Kolme Jeannea: Osa 3. Tiikeritär

Kolme laulua ja kolme tarinaa kolmesta Jeannesta 1300-luvun Bretagnessa.

Jeanne ’la tigresse’ de Clisson.
Kostaja verenpunaisissa purjeissa.

Episodin voi kuunnella podcästinä tästä:

Edellisessä jaksossa tutustuimme Jeanne-Liekkiin ja lauluun ’Montfortin joutsenesta’. Bretagnelaisten laulujen ja historioiden sarja jatkuu nyt tarinalla, jonka päähenkilö on taas nimeltään Jeanne. Tällä kertaa Jeanne ’Tiikeritär’ de Belleville, de Clisson, de Châteaubriant, de Montaigu.

Jeanne syntyy Vendéen Bellevillessä tasan vuonna 1300. Hänen isänsä oli Maurice IV de Belleville. Bellevillen, Montaigun ja Palluaun kreivi. Isä oli äitinsä kautta sukua Montforteille, mutta Jean-Urheaan ja Jeanne-Nilkuttajaan nähden kaukaisempaa Perchéen paronien haaraa.

12 vuotiaana Jeanne-Tiikeritär naitetaan silloin 19 vuotiaalle paroni Geoffroy de Châteaubriantille. 14-vuotiaana Jeanne synnyttää pojan, joka nimetään isänsä mukaan Geoffroyksi. 16-vuotiaana Jeanne synnyttää tyttären Louisen.

Mainittakoon, että poika Geoffroy tulisi 33-vuotiaana kuolemaan edellisessä tekstissä mainitussa Roche-Derrienin taistelussa, jossa Charles ’Pyhimys’ de Blois joutuisi vangiksi. Tytär Louise vuorostaan perisi Châteaubriantin ja tulisi hallitsemaan sitä paronittarena kuolemaansa saakka.

Jeanne-Tiikeritär synnyttää 25 vuotiaana myös äpärätyttären Isabeun toiselle miehelle. Clissonin Markkreivi Olivier IV:lle. Vuosi äpärätyttären syntymän jälkeen 26-vuotiaana Jeanne-Tiikeritär jää leskeksi kun aisankannattajaksi joutunut Geoffroy yllättäen kuolee 33 vuotiaana.

Jeanne-Tiikeritär menee naimisiin Bretagnen herttua Jean ’hyvä’ III de Dreuxin velipuolen Guyin kanssa tämän jäätyä niinikään leskeksi samana vuonna kuin Olivier. Tämä Jean-Hyvän velipuoli Guy de Penthièvre oli edesmenneen vaimonsa kanssa saanut vain yhden tyttären. Jalkavaivoista kärsivän Jeanne ’nilkuttaja’ de Penthièvren, jonka äitipuoli Jeanne-Tiikerittärestä nyt tuli.

Seuraa kuitenkin juonittelua. Vannesin ja Rennesin piispat kantelevat Paavi Johannes XXII:lle, joka päättää peruuttaa avioliiton. On mahdollista, että Kuningas Philippe-Onnekas on huolissaan Bretagnen herttuakunnasta, koska Jean ’hyvä’ III de Dreux:llä ei ole perillistä. Pelätään Bretagnen ajautuvan Plantagênetien leiriin. Yhtäkaikki poliittinen paine on riittävä siihen, että Pyhän Paavalin seuraaja maan päällä tekee väliintulon ja Tiikerikär palautetaan sinkkumarkkinoille.

Guy de Penthièvre on mennä naimisiin Kuningas Philippe-Onnekkaan veljentytön Marie de Bloisin kanssa mutta kuolee yllättäin. Sen sijaan herttuakunnan perijätär, Guyn tytär, Nikuttaja-Jeanne

Bloisin suku oli frankkilainen mahtisuku, jonka jäsenet hallitsivat Chartresin, Châteaudunin, Troyesin ja Meauxin kreivikuntia, Champagnen herttuakuntaa, sekä Pohjois-Espanjassa sijaitsevan Navarran kuningaskuntaa. Olipahan suvusta noussut 1100-luvulla myös yksi Englannin kuningas – Étienne I.

Parahiksi Tiikerittären ja Guy de Penthiévren avioeron jälkeen Jeanne-Tiikerittären äpärätyttären siittäneen Olivier de Clissonin vaimo Blanche kuolee ja hänkin jää leskeksi.

1330 eronnut Tiikeritär menee uusiin naimisiin Äpärä-Isabeaun leskeksi jääneen isän Olivier IV de Clissonin kanssa. Yllättäen Guy de Penthièvre kuolee vain vuotta myöhemmin 1331 ja hänen maansa jää hänen tyttärelleen Nilkku-Jeannelle ja tämän miehelle Pyhimys-Charlesille.

Tiikerittären aviolitto Olivierin kanssa oli legendaarisen rakkaudentäyteinen. Äpärä-Isabeun lisäksi he saivat vielä viisi lasta.

Naimakaupan myötä pariskunnasta muodostui Bretagnen etelärajalle varsin merkittävä tekijä. Jeanne-Tiikeritär oli perinyt mieheltään Chatêaubriandtin paronikunnan.

Clissonin markkreivikunta oli aivan Châteaubriandtin paronikunnan rajanaapuri. Clissonin markkreivisuku oli vanha Vendéeläinen sotilassuku. Se hallitsi Porhoëtin, Blainin, Clissonin ja Pontchatêaun sautuja Clissonin linnasta käsin.

Markkreivi tarkoittaa kreiviä, joka ei maksa veroja herralleen rahassa, vaan varustaa vastineeksi verottomuudesta tavallista suuremman sotajoukon. Markkreivit tavanmukaan myös ratsastavat henkilökohtaisesti herransa armeijan mukana.

Olivier olikin sotinut jo pitkään kuninkaan Philippe ’onnekas’ IV de Valoisin armeijassa satavuotisessa sodassa Édouard ’englantilainen’ III de Plantagênetiä vastaan, joka oli Englannin ja Irlannin kuningas, sekä Akvitanian herttua. Juuri Lounais-Ranskan Gascognessa Olivier oli saanut mainetta ja kunniaa taitavana sotilaana Philippe-Onnekkaan joukoissa.

Jeanne-Tiikerittären ja Olivier IV:n avioliittoa on kestänyt 11 vuotta kun 1341 Olivierin herra Bretagnen herttua Jean ’hyvä’ III de Dreux kuolee. Bretagnen vallanperimyskriisi alkaa.

Ajatelkaapas. Jos Tiikärettären ja Guyin avioliittoa ei oltaisi mitätöity Jeanne-Tiikerittärestä olisi tullut Bretagnen leskiherttuatar ja historia olisi ajautunut täysin erilaiselle uralle. Arpa kohtalon on aina arvaamaton.

Kaksi kilpailevaa perijää. Jeanne-Tiikerittären entinen tytärpuoli Nilkuttaja-Jeanne, sekä tämän setäpuoli Jean ’urhea’ de Montfort, kiistelevät kruunusta. Nilkuttaja-Jeanne

Olivierin veli Amaury de Clisson asettu tukemaan Jean ’urhea’ de Montfortia uudeksi herttuaksi. Ranskan kuningas, jonka joukoissa Olivier ratsastaa, asettuu tukemaan Jeanne ’nilkuttaja’ de Penthièvreä.

Olivier valitsee puolensa kuninkaansa mukana ja vannoo vasallivalansa herttuatar Nilkku-Jeannelle Rennesissä 1342. Kun kuningas Philippe-Onnekas lähettää armeijansa tukemaan Blois -sukua Montfortteja vastaan Olivierin omistamaan linnaan Blaineen tulee kuninkaan silloisen marsalkan Robert ’Vihreä Leijona’ Bertrandin yleisesikunta ja Ranskan armeijan päämaja.

Edellisessä jaksossa mainittuun Vannesin taisteluun juurikin Olivier de Clisson komentaa Bloisistien 12600 miestä, mukana edellisessä jaksossa mainuttu kolmikymmenten taistelun sankari Baumanoir.

Markkreivi Olivierin komentamat joukot valloittavat Vannesin kaupungin ja lyövät sitä puolustamaan asettuneen Englannin kuninkaallisen armeijan, jonka johdossa Robert D’Artois.

Sama armeija ja sama D’Artois, joka toteutti edellisessä jaksossa Jeanne-Liekin ihmepelastuksen Brestin linnan piirityksessä. D’Artois haavoittuu taistelussa ja kuolee matkalla Lontooseen.

Édouard-Englantilainen kuulee tapahtuneesta ja päättää kostaa. Hän lähtee henkilökohtaisesti uuden armeijan kera Bretagneen ja ryhtyy piirittämään Nantesia, Vannesia ja Rennesiä. Vannesin piirityksessä Olivier jää englantilaisten vangiksi puolustaessaan kaupunkia.

Ranskan Philippe-Onnekas kuulee Englannin armeijan olevan Vannesissa ja päättää lähettää paikalle valtavan armeijan mutta ennen kuin Englannin ja Ranskan kuninkaiden armeijat kohtaavat Jean-Urhea de Montfort kuolee. Vaimonsa Jeanne-Liekki tulee (mukamas) hulluksi. Musta surma saapuu Marseilleen.

Tehdään tulitauko. Vannesin piiritys puretaan, kaupunki ’demilitarisoidaan’ ja annetaan Paavin hallintaan.

Pahat kielet alkavat laulaa, että Olivier de Clisson olisi pettänyt bloisistit, antautunut tahallaan Plantagênettien vangiksi. Pontta väittämille saadaan siitä, että Édouard ei vaadi Olivier de Clissonista kuin poikkeuksellisen pienet lunnaat, sekä vaihdon Valois-suvun vangiksi jääneeseen vähäpätöiseen Stanfordin kreiviin.

Philippe-Onnekkaan korviin kantautuu huhu, että Olivier de Clisson olisi muiden bretoniaatelisten ja Englannin armeijan komentajan Salisburyn jaarlin William de Montagun kanssa, kuningas Édouardin siunauksella, juoninut, että Jean de Montfortin kuoleman johdosta Englannin-Édouard III Plantagênet ottaisi Bretagnen suoraan hallintaansa ja nostaisi Olivier de Clissonin Bretagnen varakuninkaaksi ja Plantagênttien käskynhaltijaksi.

Pariisin hovi juonii ja kutsuu Olivier de Clissonin muka turnajaisiin Pariisiin tusinan muun herran kera. Kuitenkin saapuessaan turnajaisiin Olivier vangitaan. Jeanne-Tiikeritär saa kuulla tästä, matkustaa heti Pariisiin ja yrittää lahjoa kuninkaan kersantin vapauttaakseen miehensä. Toinen päivä elokuuta 1343 Olivier mestataan muiden juonittelusta syytettyjen kanssa Pariisin Les Hallesissa kuningas Philippe VI ’Onnekas’ de Valoisin käskystä.

Jeanne menee suunniltaan ja kiroaa kuninkaan. Lahjontayrityksen seurauksena ja kuninkaan ääneen kiroamisen johdosta Philippe-Onnekas tuomitsee Jeanne-Tiikerittären valapatoksi ja menettämään kaikki tittelinsä kuninkaan häpäisemisen rikoksesta. Jeannella on kuitenkin suojelijoita ja hän välttää pidätetyksi tulemisen.

Olivierin päätön ruumis ripustetaan ehtaan kelttiläiseen tyyliin Pariisin Montfauconin suureen gibbettiin. Eli monikerroksiseen telineeseen johon Pariisissa teloitettujen ruumiit oli tapana asettaa roikkumaan pelotteeksi kansalaisille. Kuin minkäkin rahvaan rikollisen!

Pelotteeksi mahdollisille kanssajuonittelijoille Olivierin pää vuorostaan toimitetaan Bretagnen pääkaupunkiin Nantesiin ja ripustetaan kansan nähtäville Sauvetoutin sillan alle. Häväistys!

Jeanne-Tiikeritär ei ole sitä sorttia, joka käpertyisi suremaan. Tiikeritär matkustaa kotiinsa Clissoniin hakee kaksi nuorta poikaansa Olivierin ja Guillaumen. Yhdessä he ratsastavat Nantesiin katsomaan hänen miehensä ja heidä isänsä Sauvetoutin sillalla roikkuvaa päätä.

Siinä Jeanne vannoo ja vannottaa kaksi poikaansa kostamaan isänsä kuoleman. Jeannen kosto on oleva hirmuinen!

Knoppitieto: Miksi Asterix juo taikajuomaa josta saa taikavoimia?

Kuten Bretagnen herttuoiden ’de Dreux’ -suku, myös minun Ranskalainen sukuni on kotoisin Dreuxin kaupungista. Dreux oli Gallian druidien vanha uskonnollinen keskus. Voitokkaat gallialaiset taisteluiden jälkeen leikkasivat kaikkien taistelussa kaatuneiden päät irti, kyhäsivät taisteluiden jälkeen suuria puisia kehikoita. Telineistöjä, joihin he kiinnittivät kaatuneiden päättömät ruumiit. Sekä omat, että vihollisten.

Kuvittele mikä näky! Satoja, jopa tuhansia päättömiä ruumiita korkeilla telineillä. Kuin valtavia ruumiskatedraaleja. Kuin Pariisin Montfauconin Gibbetti. Kuin jonkun kieroutuneen sarjamurhaajan tekosia jossain tanskalaisessa dekkarissa, mutta tuhatkertaisena kollektiivisena toimintana. Näitä kallottomien luurankojen kokoontumisia löytävät arkeologit edelleen Ranskan laaksojen kätköistä.

Tätä ei kerrottu ’Asterix ja Obelix’ sarjakuvissa!

Keltit uskoivat, että sielu jäi asumaan päähän kuoleman jälkeen.
Päiden säilöminen oli kelttien tapa osoittaa kunnioitusta. Valtavat kuormat irtileikattuja sotureiden päitä kannettiin koko matka takaisin kotikyliin. Jokainen taistelusta tuotu pää, tai kallo, kastettiin tai keitettiin druidin padassa ja kallot säilöttiin. Kelttien jäämistöissä on paljon näitä suuria erittäin koristeellisia rituaalipatoja. Tämä inspiroi Akvavitixin hahmoa ja Asterix sarjakuvien suurta pataa, jossa keitellään taikajuomaa.

Mitään varmaan ei tiedetä siitä, mitä kuuppakeitolle tehtiin. Teorian mukaan keltit uskoivat, että keittämällä tai kastamalla kuolleen henkilön pää saatiin sielu liukenemaan veteen, jonka elävät joivat. Kuuppakeiton kautta kuolleiden sielut jatkoivat elämäänsä elävissä. Eikä pelkästään vastikää kuolleen sielu, vaan myös kaikkien niiden kuolleiden, joiden kuuppakeittoa vastikää kuollut oli elämänsä aikana lipitellyt. Näin elävien päissä olivat elossa kaikki esi-isien sielut siitä hetkestä hetkien alkuun. Kaikki esi-isät kaikkien mukana kaikkien kuupissa kaikkialla. Oma kuolemanjälkeinen elämä kaikissa tulevissa kyläläisissä kaikenaikaa siitä hetkestä hetkien loppuun.

Oli teoria totta tai ei, et enää koskaan lue Asterixia ajattelematta tätä tarinaa. Putosiko Obelix lapsena keittoon, jossa lillui ihmisten päitä? Juoko Asterix taskumatistaan kuuppakeittoa? Druidit osasivat kyllä lukea ja kirjoittaa, mutta oli kiellettyä kirjoittaa ylös druidien salaista tietoa. Me emme siis tiedä.

Druidien jäljiltä on tehty erittäin makaabereja löytöjä. Esimerkiksi ihmisten ja eläinten, lasten ja vauvojen ruumiinosia aseteltuina erilaisiksi Frankensteinin hirviöiksi. Siinä missä Roomalaiset Auguurit ennustivat kyyhkysten lennosta tai lampaansuolista niin Druidit insiproituivat kuolevien ihmisten vääntelehtimisestä.

Ikäänkuin joku psykoottinen sarjamurhaaja olisi perustanut valtauskonnon. Toki kreikkalaiset ja roomalaiset lähteet varmasti suurentelevat hirveyksiä, mutta arkeologia osittain tukee heidän väitteitään.

Sellaista seutua siis Dreux 100-luvulla ennen kristusta.
Asterix, Obelix, Vercingetorix, Dreux.
Aarrekartoissa ja druidihommissa X osoittaa paikan.

Noniin ja takaisin asiaan… Mutta ensin taustalle soimaan tarina Bretagnelaisista corsaireista, eli kuninkaan luvalla toimivista merirosvoista.

Tiikerittären kosto

Jeanne kerää 400 uskollista miestä ja marssii Clissonista katsoen lähimpään bloisisteille ja Philippe-Onnekkaalle uskolliseen frankkilaiseen linnaan Touffouhun.

Kreivitär Jeanne ’tiikeritär’ de Clisson huutaa yksin linnan portilla. Linnan päällikkö Gallois de la Heuse tekee kohtalokkaan virheen ja komentaa laskemaan laskusillan kreivittärelle. Jeanne kävelee sillalle ja vetää miekkansa. Samassa hänen 400 miestään ratsastaa linnaan. 80 hengen varuskunnasta vain yksi säästetään ja lähetetään kertomaan frankeille tapahtuneesta.

Jeanne-Tiikeritär myy kaiken omaisuutensa ja käyttää rahat palkatakseen armeijan, jolla käydä sotaa frankkeja ja bloisisteja vastaan Bretagnessa. Jeanne varustaa myös kaksi sotalaivaa joihin hän hankkii verenpunaiset purjeet.

Philippe-Onnekas kuulee, että Jeanne-Tiikeritär on vaihtanut Bretagnen vallaperimyssodassa avoimesti Jeanne-Nilkuttajan puolelta Jeanne-Liekin puolelle frankkien tukemia bloisisteja vastaan ja petoksella surmannut Touffoun ritarit vankeja ottamatta. Tuohon aikaan oli herrasmiessääntö, että jalosukuiset ritarit vangittiin lunnaita vastaan eikä heitä tapettu. Kuningas lähettää sotilaita Jeannen perään, mutta Jeanne nostaa ankkurin ja purjehtii merelle.

Uusi legenda on syntynyt. Bretagnen verinen naarasleijona. Jeanne de Belleville, de Clisson, de Châteaubriant, de Montaigu. Jeanne Tiikeritär. Punaiset purjeet horisontissa! Punainen kirous frankeille!

Jeanne-Tiikeritär vaanii frankkien laivoja Englannin kanaalissa. Hyökkää ja ottaa joka kerta vain yhden vangin. Yhden vangin jonka päästää maihin levittämään sanaa punaisista purjeista. Jeanne-Tiikerittären kostosta.

Kauhu lamauttaa kaupankäyntiä Pohjois-Ranskassa ja kuningas Philippe-Onnekas lähettää laivastonsa etsimään ja pysäyttämään Jeanne-Tiikeritärtä. Pian laivastot kohtaavat ja Jeannen laivat jäävät alakynteen.

Jeanne kahden poikansa kanssa hyppää pelastusveneeseen ja lähtee soutamaan kohti Englantia. Matkalla toinen poika Jeannen seitsemänvuotias kuopus Guillaume kuolee hypotermiaan soutuveneessä. Kuusi päivää Jeanne ja vanhempi poika Olivier soutavat kohti Englantia. Hautaamaan lapsensa ja veljensä.

Kuudentena päivänä Englannin valkeat kalliot horisontissa! Jeanne ja hänen poikansa pelastuvat ja etsivät käsiinsä Englannin kuninkaan Édouardin.

Tiikerittären hurja maine on kiirinyt tämän edellä ja Édouard hetkeäkään epäröimättä rahoittaa Jeannelle kolme sotalaivaa miehistöineen. Jeanne maalauttaa laivat mustiksi ja värjäyttää niiden purjeet verenpunaisiksi.

Kirous merten yllä. Punaiset purjeet horisontissa. Rannoille ilmestyvät yksittäiset merimiehet kertomassa tarinaa verisestä naarasleijonasta. Jeanne Tiikerittärestä. Jeanne rosvoaa myös rannikoita polttaen kyliä pitkin Normandiaa.

Jeannen maine kasvaa niin suureksi, että itse Paavi, joka kerran mitätöi Jeannen ja Guy de Penthièvren avioliiton nyt kirjoittaa Englannin kuninkaalle ukaasin, että Jeanne-Tiikerittären jumalattomalta toiminnalta on vedettävä tuki.

13 vuotta Jeanne vaanii kauppiaita ja kalastajakyliä Englannin kanaalin Etelärannoilla kunnes rakastuu ritariin nimeltä Gautier Bentley, joka hallitsi Bretagnen Douarneneziä ja jonka linna oli Tristanin saarella, jossa Jeannen laivasto usein pysähtyi.

Roche-Derrienissä 1347 taistellaan raju taistelu, jossa Jeanne-Tiikerittären ja hänen ensimmäisen miehensä Geoffroy de Châteaubriandtin poika Geoffrey kuolee. Tässä taistelussa Charles ’pyhä’ de Blois vangitaan ja viedään Lontoon Toweriin. Alkaa ’Kahden Jeannen, eli Liekin ja Nilkuttajan, sota’.

Vuonna 1350 tanssitaan Jeanne-Tiikerittären neljänsiä häitä. Merirosvon ura jää taakse. Jeanne ja Gautier lähestyvät kuningas Édouardia hankkiakseen takaisin Jeanne-Tiikerittären vanhoja tiluksia Clissonissa, jotka olivat siirtyneet Jean ’Uhrea’ de Montfortin vasallille Raoul de Caoursille, joka oli nyt Englannin kuninkaan Édouardin luutnantti Poitoussa.

Gautier matkustaa Lontooseen vaatimaan tiluksia, mutta hänet heitetäänkin Lontoon Toweriin tyrmään, mutta vapautetaan pian ja Édouard Plantagênet lopulta suostuu antamaan Clissonin Jeannelle, mutta sillä seurauksella Raoul loikkaa Valois-suvun puolelle.

Englannin Kuningas tekee 1353 sopimuksen Roche-Derrienissä vangitsemansa Charles-Pyhän ja bloisistien kanssa ja Clisson annetaankin Charles-Pyhälle. Lohdutukseksi Édouard antaa Jeanne-Tiikerittärelle ja Gautier Bentleylle La Roche Moisanin paronikunnan.

Jeanne ja Gautier vetäytyvät Hennebonttiin ja elävät siellä paronikuntansa tuloilla elämänsä onnellisina loppuun asti. Gautier kuolee joulukuussa 1359 ja Jeanne vain kaksi viikkoa tämän jälkeen.

Jeannen ja ensimmäisen miehensä Geoffroyn esikoinen Louise hallitsi Châteaubriantin kreivittärenä elämänsä loppuun saakka.

Jeannen ja Olivierin ensimmäinen lapsi äpärä-Isabeau meni naimisiin de Rieux -kreivisukuun ja hänen pojastaan tulisi vielä Ranskan marsalkka.

Jeannen ja Olivierin kolmas lapsi, äitinsä rinnalla merirosvouran tehnyt Olivier nousi mahtavaksi kreiviksi ja Ranskan kuninkaan konstaapeliksi ja ansaitsisi sotasankarina raakuuksillaan liikanimekseen Olivier-Teurastaja.

Joeannen ja Olivierin viides lapsi Jeanne (taas) meni naimisiin englantilaisen ritarin Jean Harpedennen kanssa ja he hallitsivat Tiikeritär-Jeannen isän suvun kotia, Belvillen paronikuntaa.

Ja vielä laulua Breagnen matruuseista:

Miten sota päättyi?

Jean ’valloittaja’ de Montfort, Jean-Urhean ja Jeanne-Liekin poika saapuu Bretagneen 3. elokuuta 1379. Sota jatkuu bloisistien ja montfortistien välillä viisi pitkää vuotta ilman, että kumpikaan saa toisesta yliotetta.

Jean-Valloittaja piirittää Aurayn kaupunkia 1364. Puolustajien ruoka loppuu ja Aurayn linnan päällikkö sopii Jean-Valloittajan kanssa, että linna antautuu 29.9. mikäli apua ei tule. Tieto päivämäärästä saadaan myös Charles-Pyhälle.

Juuri sinä päivänä bloisistien armeja saapuu Aurayhin. Montfortit nostavat piirityksen hyvissä ajoin ja kaksi armeijaa asettuu kohtaamaan toisensa 29.9.1364.

Bloisistien vasenta laitaa johtaa Auxerren kreivi ja kuninkaan pullomestari Jean de Châlon. Oikeata laitaa Bertrand ’Bretagnen kotka’ de Guesclin. Keskustaa johtaa Jeanne-Nilkuttajan mies Charles-Pyhä henkilökohtaisesti. Yhteensä 4000 miestä. Charles ei jätä lainkaan reserviä. Hän lähettäisi koko armeijansa taisteluun yhdellä kertaa.

Montfortistien vasenta laitaa johtaa Robert ’tuhoaja’ Knolles. Keskustaa johtaa Jeanne-Liekin poika Jean ’valloittaja’ de Montfort, sekä Akvitanian konstaapeli John Chandos. Oikeassa laidassa kukapa muukaan kuin Jeanne-Tiikerittären poika Olivier ’teurastaja’ de Clisson. Heillä on yhteensä 3500 miestä. Toisin kuin Charles-Pyhä, Jean-Valloittaja jättää vähistä joukoistaan itselleen reservin, jonka lyödä taisteluun vasta kun molemmat osapuolet ovat sitoneet muut joukkonsa.

Viiden vuoden väsytyssodan jälkeen kumpikin osapuoli hakee ratkaisevaa voittoa ja lyö kaiken peliin. Englantilaiset pitkäjouset ja frankkien varsijouset sylkevät nuolia kun ritarit ja santarmit molemmin puolin käyvät päistikkaa suoraan rynnäkköön.

Tiiviit muodostelmat iskevät yhteen. Peitsien säpäleet, suuret sotahevoset ja haarniskoidut miehet lentävät ryskyen kuin räsynuket törmäysten voimasta. Teräs paukkuu vasten kilpiä ja kypäriä. Veri roiskuu, keihäät katkeilevat ja huutavat miehet tallautuvat toistensa alle.

Taistelun ollessa täydessä tuoksinassa Jean-Valloittaja käskee reservinsä Olivier-Teurastajan johtamalle oikealle laidalle. Charles-Pyhä ei ole jättänyt reservejä joilla vahvistaa laitaa ja se alkaa murtua sisäänpäin. Bertrand ’Bretagnen kotka’ de Guesclinin miekka ja peitsi katkeavat ja hänet otetaan vangiksi. Pian vangiksi jää Jean ’pullomestari’ de Châlons. Ratsastava ritari iskee Charles-Pyhän peitsellään ratsailta ja englantilainen sotilas lyö Charlesin hengiltä.
Bloisistien armeija murtuu ja pakenee.

Jeanne-Liekin poika Jean-Valloittaja de Montfort kohtaa Jeanne-Nilkuttajan. He tekevät sopimuksen. Jeanne-Nilkuttaja luopuisi herttuattaren arvosta ja tunnustaisi Jean-Valloittajan Bretagnen herttuaksi. Vastineeksi Jeanne-Nilkuttaja pitäisi kaikki tiluksensa ja saisi elinikäisen verovapauden. Lisäksi Jeanne-Nilkuttajan pojat olisivat perimysjärjestyksessä Bretagnen herttuakuntaan mikäli Jean-Valloittaja ei saisi omia poikia. Lisäksi Jeanne-Nilkuttaja neuvotteli lapsilleen korkeita asemia Jean-Valloittajan herttuakunnan hallintoon.

1365 kuningas Philippe-Onnekas vahvistaa Guéranden sopimuksen, joka lopettaa Bretagnen vallanperimyssodan. Jean-Urhea ei itse nähnyt sodan loppua. Bretagnen ermiinikruunu siirtyy Jeanne-Nilkuttajalta hänen ja Jeanne-Liekin pojalle Jean-Valloittajalle, Jeanne-Tiikerittären pojan Olivier-Teurastajan ratkaisevalla avustuksella Aurayn taistelussa.

Mutta lopussa on vielä twisti. Tuore Bretagnen herttua Jean ’valloittaja’ de Montfort rikkoo Édouard III ’englantilainen’ de Plantagênetin kanssa tekemänsä sopimuksen. Kaiken Englannin kuninkaan montfortisteille suoman avun ja tuen jälkeen Jean-Valloittaja Bretagnen vallanperimyssodan lopuksi vannoo uskollisuudenvalan Ranskan kuninkaalle Philippe IV ’onnekas’ de Valoisille. Petos! Punainen kirous!

Vallanperimyssota Valois-suvun ja Plantagênet-suvun välillä jatkuisi kuumana yhtä soittoa vielä 88 vuotta ja sisältäisi lukemattomia legendoja ja hurjia käänteitä.

Oli vielä nouseva legenda neljännestä Jeannesta. Teini-ikäinen maalaistyttö, joka oli nouseva kuninkaan armeijan komentoon ja pelastava kruunun kun sen hetki oli synkin. Ranskan kansallispyhimys. Jeanne ’Orleansin impi’ d’Arc.

Riita vallanperimyksestä ei päättyisi vielä edes 116 vuotisen sodan jälkeen. Vallanperimyssota Ranskan ja Englannin välillä kaikenkaikkiaan jatkuisi useissa pätkissä 260 pitkää sodan vuotta aina vuoteen 1801, jolloin vasta Ranskan julistaessa itsensä tasavallaksi Englannin kuningas George III von Hannover luopuisi Englannin kuninkaiden ikiaikaisesta vaatimuksesta Ranskan kruunuun.