Miksi puhumme Palestiinasta?

Palestiina-Israel konflikti saa suhteettoman paljon huomiota suhteessa muihin konflikteihin, koska Israelissa näemme itsemme. Riitelemme siitä, koska meillä on eri strategiat pyrkimykselle kohti positiivista omaidentiteettiä.

Lukuaika 10min.

Poislukien kuluva lokakuu yhteensä koko Israelin ja arabien välisten konfliktien historia vuodesta 1920 alkaen on vaatinut noin 115,000 uhria.

Kun tarkastelusta jätetään Israelin ja arabivaltioiden väliset sodat ja tarkastellaan ainoastaan Israelin ja palestiinalaisten välistä konfliktia kuolonuhrien kokonaismäärä vuodesta 1948 on noin 27,000 poislukien kuluva lokakuu.

Lendu maanviljelijöiden ja Hema paimentolaisten sota Koillis-Kongossa on tappanut samalla ajanjaksolla kaksi kertaa enemmän ihmisiä. Harvalla on some-profiilikuvassaan niiden lippuja.

Viimeisen 25 vuoden aikana Kongon sisällissodaksi kutsuttu konfliktien rypäs on vaatinut yhteensä 3,2 miljoonaa uhria, kun samalla ajanjaksolla Israelin ja Palestiinan konfliktissa on kuollut 8166 henkilöä.

Etelä-Sudanin Juba ja Dinka kansojen raaka ja monipolvinen sota on tuottanut valtavasti videoita ja kuvia järkyttävästä kansanmurhasta, seksuaalisesta väkivallasta, ruumiiden rekkalasteista. Muutamassa vuodessa viisitoistakertainen määrä kuolleita Israelin ja palestiinalaisten konfliktiin verrattuna. Mutta nämä kuvat ja videot eivät trendaa X:ssä.

Miksi meitä kiinnostaa Israelin ja Palestiinan konflikti niin paljon, verrattuna 2014 alkaneeseen Saudi-Arabian ja Jemenin kokoajan käynnissä olevaan konfliktiin, joka on tappanut noin tuplasti enemmän (227,000) kuin kaikki Israelin ja arabien konfliktit yhteensä?

Vastaus: Koska blogikirjoittaminen, puhuminen, päivittäminen ja mielenosoittaminen palestiinasta on enemmän oman sielun meikkaamista kuin blogikirjoittaminen, puhuminen, päivittäminen ja mielenosoittaminen Hema ja Lendu kansojen sodasta.

Je est un autre

Israel-Arabit konfliktiin meidän on helpompi projisoida omat identiteettimme. Israel-Palestiina konfliktissa näyttäytyy kontrasti meidän ja muiden välillä. Emme näe itseämme Jemenissä tai Kongossa.

Vauras liberaalidemokratia, jonka asukkaat näyttävät meiltä, jotka elävät samanlaisia elämiä kuin me vastaan suuri toiseus: Palestiina, joka on erilainen kuin me. Palestiina-Israel konflikti, on peili, jonka kautta voimme nähdä oman rumuutemme ja kauneutemme suhteessa toiseuteen.

Kun Narkissos kuoli, metsän jumalattaret ilmaantuivat ja löysivät makean järven muuttuneena suolaisten kyynelten järveksi. ”Miksi itket?” kysyivät jumalattaret. […]
”Itken Narkissoksen tähden, mutten koskaan huomannut hänen kauneuttaan. Itken sillä aina kun hän polvistui äärelleni, näin hänen silmistään oman kauneuteni kuvajaisen.”

Paolo Coelho 1988.

Minä määrittyy muiden kautta. Runoilija Arthur Rimbaudin sanoin: ”Je est un autre”, eli ’minä on toinen’. Olemme eromme muihin. Siitä miksi toiseudet ovat välttämättömiä omaidentiteetin rakentumiselle kirjoitin tässä tekstissä. Lukuaika 6 min.

Olennaista siinä miksi Israel-Palestiina konflikti herättää niin paljon keskustelua on sen ymmärtäminen millä keinoin ihmiset tavoittelevat positiivista omaidentiteettiä. ”Miten minun tulisi suhtautua konfliktiin, jotta pitäisin itsestäni?”

Positiivinen / negatiivinen omaidentiteetti

Ihmiset pyrkivät positiiviseen itsemäärittelyyn (Rubin & Hewstone 1998). Koska ihmisten itsemäärittelyynsä sisällyttämät ryhmäkäsitteet ovat keskeinen osa itsemäärittelyä kun sisäryhmällä menee hyvin sisäryhmään kuuluvien ihmisten itsetunto nousee (Kite & Whitley 2010).

Ryhmäinvälisen tunneteorian (Turner 1987, Miller 2004) mukaan ihmiset näkevät itsensä ryhmän vaihtokelpoisina mallikappaleina ennemmin kuin uniikkeina yksilöinä. Ihmiset reagoivat tunnetasolla kun tapahtumat vaikuttavat sisäryhmään (Miller 2004).

Meille tulee erityisen hyvä itsetunto, positiivinen omaidentiteetti, silloin kun tapahtuu jotain, tai teemme jotain, joka tukee näkemystämme itsestämme erityisen voimakkaina, syyttöminä tai moraalisina.

Meille tulee erityisen huono itsetunto, negatiivinen omaidentiteetti, silloin kun tapahtuu jotain, tai teemme jotain, joka saa meidät näyttämään yhtä heikoilta, yhtä syyllisiltä, yhtä moraalittomilta kuin muut.

Käsittelen kolme narratiivia: 1. Pelko-voima -narratiivi. 2. Syyllisyys-syyttömyys -narratiivi. 3. Dekolonialismin narratiivi. Käsittelin tätä antropologian ’pelko-voima’ ja ’syyllisyys-syyttömyys’ kulttuurijaottelua tässä tekstissä. Lukuaika 5 min.

Pelko-Voima

Pelko-Voima kulttuurissa ihmistä motivoi pelko, joka ajaa hakemaan voiman kokemuksia.

Niille joiden identiteetti rakentuu Lännen voimalle Israel-Palestiina konfliktissa terroristien pahuus on todiste siitä, että palestiinalaiset ei-läntisten kulttuurien edustajina ovat kykenemättömiä eettiseen elämään. Vastaavasti heidän heikkoutensa ja alivoimaisuudesta todiste kulttuurisesta alemmuudesta. Heille Israelin voima tuottaa positiivista omaidentiteettiä.

Tämä kotijoukkueen voiman näkökulma on intuitiivisin. Sisäryhmän menestys tuottaa positiivista omaidentiteettiä. He ovat kuin me olemme. Heidän menestyksensä on meidän menestystämme. Läntisen monipuoluedemokratian, juutalaiskristillisen moraalin, liberaalin kulttuurin ja valistusaikaisen rationalismin etuvartio pimeässä ja barbaarisessa Lähi-Idässä.

Kongo tai Jemen ei kerro tarinoita voimastamme. Israel kertoo.

Syyllisyys-Syyttömyys

Syyllisyys-Syyttömyys dikotomiassa ihmistä motivoi syyllisyys, joka ajaa hakemaan syyttömyyden kokemuksia.

Kristinuskon, erityisesti protestantismin leviämisen ajamana ja vielä voimistuen maailmansotien seurauksena Euroopassa kulttuuri on kääntynyt voiman ihannoimisesta syyttömyyden ihannoimiseen. Nietszche puhuisi kääntymyksestä herramoraalista orjamoraaliin (Nietszhe 1886a; 1886b).

Niitä joiden identiteetti rakentuu Lännen moraalisuudelle ei häiritse jos ulkoryhmät eivät kunnioita ihmisoikeuksia, sillä mitä voisimmekaan odottaa meitä huonommilta, jotka ovat kykenemättömiä eettiseen elämään. Meidän vuolaat synnintunnustuksemme, meidän vaatimuksemme syyttömyyteen pyrkivästä lännestä ovat osoitus omasta henkilökohtaisesta ja oman ryhmämme ylemmyydestä. Syyllisyysjulistustemme avulla teemme itsetuntomme kannalta positiivisen vertailun itsemme ja toiseuden välillä. Vain omat syntimme ovat todella moraalisten olentojen syntejä.

Olemme varovaisia vaatimaan toiseudelta, Lähi-Idän, Afrikan tai Aasian kansoilta sitä, että nämä ottaisivat vastaan pakolaisia, leikkaisivat päästöjä, kunnioittaisivat ihmisoikeuksia tai kävisivät sotaa moraalisesti. Se heikentäisi moraalista ylemmyyttämme jos muut toimisivat meitä moraalisemmin.

Saksassa puhutaan syyllisyysylpeydestä (schuldstoltz). Se, että saksalaiset aktiivisesti katuvat, ruoskivat itseään menneestä syntisyydestään, itseasiassa tuottaa hyvää itsetuntoa. Saksalaiset ovat moraalisempia kuin japanilaiset, kiinalaiset, venäläiset, turkkilaiset ja niin edespäin, koska saksalaiset rakentavat temppeleitä ja laskevat seppeleitä omalle syyllisyydelleen. Ylevimpiä ovat vuolaimmin syntisyydensä tunnustavat.

Turner (1987) kertoo: Kun yksilöt määrittelevät itsensä tietyn sosiaalisen ryhmän jäseniksi he oppivat tai kehittävät ryhmälle itsemäärittelylle sopivia käyttäytymistapoja ja luopuvat tai oppivat pois tavoista, jotka ryhmän itsemäärittelyn mukaisesti eivät kuulu ryhmän stereotypioihin.

Olemme huolissamme naisten asemasta Länsimaisessa Puolassa, joka rajoittaa aborttioikeutta, mutta aborttioikeudet globaalissa etelässä ovat meille yhdentekeviä. Puolan toiminta ei sovi siihen miten haluamme nähdä itsemme. Samalla tavalla se miten Israel pommittaa siviilejä on kauhistus, mutta se miten Kim-Jong Un näännyttää nälkään omaa kansaansa sopii käsitykseemme barbaareista.

Hema ja Lendu -kansojen keskinäiset ihmisoikeusrikkomukset eivät koske meitä, joten niiden tuomitseminen ei tuota meille hyvää mieltä. Marssimme Yhdysvaltain poliisiväkivaltaa vastaan, vaikka Yhdysvalloissa poliisi ampuu kansalaisiaan neljänneksi vähiten Etelä- ja Pohjois-Amerikan valtioista. Kuitenkin liikaa suhteessa siihen miten haluamme käsittää itsemme. Se, että barbaarivaltioissa poliisit ampuvat ihmisiä on yhdentekevää.

Joka vuosi n. 100 henkeä tekee Tiibetissä polttoitsemurhan protestoidakseen Kiinan miehitystä. Se ei liikuta meitä. Tuomitsemme itsemme, koska toisin kuin muut, me emme ole barbaareja.

Israel-Palestiina kirvoittaa keskustelua, koska se herättää meidät taisteluun syyllisyydestä ja syyttömyydestä. Toiset perustelevat Israelin ja samalla omaa syyttömyyttä, toiset piehtaroivat syyllisyydessä pyhittääkseen itsensä ja vapautuakseen tuomitsemalla.

Israel-Palestiina herättää näistä syistä erityisen paljon tunteita ja ihmiset keskustelevat ollakseen niistä eri mieltä keskenään.

Dekolonisaatio

Kylmässä sodassa Neuvostoliitto tuki arabeja ja USA Israelia. Seurauksena globaaliin laitavasemmistoon ja oikeistoon on iskostunut heimoperinne tietyn osapuolen tukemisesta. Tämä itsessään takaa poliittisia jakolinjoja myötäilevän keskustelun aiheesta. Kuitenkin eräs pieni akateeminen ja radikaali osa vasemmistosta pistää silmään erityisellä tavalla.

Harvardin yliopistossa 34 opiskelijajärjestöä julkaisi kirjeen, jossa kirjoitettiin: ”Pidämme Israelia yksin vastuussa kaikesta väkivallasta, jotka seuraavat vuosikymmenten miehityksestä.” Kirje kaikuu sitä miten Noam Chomsky piti Yhdysvaltoja yksin vastuussa Pol Potin kommunistihallinnon lahdatessa neljänneksen Kamputsean väestöstä. Kaikuu sitä miten monet länsimaalaiset, näkevät Läntisen sivilisaation yksin vastuussa kehitysmaiden köyhyydestä.

Moderni antikolonialisti paitsi tuomitsee kolonialismin, myös korostaa sitä miten Suomikin on kanssasyyllinen kolonialismiin. Kriittisen rotuteorian kautta moderni antirasisti näkee valkoiset länsimaalaiset yksin vastuussa ei-valkoisten ongelmista. Moderni antirasisti paitsi tuomitsee rasismin, myös muistaa korostaa omaa osasyyllisyyttään.

Miksi amerikkalaiset opiskelijat pitävät Israelia yksin syyllisenä kaikkeen väkivaltaan Palestiinassa, mukaanlukien Hamasin siviileihin kohdistamiin raiskauksiin, joukkomurhiin ja ohjushyökkäyksiin? Mitä opiskelijat tarkoittavat kun puhuvat dekolonisaatiosta palestiinan kontekstissa?

Herännäisvasemmistolaiseen maailmankatsomukseen kuuluu olennaisena osana läntisen sivilisaation, erityisesti valistusrationalismin ja vapaan markkinatalouden rooli kaiken pahan alkuna ja juurena. Ajatus on kerrostunut seuraavasti:

• Pohjalla on Platonin ajatus siitä, että alkutila on jumalallinen täydellisyys ja inhimillinen kehitys on epätäydellistänyt maailman (370eea; 385eea).

• Rousseau jatkaa ajatusta ja toteaa ihmisen olleen luontaisesti hyvä aiemmassa yhteiskunnallisen kehityksen vaiheessa, kunnes länsimainen kulttuuri korruptoi hänet pahuuteen (1755; 1762b; Lovejoy 1923).

• Päälle valetaan Hegeliläinen dialektiikka, jonka mukaan historia on vääjäämätön ja usein väkivaltainen yksiulotteinen matka, jossa yhteiskunta muuttuu pikkuhiljaa enemmän paratiisiksi kun se tulee tietoiseksi itsestään rikkomalla laatikon kyetäkseen ajattelemaan sen ulkopuolella suuremmassa laatikossa ja taas rikkoen sen laatikon kyetäkseen ajattelemaan alati suuremmassa laatikossa, kunnes kaikki laatikot on rikottu ja kaikki hämmennys kuorittu pois (1807).

• Perään tulee Marx kuvaten historian kehityksen kamppailuna sorrettujen ja sortajien välillä, jossa historia etenee kohti Hegelin ja Platonin paratiisia askel askeleelta sorrettujen voittaessa sortajat ja rikkoessa sortajien ylläpitämät ajattelua kahlitsevat laatikot vallankumouksissa (Marx & Engels 1818).

• Gramschi lisää, että suurin este sorrettujen voiton tiellä on sortajien ylläpitämä ajattelun laatikkoa perusteleva kulttuuri, johon sorretut sosiaalistetaan hyväksymään sorto (1947).

• Marcusen kriittinen teoria esittää Neuvostoliiton ym. epäonnistumisen syyksi sen, etteivät 1900-luvun kommunistit onnistuneet kuorimaan pois länsimaisen rationalismin kulttuuria ja siksi uusinsivat läntisen kulttuurin sorron yrittäessään luoda vapaata yhteiskuntaa (1958). Tarvittaisiin paljon vallankumouksellisempi kulttuurinen ja institutionaalinen vallankumous kuorimaan pois sisäistetty sorto ja rikkomaan laatikko ihmisten mielistä.

• Päälle kerrostuu Fanonin ajatus siitä miten ei-eurooppalaiset kansat on aivopesty länsimaiseen kulttuuriin, ajettu heidän ajattelunsa Läntiseen sortavaan laatikkoon, kolonisaation kautta ja miten paitsi kolonisoitujen, myös kolonisoijien on kyettävä pyyhkimään aivonsa, eli dekolonisoimaan mielensä ja poliittinen maailmansa, jotta ihmiskunta voisi edetä kohti parempaa tulevaisuutta (1961).

• Ymmärtääksemme amerikkalaisia opiskelijaradikaaleja, meidän vielä huomattava ajatussedimenttien pintakiilteenä Freiren ’sorrettujen pedagogia’, jossa koulutuksen lähtökohdaksi otetaan oppilaiden tietoisuuden kehittäminen ymmärtämään läntisen yhteiskunnan sorto ja alistus, ymmärtämään laatikko ja ajattelemaan sen ulkopuolelta (1968).

Isaac Gottesman (2016) ja James Lindsay (2022) kuvaavat miten em. teoriaperinteestä on muodostunut erityisesti Yhdysvaltojen koulutusinstituutioissa suosittu maailmankatsomus ja miten koulutuksen päämäärää on pyritty kehittämään pois työelämätaitojen oppimisesta kohti laatikon kyseenalaistamista, sekä kaikkien sorron ja alistamisen muotojen vastaista taistelua.

Opiskelijat syyllistetään etuoikeuksistaan, joiden esitetään olevan seurausta läntisestä alistuskulttuurista. Aktivismi alistuskulttuurin kuorimiseksi pois esitetään tapana työskennellä syyllisyydestä vapautumisen puolesta.

Populäärikulttuurissa teoriaperinteen tämänhetkisen kehityksen tilaan viitataan uudella termillä ”woke”, vaikkakaan se ei sisällä mitään olennaisesti uutta suhteessa 1960-luvun lopun uusvasemmistolaisuuteen. Painotuksen siirtyminen pois taloudellisesta alistamisesta kohti rodullista, sukupuolista ja muuta kulttuurista alistamista kohtaan on vain edelleen syventynyt.

Israelin ja palestiinan kontekstissa ajatus rakentuu jotakuinkin näin:

Kaikki sorron muodot limittyvät länsimaalaisen, valkoisen ylivallan, heteronormatiivisuuden ja valistusrationalismin intersektionaalisessa matriisissa, jossa palestiinalaisten taistelu läntistä sortoa vastaan on osa sukupuolivähemmistöjen, köyhien, rodullistettujen ja muiden sorrettujen yhteistä taistelua läntisen alistuskulttuurin kuorimiseksi pois.

Israel edustaa kehittyneintä, eli korruptointuneinta, länttä ja se on konfliktissa voitolla, joten se on kiistatta sortaja. Kaikki toimet joihin sorrettu joutuu turvautumaan pyhittyvät sen jalon päämäärän kautta, jota kohti sorrettu vie kamppailunsa kautta koko maailmaa. Kaikki yritykset näyttää Israelin toimet oikeutettuina on osa aivopesua, jolla sorretut pyritään saamaan hyväksymään oma sortonsa.

30.3.1972 kolme japanilaista turistia toteutti Lodin lentokentän joukkomurhan Israelissa. Miksi nuoret japanilaiset matkustavat Israeliin tekemään terrori-iskun? He kuuluivat Palestiinan Vapautuksen Kansanrintaman sisarjärjestöön Japanin Punaiseen Armeijakuntaan.

Kuten kriittinen feministi ja filosofi Judith Butler sanoi 2006: ”On tärkeä nähdä Hamas ja Hezbollah progressiivisina liikkeinä, jotka ovat vasemmalla, osana globaalia vasemmistoa”. On hyvä ymmärtää, että progressiivisuudella Butler tarkoittaa progressiota kohti parempaa maailmaa, joka on vapaa kaikista sorron muodoista. Hamas ja Hezbollah ovat vasemmistolaisia liikkeitä, koska ne taistelevat sortoa vastaan.

Teoria on ajaton ja paikaton, se sopii Hamasin hyökkäykseen lokakuun 7. 2023 Israelilaisia siviilejä vastaan aivan yhtä hyvin kuin se sopi 50-60-lukujen taitteessa Ranskan ja Algerian sotaan, jonka kontekstissa kirjoitettiin seuraava teksti:

Kun viimeinkin kolonisti on tapettu, poistettu maasta tai sulautettu, kadonneen vähemmistölajin tilalle tulee sosialistinen veljeys.
Eikä sekään riitä: taistelija harppoo kaikki askelmat kerralla. […]
Hän on kerjäläinen joka taistelee kurjuudessaan vahvasti aseistautuneita rikkaita vastaan. […]
Voittoa ei saavuteta ilman kauhistavia menetyksiä. Siirtomaa-armeija julmistuu ja panee toimeen etsintöjä, ratsioita, väestönsiirtoja ja rangaistusretkiä; naisia ja lapsia surmataan. […]

Me (eurooppalaiset) olemme kylväneet tuulta; myrsky on hän. Koska hän on väkivallan lapsi, hän ammentaa siitä inhimillisyyttään joka hetki: me olimme ihmisiä hänen kustannuksellaan, hän tekee itsestään ihmisen meidän kustannuksellamme.
Toisenlaisen, korkeatasoisemman ihmisen.

Jean Paul Sartre esipuheessaan Frantz Fanonin kirjaan ’Sorrettujen yöstä’ 1961 s.24.

Teorian mukaan Gazassa 7.10.2023 oli käynnissä dekolonisaatio, jossa Hamas-taistelija, Israelilaisen väkivallan lapsi, teki itsestään ihmistä oikeutetusti israelilaisten kustannuksella. Edisti maailmanhistoriaa kohti koko ihmiskunnan vapautumista.

Sitä kuka on hyvä ja kuka paha tässä tarinassa ei ratkaise se kuka tekee hyvää ja kuka pahaa. Sen ratkaisee se keitä toimijat ovat. Mitä he edustavat. Israelilaiset ovat Mr. Smith, jotka haluavat pitää globaalin limittyvien sorron muotojen ja ajattelua kahlitsevan matriisin vallassa.

Teon, vaikkapa siviilin surmaamisen, moraalinen arvo määrittyy sen kautta onko siviili kolonialisti, eli Mr. Smith, vai kolonisoitu, eli Neo. Viekö surma maailmaa kohti vapautumista, vai kahlitseeko se maailmaa sortoon.

Lähteet