Pelko, syyllisyys ja maahanmuutto

Miten läntinen syyllisyyskulttuuri onnistuu järjestyksen ylläpidossa ja kunnioituksen voittamisessa? Taustalla Ranskan 2023 mellakat. Lukuaika: 5min.

Lyhyesti: Länsi on pääasiassa syyllisyys-syyttömyyskulttuuri. Kulttuuriryhmät, jotka pääasiassa tällä hetkellä mellakoivat Ranskassa ovat häpeä-kunnioitus/pelko-voimakulttuureja. Ranska ei ole onnistunut voittamaan näiden ryhmien kunnioitusta. Tapahtuu loukkaus maahanmuuttajaryhmää kohtaan. Ryhmä vastaa puolustamalla kunniaansa maksamalla potut pottuina. Ranska vastaa potemalla syyllisyyttä.

Aluksi selitän mitä tarkoitan syyllisyys-häpeä-pelkokulttuureilla.
Tämän jälkeen puhun kulttuurien yhteentörmäyksestä.
Lopuksi esitän ’ratkaisuja’ maahanmuuttajien ja kantaväestön keskinäisen integroitumisen haasteisiin.

Maahanmuuton, rikollisuuden ja integraation ymmärtäminen karkean kulttuuriessentialismin kautta ei tietenkään riitä tämän hyvin monimutkaisen kokonaisuuden ymmärtämiseen. Liian vakavasti otettuna se johtaa harhaan. Asian tarkastelu kulttuurispektrin kautta oli kuitenkin mielestäni lyhyen kirjoitelman arvoinen.

Ollos täten varoitettu: Tämä teksti on yliyksinkertaistus. Hiekkaa jossa on kuitenkin jyvänen totuutta.

Syyllisyys-häpeä-pelko

Kulttuuriantropologiassa jaotellaan kulttuureja syyllisyys-pelko-häpeä-spektrille siinä millä pääasiallisin keinoin ihmisiä sosiaalistetaan järjestäytyneeseen yhteiskuntaan.

Kolme arkkityyppiä:
1. Syyllisyys-syyttömyyskulttuurit
2. Häpeä-kunnioituskulttuurit.
3. Pelko-voimakulttuurit.

Syyllisyys-syyttömyyskulttuurit ovat yksilökeskeisiä yhteiskuntia. Erityisesti länsimaiset ja vielä erityisemmin protestanttiset kulttuurit kuuluvat tähän ryhmään.

”Syyllisyys on tunne, joka syntyy kun rikomme niitä moraalisääntöjä joihin olemme sosiaalistuneet, kun rikomme omaatuntoamme vastaan. Yksilö voi kärsiä syyllisyydestä, vaikka kukaan muu ei tiedä hänen lankeemuksestaan; tämä syyllisyyden tunne helpottuu kertomalla lankeemuksesta ja hyvittämällä sen (esimerkiksi katolinen tunnustus ja katumusharjoitukset).

[…] Häpeäkulttuurit painottavat itsensä kieltämistä ja nöyryyttä tapana palauttaa sosiaalinen järjestys.” (Hiebert 1985, 213)

Syyllisyyskulttuureissa yksilön moraali kumpuaa jaetuista ideaaleista, joita voidaan tulkita yksilöllisesti.

Häpeä-kunnioituskulttuurit kuvaavat kollektiivisia kulttuureja, joissa henkilö on häpeissään siitä, kun hän ei täytä ryhmän odotuksia ja pyrkii palauttamaan kunnioituksensa yhteisön edessä.

Häpeäkulttuureissa yhteisö ja sen normit ovat yksilöiden yläpuolella. Toivottavan ja ei-toivottavan suhde ei määrity yksilön oman vakaumuksen mukaan, vaan sen mukaan mitä yhteisö arvostaa ei-arvosta. Yksilön omalle tulkinnalle ei ole tilaa. Olennaista on se miltä asia näyttää ulospäin.

Länsimaissa on myös vaihtelevasti häpeä-kunnioituskulttuurin piirteitä. Jos machomiestä, hänen puolisoaan tai perhettään loukataan on hänen puolustettava kunniaansa.

Pelko-voimakulttuurit viittaavat kulttuureihin, joissa järjestys perustuu pelkoon teon seurauksista. Sallitun ja ei-sallitun suhde määrittyy alistumisesta auktoriteetille. Autoritäärinen valtio, uskonnollinen johtaja, tai suvunpäämies pitää järjestystä jakamalla rangaistuksia normeja vastaan rikkomisesta. Auktoriteetti hankkii hyväksynnän vallalleen saamalla alaistensa kunnioituksen.

Erittäin suuresti yksinkertaistaen esitän, että Länsi-Eurooppalaiset kulttuurit ovat ensisijaisesti syyllisyys-syyttömyys ja toissijaisesti häpeä-kunnioituskulttuureja.

Tässä on suuria eroja eri ryhmien välillä myös Länsimaiden sisällä. Pohjanmaalla on voimakkaampi häpeä-kunnioituskulttuuri kuin Helsingissä, työläisillä voimakkaampi kuin akateemisesti koulutetuilla ja Yhdysvaltain etelävaltioissa enemmän kuin pohjoisvaltioissa. Venäjä, Etelä-Italia ja ortodoksiset kulttuurit osana länttä omaavat voimakkaita pelko-voimakulttuurin piirteitä.

Aasialaiset kulttuurit ja eksplisiittisesti Konfutselaiset kulttuurit ovat voimakkaasti häpeä-kunnioituskulttuureja.

Afrikkalaiset ja Islamilaiset kulttuurit ovat ensisijaisesti häpeä-kunnioitus ja toissijaisesti pelko-voima -kulttuureja.

Syyllisyys-syyttömyyskulttuurit ovat synnyttäneet suurempaa hyvinvointia ja vahvempia instituutioita, koska syyllisyys-syyttömyyskulttuuriin sosiaalistuneet ovat vähiten alttiita korruptiolle. On kannustin toimia moraalisääntöjen mukaisesti, vaikkei kukaan muu saisi tietää väärinteosta. Syyllisyyskulttuuriin kasvanut menettää herkimmin yöunensa. Erityisesti tämä näkyy protestanttisen ja ortodoksisen Euroopan vertailussa.

Tämä on synnyttänyt muuttoliikettä, jossa ihmiset muuttavat maista joissa on heikot instituutiot, maihin joissa instituutiot ovat vahvoja.

Kun länsimaalaiset poliittiset avustajat mittauttivat poliittisten sloganeiden suosiota venäläisten äänestäjien parissa valmistautuessaan Boris Jeltsinin presidentinvaaleihin ylivoimaisesti suosituin oli ’Vahva johtaja, Vahva Venäjä’. Häpeä-kunnia, pelko-voimakulttuureissa kansa haluaa auktoriteetin, joka voittaa sen kunnioituksen. Jos johtajalla ei ole kunnioitusta, yhteiskunnan on vaikea ylläpitää järjestystä. Venäläisessä ja Afrikkalaisissa kulttuureissa on paljon samaa. (Huomautan, että olen monella tavalla venäläisen kulttuurin ihailija.)

Häpeä-kunnia, pelko-voimakulttuureissa auktoriteetit rajoittavat sitä miten lehdistö saa rapauttaa heidän kunnioitustaan.

Syyllisyys-häpeä-pelkokulttuurien kartta, lehdistönvapauskartta, korruptioindeksikartta, demokratiakartta, sekä myös BKT/henki kartta ovat käytännössä sama kartta.

Syyllisyyden ja kunnian yhteentörmäys

Islamilaiset ja afrikkalaiset häpeä-pelko kulttuuriryhmät Lännessä syyllistyvät, sekä kotimaissaan, että Länsimaissa syyllisyyskulttuurien jäseniä enemmän väkivaltarikoksiin yleensä toisiaan kohtaan. Loukkauksiin vastataan voimalla. Sosiaalinen kunnioitus on tärkeää ja omaa kunniaa on puolustettava tarvittaessa väkivalloin. Kunnian puolustaminen on väkivaltarikosten ylivoimaisesti yleisin motiivi (Mangual 2022).

Afrikan ja lähi-idän häpeä-pelkokulttuureihin kuuluvat ovat paljon enemmän tekemisissä poliisin kanssa kuin puhtaisiin häpeäkulttuureihin kuuluvat aasialaiset, jotka ovat tekemisissä poliisin kanssa vielä vähemmän kuin syyllisyys-häpeäkulttuureihin kuuluvat länsimaalaiset. Kun tarkastellaan maahanmuuttajaryhmiä länsimaissa samoissa tuloluokissa eri kulttuuritaustoista tulevien erot rikostilastoissa ovat huomattavat.

Ranskalainen poliisi ampuu 17 vuotiaan Nahelin Nanterressa.

Kulttuurisesti ranskalainen yhteiskunta reagoi syyllisyyden-syyttömyyden akselilla. Nahel ei ansainnut kuolla ja ranskalainen valtio potee syyllisyyttä. Poliisin systeeminen rasismi. Vuodesta 1980 ranskalainen reaktio on säännönmukaisesti ollut yhteinen itseruoskinta syyllisyydestä kulttuuri-integraation epäonnistumiseen. Lähiöihin on investoitu julkista rahaa yli 90 miljardia euroa. Miksi me ranskalaiset olemme luoneet järjestelmän, jossa nuori tulee ammutuksi ja vähemmistöt ajautuvat reagoimaan turhautuneella väkivallalla?

Samalla syyllisyydellä reagoi Yhdysvallat George Floydin surmaan. Yritykset ja järjestöt organisoivat koulutuksia, joissa luetaan Robin DiAngelon ja Ibram Kendin tekstejä ja tullaan kosketuksiin kunkin yksilön ja korporaation oman sisäistetyn rasismin kanssa. Katumusharjoituksessa instituutiot vaipuvat itsetutkiskeluun, itsekritiikkiin, itseruoskintaan. Länsimainen sivilisaatio potee kristillistä syyllisyyttä kolonialismista, maailmansodista, vauraudestaan ja vallastaan. Läntinen sivilisaatio pukee orjantappurakruununsa ja ottaa ristinsä kantaakseen. Mikään ei ole länsimaisempaa kuin DiAngelon puritaaninen ”White Fragility” (2018).

Afrikkalais-islamilaisiin kulttuureihin kuuluvat reagoivat maksamalla potut pottuina. Loukkaukseen vastataan voimalla, auktoriteettia vastaan, joka ei ole ansainnut maahanmuuttajien kunnioitusta. Kun auktoriteetilla ei ole kunnioitusta on järjestyksen ylläpito hyvin vaikeaa. Monissa länsimaisissa maahanmuuttajalähiöissä poliisin toimittama järjestyksen ylläpito ei käytännössä onnistu lainkaan.

Saksassa kulttuuripsykologi Lena Ludwig (lähde) havainnoi, miten kollektiivinen syyllisyys toisen maailmansodan rikoksista on samalla myös kansallinen ylpeydenaihe. Saksalaiset ovat ylpeitä kollektiivisista synnintunnustuksista ja hyvitystoimista, koska ne ylevöittävät koko kansakunnan moraalia. Samalla logiikalla esimerkiksi Pohjois-Amerikkalaiset ja Australialaiset avaavat tilaisuutensa tunnustamalla pitävänsä tapahtuman alkuperäisasukkailta varastetulla maalla. Tarkoitus ei ole vaatia maan palauttamista, vaan hiljentyä hetkeksi osallistujien moraalia ylevöittävään yhteiseen synnintunnustukseen.

Syyllisyyskulttuurinen reaktio ei välttämättä herätä kunnioitusta häpeä-kunnia kulttuurien silmissä. Päinvastoin kun länsimaalainen ylevöittää itseään tuomalla julki syyllisyyttään monen muun kulttuurin silmissä sillä vain vedetään päälleen häpeää ja rapautetaan omaa kunnioitettavuutta.

Länsimaisten kulttuurien sisällä on myös suurta hajontaa syyllisyys-häpeä-pelko akselilla eri alakulttuurien välillä. Tyypillisesti liberaalit kapunkilaiset ja eliitit kasvavat voimakkaammin syyllisyys-syyttömyyskulttuureihin kun taas konservatiiviset työläiset ja maalaisväestö sosiaalistuvat edelleen enemmän häpeä-kunnioitus/pelko-voimakulttuureihin. Perussuomalaiset tai Rassamblement National haluavat hallitukseltaan voimanosoituksia, joita kunnioittaa. Les insoumises tai Vihreät haluavat hallitukseltaan itsekritiikkiä, katumusta ja hyvitystä.

Lopulta kulttuurisesti lähimpänä maahanmuuttajia Länsimaissa, ovat maahanmuuton suurimmat vastustajat.

Ratkaisu

Mikä auttaa häpeä-pelkokulttuurien integroitumiseen osaksi läntistä sivilisaatiota ja väistämättä aivan yhtäläisesti mikä auttaa läntistä sivilisaatiota integroitumaan kasvavaan maahanmuuttajaväestöönsä? Vastaus on helpommin sanottu kuin tehty:

1. Poliisin, oikeuslaituksen ja poliittisen johdon on voitettava maahanmuuttajien kunnioitus, jotta järjestyksen ylläpito onnistuu.
   
2. Poliisin oikeuslaitoksen ja poliittisen johdon on voitettava maahanmuuttajien luottamus, jotta he osallistuisivat poliittiseen prosessiin ja jättäisivät henkilökohtaiset riitansa poliisin hoidettavaksi.
   
3. Väestöjen on sekoituttava ristiin solmituin avioliitoin.
   
   Kauanko aikaa prosessi vie? Todennäköisesti useita vuosisatoja.

Lähteet:

Hiebert, Paul G. (1985): ’Anthropological Insights for Missionaries’ Grand Rapids: Baker Book House, 1985.

DiAngelo, Robin J. (2018): ’White Fragility: Why It’s So Hard for White People to Talk About Racism’ Boston: Beacon Press, 2018.

Mangual, Rafael A. (2022): ’Criminal (In)Justice: What the Push for Decarceration and Depolicing Gets Wrong and Who It Hurts Most’ New York: Center Street, 2022