Luku 2. Oletukseni todellisuuden luonteesta
Edellinen alaluku: 1.2. Mitä kirjoitan
Seuraava alaluku: 2.1. Todellisuuden ilmaantuminen
Minkälaisessa todellisuudessa elämme?
Mikä tahansa käsitteistys ‘vapaudesta & vallasta’ sosiaalisina ilmiöinä ennaltaolettaa käsityksen ‘sosiaalisesta todellisuudesta’.
Mikä tahansa käsitteistys sosiaalisesta todellisuudesta ennaltaolettaa käsityksen siitä ‘yleisestä todellisuudesta’, josta sosiaalinen todellisuus ilmaantuu, jota vasten sosiaalinen todellisuus on taottu.
Tarina on aloitettava vallan ja vapauden taustasta, todellisuudesta, alasimesta.
Hahmotan ‘luurangon’, jonka varaan seuraavissa luvuissa ripustan käsitteistykseni vallasta ja vapaudesta. Kuvaan pelkistetyssä muodossa niitä keskeisiä ajatuksia, niitä työkaluja, joita myöhemmin sovellan sosiaalisen todellisuuden ymmärtämiseen. Määrittelen yleiset mekanismit, samat työkalut atomeista ajatuksiin, kemiallisista sosiaalisiin ilmiöihin.
Kaikki asiat tarvitsevat itsensä ulkopuolisen syyn. Kaikki asiat ovat osia järjestymisen ja epäjärjestymisen prosesseissa. Kaikki asiat ovat toiminnan järjestelmiä. Kaikki saavat olemuksensa keskinäisistä suhteistaan. Ilmaannuttavat uutta järjestystä, josta ilmaantuu uudenlaisia käyttäytymisen kaavamaisuuksia. Ovat itse omaa kehitystään kiihdyttäviä. Kehittyvät hierarkkisina kompleksisuuden tasoina. Kaikki asiat ovat vuorovaikutuksellisissa osa-kokonaisuussuhteissa keskenään niin, että osat rakenteistavat kokonaisuudet ja kokonaisuudet rakenteistavat osat ja kehittävät todellisuuden evoluutiota eteenpäin.
Alaluvut:
2.1. Todellisuuden ilmaantuminen
Aloitan kysymyksellä todellisuuden ilmaantumisesta. Kaikilla asioilla on oltava itsensä ulkopuolinen syy. Välttääksemme kehäpäätelmän aivan alussa jonkin on täytynyt aiheutua ilman aiheuttajaa, jotta todellisuus voisi olla olemassa. Itsensä aiheuttaja. Liikkumaton liikuttaja. Jokin epätodellinen. Miksi ei kutsuisi tätä jotakin ‘Jumalaksi’.
Conan Barbaari (1982)
Aivan alussa on vain energia. Energian vuorovaikutuksesta muodostuvat ‘asiat’. Ensin partikkelit, perässä kaikki muu. Kaikki ‘asiat’ ovat vain energian käyttäytymisen muotoja. Mitään ei synny. Mitään ei katoa. Energiasta ilmaantuvat vuorovaikutteisen toiminnan säännönmukaisuudet ‘järjestyvät’ ja ‘epäjärjestyvät’. Substanssia ei ole olemassa. Ainoastaan energia on olemassa. On olemassa ainoastaan toimintaa. Kaikki ‘asiat ovat toiminnan järjestelmiä’.
Tämä yksinkertainen teksti on hyvin tärkeä koko tulevan tekstisarjan kannalta. Se tekee yksinkertaisen väittämän. Kaikki on toimintaa. Kaikki on asioiden välisiä suhteita. Mitään muuta ei ole olemassa. Tämä on olennaista sille tavalle miten myöhemmin ymmärrän sosiaalisia instituutioita.
Kaiken ymmärtäminen toiminnaksi tarkoituksellisesti hämärtää sellaisten asioiden välisiä rajoja kuten ‘yhtiö’, ‘teräs’, ‘ahma’ tai ‘kieli’. Sosiaaliset instituutiot ovat yksilöiden välisestä toiminnasta ilmaantuvia asioita, yhtälailla kuin fysikaalisessa todellisuudessa partikkeleiden välisestä toiminnasta ilmaantuvat atomit. Tulen oletukseen, että ‘valtiolla’, tai ‘avioliitolla’ on pienempi laadullinen ero suhteessa asioihin kuten ‘miekka’, tai ‘vesi’, kuin mitä yleensä todelllisuuden käsitteistyksissä oletetaan.
Conan Barbaari (1982)
Edellisen tekstin perään selitän oletukseni siitä miten toiminnasta ilmaantuu asioiden kehittyminen. Miten alkuräjähdyksestä jossa on ollut vain yhtä asiaa, on voinut kehittyä uusia asioita. Oletan, että kaikki on pohjimmiltaan energiaa. Oletan, että energia on toimintaa. Päättelen, että kaikki ‘asiat’, ovat toiminnan järjestelmiä.
Esitän, että energiasta ilmaantuneet ‘asiat’ ovat vuorovaikutteisia toiminnan järjestelmien kokonaisuuksia. Kokonaisuudet ovat osiinsa nähden uutta ja erilaista, sillä ne sisältävät uuden osien vuorovaikutuksen, jota osat eivät sisältäneet. Koska kaikki asiat ovat käyttäytymistä on tuo uusi vuorovaikutus se mikä erottaa veden ominaisuudet sen osien, vedyn ja hapen ominaisuuksista.
Itsestään ulkopuolisten syötteiden ympärille järjestyvät järjestelmät kiihdyttävät omaa kehitystään. Järjestelmäkokonaisuuksista ilmaantuu uudenlaisia järjestelmäkokonaisuuksia, joilla on uudenlaisia ominaisuuksia, joista ilmaantuu taas uudenlaisia järjestelmäkokonaisuuksia, joilla on taas uudenlaisia ominaisuuksia.
Tässä tekstissä selitän ‘autokatalyysin’ käsitteen, joka on olennainen kaikille tämän jälkeen tuleville teksteille.
Conan Barbaari (1982)
Koska kaikilla seurauksilla on sama alkusyy todellisuus rakentuu yhtenä oksistoisena syy-seuraussuhteiden ketjujen vyyhtinä. Todellisuus pysyy olemassa vain jatkuvassa liikkeessä: se elää järjestyksen ja epäjärjestyksen epävakaassa tasapainossa, kuin toiminnan myrsky. Yhtenäinen toisiinsa vaikuttavien järjestelmien struktuuri. Yksi, dynaaminen prosessiverkko.Yksi ‘järjestymisen’ ja ‘epäjärjestymisen’ prosessi.
Annan esimerkin asioiden muodostumisesta. Kiven, kolmion, Mikaelin identiteetti ei ole pysyvä asian itsensä ominaisuuksista kumpuava määre, vaan dynaaminen, suhteissa rakentuva prosessi.
Identiteetti syntyy yksilöiden identiteettien välisestä vuorovaikutuksesta: jatkuvan sulautumisen ja eriytymisen kautta ihmiset kutovat sosiaalista kudosta, joka synnyttää ja muovaa uudelleen ryhmiä ja rajoja. Identiteetti on emergentti, verkottunut ja jatkuvasti muovautuva yhteenkuuluvuuden ja erottumisen kautta.
2.4.2. Identiteettien fuusio ja fissio
Sosiaalinen identiteetti syntyy identiteettien fuusion (yhteenliittymisen) ja fission (eriytymisen) vuorottelusta. Yhteiset merkitykset ja tavoitteet vetävät ihmisiä yhteen, kun taas erot ja konfliktit erottavat, muodostaen ja muuttaen jatkuvasti ryhmiä, rajoja ja verkostoja. Lopputulos on monitasoinen, päällekkäinen ja alati muuntuva sosiaalinen kudos.
Conan Barbaari (1982)
Mikään asia ei voi olla olemassa yksin. Asiat luovat toinen toisensa keskinäisestä vuorovaikutussuhteestaan. Toistuvan prosessin evolutiivisessa kausaatiossa asiat ovat toinen toistensa toiminnan syitä ja seurauksia. Ne saavat olemuksensa, merkityksensä, ominaisuutensa toinen toisiltaan. Asiat syntyvät niiden suhteista.
Järjestelmät tulevat osiksi järjestelmien järjestelmiä. Järjestelmien järjestelmistä muodostuu kokonaisuuksia, joissa ilmaantuu uusia ominaisuuksia, joita ei voida palauttaa osajärjestelmien ominaisuuksiin. Energiasta tulee jotain enemmän kuin energiaa. Energiasta tulee kokonaan erilaisia asioita.
Alkuräjähdyksestä on ilmaantunut energian lisäksi kahvia, ihmisiä, valtioita. Tässä tekstissä selitän ’emergenssin’ käsitteen, joka on yhtälailla olennainen kaikille seuraaville teksteille. Yhdessä autokatalyysin kanssa ‘autokatalyyttinen emergenssi’ on käsitteellinen perusmallini kaikkien asioiden luonteille, vuorovaikutukselle ja kehitykselle.
Kompleksisuus kasvaa siirryttäessä tasolta seuraavalle.
Tässä tekstissä selitän miksi on olemassa vain rajallinen määrä kohtuullisen selkeärajaisia asioiden luokkia. Miksi on vain 118 alkuainetta, miksi jokainen vetymolekyyli käyttäytyy ennustettavasti samalla tavalla?
Koko todellisuus järjestyy yhtenä osa-kokonaisuussuhteiden ja syy- seuraussuhteiden oksistoisten ketjujen vyyhtinä, jossa jokaisella järjestelmähierarkian tasolla ilmaantuu kokonaan uusia ominaisuuksia, uudenlaisia käyttäytymisen kaavamaisuuksia. Todellisuus kehittyy hierarkkisina ‘kompleksisuuden tasoina’.
Piirrän järjestelmien kehityksestä S-käyrän. Nykäyksittäinen muutos toiminnan tasapainotilasta toiseen. Vain ne asiat ovat olemassa, jotka löytävät vuorovaikutusjärjestelmässään jatkuvuuden mahdollistavan tasapainon. On rajallinen määrä erilaisia mahdollisia tasapainotiloja. Sovellan tätäkin käsitettä myöhemmin sellaisenaan sosiaalisen todellisuuden, sosiaalisen kehityksen ja sosiaalisen järjestäytymisen muotojen ymmärtämiseen.
2.7. Kokonaisuuden vaikutus osiin
Tämä teksti määrittelee ‘supervenienssin’ käsitteen. Miten kokonaisuuden emergentit ominaisuudet rajaavat, ohjaavat ja mahdollistavat osien käyttäytymisen säännönmukaisuuksia.
Supervenienssin käsitettä sovellan myöhemmin biologian ja sosiologian suhteuttamiseen, sekä yksilöiden ja yhteisön ominaisuuksien suhteen käsitteistämiseen.
Osien vaikutus kokonaisuuksiin.
2.7.1. Sosiaalinen supervenienssi
Yksilön ominaisuudet supervenoivat alempien tasojen, geenit, hermosto, materiaalinen ympäristö, tiloihin, kun taas yksilöiden geneettiset ja psykologiset piirteet subvenoivat yhteisöjen sosiaalisen käyttäytymisen säännönmukaisuuksia. Vaikutus on kaksisuuntainen ja co-evolutiivinen, mutta osien rajaava ja mahdollistava voima on alkuperäisempi, koska osat edeltävät ja ilmaannuttavat kokonaisuudet.
2.8. Osien vaikutus kokonaisuuteen
Tämä teksti määrittelee ‘subvenienssin’ käsitteen. Miten osien käyttäytymisen säännönmukaisuudet rajaavat, ohjaavat ja mahdollistavat kokonaisuuden käyttäytymisen säännönmukaisuuksia.
Subvenienssin käsitettä sovellan myöhemmin biologian ja sosiologian suhteuttamiseen, sekä yksilöiden ja yhteisön ominaisuuksien suhteen käsitteistämiseen.
2.8.1. Geneettinen subvenienssi
Yksilöiden perinnölliset ominaisuudet rajaavat, ohjaavat ja mahdollistavat yhteisöjen sosiaalisen käyttäytymisen säännönmukaisuuksia. Geenit vaikuttavat käyttäytymistaipumuksiin kehityksen ja hermoston kautta, mutta vaikutus on tilastollinen ja ympäristö- sekä kulttuuririippuvainen, ei deterministinen.
Populaatiotasolla taipumusten jakaumat suuntaavat sitä, millaiset normit, instituutiot ja yhteistyö/konfliktin muodot ovat todennäköisiä; geenit ja kulttuuri kytkeytyvät co-evolutiivisesti eri aikaskaaloilla.
Johtopäätös: osien (geenien) subvenienssi on periaatteessa ensisijainen suhteessa yhteisölliseen supervenienssiin, sillä se avaa ja sulkee mahdollisuustilaa sille, millaisia yhteiskunnallisia järjestyksiä voi ilmaantua.
2.8.2. Materiaalinen subvenienssi
Fyysisen ympäristön ja teknologian ominaisuudet rajaavat, ohjaavat ja mahdollistavat sekä geneettisten että sosiaalisten rakenteiden säännönmukaisuuksia.
Resurssit, energia, maantiede, ilmasto ja taudit muokkaavat kannustimia ja kustannuksia, joiden puitteissa tietyt käyttäytymistaipumukset, normit ja instituutiot valikoituvat todennäköisiksi; vaikutus on tilastollinen, polkuriippuvainen ja eri aikaskaaloilla toimiva, ei deterministinen. Samalla ihmiset muokkaavat materiaalisia olosuhteitaan, joka tuottaa takaisinkytkentävaikutuksia geeni- ja yhteiskuntatason kehityskulkuihin.
Mutaatio on satunnaisen vaihtelun lähde kaikilla tasoilla, geeneistä ideoihin ja instituutioihin, joka pitää kehityksen avoimena. Todellisuus ei ole ennalta määrätty: kaaos, alkuarvoherkkyys ja verkostojen kytkeytyneisyys voivat moninkertaistaa pienet häiriöt suuriksi rakenteellisiksi muutoksiksi.
Useimmat muutokset ovat neutraaleja tai haitallisia, mutta suotuisat poikkeamat todennäköisemmin kiinnittyvät pysyviksi valinnan, autokatalyysin ja polkuriippuvuuden kautta. Jännite satunnaisuuden ja rakenteellisten rajoitteiden välillä tekee kehityksestä monipolkuisen ja luovan. Tämä on perusta myöhemmälle vapauden käsitteelle.
Conan Barbaari (1982)
Kokonaisuus ja osat rakenteistavat toinen toisiaan. Muutos kokonaisuuden tasolla aiheuttaa muutoksen osissa ja päinvastoin. Autokatalyyttisen emergenssin prosessissa kokonaisuudet ja osat kehittävät toinen toisiaan ja ilmaannuttavat uutta kompleksisuutta. Koko todellisuus kehittyy evolutiivisessa prosessissa.
Tätä evolutiivisen kehittymisen käsitettä sovellan myöhemmin sosiaalisen muutoksen ymmärtämiseen.
Evoluution mahdollisuushorisontit kasvavat siirryttäessä ylöspäin kompleksisuuden tasojen hierarkiassa. Mitä suurempi ja monimutkaisempi kokonaisuuksien, kokonaisuuksien, …, kokonaisuus, sitä helpommin siinä tapahtuu muutoksia, jotka löytävät uusia tasapainotiloja. Todellisuuden evoluutio nopeutuu eksponentiaalisesti.
Käytän myöhemmin kehityshorisontin käsitettä sosiaalisen muutoksen ymmärtämiseen, yksilön ja yhteisön suhteen käsitteistämiseen, sekä sosiaalisen ja biologisen todellisuuden välisen suhteen ymmärtämiseen.
Sosiaalinen todellisuus ei ole todellisuuden evoluution päätepiste. Todellisuus tulee ilmaannuttamaan jatkuvasti uutta kompleksisuutta, jatkuvasti eksponentiaalisesti nopeutuvaa evoluutiota.
Spekuloin tekstissä evoluution seuraavia askelia maapallolla. Pohjustan tällä tekstillä keskustelua, jonka käyn luvun lopussa todellisuuden tarkoituksesta.
2.11.1. Geneettiset rakenteet & muutos
Geneettisen arkkitehtuurin piirteet muovaavat käyttäytymistaipumusten jakaumia. Nämä jakaumat asettavat rajoja ja mahdollisuuksia: tietyt normit, instituutiot sekä yhteistyön ja konfliktin muodot tulevat todennäköisiksi tietyissä materiaalisissa olosuhteissa.
Kulttuuri ja teknologia voivat nopeasti uudelleenkanavoida taipumuksia, mutta geeni-ympäristö-kulttuuri -palaute muokkaa pitkällä aikavälillä myös itse valintapaineita. Geneettisten osien rajaava ja mahdollistava voima on periaatteessa ensisijainen kehityshorisontin määrittäjä, sillä se avaa tai sulkee sen mahdollisuustilan, jossa yhteiskunnallinen muutos voi ilmaantua.
2.11.1. Materiaaliset rakenteet & muutos
Materiaalisten rakenteiden ominaispiirteet rajaavat, ohjaavat ja mahdollistavat yhteiskunnallista muutosta. Ne muokkaavat kannustimia, mittakaavaetuja ja koordinaation kustannuksia.
Shokit ja kynnysilmiöt voivat sysätä järjestelmiä uusiin järjestysmuotoihin; samalla ihmiset muokkaavat ympäristöään, mikä palautuu geeni‑ ja instituutiotason valintapaineisiin. Materiaalinen subvenienssi avaa ja sulkee sitä mahdollisuustilaa, jossa sosiaalinen muutos voi ilmaantua.
Todellisuus sisältää olennaista aitoa satunnaisuutta. Lisäksi todellisuus sisältää kaoottisia järjestelmiä. Nämä kaksi ominaisuutta yhdessä tekevät todellisuudesta olennaisen arvaamattoman.
Tällä tekstillä pohjustan seuraavia tekstejä, jotka määrittelevät ajattelun vapauden. Tulevaisuutta ei ole määrätty. Mikään mikä tapahtuu, ei tapahdu välttämättä, kaikki voisi tapahtua toisin.
2.13. Aivot
Aivot ovat neuronien järjestelmä, jossa kvanttitason muutokset riittävät synapsien ohjaamiseen. Rekursiivinen ajattelu voi uudelleenjärjestää neuroniverkkojen automaattisia reaktioita kohdattuihin ärsykkeisiin.
Ajattelun ja neuroniverkkojen autokatalyyttisellä evoluutiolla
2.14. Ajatukset
Ajatukset syntyvät keskinäisistä suhteistaan, käsitteiden eroista toisiin käsitteisiin. Ajatukset ovat autokatalyyttisiä emergenssiä tuottavia evolutiivisia järjestelmiä.
Ihmiset kykenevät kahdenlaiseen ajatteluun. Yhtäältä suoraan alitajuiseen, automaattiseen, kyseenalaistamattomaan oman koodin suorittamiseen. Toisaalta ihmiset kykenevät rekursiiviseen, tietoiseen, harkitsevaan oman koodin arvioimiseen.
Vapaus on kykyä
2.15. Vapaus
2.16. Todellisuuden tarkoitus
Todellisuuden tarkoitus, niikuin kaikkien muidenkin asioiden, on kehittyä kohti tasapainoa. Välttää oma tuhoutumisensa joko kaiken totaalisessa järjestymisessä tai epäjärjestymisessä. Ehtiä evoluutiossa riittävän pitkälle ennen universumin lämpökuolemaa. Kehittää niin suuri valta, että todellisuus saisi vapauden omaan kohtaloonsa.
Lähdeluettelo:
Sisällysluettelo:
Johdanto ja sisällys tähän lukuun.
Koko artikkelisarjan sisällys.