Kolme Jeannea: Osa 2. Liekki

Kolme laulua ja kolme tarinaa kolmesta Jeannesta 1300-luvun Bretagnessa.

Jeanne ’la flamme’ de Montfort.
Bretagnen liekki.

Episodin voi kuunnella podcästinä tästä:

Seuraavaan jaksoon pääset hyppäämään tästä.

Edellisessä jaksossa Jean ’Urhea’ de Montfort, montfortistien johtaja, Bretagnen herttua saliaanifrankkilaisen perimyslain nojalla jäi bloisistien vangiksi ja vietiin Louvren linnaan Pariisiin.

Jean-Urhean vaimo

Bloisisteja kannattava Ranskan kuninkaallinen armeija, joka valtasi Nantesin ja vangitsi Jean-Uhrean palaa jatkamaan satavuotista sotaa Édouard-Englantilaista ja Plantagênet-sukua vastaan kohti Caenin kaupunkia Normandiassa.

Bloisistien johtaja, Jeanne-Nilkuttaja, Bretagnen herttuatar bretagnelaisen edustuslain nojalla jää omin voimin jatkamaan Bretagnen vallanperimyssotaa Jeanne-Liekkiä vastaan.

Jeanne-Liekki on pulassa. Vaikka kuninkaallinen armeija on poissa on Montfortistien armeija kokonaan lyöty Nantesin taistelussa. Jeanne-Liekin on koottava kokonaan uusi armeija.

Jeanne-Liekin johtamat Montfortistien armeijan rippeet joutuvat perääntymään Hennebontin linnaan, jonne Bloisistien armeija hänet piirittää.

Jean le Belin kronikassa kirjoitetaan:

”Ja nyt kuulette mitä rohkeimmasta ja merkittävimmästä teosta. Tiedä tämä: jalo kreivitär, joka yhtenään kiipesi torniin seuratakseen miten puolustus sujui näki, että kaikki piirittäjät olivat jättäneet leirinsä ja tulleet linnalle seuraamaan hyökkäystä.

Jeanne teki rohkean suunnitelman. Hän hyppäsi suorilteen ratsunsa selkään, valmiiksi haarniskoitu kun oli, ja kutsui kolmatta sataa santarmia ratsaille ja otti heidät kaikki mukaansa, jotka olivat vartioineet sitä porttia, joka ei ollut hyökkäyksen kohteena. Hän näin ratsasti ulos portista komppaniansa kanssa ja rynnäköi vihollisen suojaamattomaan leiriin, jossa oli vain poikia ja palvelijoita. He tappoivat kaikki jotka käsiinsä saivat ja sytyttivät koko leirin ilmiliekkeihin.

Kun ranskalaiset herrat näkivät leirinsä liekeissä, kuulivat huudot ja melskeen hyökkäys Hennebontiin keskeytettiin ja he ryntäsivät takaisin kohti leiriään huutaen ”Petos! Kavaluus!”. Urhea kreivitär nähtyään heidät hälytettyinä ja piirittäjien ryntäämässä kaikilta puolilta ymmärsi, ettei ollut enää paluuta Hennebontiin ja näin kokosi miehensä ja he ratsastivat toiseen suuntaan, suoraan Braytin linnaan neljän peninkulman päähän”

Jeanne de Montfort kiillotetussa haarniskassaan. Ratsastaen 300 santarmin etunenässä. Taustalla tulipätsinä roihuava leiri. Tästä hän sai liikanimen ’liekki’.

Liekki, joka sytyttää Bretagnen kapinaan frankkeja vastaan. Liekki joka polttaa pois sen viholliset.

Jeanne-Liekki ratsasti Braytiin, keräsi alueelta lisäjoukkoja ja palasi Hennebontiin murtautuen uudelleen piirityksen läpi lisäjoukkojen ja ruoka- sekä varustelähetyksen kera. Hurja nainen.

Tilanne on kuitenkin epätoivoinen. Montfortistit ovat pahasti alivoimaisia. Piirittäjät eivät ole luovuttamassa. Kuukaudet kuluvat.

Jeanne-Liekki murtautuu ulos saartorenkaasta ja matkustaa Lontooseen pyytämään apua Édouard-Englantilaiselta. Jeanne saa kuitenkin mukaansa vain muutaman sataa miestä ja heidänkin palkkansa tulee maksaa Jeanne-Liekin omasta pussista. Édouard nimittäin käy jo samanaikaisesti sotaa Lounais-Ranskan lisäksi Skotlannissa, eikä kykene antamaan enempää apua.

Paluumatkalla Bretagneen Jeanne-Liekin laivasaattue joutuu Philippe-Onnekkaan liittolaisen Espanjan prinssi Louiksen espanjalaisen laivasto-osaston hyökkäyksen kohteeksi. Jean Froissartin kronikassa kirjoitetaan ”leijonan sydämellä ja kädessään terävä säilä hän [Jeanne-Liekki] taisteli raivokkaasti.”

Jeanne pääsee takaisin Bretagneen, mutta saa kuulla, että Hennebont on kaatunut. Pieni englantilainen apujoukko ei tilannetta muuta ja Jeanne-Liekki perääntyy kohti Länttä Bloisistit kintereillään menettäen Bretagnea Charles-Pyhän ja Nilkku-Jeannen joukoille linnoitus linnoitukselta. Jeanne-Liekki

Kuukaudet seuraavat toisiaan ja Jeanne-Liekin tilanne on epätoivoinen. Muurien ulkopuolella ovat bloisistit. Varma kuolema Jeanne-Liekille ja hänen pojalleeen Jean-Valloittajalle. Takana vain loppumaton meri.

Kuin elokuvissa konsanaan tällä viimeisellä hetkellä taivaanrantaan ilmestyy Plantagênetien 260 laivaa mukanaan 1350 miehen armeija Robert d’Artoisin komennossa. Pelastus!

Muuten Englannin-Édouardin armeijan komentaja Robert d’Artois oli naimisissa Ranskan Philippe-Onnekkaan siskon Jeanne de Valoisin kanssa, kyllä yksi Jeanne lisää. Ja kyllä, koko satavuotinen sota on yksi iso perheriita.

Nilkuttaja-Jeannen aviomiehen Charles-Pyhimyksen komentama bloisistien armeija kääntyy käpälämäkeen ja Charles joutuu vuorostaan nyt itse piiritetyksi Morlaixin linnaan.

Morlaixin piirityksen jatkuessa d’Artois ja Jeanne-Liekki ottavan suurimman osan armeijastaan mukaansa ja ratsastavat piirittämään Vannesia.

Tarina saa vielä uuden nopean ja odottamattoman käänteen. Jean-Urhea, saa apua ja pakenee Louvren tyrmästä! Matkustaa Vannesiin ja kohtaa armeijaa johtavan vaimonsa. Yhdessä aviopari valtaavat Vannesin kaupungin! Bloisistien asema synkkenee.

Vapautunut Jean-Urhea ottaa Montfortistien komennon ja lähettää vaimonsa Jeanne-Liekin, sekä heidän poikansa Englantiin turvaan.

Jean-Hyvän johtama Ranskan kuninkaallinen armeija lähetetään uudelleen Bretagneen tukemaan Bloisisteja. Charles-Pyhimyksen joukot saavat taas aloitteen.

Quimperin kaupunki joutuu Bloisistien piirittämäksi ja Charles valtaa sen rynnäköllä. Seuraa hurja siviiliväestön verilöyly, jota Bretagnen tavallinen kansa ei tule koskaan antamaan Blois-suvulle anteeksi. Charles-Pyhimyksen joukot kaikenlisäksi teloittavat kaikki bretagnelaiset ja normandialaiset vangit pettureina, aateliset myös! Kuin mitkäkin talonpojat! Sen sijaan englantilaiset ja ulkomaalaiset palkkasotilaat vapautetaan lunnaita vastaan yleisen tavan mukaan.

Quimperin verilöylyn jälkeen yleinen mielipide herttuakunnassa kääntyy peruuttamattomasti Montfortien puolelle. Sodasta tulee aatelisten perimyssodan sijaan bretagnelaisten sota frankkeja vastaan. Yleiseen mielipiteeseen vaikuttavat myös taloudelliset syyt, erityisesti bretagnelaisten tärkeä suolakauppa kanaalin yli Englantiin.

Charles-Pyhimys de Bloisin piirittäessä Roche-Derrieniä Montfortistien armeija Thomas Dagworthin johdolla ilmestyy 20 kesäkuuta 1347 vapauttamaan kaupunkia. Seuraa brutaali taistelu, jossa kuolee merkittävä määrä suurten Bretagnelaisten aatelissukujen merkkihenkilöitä. Kuolleiden joukossa muunmoassa seuraavan tarinamme sankarittaren Jeanne-Tiikerittären ja hänen ensimmäisen miehensä Geoffroy de Châteaubriandtin ainoa poika!

Roche-Derrienin taistelun tuoksinassa Tanguy de Chastel pysäyttää sotilaan, joka oli juuri tappamassa Charles-Pyhimystä. Vaikka aiemmin Brestissä Charles oli mestannut juuri pelastajansa Tanguyn oman pojan Brestin linnan muurilla. Tanguy ottaa poikansa murhaajan Charlesin vangiksi ja hänet viedään Plantagênetien säilöön legendaariseen Lontoon Torniin.

Montfortistit ovat yhtäkkiä voitolla!

Kuitenkin bloisistit valloittavat Vannesin takaisin. Englannin armeija on lyödään ja taistelussa Jean d’Artois haavoittuu ja kuolee matkalla Lontooseen. Vain hieman myöhemmin Jean-Urhea de Montfort kuolee Hennebontissa. Montfortien asia on yhtäkkiä jälleen lähellä luhistua juuri kun kaikki meni hyvin!

Édouardin Plantagêneteille syntyy ongelma, mutta myös mahdollisuus. Édouard-Englantilainen näkee Jean-Urhean kuoleman ja hänen perijänsä Jean-Valloittajan vain neljän vuoden iän tilaisuutena ottaa itselleen Montfortistien johtajuuden.

Édouard vangitsee Jeanne-Liekin Tickhillin linnaan Pohjois-Englantiin ja ottaa tämän pojan, nelivuotiaan Jean-Valloittajan Lontooseen ja antaa vaimonsa Englannin ja Irlannin kuningattaren Philippa de Hainaultin kasvatettavaksi.

Édouard esittää, että Jeanne-Liekki on muka menettänyt järkensä miehensä kuoleman johdosta ja nyt Édouard-Englantilainen olisi Jean-Valloittajan edunvalvoja ja täten Montfortistien ’virkaatekevä’ johtaja Jean-Urhean perillisen pikku-Jean-Valloittajan puolesta.

Édouard lähtee henkilökohtaisesti suuren armeijan kera Bretagneen.

Heti kun Philippe-Onnekas kuulee Édouardin saapumisesta Bretagneen hän alkaa koota armeijaansa kohdatakseen Englannin pääarmeijan kentällä.

Tilanne on kuitenkin hankala Philippe-Onnekas de Valoisille. Heidän tukemansa Charles-Pyhimys de Blois on menettänyt Bretagnelaisten luottamuksen ja kaikenlisäksi he ovat juuri kärsineet Plantagêneteille erittäin karvaan tappion Crécyn taistelussa Pohjois-Ranskan Picardiassa. Sen jälkimainingeissa Plantagênetit ovat ryöstelleet Pohjois-Ranskaa niin pahasti, että se on laajoilta alueilta autioitunut kokonaan.

Plantagênettien armeija ryhtyy piiritykseen Vannesissa, Rennesissä ja Nantesissa samanaikaisesti. Tämä on neljäs kerta kun Vannesia piiritetään Bretagnen vallanperimyssodassa. Piirityksen yhteydessä muuan Olivier de Clisson, seuraavan tarinamme Jeanne-Tiikerittären aviomies jää Plantagênettien vangiksi.

Tapahtuu lisäksi jotain odottamatonta.  Marraskuussa 1347 laiva saapuu Italiasta Marseilleen. Kaupunkilaiset alkavat saada outoja paiseita. Pian ihmiset alkavat kuolla. Seuraavan neljän vuoden aikana jopa 60% koko Euroopan väestöstä menehtyisi. Musta surma oli saapunut!

Sovitaan tulitauko. Vannesin kaupunki annetaan tulitauon ajaksi Paaville. Läntinen ja Eteläinen Bretagne jää Plantagênetien haltuun, jotka hallitsevat sitä Jeanne-Liekin ja Jean-Urhean pojan Jean-Valloittajan huoltajina.

Charles-Pyhimys ja Jeanne-Nilkuttaja eivät kuitenkaan katso, että Valois ja Plantagênet sukujen sopima tulitauko sitoisi heitä. Näinollen Blois -suku jatkaa omaa erillissotaansa Bretagnessa Montfortien tukijoita ja Plantagênetien joukkoja vastaan. Nyt kuitenkin Quimperin verilöylyn jälkeen Bretegnen kansa on myös selvästi Montfortien ja Plantagênetien puolella. Bloisien erillissota sujuu huonosti. He joutuvat puolustuskannalla ja menettävät hitaasti asemiaan.

Vangiksi jääneen Charles de Bloisin vaimo Jeanne-Nilkuttaja jatkaa sotaansa Hennebontissa kuolleen Jean de Montfortin vaimoa Jeanne-Liekkiä vastaan, joka tosin tässä vaiheessa on kotiarestissa Pohjois-Englannissa. Tätä sodan vaihetta kutsutaan ’Kahden Jeannen sodaksi’. Jeannejen sota on brutaalia ja pienimuotoista. Kahakoita, väijytyksiä, kylien ryöstelyä ja vastustajan alamaisten surmaamista, sekä peltojen polttamista.

Historioitsijat kutsuvat 100-vuotista sotaa Euroopan keski-ajan ensimmäiseksi totaaliseksi sodaksi. Osapuolet eivät yritä ainoastaan tuhota toistensa armeijoita ja vallata maita talonpoikineen itselleen, vaan myös köyhdyttää toisensa systemaattisesti tuhoamalla heidän maitaan ja tappamalla toistensa veronmaksajia. Osapuolet pelaavat pitkää peliä. Kulutussotaa.

Tapahtuu jotain legendaarista 23 maaliskuuta 1351 taistellaan ’kolmikymmenten taistelu’. Kaksi armeijaa kohtaa, komentajat Montfortistien Jean de Beumanoir ja Bloisistien Robert Brandebourch tapaavat.

Jean le Bel kirjoittaa: ”Jumala olkoot tuomarimme! Jotta kumpikin meistä valitsee 30 ritaria tukemaan asiaansa. Nähkäämme kumman puolella seisoo oikeus!”

Baumanoirin puolella 30 bretoniritaria. Brandebourchin puolella 20 englantilaista, 6 saksalaista ja 4 bretonia.

Monen tunnin jälkeen Montfortistien puolella kaksi kuollutta ja Bloisistien puolella neljä. Molemmat osapuolet olivat aivan loppu ja sopivat tauon pitämisestä ja haavojen sitomisesta.

Taistelua jatkettiin tauon jälkeen ja pian Bloisistien du Bois löi hengiltä Montfortistien johtajan Brandebourchin. Nopeasti myös Bloisistien johtaja Baumanoir haavoittui pahasti, pyysi juotavaa de Boisilta, joka vastaa ”juo vertasi, Baumanoir, niin janosi sammuu”. Haavoittunut Baumanoir juo, nousee ja jatkaa taistelua.

Montfortistien puolella erityistä uljuutta osoitti muuan saksalainen nimeltä Croquart, Bloisistien puolella korskeimmaksi soturiksi nousee Tinteniac. Lopulta taistelun ratkaisee de Montauban joka ryntäämällä Montfortistien ryhmitykseen avaa tien Bloisisteille käydä päälle ja pakottaa Montfortistit antautumaan.

Lopulta Bloisisteista kuoli 6 ja Montfortisteista 9. Suuri osa haavoittui. Moni pahasti. Taistelun jälkeen hävinneet maksoivat itsestään pienet lunnaat ja heidät vapautettiin. Ploërmelin ja Josselinin kaupunkien sovittiin nyt kuuluvan Bloisisteille. Taistelu päättyi reilussa ritarillisessa tunnelmassa.

Tästä taistelusta kirjoitettaisiin kronikoita, runoja ja lauluja, tehtäisiin seinävaatteita ja maalauksia, jotka ylistivät kumpaakin osapuolta. Taistelua pidettiin malliesimerkkinä ’Code Chevaleresquesta’. Euroopan oma ’Bushido’. Säännöt ja ohjeet ritarillisesta elämäntavasta. Miehet sopivat säännöt, noudattivat niitä kuolemansakin uhalla, taistelivat pakenematta haavoistaan huolimatta, kunnioittivat vastustajaansa ja ennenkaikkea pitivät sanansa ja kunniansa.

1353 tapahtuu jälleen täysin odottamaton käänne. Englannin-Édouard ja vangiksi jäänyt Charles-Pyhimys sopivat, että Blois -suku maksaa Charlesista 300,000 ecun lunnaat, Charlesin ja Nilkku-Jeannen poika, myöskin Jean de Penthièvre menee naimisiin Englannin kuninkaan Édouardin tyttären Margarethin kanssa

Näin yhtäkkiä Plantagênetit siirtävät tukensa Montforteilta Bloiseille, Charlesista tulisi Bretagnen herttua ja hän astuisi ’ikuiseen liittoutumaan’ Plantagênetien kanssa, kääntäisi Philip-Onnekkaalle takkinsa ja liittyisi sotaan Ranskan kruunusta Édouard-Englantilaisen puolelle.

Koko Bretagnen vallanperimyssota kääntyy täysin päälaelleen!

Kuitenkaan naimakauppaa ei voida täytäntöönpanna saman tien. On pyydettävä lupaa Paavilta, sillä Englannin kuninkaan Édouardin tytär Margareth ja Charles-Pyhimyksen ja Nilkku-Jeannenolivat serkkuja!

Kun naimaneuvottelut viivästyivät Paavin päätöstä odotellessa Navarran kuningas Charles-Huono ryhtyi toimintaan. Hän pelkäsi, että naimakauppa Blois-suvun ja Plantagênet suvun välillä voisi tehdä lopun 100-vuotisesta sodasta ja estää häntä saamasta itselleen himoitsemaansa Champagnen herttuakuntaa. Sabotoidakseen neuvottelut Charles-Huono järjesti neuvotteluja vetäneen Ranskan kuninkaan konstaapelin Charles-Espanjalaisen salamurhan. Naimaneuvottelut kariutuivat.

Kariutumisesta huolimatta Charles-Pyhä de Blois on vapautunut Lontoosta ja jatkaakin nyt sotaansa montfortisteja vastaan Ranskan kuninkaan Philippe-Onnekkaan puolella.

Nyt 22 vuotias Jean ’urhea’ de Montfortin ja Jeanne ’liekki’ de Flanderin poika Jean ’valloittaja’ de Montfort, saa Englannin-Édouardilta tämän tyttären Marien käden, jonka kanssa on kasvanut samassa kodissa neljävuotiaasta asti.

Jean-Valloittaja on yrittänyt sopia Lontoossa Charles-Pyhimyksen kanssa rauhaa ja jakavansa Bretagnen herttuakunnan tämän kanssa, mutta Nilkuttaja-Jeanne de Penthièvre ja muu Bloisin suku ei hyväksy ajatusta jakamisesta vaan sota jatkuisi.

Valitettavasti tuore vaimo Marie kuolee vähän häiden jälkeen Jean-Valloittajan kootessa itselleen armeijaa vanhempiensa sodan jatkamiseksi.

Leskeksi jäänyt 22 vuotias. Jean-Valloittaja, Richmondin kunnian kreivi, Englannin kuninkaan vävy. 4000 miehen armeijan kera nostaa purjeet kohti Bretagnea.

Takaisin kotiin elämänsä mittaisen maanpaon jälkeen. Takaisin kotiin kostamaan kuolleen isänsä, muka-hulluksi tulleen äitinsä ja Quimperin verilöylyn. Takaisin kotiin puhaltamaan Bretagneen uuden liekin ja punaisen kirouksen frankkien ylle!

Tämä koko kolmioisainen tarina on inspiroitunut Bretagnelaisesta kansanlaulusta, joka kertoo Jeanne-Liekin pojasta Jean-Valloittajasta. ’Cygne de Montfort’, suomeksi ’Montfortin Joutsen’, tai bretoniksi ’An Alarc’h’, eli ’Joutsen’.

Armorin linnan vanhan tornin huipulla seisova joutsen näkee 3 elokuuta 1379 taivaanrannassa purjeen. Herttua Jean palaa kotiin!

Ja vihdoin. Laulu lähtee!

An Alarc’h

Suomennos bretoninkielisestä laulusta.
Alkuperäinen sanoittaja tuntematon.

Joutsen, joutsen, meren takaa,
Armorin linnan vanhan tornin huipulla!

Dinn, dinn, daon ! Taisteluun ! Oh !
Dinn, dinn, daon ! Lähden taisteluun
Bis.

Onnen uutinen bretoneille!
Ja punainen kirous ranskalaisille!

Laiva on tullut lahdelle
valkeat purjeet avoinna

Herra Jean on saapuva
Bis.
maataan puolustamaan

Dinn, dinn, daon ! Taisteluun ! Oh !
Dinn, dinn, daon ! Lähden taisteluun
Bis.

Kunnia, kunnia mustavalkoiselle!
Bis.
Ja punainen kirous ranskalaisille!

Dinn, dinn, daon ! Taisteluun ! Oh !
Dinn, dinn, daon ! Lähden taisteluun
Bis.

Herra Jean on saapuva
Bis.
maataan puolustamaan

Meitä puolustamaan ranskalaisilta
jotka Bretagneen kajoavat

Onnen huuto kaikuu
joka saa rannikon järisemään

Lazin vuoret raikaa
Valkoinen tamma (meri) hyppii ja hirnuu

Kirkonkellot soi
Kaikissa kaupungeissa, sata peninkulmaa ympäri

Kesä tulee takaisin, aurinko paistaa
Herra Jean on saapuva!

—

Cygne de Montfort

Suomennos ranskankielisestä laulusta.
Alkuperäinen sanoittaja tuntematon.

Katso Montfortin joutsen,
Joka värjää vaahdon satamassa valkeaksi
Se on herttua Jean kultakypärässään.

Dinn, dinn, daon ! Lähden taisteluun Oh !
Dinn, dinn, daon ! Lähden taisteluun
Bis.

Hei tähystäjä kiipeä torniin:
Meidän herttuamme Jean on saapuva,
Kärppä iskee päivän. (Valkoinen Kärppä on Bretagnen maakuntaeläin)

Oi äiti-Maria rakkauden,
suojele meitä kuolemanjälkeiseltä.
Tappiolta ja katumukselta.

Petturit, miettikää rangaistusta,
Sen hetki pian lyö,
laskekaa luunne huolella.

Ei meillä aselepoa, ei hetken taukoa.
Olisiko meillä sinut mukanamme?
Tarvitsetteko miehiä, tässä olemme!

Herra Jean on hyvä kumppani
Jalka nopea ja niin on silmäkin.

Hän on imenyt bretagnettaren maitoa,
Maito rinnasta kuin vanha viini

Hänen peitsensä on tasapainossa,
se iskee salamaa, joka katseet häikäisee

Hänen miekkansa kun hän sitä käyttelee,
iskullaan halkoo kahtia miehen ja hevosen.

Lyö aina! Käy kiinni! Herra herttua iskee päälle!
Rohkeutta! Pese-ne heidän veressään! Pese-ne!

Kun hakkaamme kuinka sinä hakkaat,
ei ole muuta herraa kuin Jumala!

Pitäkää hyvin, bretonit, pitäkää hyvin !
Ei armoa, ei aselepoa! Verta verestä!

Oi! Äiti-Maria Bretagnen! Tule maasi turvaksi!
Teemme palveluksen, joka seiskööt muistona!

Heinä on kypsä, kuka niittää?
Vehnä on kypsä, kuka niittää?

Heinä, vehnä, kuka niitä kantaa?
Kuningas väittää, että se on hän!

Hän tulee leikkaamaan Bretagnen viljan.
Väärällä rahalla.

Hän tulee ja niittää niittymme hopeaviikatteella.
Korjaa peltomme kultaisella sirpillä.

Haluavatko he tietää, nämä ranskalaiset,
ovatko bretonit pingviinejä?

Haluaisiko kuningas oppia,
onko hän Jumala vai ihminen?

Etelä-Bretagnen sudet hampaitaan kiristävät,
kun sotakellon kuulevat.

Ulvovat kuullessaan huudot,
Ulvovat ilosta vihollisen hajusta.

Näemme pian poluilla,
veri virtaa kuin vesi.

Keihäänpaloja ympäriinsä,
kuin oksia myrskyn jälkeen.

Sinne minne ranskalaiset kaatuvat,
he maatkoon tuomionpäivään saakka.

Päivään jona heidät tuomitaan ja rangaistaan,
sen petturin kera joka heitä komensi.

Puiden viemäri(?) olkoon siunattu vesi,
joka hautaansa kastelee !

Ranskankielisen version musiikki tässä:

Seuraava jakso: Jeanne-Tiikeritär