Tag: Valta ja vapaus

Luku 2: Oletukset todellisuuden luonteesta.
Edellinen alaluku: 2.11.1. Geneettiset rakenteet & muutos
Seuraava alaluku: 2.11.3. Sosiaaliset rakenteet & muutos

Sapient paradox

Biologisesti nykyisenkaltainen ihminen on ollut olemassa 315,000 vuotta (Hublin et al. 2017). Sosiokulttuurisesti nykyisenkaltainen ihminen on ollut olemassa ainakin 50,000 vuotta (Skoyles & Sagan 2003). Miksi siis sivilisaation kehittyminen kesti niin kauan? Miksi ihmiskunta oli jumissa esihistoriallisen kehityksen vaiheessa niin pitkään?

Sahlinsin (1968) laskelmien mukaan tämän päivän metsästäjä-keräilijät työskentelevät vain n. 20 tuntia viikossa ruokansa eteen. Kun välittömät tarpeet on tyydytetty ei ole mieltä ponnistella ruokaylijäämien tai tavaroiden tuottamiseksi enempää kuin mitä jaksaa kantaa mukanaan seuraavaan leiripaikkaan.

Verrattuna nykyaikaan paleoliittisen kauden kylmä ilmasto tarkoitti matalaa resurssitiheyttä, eli vähän kasvillisuutta ja eläimistöä per neliökilometri. Tällä vanhalla kivikaudella ruoan hankkimiseksi piti todennäköisesti tehdä töitä paljon pidempään kuin 20 tuntia viikossa.

Luonto rajoittaa ihmisryhmien koon siihen kuinka monta ihmistä päivämatkan säteeltä löytyvä metsästettävä ja keräiltävä ruoka voi elättää. Ihmiset ovat eläneet 315,000 vuotta (Hublin et al. 2017) tyypillisesti noin 50 hengen ryhmissä (Layton & O’Hara 2009).

Matala resurssitiheys pakotti ihmisryhmät pysymään pieninä niin, että ryhmä pystyi elättämään itsensä päivämatkan säteeltä löytyvällä ruoalla. Liian suureksi kasvaneen ryhmän oli pakko jakaantua ja levittäytyä suuremmalle alueelle. Kerättävän ja metsästettävän väheneminen pakotti ryhmät pysymään liikkeessä. Matalan resurssitiheyden pakottama jatkuva ryhmien jakautuminen ja liikkuminen levitti ihmiskunnan kaikille mantereille. Samalla sen vaikutuksesta ihmiskunta ei historiansa ensimmäisen 300,000 vuoden aikana kehittänyt kehittyneitä teknologioita tai korkeakulttuureja.

Neoliittisellä kaudella ilmasto alkoi lämmetä. Vanhan kivikauden, eli paleoliittisen kauden ja uuden kivikauden, eli neoliittisen kauden taitteessa noin 15,000eaa Natufiaanit muodostivat pysyvää asutusta nykyisen Israelin/Palestiinan alueella. He elivät metsästyksellä, kalastuksella ja villeillä viljakasveilla. Natufiaanien pysyvät yhdyskunnat olivat vielä perinteisen n. 50 hengen kokoisia (Coward & Dunbar 2014).

Lämpenemisen aikaansaama korkeampi resurssitiheys, enemmän kasveja ja eläimiä per neliökilometri, mahdollisti paikalleen jäämisen. Paikalleen jääminen mahdollisti ruokaylijäämien keräämisen ja varastoimisen talveksi. Esimerkiksi Yhdysvaltain koillisrannikon (Suttles 1968) ja Kalifornian (Bean & Lawton 1973) metsästäjä-keräilijöiden talous perustuu laajamittaiseen ruuan varastointiin vuodenajasta toiseen.

Ensin n. 300,000 vuotta ihmiskunnan sosiaalisessa rakenteessa ei tapahtunut juuri mitään muutoksia. Yhtäkkiä ihmisten autokatalyyttisen järjestelmän ulkoiset parametrit muuttuivat – lämpötila nousi. Tämä laukaisi ihmisten autokatalyyttisessä järjestelmässä kompleksistumisprosessin, joka on kestänyt nyt 15,000 vuotta eksponentiaalisesti kiihtyen. Ensin 300,000 vuoteen ei tapahtunut juuri mitään. Sitten yhtäkkiä tapahtui lähes koko ihmiskunnan historia.

Liikkuvat metsästäjä-keräilijäryhmät ovat jäsenmäärältään noin 50 hengen kokoisia ja heimon sisällä yksilöt saattoivat vaihtaa ryhmää useasti. Ryhmät itsessään jatkuvasti jakautuivat ja sulautuivat uudelleen. Paikalleen asettuminen pysäytti jatkuvan jakautumisen ja sulautumisen prosessin. Rarempi ruuan saatavuus mahdollisti ryhmien jäsenmäärän kasvun ja niiden kehittymisen yhteisöiksi.

Levantin alueella tehtyjen arkeologisten kaivausten perusteella yhdyskuntien jäsenmäärät kasvoivat neoliittisen kauden aikana hitaasti, mutta merkittävästi.

Havaintojen perusteella (Testart et al. 1982) metsästäjä-keräilijäyhteisöt, joiden paikalliset resurssit ovat mahdollistaneet paikalleen jäämisen ja ruokaylijäämien varastoinnin ovat kehittäneet suuren osan niistä uusista ominaisuuksista, jotka tyypillisesti liitämme maatalouden vallankumoukseen.

Materiaalinen rakenne oli erottava voima

Eri yhteisöt eriytyvät toisistaan, koska ne kohtaavat eri olosuhteissa erilaisia sisäisiä ja ulkoisia jännitteitä. Erilaiset ärsykkeet ohjaavat kohti erilaisia sosiaalisia ja geneettisiä rakenteita. Ne yhteisöt, jotka kohtaavat samanlaisia olosuhteita, saavat samanlaisia sisäisiä ja ulkoisia ärsykkeitä, niissä yleistyvät samanlaiset sosiaaliset ja geneettiset rakenteet.

Alueilla, joilla oli paljon kesytettäviä kotieläimiä ja paljon ravitsevia viljelyyn soveltuvia ruokakasveja, sekä suotuisa ilmasto kuten Itä-Aasiassa, Intiassa, Lähi-Idässä ja Euroopassa väestöntiheys kasvoi nopeasti ja alueilla kehittyi kompleksisia kulttuureja, jotka kehittivät kompleksista teknologiaa (Diamond 1997). Alueilla joilla ei ollut soveltuvia kotieläimiä, eikä runsaasti soveltuvia viljelykasveja ei kehittynyt yhtä tiheitä verkostoja, eivätkä kulttuurit päässeet kiihdyttämään omaa kehitystään yhtä nopeasti (ibid).

Erilaiset materiaaliset olosuhteet tekevät mahdollisiksi erilaiset tavat ratkaista hengissäpysymisen ongelma, ne mahdollistavat eriävät tuotantotavat.

Näen teknologiat ja talouden rakenteet puhtaasti sosiaalisina, ajattelun rakenteina, mutta se mahdollistaako ympäristö ruuan ylijäämät, energian ja metallit vai ei, sillä on ratkaiseva mahdollistava merkitys työnjaon ja työn erikoistumisen muodostumiselle. Yksilöiden väliset tuotantosuhteet ohjaavat yhteisön sosiaalisen rakenteen muodostumista (Marx 1859; 1867).

Alueen ilmastolla, eläimistöllä ja kasvillisuudella on alueen ihmispopulaatioihin ratkaiseva merkitys (Diamond 1997; McNeill & McNeill 2003). Joidenkin teorioiden mukaan perunan saapuminen Amerikasta nosti Pohjois-Euroopan maailmanherruuteen (McNeill 1999). Amerikoista tuodut uudet viljelykasvit, kuten maissi aiheuttivat väestön räjähtävän kasvun myös Afrikassa.

Muinaiset korkeakulttuurit tarvisivat kehittyäkseen hedelmällistä maata, sopivia viljelykasveja, sekä jokia tai sopivia meriä, jotka tekivät mahdolliseksi käydä kauppaa suurissa tavaramäärissä pitkien etäisyyksien yli. Pyramidit olivat Niilin, kikherneen, emmervehnän, sipulin, vihersalaatin, ohran ja linssien rajaamia, ohjaamia ja mahdollistamia.

Maantiede ratkaiseva siinä miten ajatukset, tavarat, teknologiat ja taudit ovat päässeet leviämään ihmisjärjestelmien välisissä verkostoissa (McNeill & McNeill 2003). Euroopassa sisämeret ja suuret joet ovat sitoneet suuria määriä ihmisiä laajoilta alueilta yhteen samoihin ajatusten- ja tavaranvaihdon verkkoihin (ibid). Samalla nämä meret, joet ja vuoristot ovat ehkäisseet sitä, että mikään yksi hierarkia olisi päässyt dominoimaan koko verkostoa niin, että vakaus olisi tukahduttanut kehityksen (ibid). Toisilla alueilla kuten esimerkiksi Saharan eteläpuoleisessa Afrikassa korkeakulttuurit usein kehittyivät niinikään jokien varsille. Songhai, Sokoto, Ghana, Mali, Kanem-Bornu, Zimbabwe, Kongo, Kush, Aksum, mutta Afrikan korkeakulttuurit kehittyivät kauas toisistaan. Tavaroiden ja ajatusten verkostot ja ennenkaikkea kilpailun verkostot eivät maantieteen takia päässeet Afrikassa kehittymään yhtä tehokkaiksi, hidastaen kehitystä (ibid). Toisilla alueilla kuten Kiinassa maantiede on edesauttanut koko verkon keskittymistä yhdeksi tehokkaaksi verkoksi kiihdyttäen kehitystä, mutta samalla hilliten kilpailua (ibid).

Maata viljelevät orjavaltiot kehittyivät itsenäisesti eri puolilla maailmaa. Niiden uskonnoissa ja hallinnon rakenteissa on paljon samaa. Arojen paimentolaiskulttuurit muistuttavat monelta osin toisiaan, sademetsien metsästäjäkeräilijöissä toistuvat samat piirteet. (Marx 1859; 1867).

Yhteisöillä Amazonilla, Kongossa tai Indonesiassa, joilla on samanlaiset materiaaliset olosuhteet – sademetsä, samanlaiset tuotantovoimat ja tuotantotapa – metsästys ja keräily, on samanlaisia toiminnan kaavamaisuuksia ja ominaispiirteitä. Näillä yhteisöillä on myös selkeitä eroja laajojen tasankojen paimentolaiskulttuureihin, saamelaisiin, touaregeihin, somaleihin, maasaihin, mongoleihin tai cimmerialaisiin, joilla taasen on keskenään luonnonolojensa ja tuotantotapojensa samankaltaisuuksista kumpuavia kulttuurisia ja institutionaalisia samankaltaisuuksia.

Materiaalinen rakenne antaa evolutionäärisen pelilaudan eliöille. Parhaiten materiaalisiin olosuhteisiin sopeutuvat eliöt tuottavat eniten kopioita itsestään ja vievät elintilan muilta eliöiltä. Sosiaalisiin järjestelmiin ja kulttuureihin pätevät samat säännönt. Skyytit tappoivat ja orjuuttivat cimmerialaiset, hunnit tappoivat ja orjuuttivat skyytit, oghuurit tappoivat ja orjuuttivat hunnit, tataarit tappoivat ja orjuuttivat oghuurit. Lopulta slaavit valtasivat alueen tataareilta ja nyt kyseinen alue on osa Venäjää ja Ukrainaa.

Kaikki maa maailmassa on jonkin kansan toiselta ‘varastamaa’ maata. Homo Sapiens varasti maailman Homo Erectukselta, sekä Neanderthalin, Denisovan-, Luzonin- ja Floreksen ihmiseltä. Jotka olivat varastaneet maailman aikaisemmilta ihmisversioilta. Evoluutio on kilpailu jossa on voittajia ja hävijäjiä. Nykyinen ihmislaji vei tilan muilta lajeilta. Jokainen nykyinen ihmiskulttuuri vei tilan aiemmilta kulttuureilta. Maan varastaminen on maan tapa.

Materiaalinen rakenne on nyt yhdistävä voima

Sosiaalisten rakenteiden leviäminen globaalisti ja sen seurauksena teknologia, kaupankäynti ja kaupungistuminen, ovat samanlaistaneet materiaalisten rakenteiden vaikutuksia globaalisti, mutta ne eivät ole heikentyneet. Ihmisillä kautta maailman on enenevästi samat teknologiset tuotantovoimat, kaupankäynnin kehittymisen seurauksena heidän saatavillaan on luonnonresurssit, mineraalit, kasvit ja eläimet, kaikkialta maailmasta, he pääasiassa asuvat hyvin samanlaisissa urbaaneissa ympäristöissä. Materiaalinen rakenne samankaltaistuu ja täten samankaltaistaa yhteisöjä. Kulttuurien ‘taistelu’ on yhä käynnissä, siihen vain liittyy vähemmän kansanmurhaamista ja enemmän sulautumista.

Edelleen vahvat kulttuurit alistavat heikot. Isäni tuli paljon nykyistä ranskalaisemmasta Ranskasta 80-luvun alussa paljon nykyistä suomalaisempaan Suomeen. Toki suomalaisuus on aina ollut alituiseen muuttuva ja sekin aiemmin tullut Suomen alueelle ulkopuolelta peittäen aiemman suomalaisuuden. Nykyään kulttuurinen muutos on kuitenkin enemmän kuin koskaan samanlaistumisen prosessi.

Kehittyvät sosiaaliset rakenteemme, teknologia, kauppa, koulutus, mahdollistavat ja ohjaavat ihmisiä muokkaamaan ympäristöään. Ympäristön muokkaaminen muokkaa materiaalisten rakenteiden vaikutusta, joka taas rajaa, ohjaa ja mahdollistaa sosiaalisten rakenteiden vastaavaa muutosta.

Koska maailmanlaajuisesti sosiaaliset rakenteet samankaltaistuvat, sen seurauksena myös materiaaliset rakenteet samankaltaistuvat, joka taas vuorostaan mahdollistaa ja ohjaa sosiaalisten rakenteiden samankaltaistumiseen. Käynnissä on samanlaistumisen megatrendi.

Viimeisen 5000 vuoden aikana noin miljoona keskenään valtavan erilaista erillistä sosio-poliittista järjestelmää on sulautunut 24:ään pääasialliseen erilliseen kulttuurijärjestelmään (Taagepera 1997). Nekin alati samankaltaistuvat. Verkottumisen ja yhteensulautumisen prosessit ovat seuranneet kaavamaisuuksia, joiden megatrendejä seuraten maailman yhdistymisen yhdeksi globaaliksi sosio-poliittiseksi järjestelmäksi tulisi tapahtua noin vuonna 4000 (ibid). Kulttuurinen menestyminen mitataan siinä miten kulttuurit peittävät toiset alleen. “Lopulta voi olla vain yksi” (Highlander 1986). Maailmanhistoria on hidas ihmiskulttuurien sukupuuttoaalto.

Määritelmät:
Materiaalisella rakenteella tarkoitan ihmisen käyttäytymistä rajaavia, ohjaavia ja mahdollistavia paikallisen ympäröivän todellisuuden kasvi- ja eläintieteellisiä, maantieteellisiä, kemiallisia ja fysikaalisia ominaisuuksia.

Oletukset:
– Ympäristön maantieteelliset piirteet, saatavilla olevien mineraalien, eläinten ja kasvien ominaisuudet, rajaavat, ohjaavat ja mahdollistavat ihmisten käyttäytymistä.
– Materiaalinen rakenne on ihmisen muokattavissa. Ihminen voi käydä kauppaa, istuttaa metsiä, rakentaa rautateitä, kaivaa kaivoksia. Materiaalinen rakenne on altis sosiaalisten rakenteiden supervenienssille.

> Materiaalinen rakenne on erilaisuuden lähde erilaisessa ajassa ja paikassa.

1. Väittämä: Ihmisten ympäristön materiaaliset rakenteet tuottavat ihmisten käyttäytymisessä erilaisuutta eri ympäristöissä.

> Materiaalinen rakenne on samanlaisuuden lähde samanlaisessa ajassa ja paikassa.

2. Väittämä: Ihmisten ympäristön materiaaliset rakenteet tuottavat ihmisten käyttäytymisessä samanlaisuutta samanlaisissa ympäristöissä.

Päätelmä: Materiaalinen rakenne on voima, joka on erilaistanut ihmisiä ja yhteisöjä, mutta joka sosiaalisten rakenteiden kehittyessä on alkanut samanlaistaa ihmisiä ja yhteisöjä.

Seuraava alaluku:

2.11.3. Sosiaaliset rakenteet & muutos

Lähdeluettelo:

Lähteet

Sisällysluettelo:

Johdanto ja sisällys tähän lukuun.
Koko artikkelisarjan sisällys.

Luku 2: Oletukset todellisuuden luonteesta.
Edellinen alaluku: 2.11. Kehityshorisontti
Seuraava alaluku: 2.11.2. Materiaaliset rakenteet & muutos

Geneettinen rakenne ei huoju yhteisöjen tasolla

Geneettinen rakenne sopeutuu erittäin hitaasti muutoksiin. 315,000 vuotta evoluutiota on hionut meidät hyviksi jäseniksi kohtuullisen tasa-arvoisessa, tulonjakoindeksiltään noin nyky-Tanskan tasoisessa (Smith et al. 2010), jäsenmäärältään pienessä metsästäjä-keräilijäryhmässä.

Sosiaaliset rakenteet ovat viimeisen 12,000 vuoden aikana kehittyneet hurjemmin kuin biologinen evoluutio ikinä voisi. Ihminen muuttuu sosiaalisen muutoksen mukana, mutta vain siinä määrin kuin sosiaalisten rakenteiden muutokset vaikuttavat siihen mitkä ominaisuudet edesauttavat yksilön kykyä tuottaa kopioita itsestään.

Tutkijat ovat erimielisiä siitä ovatko nykyiset ihmispopulaatiot riittävän erilaisia keskenään, jotta olisi mielekästä puhua ihmisroduista. Keskustelu hajoaa rodun tekniseen määritelmään ja mittaustekniikoiden vertailuun. Joillain mittareilla eri ihmispopulaatioiden väliset erot ovat niin pieniä, ettei roduista puhuminen ole perusteltua (Esim. Lewontin 1972), toisten mittarien mukaan ihmisrotujen erot ovat yhtä merkittäviä kuin useimpien eläinrotujen erot (Edwards 2003). Synteesini kirjallisuudesta on, että voidaan sanoa ihmisten jakautuvan rotuihin, mutta tyypillinen ihonväriin perustuva rotujako on harhaanjohtava. Sillä mitä kansalaiskeskustelussa tyypillisesti tarkoitetaan ‘roduilla’ ei ole geneettistä perustetta.

Esimerkiksi Australian aboriginaalit saapuivat mantereelleen jo n. 70,000 vuotta sitten ja sekoittuivat matkalla denisovan ihmisiin. He ovat olleet niin pitkään eristyksissä muusta ihmiskunnasta ja myös toisistaan, että Kaakkois- ja Luoteis-Australian aboriginaalipopulaatioiden väliset geneettiset erot ovat suuremmat kuin siperialaisten ja amerikan intiaanien väliset erot (Malaspinas et al. 2016). Eli Australian aboriginaalien keskinäinen geneettinen hajonta on suurempi, kuin Pohjois-Aasian ja Amerikan mantereiden alkuperäiskansojen geneettinen hajonta. Sitten taas Afrikan eri populaatioilla on suurempi geneettinen hajonta kuin koko lopulla ihmiskunnalla yhteensä (Tishkoff 2019). Afrikassa on viisi selkeästi toisistaan geneettisesti erottuvaa populaatiota (Schlebusch & Jakobsson 2018).

Oheisessa kuvassa on eri populaatioiden älykkyysosamäärätuloksien jakaumia. Kyseessä voisi olla minkä tahansa eri populaatioiden mikä tahansa vastaava geneettinen ‘fenotyyppi’.

Huomaat, että eri populaatioiden käyrien huiput ovat varsin lähellä toisiaan.
Yksikään ihminen tavatessaan toisen ihmisen ei voi päätellä tämän älykkyyttä sillä perusteella, mihin geenipopulaatioon tämä kuuluu, vaikka populaatioiden keskiarvoissa olisi eroja. Jokaisen keskimääräisen älykkään tapaamista ihmisistä todennäköisesti hyvin lähelle puolet ovat häntä älykkäämpiä ja hyvin lähelle puolet häntä vähemmän älykkäitä riippumatta tavattujen ihmisten populaatiojäsenyyksistä.

Huomaat miten kunkin populaation normaalijakaumat ulottuvat ääripäästä toiseen. Maailman älykkäin ihminen voi kuulua populaatioon, jolla on matalin älykkyysosamäärän keskiarvo. Vastaavasti maailman matalin älykkyysosamäärä voi olla henkilöllä, joka kuuluu populaatioon, jonka keskiarvo on korkein. Kussakin ryhmässä keskihajonta on paljon ryhmien keskiarvojen eroja suurempi.

Älykkyysosamäärien keskiarvojen pienet erot tuottavat kuitenkin selviä eroja normaalijakauman äärilaidoilla. Vaikka kahden ryhmän keskiarvon ero olisi pieni, niin toinen ryhmä voi olla merkityksellisesti yliedustettuna normaalijakauman yhdessä ääripäässä ja toinen ryhmä toisessa ääripäässä.

Kun kognitiiviset kyvyt ovat aikuisilla vain 75-80%:sesti (75%: Nasser et al. 1996; 80%: Plomin & Dreary 2015) geneettisiä ja viidenneksen ratkaisevat ympäristön ärsykkeet kuten koulutus yms. niin on mahdollista, että populaatioiden keskiarvoerot olisivat vielä pienempiä, jos sosioekonomiset ja kulttuuriset erot poistettaisiin. On tukea sillekin, että ympäristön ja kulttuurin tuottamat erot ovat vielä tätäkin suuremmat (Flynn 2009).

Vahva tieteellinen konsensus puoltaa sitä, että populaatiotason analyysissä populaatioiden sisäinen geneettinen keskihajonta on suurempi kuin eri populaatioiden keskiarvojen väliset erot (Esim. Bamshad et al. 2003).
Eri populaatioiden geneettiset rakenteet ovat siis keskimäärin lähempänä toisiaan, kuin eri yksilöiden geneettiset rakenteet keskimäärin.

Bernoullin (1713) suurten numeroiden lain mukaan havaintojen määrän kasvu
johtaa empiiristen havaintojen keskiarvon ja teoreettisen keskiarvon lähentymiseen. Esim. nopan heitossa numeroilla 1-6 on yhtäläinen todennäköisyys jäädä päällimmäisiksi. Kun heittojen määrä kasvaa kaikkien heitettyjen lukemien keskiarvo vääjäämättä lähestyy lukemaa 3,5. On vaikea ennustaa yhden heiton tulosta. On helppo ennustaa miljoonan heiton keskiarvo. Tämä on suurten numeroiden laki.

Geneettinen rakenne huojuu yksilöiden tasolla

Identtiset kaksoset ovat kopioita toisistaan, mutta eivät kopioita vanhemmistaan. Geenien vaikutukset myös vaimenevat tai vahvistuvat iän myötä hieman erilaisiksi riippuen ympäristön ärsykkeistä. Tätä kutsutaan epigenetiikaksi. Identtiset kaksoset saavat kaoottiselta maailmalta eri ärsykkeet. Ärsykkeet muokkaavat heidän epigenomiaan. Maailma hioo ja muuttaa, yksilöllistää.

Sisarukset syntyvät osaksi saman perheen sosiaalista rakennetta, mutta he saavat eri geenit. Vaikka sisarukset saavat geeninsä samoilta vanhemmilta he saavat näiltä erilaisen geenien yhdistelmän, joka tuottaa heille erilaisen hormoonikoktailin, eri persoonallisuudet ja erilaiset kognitiiviset kyvyt. Lisäksi jokainen ihminen saa 100-200 aivan uutta mutanttigeeniä, eli yhden mutantin per 30 miljoonaa geeniä. Kukin yksilö saa uniikin geneettisen rakenteen. DNA on henkilökohtainen ominaisuus.

Ihmiset joilla on luonnostaan korkeampi dopamiinituotanto ovat riskihalukkaampia, avoimia, optimistisia, uteliaita, energisiä ja luovia. Ihmiset joilla on luonnostaan korkeampi serotoniinitaso ovat rauhallisia, varovaisia, sosiaalisia, lojaaleja ja sovinnaisia. Ihmisen yksilölliset mieltymykset, pelot ja persoonallisuus ovat paljolti hänen yksilöllisen geneettisen koostumuksensa määrittämän hormoonikoktailin seuraus.

Plomin et al. (2017): Mikään ominaisuus ei ole 100% perinnöllinen. Kognitiivisten kykyjen periytyvyys on erittäin voimakas (Ibid.). Yleisesti perityvyyskorrelaatio eri persoonallisuusmuuttujilla- ja psykopatologioillaa on 35-55% luokkaa (Plomin 2017). Ympäristön ärsykkeet tottakai kehittävät ihmistä, mutta geneettinen perimä vaikuttaa siihen miten ihmisen älykkyys tai persoonallisuus reagoi ulkoisiin ärsykkeisiin. Ihmisen älykkyyttä tai persoonallisuutta ei siis voida kokonaan palauttaa yksin geeneihin, vaan persoonallisuus syntyy geenien ja ympäristön ärsykkeiden vuorovaikutuksesta.

Matalaälyisyys aiheuttaa sosioekonomisia ongelmia kuten köyhyyttä, mutta sosioekonomiset ongelmat myös vuorostaan aiheuttavat matalaälyisyyttä vähentämällä ihmisen mahdollisuuksia täyden kognitiivisen potentiaalinsa realisoimisessa (Flynn 2009). Geneettinen taipumus uskonnollisuuteen voi antaa ihmiselle taipumuksen olla dogmaattinen libertariaani, sosialisti, mormoni tai muslimi. Geenit eivät ratkaise mitä tapahtuu. Geenit ratkaisevat sen miten ihmisellä on taipumus reagoida siihen kun jotain tapahtuu.

Ihminen syntyy yksilöllisen geneettisen perusohjelmoinnin ja käyttöjärjestelmän kera, jota epigeneettinen säätely elämän kuluessa muuntaa ympäristötekijöiden perusteella. Geneettisen rakenteen yksilöllisyys ja ulkoisten ärsykkeiden kaaos tekee ihmisestä ainutlaatuisen, ainutkertaisen, lumihiutaleen.

Ihmiset ovat kaikki ainutlaatuisia, mutta erot ihmisten välillä ovat lopulta pieniä suuressa mittakaavassa. Kun kaikki ovat ainutlaatuisia ja meitä on paljon, ainutlaatuisuus menettää merkityksensä. Suurten numeroiden lain mukaisesti suuressa havaintojoukossa samankaltaisuudet vahvistuvat ja erot vesittyvät (Bernoulli 1713). Geneettinen rakenne, joka yksilöllistää meidät, samalla yhdistää meidät kaikkiin muihin ihmisiin läpi ajan, paikan ja kulttuurin. Lumihiutaleet ovat lähikuvassa kauniita ja ainutlaatuisia yksilöitä, mutta hieman kauempaa katsottuna ne ovat yksi sama valkoinen massa.

Yksilöt, ovat yksilöllisiä ja arvaamattomia. Ihmisjoukot ovat keskiarvoisesti samankaltaisia ja niiden käyttäytymisessä voidaan havaita selkeitä kaavamaisuuksia.

Eri sosiaaliset järjestelmät jakavat siis samankaltaisen keskiarvoisen geneettisen rakenteen. Koska ihmiset jakavat pääpiirteittäin saman geneettisen rakenteen ja geneettinen rakenne muuttuu hyvin hitaasti, näinollen geneettinen rakenne aiheuttaa tunnistettavaa kaavamaisuutta sosiaalisten järjestelmien maailmanhistoriaan läpi ajan, paikan ja kulttuurin.

Määritelmät:
Geneettisellä rakenteella tarkoitan ihmisen käyttäytymistä rajaavia, ohjaavia ja mahdollistavia kognitiivisia ja emotionaalisia taipumuksia, sekä muita fyysis-biologisia ominaisuuksia.

Oletukset:
– Eri yhteisöjen väliset geneettiset erot ovat pieniä
– Eri yksilöiden väliset geneettiset erot ovat suuria
– Geneettinen rakenne muuttuu hyvin hitaasti

> Koska yhteisöjen väliset geneettiset erot ovat pienempiä kuin yhteisöjen sisäinen geneettinen hajonta, ja geneettinen rakenne muuttuu hyvin hitaasti, siinä miten geneettinen rakenne ohjaa, rajaa ja mahdollistaa yhteisöjen käyttäytymistä on vähän eroja ajassa, paikassa ja kulttuurissa.

1. Väittämä: Ihmiskunnan jaettu geneettinen rakenne tuottaa suurten ihmismäärien käyttäytymisessä samankaltaisuutta läpi ajan, paikan ja kulttuurin.

> Koska yksilöiden välinen geneettinen hajonta on suurta, siinä miten geneettinen rakenne ohjaa, rajaa ja mahdollistaa yksilöiden käyttäytymistä on paljon eroja.

2. Väittämä: Yksilöiden eriävä geneettinen rakenne tuottaa yksilöiden käyttäytymisessä erilaisuutta läpi ajan, paikan ja kulttuurin.

Päätelmä: Geneettinen rakenne, kolmesta rakenteen tyypistä voimakkaimmin rajaa yhteiskuntapoliittista kehityshorisonttia.

Seuraava alaluku:

2.11.2. Materiaaliset rakenteet & muutos

Lähdeluettelo:

Lähteet

Sisällysluettelo:

Johdanto ja sisällys tähän lukuun.
Koko artikkelisarjan sisällys.

Luku 2: Oletukset todellisuuden luonteesta.
Edellinen alaluku: 2.8.1. Geneettinen subvenienssi
Seuraava alaluku: 2.9. Mutaatio

Tämä alaluku pohtii materiaalisen tason tuottamaa subvenienssia.
Toisin sanoen: Miten ‘ympäristö’ vaikuttaa ihmisen olemukseen?

Keskeinen käsite: Materiaalinen rakenne

“Tiedät, että elämme materiaalisessa maailmassa, ja minä olen materiaalinen tyttö.” – Madonna (1984)

Materiaalisella rakenteella tarkoitan sitä miten ihmisen käyttäytymistä ohjaa, rajaa ja mahdollistaa ihmisestä riippumaton todellisuus. Maan vetovoima, maapallon eri alueiden lämpötilat, vuodenajat ja pinnanmuodot. Puun, öljyn, uraanin esiintyminen. Kasvit ja muut eläimet.

Määritelmät:
– Ominaisuudet = toiminnan järjestelmän ulkoiset säännönmukaisuudet.

Oletukset:
– Osien ominaisuudet eivät katoa autokatalyyttisessä emergenssissä.
– Osien ominaisuudet rakenteistavat kokonaisuuksien ominaisuuksia.

> Yhteisöillä ja yksilöillä voi olla uusia ominaisuuksia, jotka yliajavat materiaalisia ominaisuuksia, mutta nekin aiheutuvat materiaalisista ominaisuuksista, niidenkin on noudatettava materiaalisia ‘lakeja’.

Väittämä: Alemman tason materiaalisten rakenteiden ominaisuudet vaikuttavat ylemmän tason geneettisten ja sosiaalisten rakenteiden ominaisuuksiin.

Päätelmä: Ympäristön materiaaliset ominaisuudet rajaavat, ohjaavat ja mahdollistavat, eli rakenteistavat yksilöiden ja yhteisöjen toimintaa.

Käsite: Materiaalinen rakenne

Materiaalisen rakenteen elementeillä (materiaalisilla faktoilla hommage à Durkheim 1894) tarkoitan esimerkiksi väestötieteellisiä muuttujia, kuten väestön määrää tai keski-ikää, tauteja, jokia ja meriä, lämpötilaa, vuodenaikoja, kasveja, eläimiä, öljyesiintymiä, painovoimaa ja planeettojen liikkeitä. Asioita, jotka ovat riippumattomia niihin liittyvistä ajatuksistamme.

Noin 12,000eea (Bocquet-Appel 2011) maailman lämpötilan nousu teki maanviljelyn mahdolliseksi, mutta vain siellä, missä oli viljelyyn sopivia kasveja. Maanviljelyksen vallankumous oli materiaalisen maailman ohjaama, rajaama ja mahdollistama muutos ihmisen toiminnassa, joka kehittyi näiden rakenteellisten muutosten ajamana samanaikaisesti eripuolilla maailmaa. Ihminen on eläin, joka kamppailee ympäristönsä kanssa pitääkseen itsensä hengissä. Ympäristön ominaisuudet rakenteistavat ihmisen kamppailua.

Ympäristö subvenioi ajatuksia

“Totuus on mikä toimii” – William James

Vaikka Gödel (1931) osoitti, että matematiikka tarvitsee lähtöoletukset, joita matematiikka itse ei voi todistaa matemaatikot jatkoivat kuitenkin laskemista siitä syystä, että matematiikka mahdollisti sellaisten siltojen rakentamisen, jotka eivät romahda. Matematiikkaa käytetään, koska se toimii. Matematiikka on riittävän ‘totta’ koska se todistaa itsensä arkikäytännössä. Matematiikka ei voi itse todistaa itseään, mutta arkikäytäntö todistaa matemattisia päättelyitä joka päivä. Ihmisen ulkopuolella on riippumaton totuus, fakta, jota vasten ihminen voi testata omia fiktioitaan. Vaikka lujuuslaskelma olisi välttämättä fiktio, se romahtaako silta vai ei on välttämättä fakta.

Ajatukset ovat fiktiivisiä tarinoita faktuaalisesta ympäristöstä.

Väittämät, jotka eivät tarkoita mitään materiaalisessa maailmassa ovat merkityksettömiä (Wittgenstein 1921). Kielikään ei kykene perustelemaan omaa loogista järjestelmäänsä (ibid). Se mitä kieli ei voi sanoa, täytyy voida näyttää (ibid), ja jotta jotain voidaan ylipäänsä sanoa, jotain täytyy ensin nähdä.

Sanat ovat ikäänkuin kuvia asioista, mutta kun vaikkapa tekoälyä yritetään opettaa näyttämällä sille kuvia, se ei pelkistä kuvista ymmärrä mitään. Sille on syvällisesti selitettävä jonkin kuvan olemus vertaamalla sen eroja ja yhtäläisyyksiä johonkin muuhun, ja vasta sitten se voi muodostaa tietoa kuvasta suhteuttamalla sitä muihin kuviin. Eikä ihminen voi yrittää opettaa tekoälylle kuvaa kivestä, ellei ihmisellä ensin itse ole kokemusta kivestä. Faktan on kuljettava fiktion edellä.

Sosiaalinen järjestelmä antaa meille kielen, mutta kielikin yksinään on vain logiikkarakennelma, joka ei itsessään sano mitään. Sanat ehkä saavat merkityksensä toisilta sanoilta (de Saussure 1916), mutta kuten matematiikan, on sanojen järjestelmän saatava peruslähtökohtaiset merkityksensä itsensä ulkopuolelta.

Kiven olemus ja merkitys eivät käy selväksi kiven kuvasta tai sanasta ‘kivi’. Sen sijaan kiven kuva ja sana saavat merkityksensä kiven kokemuksesta. Kiven kokemus, sen ulkonäkö, tuntuma ja paino, saavat sisältönsä kiven todelliselta olemukselta. Kiven riippumattomalta totuudelta.

Jotta sanat voivat antaa merkityksiä toisille sanoille kieli tarvitsee ensin kokemuksellisesti näytetyt peruslähtökohdat. Vasta kun puhujalla on kokemus kivestä on sanoja, joilla on merkityksiä. Vasta kiven kokemuksesta käsin voidaan rakentaa sanoja, jotka saavat merkityksensä kivestä. Kivi, pinta, kova, paino, karhea, väri. Höyhen on kevyempi, pehmeämpi, valkoisempi ja vähemmän karhea kuin kivi. Sana höyhen voi saada merkityksensä eroistaan sanaan kivi, vasta kun sanalla kivi on totuuteen perustuva merkitys. Matematiikka tarvitsee kaksi todellista havainnoitavaa asiaa, jotta käsitteellä 1+1=2 on merkitys.

Minkä tahansa merkitysjärjestelmän, ollakseen Wittgensteinilaisessa (1921) mielessä merkityksellinen on väistämättä nojattava joihinkin peruslähtökohtaisiin merkityksiin, jotka sen on saatava oman merkitysjärjestelmänsä, ja siten sen järjestelmän sisäisen todistelukyvyn ulkopuolelta. Oli kyse sitten matematiikasta, makedoniasta, tai marxismista. “Ei mikään filosofia voi todistaa totuutta, sillä jokainen filosofia lähtee olettamuksesta.” (von Wright 1945). Kaikkien merkitysjärejstelmien lähtökohta on sen itsensä ulkopuolella materiaalisesta totuudesta tehdyssä havainnossa. Mikään järjestelmä ei ole suljettu. Kaikki järjestelmät sisältävät lopulta kaikki järjestelmät.

Tyhjentävän selityksen mistään osajärjestelmästä on sisällytettävä koko universumi, koska kaikki on Yksi prosessien struktuuri. Millään ei voi olla merkitystä irrallaan kaikesta, koska todellisuus ei ole irrallisia asioita vaan Yksi perustavanlaatuinen asia. Mikä tahansa järjestelmä, myös ajatusten merkitysjärjestelmä rakentuu autokatalyyttisenä järjestelmänä alemmantasoisen järjestelmän synnyttämän syötteen ympärille. Ollakseen olemassa asian on oltava osa Yhtä. Fiktiokaan ei voi olla olemassa ilman yhteyttä Yhteen. Aidosti ‘suljettu järjestelmä’ on, joko mahdoton tai merkityksetön.

Ilman ajatuksista riippumatonta todellisuutta ajattelu ei voi saada merkityksiä, joiden kautta muodostaa ajatuksia. Tieto ei ehkä vastaa totuutta, mutta ilman totuutta ei voi olla edes väärää tietoa, sillä vääränkin tiedon muodostaminen tarvitsee merkityksiä. Ilman ihmisestä riippumatonta todellisuutta ajattelun tilalla on vain tyhjyys.

Geneettisesti kehittyneet aistimme ovat nekin materiaalisen totuuden rakenteistamat. Tiikeri heinikossa on todellinen materiaalinen fakta. Ei tulkinnanvarainen, ei riippuvainen käsityskyvystämme. Näkökykymme on niin hyvä kuin se on, koska evoluutio on syöttänyt tiikereille ne, jotka näkivät totuuden huonommin. Aistimme ovat olemassa, koska totuus on olemassa ja aistimme ovat juuri niin hyvät kuin miten hyödylliset ne ovat olleet totuuden havaitsemisessa ja miten ne ovat parantaneet esi-isiemme kykyä luoda kopioita itsestään.

Totuus ohjaa, rajaa ja mahdollistaa ajattelua. Totuudet rakenteistavat ajatuksia. Materiaalinen rakenne rajaa ohjaa ja mahdollistaa ajattelua.

Materia subvenioi ihmisen olemusta

“Sama maa ei voi tuottaa sekä makeita hedelmiä, että kovia miehiä. Joko asetumme viljaville tasangoille ja tulemme muiden hallitsemiksi, tai asetumme karuun maahan ja nousemme hallitsemaan muita.”
– Kyyros, persialaisten kuningas (Viitattu: Herodotus 430eea)

Rousseau (1762) kirjoitti “ihminen syntyy vapaana, mutta kaikkialla mihin katsot hän on kahleissa“. Se ei ole totta. Ihminen kaikkialla syntyy kahleissa. Ihminen syntyy oman olemassaolonsa orjaksi.

Jos emme yhdessä tee työtä pitääksemme ruumiitamme lämpiminä ja kylläisinä ruumiimme materiaaliset vaatimukset tappavat meidät. Jos sinä et tee työtä ruokkiaksesi, vaatettaaksesi, lämmittääksesi itsesi, silloin joko tuotat jotain muuta vaihtaaksesi sen siihen, että muut ihmiset vapaaehtoisesti ruokkivat, vaatettavat ja lämmittävät sinut, tai sitten elät orjuuttamalla, tai sitten kuolet. Alastomana synnymme kylmälle planeetalle, jossa mitään ei ole ilmaiseksi annettu, vaan kaikki on jonkun tekemän työn tulosta.

Perustasolla ihmisen, kuten madon tai varpusen, kukan tai sienen toiminta on hänen ympäristönsä pakottamaa. Siinä miten ihminen muokkaa ympäristöään ympäristö muokkaa häntä. Pelto ja kuokkija kuokkivat toinen toisiaan. Ihmiset muokkaavat peltojen ominaisuuksia ja pellot ihmisten ominaisuuksia.

Aivan alussa oli vain materiaalinen rakenne. Pelikenttä ja sen ominaisuudet. Materiaalisen rakenteen subvenientistä kompleksistumisesta ilmaantui ensimmäinen biologinen järjestelmä. Syanobakteeri. Elämä on omaa kehitystään kiihdyttävä kompleksinen järjestelmä, joka kehittyy reaktioina sen ympäristöön. Kaikki elämänmuodot ovat olemassa vain koska niiden edeltäjät ovat onnistuneet tehokkaasti tuottamaan kopioita itsestään, koska ne ovat menestyneet pelikentällä, pelikentän ehdoilla.

Pelikentän ominaisuuksien subvenienssi jalostaa pelaajien ominaisuudet ja myös pelin ominaisuudet. Materiaalinen rakenne on pelikenttä. Geneettinen rakenne on palaajien ominaisuudet. Sosiaalinen rakenne on pelin ominaisuudet. Materiaaliset rakenteet rajaavat, ohjaavat ja mahdollistavat geneettisiä ja sosiaalisia rakenteita.

Ihminen on 3800 miljoonaa vuotta kestäneen pelaamisen tulos (Mojzsis et al. 1996). Materiaalinen todellisuus on ollut ennen elämää, ennen geneettistä rakennetta. Se on myös ollut ennen yhteisöjä, ennen sosiaalista rakennetta. Materiaalinen rakenne on syy ja kaikki muu on seurausta siitä ja toisistaan. Kaikkien muiden asioiden ominaisuudet ovat reaktioita materiaalisten rakenteiden ominaisuuksiin ja reaktioita toinen toistensa ominaisuuksiin.

Pelto on aiheuttanut kuokkijan, kuokan ja kuokinnan. Pelto ohjaa, rajaa ja mahdollistaa kuokkijan olemusta ja toimintaa.

Ihmisessä ovat vahvistuneet ne geneettiset ominaisuudet, jotka onnistuneesti tuottavat kopioita itsestään materiaalisen rakenteen ehdoilla pelattavassa pelissä. Ihmiset ovat syntymästä saakka luonnostaan räikeän itsekkäitä (White 1995; Dawkins 1976), koska itsekkyydestä on ollut hyötyä geeneille (Dawkins 1976). Ihminen on valmis kuolemaan sukulaistensa puolesta, koska siitä on ollut hyötyä geeneille (Dawkins 1979; Hamilton 1964). Ihmiset rakastuvat, suuttuvat, filosofoivat, murhaavat, auttavat, hymyilevät hymyilevät ja lyövät, koska siitä on ollut hyötyä geeneille – niiden pisteenlaskusääntöjen mukaan, jotka pelikenttä on organismille asettanut.

Ihmiset rakentavat kanootteja ja lähtevät niillä merille. Niitä kanootteja, jotka palaavat, jotka havaitaan hyviksi kanooteiksi, kopioidaan, parannellaan, sukupolvi sukupolvelta. Kumpi lopulta on se insinööri, joka suunnittelee kanootin ja määrää sen ominaisuudet? Ihminen vai meri? (Lainaus tarinasta, jonka lähdettä en muista.)

Sellaiset evolutionääriset käyttäytymisen kaavamaisuudet, jotka tuottavat lisääntymishyötyjä yksilölle voivat olla haitallisia yhteisölle. Sosiaaliset järjestelmät kehittävät jatkuvasti uusia rakenteita reaktioina kohtaamiinsa ärsykkeisiin ja ne rakenteet, jotka tuottavat järjestelmille hyötyjä yleistyvät (Marx & Engels 1818; James 1880; Dawkins 1993; Lynch 1996; Lenski 2005).

Samaan tapaan kuin Darwinia innostaneet Galapagossaarten sirkkulajit kehittävät erilaisia nokkarakenteita erikoistuakseen erilaisten ruokien syömiseen, valtahierarkiat kehittävät erilaisia kulttuurirakenteita järjestelmien hallintaan erilaisissa oloissa.

Sosiokulttuurinen evoluutio on ihmisten muodostamien superorganismien evolutiivista luonnonvalintaa. Ne kulttuuriset kaavamaisuudet yleistyvät, jotka onnistuvat tuottamaan kopioita itsestään. Hyötyjä tuottavat ajatukset leviävät sosiaalisessa verkostossa kuin virukset (Lynch 1996). Otetaan käyttöön uusina hyödyllisinä kontrollin muotoina, joilla hallita alamaisia (Althusser 1970). Valtarakenteet itsessään ovat kehittyneet, koska ne ovat tuottaneet hyötyä sosiaalisten järjestelmien selviytymisessä ja leviämisessä materiaalisen rakenteen rakenteistamassa pelissä.

Pandat saavat yleensä kaksi pentua, mutta äiti imettää vain vahvempaa ja antaa heikomman kuolla nälkään. Delfiiniuros saattaa tappaa naaraan vieraat poikaset, jotta naaras tulisi uudelleen kiimaan ja uros pääsisi parittelemaan tämän kanssa. Leijonaurokset toimivat samoin. Onko tämä geneettistä vai kulttuurista? Yhtäkaikki se on evolutionääristä eikä evoluutio jaa moraalisuudesta tyylipisteitä.

Ihminen ja koira ovat eläimiä. Ihmiset ‘jalostavat’ koiria, koska materiaalinen rakenne on ‘jalostanut’ meistä ja kulttuuristamme sellaisia, että ‘jalostamme’ koiria. Samalla vuorovaikutuksemme koirien kanssa ‘jalostaa’ meitä itseämme siinä miten koirat ovat vaikuttaneet ihmisten geneettiseen ja kulttuuriseen kehitykseen kamppailussa materiaalisessa todellisuudessa.

Emme pelkästään jalosta koirien biologisia ominaisuuksia. Ihmiset ovat tuhansia vuosia tavoitteellisesti muokanneet kotieläinten persoonallisuuksia (Loehlin 2009). “Bretagnenbassetit ovat älykkäitä ja muodostavat voimakkaita kiintymyssuhteita” (https://dogtime.com). “Bostoninterrierit ovat ystävällisiä lapsia ja muita koiria kohtaan” (Ibid).

“Pohjanmaalaiset ovat tarmokkaita, urhoollisia, tulisia ja kerskailevaisia” (Hänninen 1927). Mikä osuus stereotyyppisen pohjalaisen persoonallisuudesta johtuu Pohjanmaasta itsestään? Viljavat lakeudet houkuttelivat viljelijät luokseen ja mahdollisti yhdelle kyntäjälle muuhun Suomeen verraten isot tilakoot. Lakeudet houkuttelivat isovihan ja orjakauppiaat heidän perässään.

Materiaalinen rakenne on pelilauta. Pelilauta on totta ja olemassa riippumatta pelistä tai pelaajista. Ilman pelilautaa ei ole ihmistä, ei yhteisöä, ei tietoa, ei ajatuksia. Pelilauta on se syöte, jonka ympärille pelaamisen autokatalyyttinen järjestelmä on kehittynyt. Pelilauta rakenteistaa, sekä pelaajia että peliä.

Seuraava alaluku:

2.10. Kehittyminen

Lähdeluettelo:

Lähteet

Sisällysluettelo:

Johdanto ja sisällys tähän lukuun.
Koko artikkelisarjan sisällys.

Luku 2: Oletukset todellisuuden luonteesta.
Edellinen alaluku: 2.6. Erillisen ilmaantuminen
Seuraava alaluku: 2.7.1. Sosiaalinen supervenienssi

Supervenienssi

Sana ‘interventio’ on varmasti tuttu. ‘Inter’ tarkoittaa asioiden välisyyttä. ‘Intervenienssi’ on kahden asian välistä vaikuttamista. ‘Super’ tarkoittaa ‘yli’, Superventio on siis ‘ylivaikuttamista’. Voidaan viitata myös termillä ‘alaspäinkausaatio’ eli kokonaisuuden ylempi taso vaikuttaa alempaan, osien tasoon.

Tarkoitan supervenienssilla sitä kausaalisuhdetta miten järjestelmäkokonaisuuden ominaisuudet vaikuttavat osajärjestelmiinsä, sekä miten korkeampi kompleksisuuden taso vaikuttaa alempiin.

Kokonaisuudet ovat vuorovaikutteisten osien autokatalyyttisiä joukkoja, joilla on emergenttejä ominaisuuksia. Supervenienssiä ovat kokonaisuuksien emergenttien ominaisuuksien ‘alaspäinkausaatio. Kokonaisuuden käyttäytymisen säännönmukaisuuksien vaikutukset osien käyttäytymisen säännönmukaisuuksiin. Vaikutukset joita ei voida palauttaa osien ominaisuuksien kasautumaan, tai selittää osien ominaisuuksien kasautumasta käsin. ‘Makrovaikutus’, jota ei voida palauttaa ‘mikrovaikutusten’ kasautumaan.

Supervenienssia on se miten:
– Yhteisöstä ilmaantuva kulttuuri vaikuttaa yksilöön ja yksilön ominaisuuksiin.
– Ajattelu vaikuttaa aivojen sähkökemiaan ja ominaisuuksiin.
– Kemiallinen reaktio vaikuttaa fysikaaliseen järjestelmään.
– Kvanttimekaanisen järjestelmän koostumuksen muutos vaikuttaa kaikkien sen sisältämien hiukkasten ominaisuuksiin.

”Kun siirrymme epäorgaanisesta orgaaniseen törmäämme uuteen lakien joukkoon – mutta syy siihen, miksi alempi joukko ei päde ylemmällä tasolla ei ole niiden [lakien] katoaminen, vaan ne ovat uusien lakien yliajamat.” – (Drummond 1883 s.405)

Atomi sisältää neutronin, protonin ja elektronin. Elektroni, joka on osa atomin kokonaisuutta käyttäytyy aivan eri tavalla kuin vapaa elektroni. Elektronilla osana atomia on ominaisuudet joita on mahdoton ymmärtää erillään järjestelmästä, jonka osa se on.

Atomin kokonaisuus supervenioi sen sisältämiä partikkeleita. Atomi supervenioi paitsi elektronia, protonia ja neutronia, se supervenioi myös niitä bosoneja, leptoneja ja kvarkkeja, joista osat koostuvat. Atomi liikkuu yksikkönä halki aika-avaruuden halliten sitä liikettä, niitä pikkuruisia energian pyörteitä joista atomin osien, osien, osien, […], osat koostuvat.

Päätöksesi liikuttaa kättäsi saa kätesi muodostavat atomit liikkumaan, vaikka et mitenkään tietoisesti ‘interventioi’ kätesi atomien aika-avaruusliikeratoihin. Sinä olet järjestelmäkokonaisuus, joka supervenioi niitä soluja, molekyylejä ja atomeja, joista sinä koostut.

Sokrateen vaimo Xantippa nalkuttaa Sokratekselle. Sokrates hermostuu. ”Sokrateen kipu supervenioi hänen neurologisia ominaisuuksiaan ja hänen neurologiset ominaisuutensa supervenioivat hänen aivojensa biokemiallisia ominaisuuksia, ja hänen aivojensa biokemia supervenioi hänen aivojensa atomääris-fysikaalisia ominaisuuksia, ja hänen aivojensa atomifysiikka supervenioi hänen aivojensa hiukkasfysikaalisia ominaisuuksia.” (Block 2003 s.8).

Xantipan sanat vaikuttavat Sokrateksen sydämen lyöntitiheyteen, suonissa virtaavien verihiutaleiden nopeuteen, hermoja pitkin kulkeviin sähköisiin impulsseihin. Xantipan sanat supervenioivat niitä atomeja, elektroneja, sitä energiaa, josta Sokrates koostuu. Ylempi, ‘sosiaalinen’, Xantipan sanojen taso supervenioi niitä alempia kompleksisuuden tasoja, joista Sokrates ‘aiheutuu’.

Sperryn Nobelpalkittu tutkimus esittää, että tietoisuudella on supervenienttejä vaikutuksia aivotiloihin ja neuropsykologiaan (Sperry 1987). Tietoisuus vaikuttaa neurokemiallisiin prosesseihin. Vaikutussuhde kokonaisuudesta osiin, jota ei voida selittää osien käyttäytymisestä käsin. “Entiteetit eri tasoilla voivat liittyä osa-kokonaisuussuhteisiin (e. g. mentaaliset ilmiöt kontrolloivat komponentteja, eli neuraalisia ja biofysikaalisia ala-elementtejä), jossa tavalla jolla kokonaisuus kontrolloi osaa voidaan nähdä funktionaalista kausaatiota.” (Sperryn tutkimuksesta Emmeche et al. 2000 s. 25). Tämä on alaspäinsuuntautuvaa
supervenienttiä kausaatiota tasojen välillä.

Ajatus ja sana tuottavat laineita ja ryöpsäyksiä ylimmiltä tasoilta alaspäin aina todellisuusmyrskyn pohjimmaisten tasojen pinnalle. Kaikki on Yhtä.

Ihmiset, jotka sosiaalistuvat järjestelmiin joiden kielessä on heikko futuuri säästävät enemmän rahaa kuin ihmiset joiden kielessä on vahva futuuri (Chen 2013). Järjestelmäkokonaisuuden ominaisuus supervenioi sen osajärjestelmien, ihmisten, henkilökohtaisia päätöksiä siitä ostaakko kenkiä vai osakkeita.

Oletukset:
– Autokatalyyttinen emergenssi

> Järjestelmäkokonaisuuksien toiminnan säännönmukaisuudet ohjaavat, rajaavat ja mahdollistavat, eli rakenteistavat, osajärjestelmien toimintaa.

Väittämä: Supervenienssi, eli kokonaisuuksien ominaisuudet ja toiminta rakenteistaa osien ominaisuuksia ja toimintaa.

Päätelmä: Järjestelmäkokonaisuuksien toiminta/ominaisuudet rajaavat, ohjaavat ja mahdollistavat niiden osajärjestelmien toimintaa/ominaisuuksia, joista ne muodostuvat.

Käsite: Supervenienssi

Spekuloin, että painovoimaa ei ole onnistuttu yhdistämään kvanttimekaniikkaan tai fysiikan standardimalliin, sen johdosta, että painovoima on todellisuuden kokonaisuuden supervenientti ominaisuus, jota ei voi palauttaa sen osiin. Painovoiman ja massan selitys saattaa osien sijaan löytyä kokonaisuudesta, joka luo energialle tendenssin liittyä tanssiin. Ympäristöään painavampi asia on energiatihentymä, piste jossa tanssi tiivistää aika-avaruutta.

Seuraava alaluku:

2.8.1. Sosiaalinen supervenienssi

Lähdeluettelo:

Lähteet

Sisällysluettelo:

Johdanto ja sisällys tähän lukuun.
Koko artikkelisarjan sisällys.

Luku 2: Oletukset todellisuuden luonteesta.
Edellinen alaluku: 2.5. Erilaisen ilmaantuminen
Seuraava alaluku: 2.7. Kokonaisuuden vaikutus osiin

Kehityksen S-käyrä

Todellisuus koostuu hierarkkisista tasoista. ‘Autokatalyyttisen emergenssin’ kehitys noudattaa S-käyrää, jonka ansiosta todellisuuden jakaminen kompleksisuuden tasoihin, sekä asioiden erottelu toisistaan on mahdollista.

S-käyrä on siirtyminen yhdeltä tasolta toiselle. Yksinkertaisempien osajärjestelmien muuttuminen kompleksisemmaksi järjestelmäkokonaisuudeksi. Esimerkiksi kvanttimekaaniset osat muodostavat fysikaalisen järjestelmän, tai fysikaaliset osat muodostavat kemiallisen järjestelmän.

Ensin on joukko yhdenlaisia osajärjestelmiä. Sitten ne liittyvät yhteen. Tapahtuu ‘autokatalyyttisen emergenssin’ ilmiö. Osajärjestelmien välille kehittyy olennaista uutta toimintaa, muutos, jonka jälkeen osajärjestelmät vakiintuvat uudenlaiseksi säännönmukaisen toiminnan järjestelmäksi jolla on uudet, vakaat ominaisuudet.

Se hetki kun yhden tyyppisestä vuorovaikutusjärjestelmästä tulee osa toisentyyppistä suurempaa vuorovaikutusjärjestelmää on hetki, jona siirrymme kompleksisuuden tasolta toiselle.

Yyksinkertaisten molekyylien vuorovaikutuksesta ilmaantuu kompleksisempia yhdisteitä, samoin ihmisryhmien toiminta kompleksistuu siirtyessämme pienistä ryhmistä suuriin yhteisöihin ja edelleen yhteisöistä yhteiskuntaan.

Molekyylien yhdistyminen on S-käyrä. Neljä kahden protonin ja yhden elektronin järjestelmää tulee kahden kahdeksan protonin ja elektronin järjestelmän yhteyteen. Niiden vuorovaikutus alkaa. Sähkömagneettinen varaus, joka sitoo molekyylit yhteen alkaa ilmaantua. Järjestelmäkokonaisuus alkaa muodostua. Lopulta uusi järjestelmä – vesimolekyyli muodostuu ja järjestelmän toiminta uudelleen vakiintuu, vuorovaikutus säännönmukaistuu. Kokonaisuudelle, vedelle, ilmaantuu ominaisuuksia, joita sen osilla, vedyllä ja hapella, erikseen ei ollut. Autokatalyysi ja emergenssi.

“Jokaisella kompleksisuuden tasolla täysin uusia ominaisuuksia tulee näkyviin. Psykologia ei ole sovellettua biologiaa, eikä biologia sovellettua kemiaa. Näemme, että kokonaisuudesta ei tule pelkästään enemmän, vaan kovin erilainen kuin mikä on sen osien summa.” -Anderson (1972 s.393).

Tarkoitan kompleksisuuden tasoilla sitä ilmiötä miten atomeista muodostuu molekyylejä, molekyyleistä muodostuu soluja, jotka heräävät eloon, kun soluista muodostuu ihmisiä, jotka tulevat tietoisiksi itsestään, jotka luovat koneita, jotka lopulta tulevat tietoisiksi itsestään. Sitä miten fysiikasta ilmaantuu kemia, kemiasta biologia, biologiasta sosiologia.

Eri tieteenalat pystyvät määrittämään alueet missä ‘yhdenlakiset’ ilmiöt alkavat ja ‘toisenlakiset’ loppuvat. Haartmann (1938) jakaa neljään tasoon, Morowitz (2002) jakaa 28 tasoon. Jaan kuuten tasoon:

Asioiden kehitys voidaan sisäisesti jakaa useisiin pienempiin S-käyrä -siirtymiin. Esimerkiksi arkeonit, prokaryootit, eykaryootit tai ryhmät, yhteisöt, yhteiskunnat.

Kun autokatalyyttinen järjestelmä kiihdyttää omaa kehitystään tullakseen jatkuvasti aiheutuvaksi asiaksi sen on järjestyttävä tasapainotilaan, muuten autokatalyysi kiihtyy kunnes järjestelmä epäjärjestyy ja hajoaa. Itse omaa kehitystään kiihdyttävän kehittymisen on päätyttävä ja toiminnan on löydettävä jatkuvuus, jotta ‘asia’ voi pysyä olemassa omaten vakaat kuvailtavat ominaisuudet.

Järjestelmäkokonaisuuksia, joiden osien vuorovaikutus ei saavuta toiminnan säännönmukaisuuden vakautta ei ole olemassa, vain koska ne hajoavat. Täten maailmassa on vain rajallinen määrä erilaisia järjestelmäkokonaisuuksien tyyppejä. On ei-ääretön määrä alkuaineita. On ei-ääretön määrä niiden mahdollisia yhdisteitä. Osajärjestelmistä muodostuvat järejstelmäkokonaisuudet eivät siis ole graduaaleja seosten spektrejä, vaan suhteellisen selkeärajaisia asioiden luokkia.

Esimerkiksi on vain 118 alkuainetta. Vain 118 selkeää erilaista hiukkasten vuorovaikutusjärjestelmien mahdollista tasapainotilaa. Muut mahdolliset alkuaine-vuorovaikutusjärjestelmät eivät saavuta tasapainoa ollakseen hajoamatta, siksi niitä ei ole olemassa.

‘Asiat’ ovat osa-asioidensa vuorovaikutusjärjestelmistä kumpuavan käyttäytymisen S-käyrämäisen kehityksen ‘tasankoja’. Käyttäytymisen säännönmukaisuuden tasapainotiloja.

Oletukset:
– Autokatalyyttinen emergenssi
– Samat syyt aiheuttavat aina saman seurauksen.
– Vain kokonaisuudet, jotka saavuttavat vuorovaikutuksen tasapainoisen säännönmukaisuuden voivat jatkaa olemassaoloaan havaittavina ‘asioina’, muuten kokonaisuus nopeasti hajoaa takaisin osiin.

> Asiat kehittyvät vuorovaikutuksen säännönmukaisuuden nopeina hyppäyksinä tasapainotilasta toiseen.

Väittämä: Todellisuus koostuu ei-äärettömästä määrästä toisistaan kohtuullisen selkeärajaisesti eroteltavien asioiden luokista.

Käsite: S-käyrä

Maapallolla 25 erillistä kertaa kaksi yksisoluista olentoa ovat liittyneet yhteen ja muodostaneet monisoluisen olennon (Parfrey & Lahr 2013), uudenlaisen vuorovaikutteisen toiminnan tasapainon, joka on kyennyt pysymään olemassa ja saamaan jälkeläisiä. Kahden asian vuorovaikutuksesta syntyi uutta. Yhden ja toisen solun vuorovaikutuksesta kaksisoluinen autokatalyyttinen järjestelmä. Pitkän ja hitaasti kehittyneen yksisoluisten olentojen kauden jälkeen alkoi itse itseään kiihdyttävä Cambrinen räjähdys. Kaiken planeetamme elämän juuret muodostuivat tässä biologisen kehityksen S-käyrän kiihdytysvaiheessa.

Mitä alemmalla kompleksisuuden tasolla operoimme, esimerkiksi fysiikassa, sitä pienempi on asioiden määrä, jotka ovat poikkeavia tasapainotiloja luokkien välillä. Poikkeuksia ei käytännössä ole. Sitten taas erittäin monimutkaiset asiat löytävät moninaisempia tasapainotiloja. Asioiden luokkien rajat hämärtyvät mitä korkeammalle kompleksisuuden tasolle siirrymme.

Sukupuolen kehittyminen on eräänlainen S-käyrä. Naaraspuolisessa alkiossa aktivoituvat SRY-proteiinien tuotantoa säätelevät mekanismit (Berta et al. 1990). Naarasalkio kehittyy urokseksi S-käyrällä. Läpi eläin- ja kasvikunnan löytyy pääosin hyvin selkeä jako uroisiin ja naaraisiin. Mitä monimutkaisemmista eläimistä on kyse sitä enemmän kuitenkin havaitaan sukupuolen ‘tasapainotiloja’ kahden pääjoukon väliltä. Sukupuoli ei siis ole tasajakautunut spektri eikä se myöskään ole joko/tai binääri. Sikiön sukupuolikehityksen S-käyrä tuottaa ‘bimodaalisen’ jakauman, joka on sekä spektri että binääri.

Sosiopoliittisen organisoitumisen muodot, eli yhteiskuntatyypit, eli sosiaalisen toiminnan järjestelmien tasapainotilat, voidaan nekin luokitella. Suuri pääosa havainnoista sopii näppärästi luokkiin, pieni vähemmistö on eriasteisia poikkeuksia. Sosiaalisen kehityksen S-käyrä.

Sosiaaliset järjestelmät noudattavat Nashin tasapainon varianttia, jota kutsutaan ‘evolutionäärisesti stabiiliksi strategiaksi’ (ESS) (Maynard Smith 1972). Yksinkertaistetusti: Ihmiset käyttäytyvät noudattaen samoja kaavamaisuuksia, eikä erilaisesti käyttäytymisestä ole olennaista hyötyä. Toimivan käyttäytymismallin valinta ei vaadi ihmiseltä seikkaperäistä tietoa järjestelmän toiminnasta, yleisten kulttuuristen kaavamaisuuksien seuraaminen riittää menestyksekkääseen toimintaan osana järjestelmää. ESS-järjestelmä on vastustuskykyinen muutoksille toiminnan kaavamaisuuksissa ja järjestelmä rankaisee kaavan rikkojia kun rikkominen aiheuttaa järjestelmälle haittaa.

Kysymys sosiaalisesta muutoksesta on kysymys siitä miten toiminnan mutaatiot onnistuvat selvitymään ja leviämään järjestelmässä, jonka vuorovaikutus perustuu ESS-tasapainomalliin.

Sosiaalisissa järjestelmässä syntyy mutaatioita toiminnan kaavamaisuuksissa. Ne voivat levitä jos ne hyödyttävät uuden kaavamaisuuden omaksuvaa ryhmää. Siitä mitä minä tarkoitan ‘hyötymisellä’ keskustellaan myöhemmin.

Muutoksen käsitteellistyksessä olen velkaa Lynchille (1996) ja Dawkinsille (1993). He esittävät sosiaalisen muutoksen ‘tautina’, joka leviää yksilöltä toiselle. Mutta se ei ole koko tarina. Jokainen ‘ryhmä’ on erikseen ESS-järjestelmä. Muutoksen on voitettava toiminnan yleinen kaavamaisuus ryhmä kerrallaan. Jos muutos tartuttaa yksilön, mutta ei ryhmää muutos ei voi levitä vaan pian kuolee. Ajatukset ja sosiaaliset muutokset leviävät monitasoisena ‘hyppelynä’, järjestelmäkokonaisuudessa yksi osajärjestelmä kerrallaan.

Ensin on muutama henkilö ryhmässä, jotka omaksuvat muutoksen. Hyvin nopeasti enemmistö omaksuu sen, tai muuten muutama yksilö sen nopeasti hylkäävät. Kun enemmistö on omaksunut muutoksen muutama jääräpää voi vielä jäädä jäljelle. Olennainen muutos on silti jo tapahtunut ja heidän on sopeuduttava uuteen toiminnan kaavamaisuuteen. Sosiaalinen muutos kaveriporukassa on S-käyrä. Yhtäkkiä jokin on ‘cool’ ja jokin ei ole. Hinnanmuutos osakemarkkinoilla on S-käyrä.

Ensin on muutama ‘ryhmä’ yhteiskunnassa, jotka omaksuvat muutoksen. Esimerkiksi kaveriporukka. Siitä Marxismi, meemi tai muotivillitys, leviää ensin S-käyränä hitaasti ryhmä kerrallaan siinä ‘yhteisössä’ johon ‘ryhmä’ kuuluu, esimerkiksi yliopisto-opiskelijoiden keskuudessa.

Muutos leviää sarjana muutoksia eri alajärjestelmissä. Pikkuhiljaa se yleistyy koko yhteiskunnassa ja sitten se yleistyy hyvin nopeasti. Vaikka jotkin jääräpäiset ryhmät jäisivät vanhaan heidän on silti väistämättä sopeuduttava uuteen muutokseen, siitä on tullut koko yhteiskunnan kattava ESS-kaavamaisuus.

Näitä koko yhteiskuntajärjestelmän ESS-kaavamaisuudeksi levinneitä toiminnan säännönmukaisuuksia voidaan kutsua ‘hegemoniaksi’ (Gramschi 1947), tai ‘maailman-‘, ‘kansan-‘, tai ‘ajan’ ‘hengiksi’ (Hegel 1807).

Kaveriporukan asenteet eivät muutu pikkuhiljaa, vaan nykäyksittäin. Historia ei etene pikkuhiljaa, vaan nykäyksittäin. Atomit eivät muodostu molekyyleiksi tai molekyylit yhdisteiksi tai yhdisteet soluiksi pikkuhiljaa, vaan nykäyksittäin. Ensin tasapaino, nopea muutos, sitten uusi tasapaino tai järjestelmän hajoaminen. Koko todellisuus seuraa S-käyrää.

“Milloin ikinä esiintyykään monilukuinen yksikköjen joukko, oli se sitten joukko soluja, kaupunki tai tietokonesimulaatio tulee hetki kun jotain uutta syntyy. Kaava, päätös, rakenne, tai muutos suunnassa” (Miller 2010 s.29)

Me voimme suhteellisen selkeärajaisesti luokitella hyvinkin monimutkaisia järjestelmiä. Tyypilliset heimoyhteisöt selkeärajaisesti ja monin eri tavoin eroavat kuningaskunnista, yritykset eroavat seurakunnista, sosialismit kapitalismeista. Aurinkojen kehitysvaiheet, säätilat, erilaiset juustot (eri juustolajit ovat bakteeriekosysteemien eri tasapainotiloja).

Syy siihen, että voimme luokitella ja erotella ‘asiat’ toisistaan on autokatalyyttisen emergenssin S-käyrä.

Todellisuus ei ole utuinen sumu, vaan lomittuneiden, alati yhdistyvien ja hajoavien, mutta silti selkeärajaisesti erillisten asioiden jylisevä hurrikaani. Toiminnan järjestelmillä on ei-ääretön määrä mahdollisia vakaita tasapainotiloja.

Seuraava alaluku:

2.7. Mutaatio

Lähdeluettelo:

Lähteet

Sisällysluettelo:

Johdanto ja sisällys tähän lukuun.
Koko artikkelisarjan sisällys.

Luku 2: Oletukset todellisuuden luonteesta.
Edellinen alaluku: 2.3.1. Identiteetti
Seuraava alaluku: 2.4.1. Identiteettien fuusio ja fissio

Todellisuus on fuusion ja fission hurrikaani

Kaikki asiat ovat saman suuren myrskyn ilmiöitä. Kaikki asiat ovat prosesseja, osia yhdestä prosessien struktuurista. Asia voi olla ominaisuuksiltaan muuttumaton, mutta ei ymmärrettynä pysähtyneisyytenä, vaan tanssin kaavamaisuutena.

Osat saavat ominaisuutensa kokonaisuudelta, eikä toisin päin. Osat koostuvat kokonaisuudesta. Myrskyn pyörteitä ei voida ymmärtää erillään myrskyn kokonaisuudesta. Positioni on ‘prioriteettimonismia’ (Schaffer 2010).

Määritelmät:
Fuusio: yhdistyminen
Fissio: erottautuminen

Todellisuus on yksi liike. Luotaantyöntävä ja puoleensavetävä voima. Hajoaminen ja yhdistyminen. Epäjärjestyminen ja järjestyminen. Erottaminen ja yhteenliittyminen. Fuusio ja fissio.

Spinozan todellisuus koostuu liikkeestä ja levosta (1677), mutta vain jatkuva liike sallii todellisuuden. Lepo tuhoaa sen. Todellisuus on liike. Myrsky.

Absoluuttinen fuusio, kaiken yhdistyminen yhdeksi, on kaiken tuhoutuminen. Kaiken yhdistyminen lopettaa liikkeen, lopettaa toiminnan, tekee toisistaan eroteltavissa olevien ‘asioiden’ olemassaolon mahdottomaksi. Liikkeen loppuminen lopettaa ajan, ulottuvuudet, informaation. Kaiken fuusio yhdeksi on kaiken negaatio. Todellisuuden ja epätodellisuuden rajatila. Negatiivinen ja positiivinen energia kumoavat toisensa ja nollaavat todellisuuden.

Absoluuttinen fissio, kaiken leviäminen, on myös kaiken tuhoutuminen. Totaalinen entropia, asioiden hajoaminen olemattomiin. Energian leviäminen tasaiseksi tyyneksi pinnaksi tekee toisistaan eroteltavissa olevat ‘asiat’ mahdottomaksi. Kaikki on yhtä ja samaa ei mitään. Tyyneys lopettaa toiminnan, sammuttaa todellisuuden. Kaiken fissio täysin erilleen on kaiken negaatio. Todellisuuden ja epätodellisuuden rajatila. Negatiivinen ja positiivinen energia kumoavat toisensa ja nollaavat todellisuuden.

Todellisuus voi olla olemassa vain fuusion ja fission voimien tasapainossa.
Todellisuus voi olla olemassa vain jatkuvana toimintana. Jatkuvana syntymisen ja kuolemisen prosessina. Positiivisen ja negatiivisen energian toinen toistaan seuraavana pyörteisenä tanssina.

Mysteeri, ‘Jumala’, nyhjäisi todellisuuden epätodellisuudesta. Puhalsi liikkeelle räjähtämisen ja yhteensulautumisen prosessin.

Alkuräjähdys. Energian jyliseviä pyörteitä. Energiakenttiä. Kentät muodostavat kvantteja. Kvantit partikkeleita. Uusia’asioita’ ilmaantuu energiapyörteen vuorovaikutuksesta.

Aika, ulottuvuudet, elektromagnetismi ja fotonit, vahva voima ja gluonit, heikko voima ja bosonit, kolme neljän fermionin joukkoa, kaikki ilmaantuvat energiakenttien, ajan ja ulottuvuuksien, toinen toistensa, tanssista. Näistä edellämainituista energiapyörteistä kaikki muu todellisuus.

Epäjärjestyminen ilmaannuttaa uutta järjestymistä. Hajoaminen luo erottumista, erottuminen luo vuorovaikutusta, vuorovaikutus luo uutta järjestystä. Fissio mahdollistaa fuusion, fuusio mahdollistaa uuden fission. Todellisuus on jylisevä myrsky.

Todellisuus on järjestymisen ja epäjärjestymisen hurrikaani. Hyrräävä hypertorus. Kaikki asiat ja koko todellisuus ilmaantuu energian pyörteestä, fuusion ja fission voimien vuorovaikutuksesta.

Auringot syttyvät, galaksit muodostuvat. Energiakentät kompleksistuvat partikkeleiksi, partikkelit atomeiksi, atomit molekyyleiksi, molekyylit soluiksi, solut ihmisiksi, ihminen viljelee pavut, valmistaa kupin, keittää kupin kuumaa kahvia.

Kahvi jäähtyy, haihtuu, ihminen kuolee, hajoaa, solut kuolevat, kuppi murenee tomuksi, molekyylit uudelleenjärjestyvät, atomit hajaantuvat ja rakentuvat uudelleen uusissa molekyyleissä uudessa järjestyksessä.

Oletukset:
– Todellisuus on alkuräjähdyksen käynnistämää toimintaa.
– Todellisuus on energian erottumisen ja yhteenliittymisen prosessi.
– Jos ‘fissio’ päättyisi todellisuus katoaisi.
– Jos ‘fuusio’ päättyisi todellisuus katoaisi.

> Todellisuus on jatkuvaa erkaantumista ja yhteenliittymistä.

Väittämä: Todellisuus on jatkuva järjestymisen ja epäjärjestymisen prosessi.

Oletukset:
– Todellisuus on Yksi kokonaisuus, jossa osajärjestelmien kokonaisuuksia ja kokonaisuuksien, kokonaisuuksien, […], kokonaisuuksia, jatkuvasti syntyy ja hajoaa ja kaikki järjestelmät aiheutuvat suorasta tai välillisestä vuorovaikutuksesta kaikkiin muihin järjestelmiin.

> Todellisuus on yksi lomittuneiden prosessien struktuuri.

Väittämä: Koko todellisuus on Yksi epätasaisesti klusteroituva myrskyävä vuorovaikutusverkosto.

Käsite: Yksi prosessien struktuuri.

Toisen termodynamiikan pääsäännön mukaan yksittäisessä kappaleessa järjestys voi lisääntyä ainoastaan epäjärjestyttämällä sitä ympäröivää muuta järjestystä.

Ihminen ilmaantuu uutena järjestyksenä. Kasvaa syömällä biologisia ja kemiallisia järjestelmiä, hajottaen niitä, sulauttaen osia niistä itseensä. Muuntaen ympäristönsä järjestäytyneitä energioita, kasveja, muita eläimiä vähemmän järjestyneiksi energian muodoiksi, lämmöksi ja liikkeeksi.

Ihmisen synnyssä mitään olennaista uutta ei synny. Ihmisen kuollessa mitään ei katoa. Ihminen on tomun tanssi, joka on tomuksi taas tuleva. Järjestelmäkokonaisuus hajoaa osajärjestelmiksi, jotka järjestyvät uudelleen hajottamaan ihmisruumiin rakennetta uusiksi järjestelmiksi. Uusi järjestys kohoaa muuntamalla ihmisruumiin rakennetta epäjärjestykseksi, uudeksi liikkeeksi. Uusiksi toiminnan järjestelmiksi, jotka taas liittyvät yhteen ja hajoavat, ja liittyvät yhteen ja hajoavat.

Minä olen toiminnan järjestelmä. Minä olen järjestymisen ja epäjärjestymisen prosessi. 7% atomeistani vaihtuvat joka päivä uusiin atomeihin. Minussa ei ole jäljellä yhtään alkuperäistä atomia. Minä en ole osat, jotka muodostavat minut. Minä olen toiminnan järjestelmä. En ole osaset, jotka tanssivat, olen tanssi, jota osat tanssivat. Osa Yhtä järjestymisen ja epäjärjestymisen prosessia, joka hajottaa ja rakentaa, uusintaa minut uudelleen ja uudelleen.

Ihminen on lumihiutale. Vesipisara, joka kristalloituu yhdeksi struktuuriksi, kauniiksi ja ainutkertaiseksi, vain hajotakseen hetken päästä jälleen vedeksi, kyyneleeksi sateeseen, osaksi maailman hydrologista sykliä. Fissio, fuusio, fissio ja fuusio, uudelleen ja uudelleen tästä hetkestä viimeiseen hetkeen.

Eddassa Odin veljineen tappaa Ymirin. Ymirin lihoista tehtiin maa, verestä vedet, luista vuoret, hiuksista metsät, aivoista pilvet ja kallosta taivas. Ymirin mätänevässä lihassa kuhiseville madoille Odin, veljineen antoivat järjen ja ihmisten muodon. Ymirin järjestys muuttui epäjärjestykseksi, johon uusi elämä toi uutta järjestystä. Kuoleminen on epäjärjestymistä, syntyminen on järjestyksen ilmaantumista. Elämä ja todellisuus ovat fuusion ja fission kehittyvä ja kompleksistuva pyörre.

Todellisuus on Yksi hierarkkisina oksistoisina tasoina jatkuvasti kompleksistuva järjestelmien struktuuri.
Todellisuus on Yksi lomittunut prosessi.
Todellisuus on yksi kausaaliketjujen eteenpäinjylisevä vyyhti.

Jatkan selitystä seuraavassa alaluvussa:

Seuraava alaluku:

Seuraava alaluku: 2.4.1. Identiteettien fuusio ja fissio

Lähdeluettelo:

Lähteet

Sisällysluettelo:

Johdanto ja sisällys tähän lukuun.
Koko artikkelisarjan sisällys.

Luku 2: Oletukset todellisuuden luonteesta.
Edellinen alaluku: 2.0. Todellisuus
Seuraava alaluku: 2.2. Todellisuus on liikettä

Tyhjästä on paha nyhjästä – Ex nihilo nihil fit

Onko todellisuus aina ollut olemassa?

Jos todellisuus olisi ikuinen se olisi jäähtynyt tai hajonnut olemattomiin ‘entropian’ lakia seuraten. Vaihtoehtoisesti se olisi kuumentunut äärimmäisen kuumaksi mikäli nykyiset auringot olisivat muuttumattomina paistaneet äärettömän kauan. Todellisuus ei ole siis missään tapauksessa voinut aina olla tällainen kuin se nyt on.

Kosminen mikraaltotaustasäteily (Penzias & Wilson 1965) osoittaa, että todellisuus jatkuvasti laajenee. Todellisuus on siis ‘prosessi’ – muuttuva ja kehittyvä järjestelmä.

Laajenemisesta voimme päätellä, että todellisuus oli ennen pienempi ja tiiviimpi. Ja vielä sitä ennen vieläkin pienempi ja tiiviimpi. Seuraten prosessia aivan alkuun saakka todellisuuden on aivan alussa täytynyt olla aivan äärimmäisen pieni.

Todellisuudella on väistämättä ollut alkupiste noin viisitoista miljardia vuotta sitten (Penrose & Hawking 1996).

Mutta mitä oli ennen sitä kun todellisuus oli äärimmäisen pieni? Edelsikö sitä toinen laajeneminen? Onko todellisuus sykli?

On esitetty, että alkuräjähdystä edelsi toinen universumin tiivistyminen, jota edelsi toinen laajentuminen, jota edelsi toinen alkuräjähdys (Penrose 2006). Jos ajattelee todellisuutta jatkuvana laajenemisen ja tiivistymisen prosessina äärettömyyden oletuksen tuottamat jäähtymisen ja ylikuumenemisen ongelmat ratkeavat. Todellisuus olisi silmukka, ikuinen prosessi, joka päästessään loppuun aloittaa taas alusta.

Silmukkatodellisuus ei anna vastausta todellisuuden ilmaantumiselle, syytä silmukan ilmitulolle, se antaa vain äärettömän perustelun. Ääretön perustelu tarjoaa selityksen sijasta aina uuden väittämän.

Faarao: “mitä maan alla on, joka estää sitä putoamasta?”
Tietäjä: “maankuorta kannattelee Atlas jättiläinen”.
Faarao: “mitä Atlaksen jalkojen alla on”
Tietäjä: “kilpikonna”
Faarao: “No entä mitä kilpikonnan alla on?”
Tietäjä: “toinen kilpikonna”
Faarao: “No entä mitä sen toisen kilpikonnan alla on?”
Tietäjä: “Höh, se on kilpikonnia alas asti!”

Syyn ja seurauksen laki vaatii absoluuttisen alkupisteen. Tämä tuottaa paradoksin, sillä kilpikonnien alta on välttämättä löydyttävä jokin aiheuttaja, jolla itsellään ei ole aiheuttajaa. Aiheutumisen ja aiheuttamisen laki, sovellettuna todellisuuden ilmitulon kysymykseen, valitettavasti välttämättömästi vaatii absoluuttisen alkupisteen. Aiheutumisen ilman aiheuttajaa.

Hawking esittää, että aiheuttajaa ei voi olla sillä ennen alkuräjähdystä ei ole ollut aikaa, jolloin aiheutuminen olisi voinut tapahtua (Hawking 2018). ‘Aika’ on ulottuvuus, joka on voinut syntyä vasta ’tilan’ jälkeen (Hawking 1983).

Hawkingin mukaan mitään ei todellisuuden synnyssä itseasiassa edes syntynyt. Todellisuus koostuu samasta määrästä positiivista ja negatiivista energiaa niin, että niiden summa on nolla (Hawking 2018). Muuta ei syntynyt kuin positiivisen ja negatiivisen energian tanssi. Todellisuus ei koostu ‘objekteista’, vaan käyttäytymisestä.

Tämä ei ole tyydyttävä vastaus ‘tyhjästä tupsahtamisen’ ongelmaan, vaan lähinnä saman ongelman uudelleenmuotoilu.

Hawkingin vastaus käytännössä on, että mikään todellinen ei olisi voinut aiheuttaa todellisuutta, ennen todellisuuden itsensä ilmituloa, koska millään ei olisi ollut tilaa tai aikaa aiheuttaa mitään ennen todellisuutta itseään.

On silti alkuhetki 15,8 ± 2,1 miljardia vuotta sitten (Bolte & Hogan 1995). Ennen sitä ei ollut energian tanssia. Sen jälkeen energian tanssi oli. Jonkin on välttämättä täytynyt aiheuttaa tanssin alkamisen.

Asioilla on oltava aiheuttaja ollakseen olemassa, vaikka joudummekin menemään todellisuuden itsensä, tilan ja ajan, tuolle puolen. Mikä on voinut aiheuttaa todellisuuden jos kerran todellisuus määritelmällisesti sisältää kaiken mikä on olemassa eikä mikään sen sisältämä ole voinut edeltää sitä itseään? Todellisuuden olemassaolon selittäminen väistämättä edellyttää epätodellisen selityksen.

Määritelmät:
– ‘Todellisuudella‘ tarkoitan kaikkien olemassa olevien asioiden ja vaikutussuhteiden kokonaisuutta. Todellisuus on kaikki mitä on olemassa.
– ‘Asioilla‘ tarkoitan käsitteellisesti eroteltavissa olevia olioita. Esim. elektroni, vesimolekyyli, meri, meren näkymä, ajatus merestä.

Oletukset:
– Asialla on oltava aiheuttaja. Seurauksella on oltava syy.
– Asia ei voi aiheuttaa itseään. Seuraus ei voi olla oma syynsä.
– Todellisuus on olemassa.

> Todellisuus on nyhjäisty tyhjästä.

Väittämä:
Todellisuudella on oltava todellisuuden ulkopuolinen aiheuttaja.

Päätelmä: Todellisuus sisältää kaiken, eikä se ole voinut aiheuttaa itseään. Silti se on olemassa. Jonkin todellisuuden ulkopuolisen täytyy aiheuttaa todellisuus.

Syyn ja seurauksen laki edellyttää todellisuuden alkupisteeksi seurauksen ilman syytä, asian ilman aiheuttajaa. Syyn ja seurauksen laki edellyttää ‘liikkumattoman liikuttajan’ todellisuuden olemassaolon selittämiseksi. Onko se ‘ei mikään’, onko se ‘jumala’, ainakin se on jotain määritelmällisesti epätodellista.

Jumala – Primum movens paranormal

Aivan aluksi jotain on nyhjäisty tyhjästä, ‘creatio ex nihilo’, tämä on syyn ja seurauksen lakia uhmaava ihme. Normaalin todellisuuden olemassaolon selittäminen väistämättä vaatii paranormaalin, eli normaalin ulkopuolisen, selityksen.

Oletukset:
– Asia ei voi aiheuttaa itseään.
– Todellisuus sisältää määritelmällisesti kaiken.
– Asialla on oltava aiheuttaja.

> Todellisuudella on oltava epätodellinen aiheuttaja.

Väittämä: ‘Jumalan’ on oltava olemassa.

Päätelmä: Todellisen aiheutuminen edellyttää epätodellisen syyn. ‘Normaalin’ aiheutuminen edellyttää ‘paranormaalin’ aiheuttajan. ‘Luojan’.

Käytän tästä ‘Luojasta’ nimitystä ‘Jumala’, kuten tekevät mm. Aristoteles (300eaa), Tuomas Akvinolainen (1274) ja Baruch de Spinoza (1677), jotka ovat muotoilleet edellä esittämäni kaltaisen loogisen perustelun, jonkin epätodellisen välttämättömyydestä. Jumala on nimi epätodelliselle liikkumattomalle liikuttajalle. Aiheuttajalle, joka aiheuttaa todellisuuden. Looginen selitys todellisuuden aiheutumisesta vaatii Jumalan, tai ainakin jotain sen kaltaista. Aiheuttajan tilan, ajan ja todellisuuden itsensä tuolta puolen. Alun ilman alkua. Asian, joka on samalla sekä alfa, että omega.

Todellisuus ennaltaedellyttää absoluuttisen alkupisteen aiheuttajan. Voit kutsua liikkumatonta liikuttajaa, absoluuttista aiheuttajaa muuksikin kuin Jumalaksi. Yhtäkaikki todellisuus ennaltaedellyttää epätodellisuuden tullakseen todelliseksi.

Tieto Jumalasta – Gnosis

Länsimaisen ajattelun kulttuurilla on kaksi traditiota:

1. Ateenan traditio, jonka mukaan kaikelle todellisuuden sisältämälle on mahdollista löytää järjellinen selitys. Että, todellisuus on tiedettävissä. Että, todellisuus on järjen asia. Ja se mitä ei voi tietää järjellä on “ohitettava hiljaisuudessa” (Wittgenstein 1921).

2. Jerusalemin traditio, jonka mukaan todelllisuus on olennaisilta osin mysteeri. ‘Vain Jumala voi ymmärtää asioiden todelliset syyt’. Tämän tradition mukaan todellisuus on uskon asia. Se mitä ei voi käsittää järjellä on uskottava jumalallisena totuutena.

Ateenalaisittain järkeilemäni väittämä epätodellisen alkupisteen järjellisestä välttämättömyydestä merkitsee, etten voi sulkea ulos Jerusalemin traditiota. Se merkitsee todellisuuden sisältävän asioita, joista on mahdoton saada järjellistä tietoa. Todellisuudesssa elävän totuuden metsästäjän on mahdoton seurata totuuden jälkiä aikaan ennen aikaa, todellisuuteen ennen todellisuutta. Todellisuus on pohjimmiltaan mysteeri.

Nöyränä mysteerin edessä Sokratesta parafraasintaen: ‘En voi koskaan tulla viisaaksi (sofia), järjelläni todellisuuden tietäjäksi. Korkeintaan voin pyrkiä viisauden rakastajaksi (filos sofia).’

Myös se on “uskon hyppy” (Kierkegaard 1843; 1846), että uskaltaa ohittaa Jumalan hiljaisuudessa.

Mysteeristä, joka on uskon asia, minun on liian vaikea ja toisaalta liian helppo sanoa sinulle mitään tai tai toisaalta mitä tahansa vapauttavaa. Sokraattinen viisauden rakastaminen oli dialogi, keskustelu kahden tai useamman välillä. Tiedettävä todellisuus aukeaa järjellisellä keskustelulla, koska se osa todellisuudesta, joka on tiedettävissä on jokaiselle totuuden metsästäjälle samanlaisena olemassa, jäljet seurattavissa, jokaisen tarkastettavissa. Kun puhumme siitä mikä on järjen tiedettävissä voimme keskustella samasta asiasta. Jumalasta on vaikea sanoa mitään saarnaamatta.

Uusi paradoksi: Uskon, että todellisuus on järjen asia.

Tekstisarjani siis jatkuu osana Länsimaisen ajattelun kulttuuria, kahden tradition ristiriidassa.

Seuraava alaluku:

2.2. Todellisuus on myrsky

Lähdeluettelo:

Lähteet

Sisällysluettelo:

Johdanto ja sisällys tähän lukuun.
Koko artikkelisarjan sisällys.

Luku 1: Johdanto.
Seuraava alaluku: 1.1. Miksi kirjoitan

Saavuttaaksemme vapautta meidän tulee ymmärtää syyt meille tapahtuvien asioiden takana ja tämän tiedon avulla lisätä valtaamme itse valita mahdollisimman monet meille tapahtuvista asioista.

Spinozan tie ‘passiosta’ ‘aktioon’, eli kärsimyksestä toimintaan on pyrkimys ulos sekavista maailmankäsityksistä kohti tiedon tuottamaa valtaa elää järjellistä vapaata elämää. (Spinoza 1677).

“Sanon meidän toimivan silloin, kun meissä tai meidän ulkopuolellamme tapahtuu jotain, jonka riittävänä aiheuttajana olemme me itse [oma järkemme], sitä vastoin sanon meidän kärsivän, kun meissä tapahtuu tai meidän luonnostamme seuraa jotakin, jonka syynä emme ole kuin osittain” (Ibid).

Vain tiedon kautta hankitun vallan avulla voimme vapahtaa itsemme kärsimyksestä kohti toiminnan vapautta. Mutta miten tietää, mitkä toiminnan halumme ovat meidän järkemme omia, ollessamme tietämättömiä halujamme ohjaavista voimista? Kaikki järkeilymme perustuvat aina oletuksiin maailmasta, jotka suurelta osin ovat ulkopuoleltamme ilmaantuneita. Minkä toimintaamme ohjaavien oletuksiemme riittävinä aiheuttajina olemme me itse?

“Ollaksesi totuuden etsijä, on tarpeen, että edes kerran elämässäsi epäilisit, niin pitkälle kuin mahdollista, kaikkia asioita” (Descartes 1644).

Tämä tekstisarja on niiden taustaoletustemme pohdintaa, joiden pohjalta teemme päätöksemme. Taustaoletustemme, jotka hallitsevat sitä miten elämme elämiämme. Tämä tekstisarja on oma pyrkimykseni kohti vapautta.

Vien sinut, kuvittelemani lukijan, matkalle aivan taustaoletusteni alkuun. Rakennan pala palalta, teksti tekstiltä, oletus kerrallaan kuvaa siitä miten yksilö on vapaa ja miten hänellä on valtaa toteuttaa vapauttaan. Vapauden ja vallan kautta rakentuu kuva yksilön ja yhteisön suhteesta, sosiaalisesta todellisuudesta.

Väistämättä tulen antaneeksi mielipiteeni myös siihen millainen on hyvä yhteiskunta ja mikä on elämän tarkoitus. Mutta, rakas lukija, tarkoitukseni ei ole vakuuttaa sinua omaksumaan minun ajatuksiani.

Esitän oletuksia, joita vastustaessasi järjestät omassa mielessäsi omia oletuksiasi. Kun tiedostat ja prosessoit oletuksiasi, niistä tulee vähemmän alitajuisia, vähemmän pureksimatta nieltyjä. Oletuksistasi tulee enemmän sinun itsesi järkeilemiä. Sinusta tulee enemmän yksilö. Sinä saat enemmän valtaa omaan elämääsi. Sinä kuljet kohti suurempaa vapautta. Siitä tässä tekstisarjassa on kyse. Vallasta ja vapaudesta.

Kirjoitan tämän tekstisarjan, koska haluan tehdä itsestäni enemmän ‘oman itseni’ ja sinusta enemmän ‘sinut’. Meistä molemmista vähemmän orjia niille olettamuksille, jotka olemme purematta nielleet.

Aloittakaamme.

On ajatus, että meillä tavallisilla yksilöillä ei ole tarkoitusta, vapautta tai valtaa maailmaan. Ei valtaa ilmastonmuutokseen, maailmanpolitiikkaan, kulttuurivirtauksiin, pörssiin, joskus edes omiin elämiimme.

Ennen ajatusta on oltava olettamus.

Jokainen ajatus, ääneen tai äänettä, tietoisesti tai tiedostamatta, ennaltaolettaa käsityksen maailmasta, johon ajatus perustuu.

Marxismi, suomen kieli, islam, tai matematiikka ovat sisäisesti loogisia ajatusjärjestelmiä, joista voidaan johtaa päätelmiä moniin aiheisiin.

Ajatusjärjestelmistä johdettavat loogiset päätelmät ovat välillisiä seurauksia niistä eriävistä lähtöoletuksista, joihin kyseiset ajatusjärjestelmät perustuvat.

Ajatusjärjestelmät itse eivät voi perustella lähtöoletuksiaan. Niiden lähtöoletusten, joiden varaan ajatusjärjestelmät perustuvat, on aina tultava ajatusjärjestelmän sisäisen logiikan ulkopuolelta. Matematiikkakin tarvitsee lähtöoletukset, joita matematiikan logiikka itse ei voi todistaa (Gödel 1931), sama pätee kieleen (Wittgenstein 1921).

Tässä ‘kirjallisessa projektissa’ yritän vakuuttaa itselleni ja sinulle, että yksilöllä on tarkoitus, he ovat vapaita ja heillä on valtaa. Esitän väittämän ja yritän vakuuttua siitä, että väittämässä on riittävästi totuudenkaltaisuutta, jotta sallisin itseni pitää väittämääni tietona.

Ajatusjärjestelmät itse eivät sisäisellä logiikallaan voi koskaan todistaa itseään. “Ei mikään filosofia voi todistaa totuutta, sillä jokainen filosofia lähtee olettamuksesta.” (von Wright 1945). Päätelmien totuudenkaltaisuus ei ole useimmiten kiinni sen ajatusjärjestelmän sisäisestä loogisuudesta, johon se perustuu. Sen sijaan päätelmien totuudenkaltaisuuden todennäköisyys nousee ja kaatuu niiden lähtöoletusten totuudenkaltaisuuden mukana, johon koko ajatusjärjestelmä perustuu.

Väittämäni yksilöiden vallasta ja vapaudesta väistämättä rakentuu taustaoletusteni varaan. Kyetäkseni arvioimaan väittämäni totuudenkaltaisuutta minun on ensin tiedostettava lähtöletukseni ja vakuututtava niiden totuudenkaltaisuudesta.

Heidegger käyttää termiä ‘Zuhandenheit‘ kuvaamaan sitä miten nauloja vasaroiva menettää käsityksensä vasarasta (1927). Tunti tunnilta vasarasta tulee huomaamattomampi, ikäänkuin käden jatke. Vasaroija näkee enää vain naulat.

Olen olemassa, olen ihminen, elän yhteiskunnassa, käsitykset niistä ovat minulle ‘Zu hand‘. Oletuksia, jotka ovat muuttuneet jatkuvassa käytössä minulta näkymättömiksi. Käyttäydyn omaksumani maailmanymmärryksen mukaan, vaikken ole itseasiassa koskaan tietoisesti yrittänyt ymmärtää niitä oletuksia, joiden varaan ymmärrykseni rakentuu. Mitä on? Mitä on olla ihminen? Mitä on yhteiskunta? Miten olla vapaa?

Synnyn tähän maailmaan mielen työkalupakki tyhjänä, vailla käsitteitä. Omaksun ne yksi kerrallaan itseni ulkopuolelta, yleensä alitajuisesti, yleensä lapsena tai nuorena, yleensä kyseenalaistamatta. Kuin jatkuvasti vasaroivan vasaroijan vasara oletukset tulevat minulta näkymättömiksi, elleivät ne sitä jo alunperin olleet.

Tiedostamaton, kyseenalaistamaton, alitajuinen, ulkopuolelta omaksuttu vasara antaa merkitykset, jotka ohjaavat tulkintojani, joiden kautta teen päätökseni, joiden kautta elän elämäni. Elämäni päätösperusteiden totuudenkaltaisuus nousee ja kaatuu minulle itselleni hämärän vasaran totuudenkaltaisuuden mukana.

Ovatko oletukseni sellaisia, joihin omalla itsenäisellä tietoisella järkeilylläni lopulta päätyisin mikäli yrittäisin tyhjästä itse perustella oletukseni itselleni? Elänkö todeksi oman tietoisuuteni, vai joidenkin muiden minuun istuttaman?

Kysyn kysymykset itseltäni. Kaivelen mieleni työkalupakkia. Kaadan kaiken maahan ja etsin vastauksia. Tutut käsitejärjestelmät joiden läpi tulkitsen maailmaa, jotka muokkaavat ja vääristävät kaiken minkä näen ovat yhtäkkiä vieraat, ristiriitaiset ja epätäydelliset. Haluanko minä sitä mitä luulen haluavani? Mikä ‘minä’ oikein on?

Vasaroija katsoo vasaraansa. Yhtäkkiä vasara nousee tajuntaan alitajunnan hämärästä. Vasaroija epäilee vasaran olevan rikki. Katsoo nauloja. Istahtaa ällistyneenä. Mistä edes tietää onko vasara rikki vai ei? Aloitan alusta, kysymys kysymykseltä. Käyn vasarani läpi. Kahva, varsi, liitos, pää. Mistä äänettömistä taustaoletuksista ilmaantuu käsitejärjestelmä, jolla käsitän mitä on?

Olen valinnut sankarini Conanin oppaaksemme vallan ja vapauden jäljille. Osin humoristisista, osin filosofisista syistä. Tämä tekstisarja on paitsi ‘regressiivinen analyysi’ sosiaalisesta todellisuudesta, se on samalla analyysi elokuvasta Conan Barbaari (1982).

Lämpimästi tervetuloa mukaan retkelle allekirjoittaneen ja Conan Barbaarin kanssa!

Lähdeluettelo:

Lähteet

Sisällysluettelo:

Seuraava teksti

Sisällys