Palestiinasta

Israel-Palestiina konfliktin historia. Miehityksen oikeutus. Apartheid ja tie rauhaan.

Artikkelikuva Jim Forest, AP, CC BY-NC-ND 2.0 DEED

Aluksi aikasarja konfliktin taustoista, jonka voit ohittaa mikäli alueen historia on tuttu. Sitten käyn läpi Länsirannan ja Gazan miehityksen syitä, sekä moraalista, juridista ja käytännöllistä hyväksyttävyyttä. Seuraavaksi puhun Israelin apartheid politiikasta ja etsin tietä rauhaan.

Lukuaika 10min.

Aikasarja konfliktin taustoista:

• 139ekr-19ad. Rooman Keisarit Tiberius ja Claudius häätävät vuorollaan juutalaiset Israelista.

• 600-luvulla islaminuskoiset arabit valloittavat alueen kristinuskoiselta Itä-Roomalta, eli Bysantilta.

• 1516 Ottomaanit valloittavat alueen Mamelukeilta.

• 1880 Ottomaani-imperiumin Transjordanian maakunnassa asuu n.10% juutalainen vähemmistö, joka alkaa kasvaa Venäjän pogromien seurauksena alkavan sionistisen maahanmuuton seurauksena.

• 1918 Ensimmäinen maailmansota päättyy. Alue tulee Brittien hallintaan. Juutalainen maahanmuutto kiihtyy.

• 1920-1948 juutalaisten ja arabien molemminpuolisia joukkomurhia ja attentaatteja. Kts. lista.

• 1936-1937 Britannian Transjordaniassa puhkeaa maahanmuuttovastainen arabikapina. Arabit vaativat loppua juutalaisten maahanmuutolle.

• 1937 Brittien Peel komissio etsii ratkaisua kiistaan. Komissio ehdottaa, että juutalaiset saisivat n. 20% Palestiinan mandaatista ja arabit 80%. Juutalaiset hyväksyvät komission ehdotuksen. Arabit hylkäävät sen.

• 1937-1939 Arabikapinan levottomuudet jatkuvat.

• 1946 Toisen maailmansodan jälkeen juutalaisten määrä on edelleen kasvanut voimakkaasti ja juutalaiset ääriryhmät alkavat väkivalloin hakea itsenäisyyttä Britanniasta terrori iskuin yms.

• 1947 Britannia luovuttaa Palestiinan mandaatin läntisen osan, Transjordanian, YK:n hallintaan ja antaa itäiselle osalle itsenäisyyden. Itäisestä osasta muodostuu Jordania.

• 1947 YK:n komissio ehdottaa uudelleen Jordanian läntisen osan jakamista Niin, että perustettava Israel saisi 55% Transjordaniasta ja perustettava Arabivaltio loput. YK:n yleiskokous hyväksyy suunnitelman. Arabit uudelleen hylkäävät YK:n yleiskokouksen päätöksen. Juutalaiset hyväksyvät.

• 1948 Transjordania, Saudi-Arabia, Yemen, Syyria, Libanon ja Jordania julistavat sodan YK:n perustamalle juutalaisten osuudelle Transjordaniasta.

• 1949 Arabit tekevät Isralin kanssa rauhansopimuksen, jossa Israel saa 78% alkuperäisestä Transjordaniasta. Gazan kaistale siirtyy Egyptin alusvaltioksi, jota hallitsee Egyptiläinen sotilaskuvernööri. Länsiranta liitetään suoraan Jordaniaan. Transjordania lakkaa olemasta.

• 1948-1980 vaino juutalaisia kohtaan alkaa arabimaailmassa. Vajaa miljoona juutalaista muuttaa pois muista Lähi-Idän maista ja suurin osa muuttaa Israeliin.

• 1948-1960 Egyptiläiset, syyrialaiset, jordanialaiset ja palestiinalaiset sissit tekevät hyökkäyksiä Israelin alueelle em. valtioiden tuella.

• 1967 Kuuden päivän sodassa Egypti, Syyria, Jordan, Irak ja Kuwait hyökkäävät Israeliin. Arabit tekevät Isralin kanssa rauhan, jossa Israel saa Länsirannan Jordanialta, Gazan ja Siinain Egyptiltä ja Golanin ylängöt Syyrialta.

• 1967-1970 Egyptin tukema sissisota jatkuu Siinain niemimaalla.

• 1973 Yom Kippur sodassa Saudit, Algeria, Jordania, Irak, Libya, Kuwait, Tunisia, Marokko, Kuuba ja Pohjois-Korea julistavat sodan Israelille. Tulitauon jälkeen rintamalinjat ovat seuraavanlaiset:

• 1978 Camp David sopimus päättää Yom Kippur sodan ja Israel luovuttaa Siinain Egyptille. Israel saa nykymuotoiset rajansa. Sadat ja Begin saavat Nobelin rauhanpalkinnonpalkinnon ja Egyptin ja Israelin suhteet normalisoituvat. Islamistiradikaalit murhaavat myöhemmin Egyptin presidentti Anwar Sadatin.

• 1982 Libanonin sota käydään. Israel Libanonin kristittyjen puolella.

• 1985-2000 Sissisota Hezbollahin kanssa Etelä-Libanonissa jatkuu.

• 1987-1993 Ensimmäinen intifada.

• 1993 Oslon sopimuksessa miehitetyt Gaza ja Länsiranta saavat itsehallinnon. Juutalainen radikaali murhaa myöhemmin sopimuksen solmineen Israelin pääministeri Yitzakh Rabinin.

• 1994 Israel rakentaa muureja itsemurhaisku- ja terrorikampanjan jälkeen.

• 2000 Kahden valtion mallia hakeneissa Toisissa Camp David neuvotteluissa ei päästä sopimukseen. Israel vaati n. 14% pinta-alaa Länsirannasta. Palestiinalaiset eivät suostuneet. Palestiinalaiset vaativat rahallisia korvauksia, maata ja muutto-oikeuden Israeliin 4 miljoonalle palestiinalaiselle. Israel ei suostunut. Israel vaati palestiinalaisvaltion demilitarisaatiota ja kieltoa ulkomaisten joukkojen saapumiselle palestiinaan. Palestiinalaiset eivät suostuneet.

• 2000-2005 Toinen intifada.

• 2005 Israel vetää sotilaat ja juutalaiset siirtokunnat evakuoidaan Gazan kaistaleelta. Miehitys Gazan kaistaleella loppuu ja alue saa täyden itsehallinnon.

• 2006 Toinen Libanonin sota

• 2006 Hamas voittaa vaalit Gazassa.

• 2007 Hamas käy kaupunkisotaa Fatahia vastaan ja perustaa alueelle yksipuoluejärjestelmän. Uusia vaaleja ei enää järjestetä. Hamas julistaa olevansa sodassa Israelia vastaan.

• 2007 Noustuaan valtaan Hamas alkaa ampua raketteja Israeliin. Vastineeksi Israel ja Egypti aloittavat Gazan saarron. Rajaa ei saa ylittää ilman erillistä lupaa, Israel valvoo tavarakuljetuksia sisään ja ulos. Rahan, ruuan ja polttoaineen jakelua rajoitetaan. Fatah tukee Gazan saartoa eikä palestiinalaishallinto myönnä Gazalaisille passeja estäen näiden poistumisen alueelta.

• 2008 saartoa helpotetaan korpraali Gilad Shalitin panttivankineuvottelujen tuloksena, sekä Hamasin luvattua lopettaa raketti-iskut.

• 2008-2009 kuusi kuukautta saarron helpottamisen jälkeen raketti-iskut alkavat uudestaan ja seuraa ensimmäinen Gazan sota.

• 2010 saartoa helpotetaan uudelleen. Kaiken siviilimateriaalin vieminen ja tuominen sallitaan.

• 2011 saartoa helpotetaan lisää. Väestön liikkuminen Egyptiin ja takaisin mahdollistetaan.

• 2011-2012 Hamas ampuu ohjuksia ja tekee hyökkäyksiä Israelin alueelle. Israel vastaa pommituksin.

• 2014 toinen Gazan sota. Hamasin militantit kidnappaavat ja tappavat kolme Israelilaista teiniä ja ampuu ohjuksia Israeliin. Israel surmaa ja vangitsee Hamasin johtajia ja tekee ilmaiskuja. Saarto tiukentuu. Kaksoiskäyttömateriaalien listaa laajennetaan niin, että se sisältää tavallisia rakennusmateriaaleja.

• 2017 Israel ja arabivaltiot aloittavat neuvottelut ulkosuhteiden normalisoimiseksi.

• 2018, 2019, 2021 ja 2023 Hamas ampuu raketteja Israeliin. Israel vastaa ilmaiskuin.

• 2020 Israel ja Yhdistyneet arabiemiirikunnat normalisoivat suhteensa ja solmivat kauppasopimuksen.

• 2021 Israel alkaa myöntää työlupia niin, että 17000 Gazalaista saa tulla töihin Israelin puolelle.

• 2023 Israel ja Saudi-Arabia lähellä sopimusta suhteiden normalisoimiseksi. Kansainvälisten arvioiden mukaan Israelin ja Saudi-Arabian historiallinen sopimus johtaisi Israelin suhteiden normalisoitumiseen kaikkien arabivaltioiden kanssa.

• 2023 Hamasin militantit hyökkäävät Israeliin murtautuen raja-aidan läpi.

Kuuden Päivän Sota ja Otto von Bismarck

Ranska-Preussi sodan päätteeksi Versaillesin rauhansopimuksessa 1871 Preussi vaati itselleen Alsacen ja Lorrainen maakuntia. Preussin rautakansleri Bismarck vastusti ja varoitti Keisari Wilhelmiä: Jos Ranska pakotetaan luovuttamaan kyseiset maakunnat Preussille, tulee Ranskasta Saksan ikuinen vihollinen.

Jos Preussi ei olisi vaatinut kyseisiä maakuntia on mahdollista, että vihan siementä ei olisi kylvetty, että Euroopan suuri itsemurha – ensimmäinen maailmansota – ei olisi laajentunut niin tuhoisaan roihuun.

Ranskassa Alsacen ja Lorrainen menetys otettiin raskaasti. Ranskalaisen vihan, nöyryytyksen ja surun revansistiseen tunnelmaan voi tuudittua kuuntelemalla sydäntäsärkevän Strasbourgilaisten marssin:

Täysin alivoimainen Israel otti ihmeellisen murskavoiton Eqyptistä, Syyriasta, Jordaniasta, Irakista, Saudi-Arabiasta, Kuwaitista, Pakistanista ja Libanonista vain kuudessa päivässä vuonna 1967. Rauhanneuvotteluissa euforinen Israel esitti vaatimuksensa Siinain niemimaasta, Golanin ylängöistä ja Jordaniaan kuuluneesta Länsirannasta. He tekivät virheen, josta Bismarck hyödyttä yritti varoittaa Wilhelm ensimmäistä vuonna 1871.

Ymmärrän juutalaisten motiivin. Ensimmäistä kertaa sitten 1948 he pääsisivät rukoilemaan Salomon temppelin muurille. Israel saisi haltuunsa Daavidin, Saulin ja Salomonin Juudean – nykyisen Länsirannan – muinaisen Israelin sydänmaan.

Juutalaiset, jotka olivat aikanaan ennen vuotta 1948 asuneet Länsirannalla, josta heidät oli ajettu pois alueiden jäätyä Jordanialle vuoden 1948 sodassa palasivat Länsirannalle ja Gazaan vanhojen sotaa edeltäneiden kauppakirjojen kanssa ja vaativat alueille muuttaneiden palestiinalaisten maita itselleen ilman korvausta. Heitä kutsutaan ’siirtokuntalaisiksi’.

Tel Avivin kohdalla Länsirannan rajan etäisyys mereen on vain n. 20 kilometriä. Sotilaiden mielestä Länsirannan miehitys oli välttämätöntä, jotta valtion turvallisuus voitaisiin taata. He olivat myös todennäköisesti oikeassa. Kun kansakunnan kohtalo oli hiuskarvan varassa vuoden Yom Kippur sodassa 1973 olisi tuon 20 kilometrin kaistaleen toivoton puolustaminen saattanut tehdä lopun juutalaisesta valtiosta. Israel on vain hieman Uudenmaan lääniä suurempi.

Jokatapauksessa vuoden 1967 rauhansopimuksessa Länsiranta siirtyi Jordanian miehityksestä ja Gazan kaistale Egyptin miehityksestä Israelin miehitykseen. Nielikö Israel Bismarckin myrkyllisen pillerin? Vai oliko alueiden miehitys välttämättömyys, jota ilman Israel ei olisi selviytynyt?

1967 rauhansopimuksessa nykyään 9 miljoonan asukkaan Israel, otti miehittääkseen yhteensä 5 miljoonan asukkaan Länsirannan ja Gazan kaistaleen.

Nyt Israelissa asuu 2 miljoonaa arabia joilla on kansalaisoikeudet ja asuvat juutalaisten kanssa sovussa. Miehitetyillä alueilla 5 miljoonaa palestiinalaista joilla ei ole kansalaisoikeuksia. Joiden arkea värittävät sotilaat, tarkastuspisteet ja ulkonaliikkumiskiellot.

Onko tämä oikeutettua? Onko Venäjän oikeutettua miehittää Karjalaa, jonka se vei Suomelta Moskovan rauhassa 1940? Onko Englannin oikeutettua miehittää Skotlantia, jonka se alisti osakseen 1652?

Jordania ja Egypti luovuttivat alueet Israelille 1967 rauhansopimuksessa. Jos et hyväksy rauhaa, ei jää muuta kuin sota. Miehitykselle on juridinen oikeutus.

Onko miehityksellä moraalinen oikeutus? Ei tietenkään.

Mutta ennenkaikkea onko miehitys Israelin edun mukaista? Se maksaa maltaita, vie ihmishenkiä, tuhoaa Israelin maineen ja on painava argumentti, että miehitys myös heikentää Israelin turvallisuustilannetta. Gazan kokemus on kuitenkin painava syy olla lopettamatta Länsirannan miehitystä.

Gaza ja miehityksen lopettaminen

Israel purki siirtokunnat Gazan kaistaleelta ja siellä asuneet juutalaiset joutuivat evakkoon uuden kerran. Tällä kertaa oman valtionsa toimesta. Sotilaat poistuivat ja palestiinalaisille Gazassa annettiin itsehallinto. Ei tarkastuspisteitä. Ei ulkonaliikkumiskieltoja. Ei siirtokuntalaisia.

Alueella nousi valtaan ääri-islamistinen liike, joka ei tunnusta Israelin oikeutta olemassaoloon. Liike joka saarnaa kaikkien juutalaisten joukkomurhaa. Alueelta tehtiin terrori-iskuja Israelin puolelle. Israel pystytti alueen ympärille muurit. Alueelta alettiin ampua raketteja Israeliin. Israel rakensi ohjuspuolustusjärjestelmän ampumaan raketteja alas ja aloitti saarron. Saartoa lievennettiin 2008-2021. Silti 2023 Gazan hallinto hyökkäsi Israeliin ja tappoi yli 1000 siviiliä.

Jos miehityksen lopettamisen tulos Gazassa on tämä, miten perustella miehityksen lopettamista ja siirtokuntien purkamista Länsirannalla?

Israel ja apartheid

Miehitys näyttäytyy eri puolilla Israelia/Palestiinaa eri tavoin. 21% Israelin kansalaisista ovat arabeja. Druuzit ja beduiinit suhtautuvat Israelin valtioon erityisen positiivisesti ja palvelevat Israelin armeijassa.

Haifan läänin asukkaista 25% ovat arabeja täysin kansalaisoikeuksin. Haifa ei ole koskaan uutisissa. Juutalaiset, muslimit, kristityt ja baha’i-uskoiset elävät sovussa rinta rinnan. Ei kansannousuja. Ei terroria. Ei apartheidia.

Länsirannan Nablus on pitkään ollut levoton. Molemminpuolista väkivaltaa muslimikaupunkilaisten ja sitä ympäröivien juutalaisten siirtokuntalaisten välillä. Kaupunki on ympäröity muurein ja palestiinalaiset, jotka työskentelevät kaupungin ulkopuolella jonottavat joka aamu nöyryyttäviin ruumiintarkastuksiin. Molemminpuolista väkivaltaa. Valvontaa.

Toisaalta tämä on toiminut. 90-luvulla Israelia koetteli brutaali terrorismin aalto. Muurit ja tarkastuspisteet olivat reaktio tähän ja keinot purivat. Terrori saatiin kuriin ja väkivalta rajattua ulos juutalaisalueilta. Mutta suurin moraalisin kustannuksin.

Jeriko oli pitkään länsirannan tyyni piste. Maallistunut moniarvoinen kapunki, jossa arabitytöt kulkivat ilman hijabia. Ei väkivaltaa. Ei muureja. Ei tarkastuspisteitä. Mutta viime vuosina tilanne on alkanut muuttua. Jerikossakin on tapahtunut terrori-iskuja alueelle levinneisiin siirtokuntiin, vastaavasti on seurannut siirtokuntalaisten vastaiskuja, pidätyksiä, tarkastuksia ja valvontaa. Uusien siirtokuntien syntyminen alueelle on heikentänyt turvallisuustilannetta ja radikalisoinut jerikolaisia.

Israel ei ole rodullinen tai uskonnollinen apartheidvaltio. Islaminuskoiset arabit saavat eri kohtelua keskenään sen perusteella missä asuvat. Heitä rangaistaan siitä mitä muut saman alueen palestiinalaiset ovat tehneet.

Onko tälläinen turvallisuusapartheid oikeutettua? Toisaalta on luonnollista, että esimerkiksi poliisin voimankäyttö keskittyy sinne missä tapahtuu eniten rikoksia. Toisaalta ryhmän rankaiseminen yksilöiden teoista on määritelmällisesti syyttömien rankaisemista.

Pieni Israel on ajanut itsensä moraalisesti kestämättömään asemaan yrittäessään miehittää suurta palestiinaa.

Mutta apratheid-syytökseltä eivät ole turvassa myöskään Israelin naapurit. Libanonissa, Syyriassa ja Jordaniassa palestiinalaiset elävät edelleen pakolaisleireillä. Ensimmäiset saapujat jo vuodesta 1948. Maissa, jonka kielen ja kulttuurin he jakavat, palestiinalaiset elävät sukupolvesta toiseen muukalaisina vailla kansalaisoikeuksia.

Kahden valtion ratkaisu ja tie rauhaan

Kahden valtion malli on ollut Israelissa konsensusmielipide, mutta eri ryhmillä on merkittäviä mielipide-eroja siinä miten rajat menisivät ja mitä malli voisi käytännössä tarkoittaa.

Jyrkkien ortodoksijuutalaisten määrän kasvu ja epäonnistuneet toiset Camp David neuvottelut ovat kuitenkin merkittävästi laskeneet kahden valtion mallin kannatusta Israelissa.

71% ortodoksijuutalaisista kannattaa kaikkien palestiinalaisten häätämistä kodeistaan kun koko Israelin väestössä kannatus on 48%. Melkein puolet Israelilaisista siis käytännössä kannattaa uutta sotaa.

Keskustalaisetkaan Israelilaiset eivät luota siihen, etteikö täyden itsemääräämisoikeuden antaminen Palestiinalle voisi johtaa Hamasin kaltaisen hallinnon valtaan ja väkivallan jatkumiseen Israelille entistä epäedullisemmasta tilanteesta.

Palestiinalaiset eivät ole valmiita suostumaan sellaisiin rajoihin ja sellaiseen Israelille annettavaan oikeuteen puuttua sen ulkopolitiikkaan, jotka ratkaisisi Israelin turvallisuusdilemman.

Kyselytutkimuksessa 2021 39% palestiinalaisista hyväksyisi kahden valtion ratkaisun, mutta 59% vastustaa sitä. Kahden valtion ratkaisun kannatus on heikompaa nuorempien palestiinalaisten parissa.

Toisessa kyselytutkimuksessa 60% palestiinalaisista kannatti ajatusta Israelin tuhoamisesta ja Palestiinan vapauttamisesta kokonaan. Vain 27% kannatti kahden valtion mallia. Reilu enemmistö palestiinalaisista kannattaa sotaa ja selkeä vähemmistö rauhaa.

Kaikki, jotka mielenosoituksissa pitkin Länttä huutavat ”From the river to the sea, palestine shall be free!” huutavat sotaa.

Ennen kuin kansalaismielipiteet muuttuvat kummallakin puolella, kestävä rauha on vaikea saavuttaa.

Käytännössä kansainvälinen konsensus on, että Israelin pitäisi yksipuolisesti luopua Länsirannan miehityksestä. Oma mielipiteeni on, että tämä voisi toimia vain, jos Gaza ja Länsiranta annettaisiin YK:n joukkojen hallintaan, jotka takaisivat Israelin turvallisuuden. Tälle ei kuitenkaan ole tukea, koska se tarkoittaisi vain yhden miehityksen korvaamista toisella ja harva maa on valmis ottamaan miehityksen moraalisen ja taloudellisen hinnan maksettavakseen.

Päätän tekstin Shai Gibsonin voimalliseen balladiin Arim Roshi.