallanperimys
Bretagne on saanut nimensä kelttiläisiltä britoneilta, jotka hallitsivat Brittein saaria ennen anglien, saxien, norjalaisten, juuttien ja normannien saapumista. Ranskaksi Brittein saaret ovat edelleen Grande-Bretagne, eli Suur-Bretagne.
Bretagne oli pitkään itsenäinen kuningaskuntansa. Se on Walesin, Skotlannin ja Irlannin tapaan alue, jolla kerran koko läntistä Eurooppaa hallinnut kelttiläinen kulttuuri on säilynyt elinvoimaisena.
Siitä taustalle soimaan kappale, joka tempaa Bretagnelaiseen tunnelmaan.
Ruoat lettu ja galette tulevat myös Bretagnesta.
1300-luvulla Bretagne oli kulttuurisesti, taloudellisesti ja historiallisesti paljon kiinnittyneempi Britanniaan kuin Ranskaan. Englannin kuningaskuntaan oli päätynyt Williame ’Valloittajan’ mukana paljon bretagnelaista aatelistoa. Sen sijaan suhteet Ranskan frankkiaatelistoon olivat jo monta sataa vuotta olleet sotaisat.
Tutustukaamme Jeanne Nilkuttajan sukuun. Aloittakaamme hänen isoisoisästään Arthur II:sesta, saliaanifrankkilaisen ’de Dreux’ suvun vesasta. Arthurin isä kuoli Paavin kruunajaisissa onnettomuudessa, jossa muurikivi putosi hänen päälleen.
Arthur peri muurikiven alle jääneeltä isältään Bretagnen herttuakunnan. Arthurin veli Pierre peri vuorostaan niinikään Bretagnessa sijaitsevan Léonin kreivikunnan. Kolmas veli Jean peri ’Richmondin kunnian’ Pohjois-Englannista.
’Honneur de Richmond’ Pohjois-Englannissa oli tuohon aikaan kuningaskunnan suurimpia ja merkittävimpiä kreivikuntia ja käsitti 60 kartanon alueen. Se oli ollut Bretagnelaisten herrojen hallussa aina 1000-luvulta saakka Alain ’Punatukan’ saatua sen suoraan Williame ’Valloittajalta’.
valloituksen tapahtumaketju. Seinävaate on säilynyt loistavassa kunnossa jo 900 vuotta.
Kuvassa yksityiskohta Hastingsin taistelusta.
Williame ’Valloittaja’ oli jakanut valloitetun Englannin läänityksiin, joista normanniherroille annettiin suurin osa, bretoneille toiseksi suurin, loput Loiren, Poitoun ja Flanderin aatelisille. Monilla Bretagnelaisilla aatelisilla on sen seurauksena maita ja sukulaisia molemmin puolin kanaalin.
Lingvistinen knoppi: Miksi karsinassa ’pig’, mutta lautasella ’pork’?
Englannin kielessä maanviljelyyn liittyvät sanat ovat saksilaisperäisiä, mutta syömiseen, ruuanlaittoon, sotaan, lakiin ja hallintoon liittyvät ranskalaisperäisiä, tai oikeammin peräisin Pohjois-Ranskan langue d’oïlistä.
Esimerkiksi:
Pellolla sika on ’pig’, lautasella ’pork’, ranskaksi ’porc’.
Pellolla lammas on ’sheep’, lautasella ’mutton’, ranskaksi ’mouton’.
Pellolla vasikka on ’calf’, lautasella ’veal’, ranskaksi ’veau’.
Pellolla lehmä on ’cow’, lautasella ’beef’, ranskaksi ’boeuf’.
Talonpojat viljelivät. Aateliset söivät.
Arthurin pikkuveli Jean teki menestyneen sotilasuran heidän äitinsä Englannin prinsessa Beatrice Plantagênetin synnyinmaalla Englannissa. Hänen kauttaan Bretagnen de Dreux -haaralla oli suora veriside Englannin kuningashuoneeseen.
Jean de Dreux toimi ’Skotlannin vartijana’, eli oli miehitetyssä Skotlannissa virkaatekevä hallitsija ja Englannin kuninkaan käskynhaltija. Jean oli muunmoassa mukana lyömässä William Wallacen joukot Falkirkin taistelussa.
Skotlannissa sodittu sotien sarja Robert Brucea ja William Wallacea vastaan opetti Englannin aatelistolle uuden tavan käydä sotaa. Englannin aatelisto oppi skoteilta taktiikat, joilla skotit kykenivät jälkavän avulla voittamaan ennen voittamattoman raskaan ratsuväen.
100-vuotisen sodan kuluessa Englannin aatelisto tulisi skoteilta omaksutun taktiikan voimin aiheuttamaan Ranskan aatelistolle suurta tuhoa – silloin kun taktiikka onnistui.
Tämä suuri tuho aateliston parissa tulisi vuorostaan vahvistamaan Valois sukua suhteessa omiin vasalleihinsa. Kuninkaan vahvistuminen ja vasallien heikkeneminen sodan kuluessa tulisi valamaan pohjan nykyaikaiselle byrokraattiselle keskusvaltaiselle valtiolle ja kuninkaiden ammattiarmeijoille. Tämä kehitys lopulta ratkaisisi sodan Valois suvun hyväksi.
Mutta jousimiespainoinen jalkaväkiarmeija oli erittäin haavoittuva jos se ei ehtinyt asianmukaisesti ryhmittyä, joutui ajetuksi sekasortoon, tai kärsi rynnäkön sivustaansa.
La Brossinière, Castillon, Patay, Formigny – ratkaisevia taisteluita, jotka kaikki päättyivät verisen yksipuolisesti kun Plantagênetistien ryhmittymätön jalkaväki jäi Valoisistien raskaan ratsuväen jyräämäksi.
Työlleen sotilaana ja diplomaattina omistautunut Jean de Dreux ei koskaan mennyt naimisiin ja kuolee lapsettomana 28 vuotiaana. L’Honneur de Richmondin perii hänen isoveljensä Bretagnen herttua Arthur.
Arthurin toinen veli Pierre innostuu niin ikihyviksi hevosten jalostamisesta, että ajautuu pahoihin velkoihin ja kuittaa velkansa luovuttamalla perimänsä Léonin kreivikunnan Arthurille.
Näin Arthur II de Dreuxin haltuun tulee molemmilta veljiltään lopulta kaikki muurikiven alle jääneen isänsä hallitsemat maat.
Arthur II de Dreux, saa vaimonsa Marie de Limogesin kanssa kolme poikaa. Jean-Hyvän, Guyn, sekä Pierren, joka kuolee lapsena. Arthurin vaimo Marie kuolee vain 27 vuotiaana vuonna 1291.
Arthur menee uusiin naimisiin Skotlannin leskikuningattaren Yolande de Montfortin kanssa. He saavat viisi lasta. Pojan ja neljä tytärtä. Pojan nimeksi tulee Jean ’Urhea’. Isä Arthur kuolee 1312.
Bretagnen herttuakunnan perii Arthurin vanhin poika Jean-Hyvä. Penthièvren kreivikunnan perii Guy. Toisesta avioliitosta Yolanden kanssa syntynyt Jean-Urhea perii ’Richmondin kunnian’. Arthurin leski Yolande vuorostaan pitää leskenperintönä Montfortin kreivikunnan, mutta hänen kuoltuaan senkin perii Arthurin ja Yolanden poika Jean-Urhea. Léonin kreivikunta sitten taas päätyy eri syistä (?) ’de Rohan’ -suvulle.
Hettua Jean-Hyvän ja hänen aitipuolensa Yolanden välit ovat alusta asti huonot, mutta isän kuoleman jälkeen ne huononevat entisestään. Tuore herttua käyttää ensimmäiset hallitovuotensa yrittäessään mitätöidä isänsä ja äitipuolensa avioliittoa ja tehdäkseen Jean-Urheasta ja tämän neljästä siskosta äpäröitä.
Jean-Hyvän ollessa Bretagnen herttua, Guy de Penthièvren ollessa 32 ja hänen vaimonsa Jeanne d’Avaugourin ollessa 19-vuotias. Jeanne-Nilkuttaja syntyy vuonna 1319 kunniarvoisan saliaanifrankkilaiseen de Dreux -suvun bretagnelaiseen, englannin kuninkaiden sukulaisten haaraan, Pohjois-Bretagnen Penthièvren kreivikuntaan, isänsä Guyn ainoaksi perilliseksi.
Muuten vain 6000 asukkaan Guingamp pelasi vuosikymmenen Ranskan korkeimmalla seuratasolla. Se voitti Ranskan cupin 2008 ja pelasi UEFA-liigaa 2014.
Päähenkilömme Jeanne-Nilkuttajan äiti kuolee vuonna 1327 Jeannen ollessa vain 8 vuotias. Isä Guy menee uusiin naimisiin sarjamme viimeisen tarinan päähenkilön Jeanne-Tiikeritär de Clissonin kanssa.
Hämäristä syistä (?) Rennesin ja Vannesin piispat aloittavat tutkimuksen avioliiton laillisuudesta ja vievät asian Paavi Johannes XXII päätettäväksi. Paavi päättää mitätöidä avioliiton.
Guy de Penthièvren avioliitto oli poliittisesti erittäin kiinnostava. Jean-Hyvällä ei ollut perillisiä ja näin Bretagnen kuningaskunnan odotettiin siirtyvän Guy:lle. Tämä teki Guystä erittäin tavoitellun poikamiehen.
Kuningas Philippe-Onnekas pelkää Bretagnen herttuakunnan mahdollisesti ajautuvan Plantagênetien leiriin jos Guylle tulee Bretagnelainen vaimo. Frankkilainen vaimo olisi parempi.
Yhtäkaikki poliittinen paine on riittävä siihen, että Pyhän Paavalin seuraaja maan päällä, Paavi Johannes XXII, tekee väliintulon ja Jeanne Tiikeritär palautetaan sinkkumarkkinoille.
Ranskan kuningas Philippe-Onnekas järjestelee helmikuussa 1331 Guylle uuden avioliiton oman veljentyttärensä Marie de Bloisin kanssa. Näin Bretagnen herttuakunta saataisiin lujasti sidottua Bloisin sukuun, tärkeään frankkisukuun, joka oli Philippe-Onnekkaan Valois-suvun liittolainen.
Kuitenkin maaliskuussa 1331 Guy yllättäen kuolee ennen kuin häitä ehditään järjestämään. Penthièvren kreivikunta ja muu Guyn omaisuus siirtyy Bretagnelaisen perimyslain mukaisesti hänen ontuvalle tyttärelleen
Valois ja Blois suvut eivät hätkähdä, vaan järjestävät avioliiton Philippe-Onnekkaan siskon toisen pojan Charles ’Pyhä’ de Bloisin kanssa. Häät tanssitaan 1337 Jeanne-Nilkuttajan täyttäessa 18 vuotta. Näin Jeanne ja Penthièvren kreivikunta tulevat osaksi voimakasta Blois -sukua.
/image%2F1492387%2F20201122%2Fob_54c97d_93097729-232137058149500-7382397235285.jpg)
Mainitsempa, että nilkuttaminen oli yleistä Ranskassa tuohon aikaan. Ranskan Philippe-Onnekkaan vaimo, Jeanne de Bourgogne, tunnettiin niinikään liikanimellä ’boiteuse’, eli nilkuttaja. Tarinamme keskeisiin henkilöihin kuuluu siis paitsi useampi Jean -niminen herttua, myös kokonaiset kaksi Nilkku-Jeannea. Ranskanmaalla taisi olla rajoittuneen nimimaun lisäksi myös rajoittunut liikanimimaku, tai sitten yksinkertaisesti paljon jalkavaivoista kärsiviä linnanneitoja.
Vuodet vierivät, eikä Jeanne-Nilkuttajan sedällä Jean-Hyvällä ole edelleenkään perillistä. Läpi elämänsä Jean-Hyvä teki tiettäväksi, että suosi seuraajakseen veljentyttöään Jeanne de Penthièvreä, eli ’Jeanne nilkuttajaa’.
Mutta, juuri ennen kuolemaansa vanha herttua, oli tehnyt sovinnon velipuolensa kanssa ja velipuolenpoika Jean ’urhea’ Montfortin kreivi oli noussut perimyskeskusteluihin.
Lopulta kuolinvuoteellaan Jean-Hyvä totesi: ”Luojan tähden jättäkää minut rauhaan älkääkä vaivatko sieluani tällaisilla asioilla”, ja niin perimysasia jäi hänen kuollessaan avoimeksi.
30 huhtikuuta 1341 Bretagnen herttua Jean ’hyvä’ III de Dreux kuolee vailla perillistä.
Syntyy kiista siitä kuuluuko Bretagnen kruunu Jean-Hyvä kolmannen velipuolen pojalle, Jean-Urhealle vai veljen tyttärelle Jeannelle. Jean-Urhea ja Nilkku-Jeanne sopivat, että kuningas Philippe-Onnekas ratkaisisi perimyskiistan.
Jean-Urhea vetosi saliaanifrankkien perimyslakiin. Kruunun tulisi siirtyä mieslinjaa pitkin hänelle. Nilkku-Jeanne ei voisi periä Bretagnen herttuakuntaa, koska oli nainen, eikä hänen miehensä Charles-Pyhä voisi myöskään periä Bretagnen herttuankruunua vaimonsa kautta. Aivan samoin kuten Naarassusi-Isabella ei voinut periä veljensä Charles-komean kruunua, eikä hänen poikansa Édouard-Englantilainen myöskään voinut periä Charlesin kruunua Isabellan kautta. Tismalleen samoin perustein kuin Philippe-Onnekas itse sai Ranskan kruunun olisi Bretagnen herttuakunnan siirryttävä Jean-Urhealle.
Nilkku-Jeanne miehineen taasen vetosi Bretagnen edustuslakiin, jonka mukaan kuolinpesän edustus ja omaisuus siirtyy lähimmälle rintaperilliselle, oli perillinen sitten nainen tai mies.
Oliko kyseessä Philip-Onnekkaan perhelojaliteetti siskonpoikaansa kohtaan? Tai kenties hengenheimolaisuus siitä, että kummallakin oli nilkuttava Jeanne -niminen vaimo? Vai yksinkertaisesti Plantagênetejä vastaan käytävän sodan sanelema pakottava tarve? Yhtäkaikki Philippe-Onnekas päätti hylätä presiis sen saman argumentin, joka oli tuonut kruunun hänelle itselleen ja asettui Jean-Urheaa vastaan tukemalla Nilkku-Jeanne de Penthièvreä herttuattareksi Bretagnelaisen suoran perimyksen nojalla. Oikeustieteellinen täyskäännös!
Guéranden linnassa Jean-Urhea ottaa vastaan tiedon pettyneenä. Hänen vaimonsa, tarinamme kolmas päähenkilö, Jeanne ’Liekki’ de Montfort tulistuu ja yllyttää miestään olemaan hyväksymättä kuninkaan päätöstä.
Pettynyt Jean-Urhea ei hyväksynyt päätöstä ja teki liiton Édouard-Englantilaisen kanssa. Jean-Urhea sai palkinnoksi Richmondin kreivikunnan Pohjois-Englannista ja vannoi vasallivalan Édouard-Englantilaiselle, joka tuolloin tosiaan hallitsi Englannin ja Irlannin lisäksi koko Lounais-Ranskaa.
Satavuotinen sota oli saapunut Bretagneen. Yhdellä puolella Jeanne-Nilkuttaja
Toisella puolella Jean-Urhea de Montfort ja hänen vaimonsa Jeanne-Liekki. Heidän tukenaan Plantagênet suku ja Ranskan kruunua itselleen vaativa Englannin ja Irlannin kuningas Édouard-Englantilainen. Tätä osapuolta kutsutaan ’Montfortisteiksi’ de Montfort suvun mukaan.
Punainen hakaviiva keltaisella on Staffordshirestä.
Englannin lippua kantava ratsastaja on Anjoun herttuan väreissä.
Englannin kuninkaat itseasiassa pitivät hoviaan Ranskan Anjoun
Angersissa ja Chinonissa satakunta vuotta.
Miekka kohotettuna ratsastaa Plantagênet suvun väreissä itse Englannin ja Irlannin kuningas.
Hänen vieressään sinisissä ehkä Strathclyden herttua.
Vaimonsa ajamana Jean-Urhea päätti ottaa aloitteen omiin käsiinsä. Hän valtasi yllättäin Bretagnen pääkaupungin Nantesin ja Limogesin, jossa sijaitsi herttuakunnan kassa. Kesän loppuun mennessä Jean-Urhea oli vallannut 20 linnoitusta, mukaanlukien Rennesin ja Vannesin tärkeät kaupungit. Tämä tapahtumasarja tunnetaan Froissartin kronikoissa nimellä ’La chevauchée fantastique de Jean de Montfort’, elikkäs Jean de Montfortin fantastinen hevostelu! Täydellistä!
Ranskan kuningas Philippe-Onnekas kokoaa Jeanne-Nilkuttajan tueksi 7000 miehen armeijan Angersiin ja nimittää sen johtoon Normandian herttuan Jean-Hyvän. Tässä tarinassa on siis jo kaksi eri Jean-Hyvää ja kaksi eri Jeanne-Nilkuttajaa.
Jean-Hyvän armeija marssii Nantesiin Nilkku-Jeannen asialla ja piirittää kaupungin, jota Jean-Urhea puolustaa. Vain viikossa kaupunki kaatuu bloisisteille ja Jean-Urhea de Montfort viedään vangiksi Louvren palatsiin Pariisiin.
Montfortien asia on luhistua, mutta Jean-Urhean vaimoliekki’ de Montfort
Ja laulua kolmannella:
Ystävät, tulkaa kuuntelemaan liekkiä
Kun hiljaa kuluu päivä
Se meille kertoo vanhoista taisteluista
Muinaisten päiväin sankareista.
Menetetyistä rakkauksista, legendoista
Suurten trubaduurien huokauksista
Kyynelistä valutettuina tuhkaan
Ulottumattomiin paenneista unelmista.
Vieläkin kaikuu tasangolla
Matkahevosten raskas laukka
Lähtekäämme kohti kaukaisia maita
Missä voimme tulla kuninkaiksi.
Hiekkaisia tai kivisiä teitä
Missä kuolema vaanii mutkissa
Yrttisiä niittyjä joilla juhlia
Herkkiä lemmenleikkejä.
Muistakaa aikoja valloitusten
Verta jota vuodatimme heikentymättä
Mielummin kuolimme tavoittelussa
Kuin petimme tai epäonnistuimme.
Valat vannottu eliniäksi
Ystävät enemmän veljet kuin kaksoset
Kunnia hälle ken (itseltään) kieltää
Perääntymisen eessä taistelun.
Vielä loistaa muinainen
Kulta ja brokadi
Murtuvien keihäiden ryske
Rakkauden todisteina.
Katso verhottuja ravihevosia
Kauniita palvelijattaria kirkkaine nauruineen
Madrigaaleja jotka kertovat kivusta
Jota liika kauneus silmiin jätti.
Pian tulee viimeinen kierros
Meidän ympyrämme purkautuu
Mutta tapahtui mitä tahansa tässä maailmassa
Sama liekki meidät yhdistää
Uskollisina tälle motolle
Me tiedämme olevamme enempien arvoiset
Kuin kourallinen harmaata tuhkaa
Meissä on enemmän kuin voisimme halutakkaan.
Seuraava jakso: Jeanne-Liekki
Aiheeseen liittyy
Kolme Jeannea: Osa 2. LiekkiKategoriassa "Yleinen"
Kolme Jeannea: Osa 3. TiikeritärKategoriassa "Yleinen"
2.9. MutaatioKategoriassa "Yleinen"
Abraxas 